Kanin näkö

Eivätkös kanitkin näe kaiken mustavalkoisena?
Kaverini sanoi että ne näkee kaiken mustavalkoisena,joten päätin kuitenkin vielä tarkistaa asian.
Tahtoisin kovasti tietää,joten vastailkaa!!
87012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllä kani värit näkee. on tosi hölmö väite että kani näkisi vain mustavalkoisena asiat. millä joku tiedemieskään tuon perustelisi kun ei ole itsellä käytössä kanin silmiä? tai miksi luoja olisi luonut kanin näkemään mustavalkoisena?

no oli miten oli, niin kyllä uskon kanin näkevän värit ihan siinä missä muutkin.

Äänestä
  • Ihan vaan läpän heitoksi, mietin itsekin joskus olen kait lipsauttanut että kani näkee maailman mustavalkoisena, kun olin jostain muistaakseni niin lukenut. Tarkemmin mietittyäni se ehkä olikin että kani näkee maailman melko kaksiulotteisena, koska sen näköaisti on huono, mutta aistii etäisyydet viiksikarvoillaan.

    Miten yleensäkin vaikka kissat tai koirat ym. lemmikit ylipäätään reagoi väreihin. Onko niiden käyttäytymistä ikinäohjailtu tai tutkittu värien nämisen suhteen. Tällä erää en jaksanut lueskella netistä eläimien silmien fysiologiaa. Että jos joku tietää, niin voisi kertoa vaikka nettiosoitteen. Tosin tieto ei ole juurikaan merkityksellinen, mutta kaikestahan me ihmiset ollaan kiinnostuneita.

    Äänestä

  • läppäri kirjoitti:

    Ihan vaan läpän heitoksi, mietin itsekin joskus olen kait lipsauttanut että kani näkee maailman mustavalkoisena, kun olin jostain muistaakseni niin lukenut. Tarkemmin mietittyäni se ehkä olikin että kani näkee maailman melko kaksiulotteisena, koska sen näköaisti on huono, mutta aistii etäisyydet viiksikarvoillaan.

    Miten yleensäkin vaikka kissat tai koirat ym. lemmikit ylipäätään reagoi väreihin. Onko niiden käyttäytymistä ikinäohjailtu tai tutkittu värien nämisen suhteen. Tällä erää en jaksanut lueskella netistä eläimien silmien fysiologiaa. Että jos joku tietää, niin voisi kertoa vaikka nettiosoitteen. Tosin tieto ei ole juurikaan merkityksellinen, mutta kaikestahan me ihmiset ollaan kiinnostuneita.

    Kyllä kanilla on parempi näkö kuin ihmisellä. Olen huomannut, että yöllä pimeässä kanini reagoi ja näkee kun käyn vessassa.

    Äänestä

Eikös kanit näe muuten mustavalkosena, paitsi vihreen ja sinisen sävyjä ? : )

Äänestä

mikä helkutin mustavalkoinen. siis kyllä esimerkiksi koirat, kissat ja puput ovat värisokeita ihmisen mittapuulla mutta eivät ne MUSTAVALKOISENA maailmaa näe. mustavalkoisuus on käsittääkseni jotain mitä esiintyy vain valokuvissa, prosessi millä saadaan aikaan mustavalkokuva on paljon hankalampi kuin värikuvan, joten evoluutiolla tuskin olisi mitään järkeä kehittää jotain mikä on hankalampi toteuttaa mutta josta on vähemmän hyötyä. todellisuudessa mustaa tai valkoista väriä ei taida olla edes olemassa. tyypillinen nisäkäs (kädelliset poislukien) näkee maailman eri sävyisinä sinisinä, vihreinä ja keltaisina.
erikseen ovat sitten esimerkiksi linnut ja matelijat jotka näkevät about miljoona kertaa enemmän värejä kuin keskivertoihminen. joten vaikka lokkiin verrattuna ihmiset ovat yhtälailla värisokeita kuin vaikka kanit suhteessa ihmiseen.

Äänestä
  • Kyllähän ihminenkin näkee mustavalkoisena kun on liian hämärää. Se johtuu siitä, että silmän verkkokalvolla on valon kirkkautta aistivia soluja (sauvat) ja värejä aistivia (tapit). Tappisolut tarvitsevat paljon valoa topimiakseen, joten pimeässä vain sauvasolut pystyvät toimimaan, ja ihminen aistii pelkän valon voimakkuuden -siis mustan valkoisen ja harmaan sävyjä.

    Kädelliset liikkuvat valoisaan päiväsaikaan, ja syövät hedelmiä, joista on elintärkeää erottaa onko ne kypsän vai raa'an värisiä. Kani liikku yöllä ja ilta- ja aamuhämärässä, ja syö erilaisia vihreitä heiniä. En nyt jaksa kaivaa mitään oikeaa faktaa, mutta ei kani värinäköä pahemmin tarvitse, ja sen puuttuminen on täysin mahdollista :P Kani taas näkee hyvin hämärässä, ja liikkuvat kohteet.

    Äänestä

kyllä ne taitavat joitan värin vaihtelua havaita?? evät kuitenkaa tunnista silleen väriä että: toi on punainen toi taas vihreä

Äänestä

Mielestäni kanit näkevät ääniä yhtä hyvin kuin ihmisetkin, vaikkakin korvansa isompia ovatkin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bunny Girl kirjoitti:

Eivätkös kanitkin näe kaiken mustavalkoisena?
Kaverini sanoi että ne näkee kaiken mustavalkoisena,joten päätin kuitenkin vielä tarkistaa asian.
Tahtoisin kovasti tietää,joten vastailkaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu