että lähdette ajamaan ja jo muutaman kilometrin kuluttua alkaa tuntumaan ettei oke ihan läsnä siinä ajamisessa.Pieni pysähdys ja vaikkapa energiajuoma saa tuntemaan olonsa taas hyväksi.
Onkos koskaan
teille sattunut
8548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ja muutama olut on helpottanut oloa!
ajaa reippaammin, eikä ole tientukkona.
Siinäkin on vaaransa, vallankin kaksipyöräisellä.
Kuuluu tuolla Itävalassa itseään yli-ihmisenä pitäneelle käyneen huonosti. Hänkin oli pienessä soosissa ja hänellä oli sentään alla neljä pyörää
erittäin paljon eri päivinä, ihan ilman krabbista tai liukasta asvalttia. JOTENKIN vaan ei joka kerta saa sitä tatsia päälle, jolloin ajo sujuu kuin siivillä. Sitten tulee epävarmuus joka kumuloi ajotuntuman heikkoutta.
Aika harvoin sattuu ja ilman syytä. Yleensä se "heikotus" katoaa viimeistään 10 kilometrin jälkeen.
ole jos on erilaisia fiiliksiä samanlaisella kelillä ja samalla matkalla mitä on ajanut kymmeniäkin kertoja. Kun tuo ihmisen "elektroniikka" on monimutkaisempi laitteisto kun tuo nykyajan polttoaineenruiskutus ym. muu hienous moottoripyörissä.
Ooks tosissaan?
Käy mittauttamassa ekaksi veren sokerit. Voi olla että jännität ajamista ja alat hyperventiloimaan? Olekko ajanu kauan? Sit tuli mieleen et onks sul kyykky? Se nimittäin saattaa vaikuttaa (ihan tosi) aivoverenkiertoon. Okey, Ei se mopo vaan se asento! Jos niskanikamissa tai kaulavaltimoissa ahtautumaa, ei hyvä. Oletko vain liian "kevyt" pyörällesi että joudut ajamaan koko ropallasi ja jännittämään ajoasi.. Menee nopsaan maitohapolle elimistö...
Syitä on varmaan paljon. Hyvä että kuitenkin tiedostat sen. Ensi kerralla, kun lähdet ajamaan, tarkista seuraavat asiat; Milloin olet syönyt, eihän mikään ajovaruste kiristä kaulaa, kypäräsi ilmastointi on riittävä, aja leppoisia teitä ilman tressiä (ei ruuhkassa). Asennoidu ajoon rennosti... jos peiliin ilmestyy auto niin ohi se mennee jos vauhti ei miellytä-aja omaa ajoasi!
Toivottavasti saat vaivasi kuriin...
no huh huh?
päivä ei ole ajopäivä?
TArkoitan, että eri vireessä on ihmiset ja sokeritasapaino ei ole paras mahdollinen.
Nopeasti sen korjaa kun käväisee juomassa pullakahvit tai limukan.
Pieniä taukoja, usein.