Vaikka tuntisit olevasi jossain asiassa oikeassa, oletko valmis jossain vaiheessa antamaan periksi? Mihin vetäisit rajan? Kysymys tuli mieleeni katsottuani peilistä elämääni. Itselläni on pitkäaikainen ihmissuhde päättynyt ja yksi työpaikka mennyt jääräpäisyyteni vuoksi. Kyllä minä silti myöntäisin erehdykseni, jos joskus olisin väärässä.
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Myöntää joskus olleensa väärässä
Osaan minä myös naisena olla jääris
mutta myönnän (lue en aina kyllä heti)
olevani väärässä eli vikaa,vikaa löytyy.
Toista on se mitkä viat sietää;=)
Kun kaikki muut erehtyvät. Käydessäni juuri äsken iltakävelyllä vedin sadevaatteet niskaan ja nokialaiset navettapiikkarit jalkaan. Poudan poika telkkarissa lupasi vesisadetta illaksi. Kyläläiset oikein porukalla ihmetteli vaatetustani, pirskatin vääräleuat.
Tähtikirkas taivas vain loisti kävellessäni pitkin katuja. Näin siinä käy kun meneekin toisten sanaan luottamaan. Enää en usko Pekka-poikaa ollenkaan. Mette se on joka tietää.
Olen kerran elämäni aikana ollut väärässä. En vain tiedä koska.
Minäkin luulin olleeni, mutta aikani kinasteltuani kaikki muut antoivat periksi.
tiedän ettei kortteja pidä paljastaa heti. Voin olla hiljaa tai kiertää aiheen. Jos kuitenkin toimitaan väärin niin isken lujaa takaisin.
härskiä meininkiä. Muuten tietenkin sanon asiat niin kuin ne on.
epärehellisten roistojen kanssa.
..en välttääkseni riitaa, vaan jos se on jo hyvässä vauhdissa, annan periksi, jotta se loppuu..
Nainenhan voi antaa anteeksi, mutta ei unohda ;)
punatroi ja miettii onko vain harvinaisen v-mäinen ihminen vai onko tosiaan niin että muut on tyhmempiä.
Periksi?
kannattaako antaa?
pikkasen luovuttajatyyppiä. Vaikka tietäisin olevani oikeassa, luovutan herkästi, koska ei vaan huvita alkaa vänkäämään jostain asiasta. Olen usein väärässä, eikä tee yhtään tiukkaa myöntää sitä. Kerran olen pyytänyt eräältä ihmiseltä anteeksi, vaikka koin ja koen edelleen, että hän toimi väärin. Anteeksipyynnölläni halusin kai vain unohtaa tilanteen ja jatkaa eteenpäin puhtaalta pöydältä.
Luovutan, mutta en välttämättä toimi sen jälkeen odotetulla tavalla. Joku voi kuvitella, että myöntäessäni erheeni toimisin toisella tavalla, mutta mutta ... joskus pään hakkaaminen seinään tuntuu mukavalta.
Jos luovutan jostakin elämässäni tärkeästä asiasta, niin se johtaa myös asioissa karsimiseen. Jos en saa jotakin, mitä todella haluan, niin heitän muutkin "unelmat" romukoppaan.
Siis helkkarin vaikea ihminen :)!
Rajat ovat venyneet jo niin pitkään, että olen tullut kuuroksi ulkopuolisille paineille ja mielipiteille..
se kyllä on, antaa periksi.
Olen kyllä muutamia kertoja luovuttanut,
mutta ne mahtuu varmaan yhden käden sormiin.
Jääräpää on jääräpää, minkäs sille mahtaa.
En ole kyllä sen vuoksi menettänyt yhtään ihmis-
suhdetta, saati työpaikkaa. Mutta hammasta on
purtu moneen kertaan, ja kovvaa.
Kun on väärässä,on aika helppoo myöntää se. Kun tietää olevansa oikeessa, ei ihan heti anna periksi.
Kaikki kuiteski kiinni siitä, kuinka paljon elämää suuremmasta asiasta on erimielisyys...
Jos tiedän olevani oikeassa, niin en kovin helposti luovuta. Vasta, jos totean, ettei asia johda yhtään mihinkään, ja toinen osapuoli on niin urpo, ettei ymmärrä olevansa väärässä vaikka se on hänelle rautalangasta väännetty, voin antaa periksi. Mutta silloin totean myös itselleni, etten halua olla tekemisissä moisen ääliön kanssa. Jatkossa luultavasti välttelen vastaavien tilanteiden syntymistä ko. henkilön kanssa.
Lisätään vielä, että ihmissuhteet vaativat joustavuutta ja hienotunteisuutta, joten niihin on ihan turha yrittääkään tuota jääräpäistä lähestymistapaa, muuten puhutaan nopeasti entisistä suhteista.
Työasiat taas sijoittuvat jonnekin välimaastoon: fiksua olisi suhtautua kuten ihmissuhteeseen, mutta helposti menee kuitenkin sinne jääräpäiselle puolelle :)
erehtyneeni, kun asia mitä toiseksi väitän on väärinymmärrystä.
Joskus joku sanoi "Kun keskustelet idiootin kanssa, katso ettet ole toinen!"
En anna periksi. En missään tilanteessa enkä kenellekkään.