Meinattiin siirtää vilkkaasti liikkuva 10kk esikoinen vierestä nukkumaan omaan sänkyyn, kun pikkukakkonen tulossa..olisiko muita hyväksi koettuja keinoja tähän muutokseen, kun se kaikkien tuttujeni ehdottama muutaman yön armoton huudatus?
muita
ideoita?
6470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
älä nukuta seuraavaa viereen, niin ei tarvise sen kanssa miettiä että miten saisi läheisriippuvaisen lapsen vierotettua itsenäiseksi nukkujaksi.
Tällä(kin) palstalla on koko ajan käynnissä kymmeniä, juuri tuon ikäisten lasten uniongelmia käsitteleviä keskusteluita, joissa puidaan asiaa monelta kantilta, ja on annettu lukuisia vinkkejä, niksejä ja kikkoja juuri esim. omaan sänkyyn vieroittamiseen, yöheräilyyn, jne.
Käypä lukemassa ja toteamassa, että ainakaan et ole yksin ongelmasi kanssa! :)
Jätä ihan omaan arvoonsa nuo kaikkitietävät vittuilijat. Niitä löytyy ihan palstalle kuin palstalle omansa, ja parhaiten katoavat, kun jätetään huomiotta. Älä ainakaan itseesi ota; Ongelmasi on todellinen, huolesi oikeutettu ja kysymyksesi asiallinen!
On toki muutakin kun se raaka huudatus. Esim tassutus. Kokonaan huutoa ei voi välttää, mutta eriasia jos lapsi protestoi vanhemman läsnäollessa ja turvaa antamassa kun jos yksin uneen itsensä huutaisi. Ja todellakin jätä nuo päänaukojat omaan arvoonsa, ei se lapsi piloilla ole tuosta vieressä olemisesta ja oppii omaan sänkyynsä, kuten minun lapseni.
Moikka!
Kirjoitin juuri myös toiselle eli tuo tassu-unikoulu oli meillä ihan huippu - -juttu!!!!! tässä kopioin vastaukseni: (Napero nukkuu nyt omassa huoneessa, muutimme hänet sinne pari viikkoa sitten ja hienosti on mennyt näillä ohjeilla -eli tassuttelulla joka ei siis ole se perinteinen huuto-unikoulu)
LÖysin netistä "tassu-unikoulu" -ohjeet jotka toivat meille viikossa ihanuuden :). Nukuttaminen helpottui kolmen illan jälkeen, yösyötöt ja niihin herääminen jäi pois viikossa. Nyt napero on 10 kk ja samalla systeemillä mennään.
Tähän kuului samalla koko päivärytmin muutos ja päikkärirytmin muutos vei hieman enemmän aikaa, noin kahdessa viikossa nappula hiffasi uuden rytmin. LYhyesti meidän rytmi on siis nyt:
6 aamumaito sänkyyn ja n. tunti vielä unia.
8 puuro
9-10.30 maidon kautta ekat päikkärit
11.30 lounas
13.00 - 14.30 (15) maidon kautta tokat päikkärit
15.30 pientä välipalaa
16.30 päivällinen
18.00 puuro
19.00 kylpy, tarkat iltarutiinit ja velli
19.30 sänkyyn hereillä ollessa
19.40 unessa
Toi tassu oli meille sopiva ja tosiaan nyt laitamme hereillä sänkyyn ja sinne jää touhuamaan ja hiplaamaan peittoa / unilelua ja on unessa n. 15 min jälkeen, ennen tätä kiikutettiin sitterissä, sylissä, laulettiin, taputettiin ja kaikkea mahdollista n. tunti illassa.
Liikkuminen muutti meillä kaiken päälaelleen ja onnen toi takaisin tuo tassuttelu. Voisit kokeilla sitä? Kerron mielelläni siitä lisää jos haluat :)
Muuten rytmillä ei ollut väliä, paitsi että jo s laitetaan nukkumaan 19.30 niin päikkäreitä ei enää 15 jälkeen. Moni kertoi kokemuksiaa että nukuttaminen helpottui kun alkoi laittamaan aikaisemmin nukkumaan, se kuulostaa ihmeelliseltä mutta meillä on myös pitänyt paikkaansa. Jos viivästyy unet esim. kyläilyn vuoksi niin menee yliaktiiviseksi ja uni ei tule millään. Mutta tämä tosiaan on meillä ja toimi, varmaan paljolti luonteesta kiinni :)
Kokeilisin vähän kerrallaan. Vaikka niin että se oma sänky (pinnasänky ilman laitaa?) laitetaan kiinni teidän sänkyynne, ja aletaan nukuttamaan sinne, jossain vaiheessa lisätään laita, sitten siirretään sänky irti teidän sängystänne.
Ei meillä kyllä mitään ongelmaa ollut vaikka esikoinen nukkui meidän kanssa seuraavankin syntyessä. Oli vaan tarpeeksi iso sänky :)