Help

Itselläni on yksinäinen marsu. Sain juuri sille kaverin. Ne ovat aika vihaisia toisilleen, miten ne voisivat ystävystyä. Pikkuhiljaako? Kestääkö vihaisuus koko ajan?
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ovatko marsut naaraita? naaraat tulevat usein paremmin toimeen keskenään. Luulen vaikka varmaksi en voi sanoa että marsut tottuvat pikkuhiljaan toisiinsa ja saattavat olla vihaisia toisilleen koska toinen on tullut toisen reviirille.

Äänestä

Millä lailla ovat vihaisia? Näykkivätkö, jahtaavatko?

Kaikki on ok niin kauan kun molemmat uskaltavat liikkua ja pääsevät ruokakupille/juomapullolle ja niin kauan kun kummassakaan ei ole kovin pahoja haavoja.

Äänestä

Uuden marsun tullessa vanhemmat kuikuttajat näyttävät sille paikkansa laumassa, monesti vieläpä aika hurjan näköisillä keinoilla. Se voi näyttää tappelulta, vaikkei sitä olekaan, eikä siihen väliin saisi mennä.

Suosittelisin, että päästäisit marsut vapaaksi lattialle, missä ne voisivat tutustua toisiinsa ns. puolueettomalla reviirillä. Jos laitat uuden marsun vanhemman häkkiin, vanha kokee uuden marsun uhkana ja alkaa puolustaa reviiriään. Ja siitä ei seuraa mitään hyvää.

Uskoisin kuitenkin, että marsut tottuvat toisiinsa vielä ajan kuluessa :) Aina ei tietenkään niin käy, jolloin sun täytyy päättää laitatko toisen marsun omaan häkkiinsä vai luovutko siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helps kirjoitti:

Itselläni on yksinäinen marsu. Sain juuri sille kaverin. Ne ovat aika vihaisia toisilleen, miten ne voisivat ystävystyä. Pikkuhiljaako? Kestääkö vihaisuus koko ajan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu