tiedän että asia ei valtaosaa väestöstä kiinnosta, mutta itseäni kiinnostaa ja koskettaa, joten kysyn neuvoja.
eli mun kissa ammuttiin tässä muutamia kuukausia takaperin (ja vapaana ulkoilevaa kissaa ei siis saa ampua, tästä monilla väärinkäsityksiä, olen tämän asian jo varmistanut) epäilty on mies jonka lähes kohtisuoraan takapihan metsiköstä löytyivät verijäljet ja karvoja, sekä tämä mies omistaa pienoiskiväärin jollaisella kissani eläinlääkrin mukaan ammuttiin. lisäksi ampunut ennenkin kissan ja ollut siitä oikeudessa.
eli kysymykseni nyt kuuluukin, että voinko nostaa asian oikeuteen vaikka poliisit eivät ole voineet asialle mitään? kuulemma pitäisi olla todistaja, joku joka olisi tilanteen nähnyt. mutta eihän nyt aina rikoksiin silminnäkijöitä löydy? tämä ampumistapaus tapahtui asutulla lähiöalueella.
ja lisäksi, kuinka paljon suunnilleen oikeudenkäyntikulut tulisivat maksamaan? lueskelin netistä että sadan kahdensadan kieppeillä, mutta tulisiko nousemaan asian etenemisen myötä.
ja onko edes mitään järkeä nostaa juttua, jos poliisi ei "seiso" asian takana, vaikkakin itse epäilevät samaa henkilöä mutta mitään varmoja todisteita ei heidän mielestään ole?
asia vaan jäänyt vaivaamaan, enkä oikein pääse yli siitä että ampuja ei saanut minkäänlaista rangaistusta teostaan.
kissan ampuminen
47
5148
Vastaukset
- Helmunt Schwein
ROL:n mukaan voit nostaa itse syytteen, kun poliisin esitutkinta ei ole johtanut mihinkään. Eli sinulla pitää olla tuo esitutkintapöytäkirja ja viitata siihen haastehakemuksessa, ennen kuin voit jättää sen oikeuteen.
Se riskihan siinä on, että jos käräjöinnin häviät joudut silloin maksumieheksi. Eli maksat omat ja voittaneen kaikki kulut. - Niiiiiiiiiiiin
Voit viedä asiaa eteenpäin, mutta häviät ja joudut maksajaksi jos epäilty henkilö ei tunnusta, muutahan sinulla ei henkilöä vastaan ole. Edes todistajan löytyminen ei vielä trkoita tuomiota.
Kissaa ei saa ampua, mutta kissaa ei myöskään saa pitää vapaana toisin kuin uskotellaan ja ajatellaan. Vapaana omistajansa omistaman pihan ulkopuolella liikkuvan kissan saa ottaa kiinni ja toimittaa löytöeläimenä eteenpäin.
Joka on niin vastuuton että pitää kissansa vapaana niin on itse aiheuttanut kissansa kärsimykset ja hengenmenetyksen.- Helmunt Schwein
Kyllähän selvät sävelet löytyvät metsästyslaista.
Taikasana on villiintynyt.
Metsästyslaki
48 §
Oikeus pyydystää ja tappaa rauhoittamaton eläin.
Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin.
5 §
Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään. - Anonyymi
Helmunt Schwein kirjoitti:
Kyllähän selvät sävelet löytyvät metsästyslaista.
Taikasana on villiintynyt.
Metsästyslaki
48 §
Oikeus pyydystää ja tappaa rauhoittamaton eläin.
Alueen omistajalla tai haltijalla on oikeus pyydystää tai tappaa alueellaan oleva rauhoittamaton eläin.
5 §
Villiintyneeseen kissaan sovelletaan, mitä rauhoittamattomista eläimistä säädetään.Kyse on todistuksesta xddd, se että se on ammuttu pienoiskiväärillä ei tarkoita että naapuri jolla on ase ampui sen.
- syyteoikeus..
toki voit aina käyttää toissijaista syyteoikeutta asian viemiseksi oikeuteen.
pyydä kuitenkin sitä varten myös poliisilta kirjallisesti perusteluineen todistus miksi tutkinta on lopetettu.
jos mitään näyttöä kenenkään syyllisyydestä ei ole niin on mahdollista että kustannat sitten itse vastapuolen kulutkin.
tätä en suosittele, mutta jos mun kissaani joku menis ampumaan, niin käyttäisin ehkä jotain ihan epävirallisiakin keinoja.
tosin en kissaani koskaan vapaana ulkona pidä.- ............................
tosin nuo idioottimaiset saarnaamiset kissan ampumisen oikeudenmukaisuudesta olisi voinut jättää pois, mun kissani ei todellakaan ollut villiintynyt ja tämä mies joka sen ampui oli mun vuokranantajani, asuin naapurissa viisi vuotta ja kissani oli puhtaanvalkoinen ja lihava, joten en käsitä miten tämä henkilö olisi voinut erehtyä luulemaan kissaani villikissaksi, etenkin kun oli poliisikuulustelussakin myöntänyt tuntevansa kissani ulkonäöltä.
ja olin yhteydessä helsingin eläinsuojeluyhdistykseen joka kertoi lain muuttuneen, kissaa EI EI EI EI EI saa ampua, okei????????????????????? se on totta että loukuttaa saa ja viedä lähimpään eläinsuojelupaikkaan, mutta ei siis tappaa. en jaksa enää edes kertoa tätä ihmisille koska he eivät sitä suostu ymmärtämään.
mutta, kiitos kaikille vastanneille, paitsi tälle joka luuli että saa ampua.
ihmiset luulevat kissan olevan jokin esine jolla ei ole mitään arvoa, mutta kissani oli mulle hyvin rakas ja se rakasti mua, oli mun rakkain lemmikki. tietysti voi kysyä miksi pidin vapaana, luuletteko te että en ole kysynyt sitä itseltäni? tällä hetkellä mulla on neljä kissaa (olen ottanut kissoja joita muut eivät enää halua) enkä enää ikinä päästäisi yhtäkään kissaani kulkemaan vapaana, eli siis viisastuin liian myöhään. olen tätä saarnannut muillekin, myös saman kadun asukkaille jolla ennen asuin ja josta muutin samana päivänä pois kun kissani ammuttiin, etteivät pitäisi kissojaan vapaana, mutta siellähän niitä kuulemma edelleen juoksentelee vaikka ampuja asuu vieressä.
ei ollut tarkoitus alkaa saarnaamaan tai kertomaan elämäntarinaani, tähän ei tarvitse enää reagoida, etenkään hyökkäävästi, mä en ole ollut enää entiseni tämän tapauksen johdosta. - ei ole muuttunut
............................ kirjoitti:
tosin nuo idioottimaiset saarnaamiset kissan ampumisen oikeudenmukaisuudesta olisi voinut jättää pois, mun kissani ei todellakaan ollut villiintynyt ja tämä mies joka sen ampui oli mun vuokranantajani, asuin naapurissa viisi vuotta ja kissani oli puhtaanvalkoinen ja lihava, joten en käsitä miten tämä henkilö olisi voinut erehtyä luulemaan kissaani villikissaksi, etenkin kun oli poliisikuulustelussakin myöntänyt tuntevansa kissani ulkonäöltä.
ja olin yhteydessä helsingin eläinsuojeluyhdistykseen joka kertoi lain muuttuneen, kissaa EI EI EI EI EI saa ampua, okei????????????????????? se on totta että loukuttaa saa ja viedä lähimpään eläinsuojelupaikkaan, mutta ei siis tappaa. en jaksa enää edes kertoa tätä ihmisille koska he eivät sitä suostu ymmärtämään.
mutta, kiitos kaikille vastanneille, paitsi tälle joka luuli että saa ampua.
ihmiset luulevat kissan olevan jokin esine jolla ei ole mitään arvoa, mutta kissani oli mulle hyvin rakas ja se rakasti mua, oli mun rakkain lemmikki. tietysti voi kysyä miksi pidin vapaana, luuletteko te että en ole kysynyt sitä itseltäni? tällä hetkellä mulla on neljä kissaa (olen ottanut kissoja joita muut eivät enää halua) enkä enää ikinä päästäisi yhtäkään kissaani kulkemaan vapaana, eli siis viisastuin liian myöhään. olen tätä saarnannut muillekin, myös saman kadun asukkaille jolla ennen asuin ja josta muutin samana päivänä pois kun kissani ammuttiin, etteivät pitäisi kissojaan vapaana, mutta siellähän niitä kuulemma edelleen juoksentelee vaikka ampuja asuu vieressä.
ei ollut tarkoitus alkaa saarnaamaan tai kertomaan elämäntarinaani, tähän ei tarvitse enää reagoida, etenkään hyökkäävästi, mä en ole ollut enää entiseni tämän tapauksen johdosta.Metsästyslaki on voimassa olevana aivan niin kuin edellä esitettiin. Mikään eläinsuojeluyhdistys ei säädä lakeja eikä toimi oikeusistuimena. Kissaa ei saa ulkoiluttaa toisen omistamalla alueella ilman omistajan lupaa eikä sitä saa käyttää metsästykseen eikä rauhoittamattomien eläinten (hiiret, rotat, myyrät, räkätit ym.) pyydystämiseen ilman maanomistajan lupaa. Jos kissa hankkii ruokansa luonnosta on se viilliintynyt kissa. Silloin alueen omistajalla (tai henkilöllä, jolla on häneltä siihen lupa)on oikeus tappaa se villiintyneenä kissana ja siten rauhoittamattomana eläimenä. Lainsäädännöllisesti kissa on esine.
- C.E.
ei ole muuttunut kirjoitti:
Metsästyslaki on voimassa olevana aivan niin kuin edellä esitettiin. Mikään eläinsuojeluyhdistys ei säädä lakeja eikä toimi oikeusistuimena. Kissaa ei saa ulkoiluttaa toisen omistamalla alueella ilman omistajan lupaa eikä sitä saa käyttää metsästykseen eikä rauhoittamattomien eläinten (hiiret, rotat, myyrät, räkätit ym.) pyydystämiseen ilman maanomistajan lupaa. Jos kissa hankkii ruokansa luonnosta on se viilliintynyt kissa. Silloin alueen omistajalla (tai henkilöllä, jolla on häneltä siihen lupa)on oikeus tappaa se villiintyneenä kissana ja siten rauhoittamattomana eläimenä. Lainsäädännöllisesti kissa on esine.
"Jos kissa hankkii ruokansa luonnosta on se viilliintynyt kissa. Silloin alueen omistajalla (tai henkilöllä, jolla on häneltä siihen lupa)on oikeus tappaa se villiintyneenä kissana ja siten rauhoittamattomana eläimenä."
..tunnusmerkiksi ei vielä riitä että se hankkii ruokansa luonnosta, sillä kaikilla kissoilla on vaistomainen taipumus pyydystää vaikkapa hiiriä, myös kesyllä kissalla, vaikka se muuten olisikin ruokittu.
Asiasta on keskusteltu paljon, ja yleisesti ollaan sitä mieltä, että on varminta aina ottaa villiksi epäilty kissa kiinni ja viedä se eläinhoitolaan, jossa selvitellään että onko kissa villi vai ei.
Tavallinenkin kesykissakin voi karata ja syödä henkensä pitimiksi luonnosta ja näyttää hoitamattomalta, mutta silti kyse ei ole sellaisesta eläimestä johon voitaisiin soveltaa metsästyslakia ja villiintyneen kissan kohtaa.
Eläinsuojelulaki menee aina eläinten kohtelua koskevana erityislakina metsästyslain ohi ja on sitä paitsi myöhäisempikin laki joten sillä on ristiriitatilanteissa etusija lex specialis ja lex posterior -perusteilla.
"Kissaa ei saa ulkoiluttaa toisen omistamalla alueella ilman omistajan lupaa"
Kissoilla ei ole mitään erityissäännöksiä, eli jos liikkuminen on alueella sallittua jokamiehen oikeuksien perusteella silloin on myös oikeus ulkoiluttaa kissaa, samoin kuin koiraa tai vaikkapa ratsastaa hevosella.
"Lainsäädännöllisesti kissa on esine."
Yksityisoikeudellisesti kissa on esine, joka kuitenkin nauttii tiettyjen velvoittavien oikeuksien suojaa, kuten oikeutta hyvälle kohtelulle. - koiran ystävä
............................ kirjoitti:
tosin nuo idioottimaiset saarnaamiset kissan ampumisen oikeudenmukaisuudesta olisi voinut jättää pois, mun kissani ei todellakaan ollut villiintynyt ja tämä mies joka sen ampui oli mun vuokranantajani, asuin naapurissa viisi vuotta ja kissani oli puhtaanvalkoinen ja lihava, joten en käsitä miten tämä henkilö olisi voinut erehtyä luulemaan kissaani villikissaksi, etenkin kun oli poliisikuulustelussakin myöntänyt tuntevansa kissani ulkonäöltä.
ja olin yhteydessä helsingin eläinsuojeluyhdistykseen joka kertoi lain muuttuneen, kissaa EI EI EI EI EI saa ampua, okei????????????????????? se on totta että loukuttaa saa ja viedä lähimpään eläinsuojelupaikkaan, mutta ei siis tappaa. en jaksa enää edes kertoa tätä ihmisille koska he eivät sitä suostu ymmärtämään.
mutta, kiitos kaikille vastanneille, paitsi tälle joka luuli että saa ampua.
ihmiset luulevat kissan olevan jokin esine jolla ei ole mitään arvoa, mutta kissani oli mulle hyvin rakas ja se rakasti mua, oli mun rakkain lemmikki. tietysti voi kysyä miksi pidin vapaana, luuletteko te että en ole kysynyt sitä itseltäni? tällä hetkellä mulla on neljä kissaa (olen ottanut kissoja joita muut eivät enää halua) enkä enää ikinä päästäisi yhtäkään kissaani kulkemaan vapaana, eli siis viisastuin liian myöhään. olen tätä saarnannut muillekin, myös saman kadun asukkaille jolla ennen asuin ja josta muutin samana päivänä pois kun kissani ammuttiin, etteivät pitäisi kissojaan vapaana, mutta siellähän niitä kuulemma edelleen juoksentelee vaikka ampuja asuu vieressä.
ei ollut tarkoitus alkaa saarnaamaan tai kertomaan elämäntarinaani, tähän ei tarvitse enää reagoida, etenkään hyökkäävästi, mä en ole ollut enää entiseni tämän tapauksen johdosta.Pistäs vähän vinkkiä, mistä tälläsen ampujan vois tavata kasvokkain.
- elämästä.
ei ole muuttunut kirjoitti:
Metsästyslaki on voimassa olevana aivan niin kuin edellä esitettiin. Mikään eläinsuojeluyhdistys ei säädä lakeja eikä toimi oikeusistuimena. Kissaa ei saa ulkoiluttaa toisen omistamalla alueella ilman omistajan lupaa eikä sitä saa käyttää metsästykseen eikä rauhoittamattomien eläinten (hiiret, rotat, myyrät, räkätit ym.) pyydystämiseen ilman maanomistajan lupaa. Jos kissa hankkii ruokansa luonnosta on se viilliintynyt kissa. Silloin alueen omistajalla (tai henkilöllä, jolla on häneltä siihen lupa)on oikeus tappaa se villiintyneenä kissana ja siten rauhoittamattomana eläimenä. Lainsäädännöllisesti kissa on esine.
Naapurissamme asuu metsästäjä joka on ampunut kaikki ihmisten lemmikkikissat jos ne ovat osuneet hänen näköpiirinsä. Vuosia sitten töistä kotiimme tultuamme löysimme kissamme pahasti haavoittuneena, liikuntakyvyttömänä omasta pihastamme(ammuttu haulikolla).Naapurimme syytti ampumisesta metsästyskaveriaan toisesta naapurista, sanoen häntä toheloksi ampujaksi jolla ei saisi olla asetta ollenkaan. Itseään ja poikaansa naapuri kehuu niin hyviksi ampujiksi ettei heidän jäljiltään kissa eläisi. Naapurin oma kissa(nimi Jaakko) lasketaan aina yöksi metsään pyydystämään oma ravintonsa ja kehutaan vielä miten hyvä metsästäjä se on. Tuo Jaakko on tappanut meidänkin pihasta paljon pikkulintuja ja tuhonnut pääskysten pesiä.
- kun luet...
koiran ystävä kirjoitti:
Pistäs vähän vinkkiä, mistä tälläsen ampujan vois tavata kasvokkain.
edellisen viestin.
- Koiran ystävä
kun luet... kirjoitti:
edellisen viestin.
Laita ny vaikka kaupunki ja kadun/ tien nimi ja minkävärinen talo/auto tällä kynäniskalla on.
- löytyy ainakin
Koiran ystävä kirjoitti:
Laita ny vaikka kaupunki ja kadun/ tien nimi ja minkävärinen talo/auto tällä kynäniskalla on.
kissantappajia, raukkamaisia luusereita
- Ikävää

Näitä tällaisia eläinvihaajia on ainakin täällä itä-suomessa Kitellä tämä henkilö on ampunut haulikolla ja kiväärillä lähes jokaisen kissan mikä on saatu pennusta kasvatetuksi aikuseksi, toiminta tapa on seuraavanlainen kyseinen henkilö tuo maastoon ruokasyöttejä ja johdattaa sillä tavalla ne omalle kotipihalle, jossa on valmiina ruokaa odottamassa, kun kissa sinne sitten menee pihalle tällä on ase valmiina se avaa talonsa oven ja ampuu kohti kissaa kun se on syömässä, joskus osuma ei ollut niin tarkka että kissa olisi kuollut, viimeisillä voimillaan se raahautui kotiimme, pahoin loukkaantuneena, takaraajat halvaantuneena ja hauleja täynnä, on myös syytä epäillä että näihin ruokasyötteihin on laitettu jotain mykkyjä kun kissa on tullut kotiin niin siltä valuu sylkeä ja kuolaa suusta ja on muutenkin todella huonovointinen, tällainen on todella järjetöntä toimintaa ja tällaista ei saada vastuuseen teoistaan.
- Helppo juttu
Ikävää kirjoitti:

Kankaanpäätä.Olen tulossa muutenkin käymään siellä päin.Voisin samalla vähän kouluttaa tätä pyssy sankaria.Ei haittaa vaikka tuleekin melko varmasti oikeusjuttu se ei minua pelota.Ps.Sinun ei muuten tarvitse,kuin vihjata poliiseille,että on myös uhkaillut tai muuten "pyörii aseen kanssa"aseet viedään alla aikayksikön.
- 18.4. 2010
Helppo juttu kirjoitti:

Tämä "sankari" on todella törkeä käytöksinen noin 70v eläkeläismies, ei tunnu välittävän mistään lainkohdista mitään, kyllä tälle pitäisi jonkun antaa vaikka sitä koulutusta ja opetusta näistä törkeistä teoista!.
- tappo
Ikävää kirjoitti:
Näitä tällaisia eläinvihaajia on ainakin täällä itä-suomessa Kitellä tämä henkilö on ampunut haulikolla ja kiväärillä lähes jokaisen kissan mikä on saatu pennusta kasvatetuksi aikuseksi, toiminta tapa on seuraavanlainen kyseinen henkilö tuo maastoon ruokasyöttejä ja johdattaa sillä tavalla ne omalle kotipihalle, jossa on valmiina ruokaa odottamassa, kun kissa sinne sitten menee pihalle tällä on ase valmiina se avaa talonsa oven ja ampuu kohti kissaa kun se on syömässä, joskus osuma ei ollut niin tarkka että kissa olisi kuollut, viimeisillä voimillaan se raahautui kotiimme, pahoin loukkaantuneena, takaraajat halvaantuneena ja hauleja täynnä, on myös syytä epäillä että näihin ruokasyötteihin on laitettu jotain mykkyjä kun kissa on tullut kotiin niin siltä valuu sylkeä ja kuolaa suusta ja on muutenkin todella huonovointinen, tällainen on todella järjetöntä toimintaa ja tällaista ei saada vastuuseen teoistaan.
voi laukaista sarjamurhan, kuten Sanna Sillanpään tapauksessa.
- 18.4.2010
tappo kirjoitti:
voi laukaista sarjamurhan, kuten Sanna Sillanpään tapauksessa.
Ja vielä tässä tapauksessa tämä henkilö tappanut, joka vuosi vähintään 1-3 kissaa ei ole mitään mahdollisuuksia pitää täällä kissaa kotilemmikkinä kun se saa jokaisen aikuseksi kasvatetun houkuteltua omalle pihallensa tapettavaksi, on myös käynyt oman pihapiirin läheisyydessä jahtaamassa aseen kanssa, ja mikä pahinta se laittaa niitä myrkkyjä ruokasyötteihin, mikä on törkeää eläinrääkkäystä, ja jos asiasta menee mainitsemaan viranomaisille alkaa huutelemaan että tulee vasta haaste ja uhkailee myös ihmisen ampumisella jos tästä vielä mitä kuuluu.
- Ase pois
18.4.2010 kirjoitti:

Kyllä ihmisen ampumisella uhkaaminen pitäisi riittää syyksi aseluvan menetykseen ja aseen takavarikointiin.
- 18.4.2010
Ase pois kirjoitti:
Kyllä ihmisen ampumisella uhkaaminen pitäisi riittää syyksi aseluvan menetykseen ja aseen takavarikointiin.
Turha mennä vaatimaan eivät ota lupia pois, päinvastoin antavat ammuskella ja uhkailla ihan vapaasti vaikka uhkailuille on ulkopuolisia todistajia "hänellä on kuulemma lupa tehdä niin"
- käpälälauta
löytyy ainakin kirjoitti:
kissantappajia, raukkamaisia luusereita
ei muuta ku kuula kalloon joka kissan rotkulle jonka tapaa metsässä tai omalla pihalla. kissa on yksi pahinpia lintujen ja jäniksien tappajia ja suomen luontoon kuulumaton...jokainen tunnollinen metsästäjä ampuu kissan joka hiippailee muualla kuin omistajansa pihalla. itse olen tappanut elämäni aikana noin 50 kissaa omalle metsätorppani pihamaalle,josta lähimpään naapuriin matkaa n.1 km.
- nylkijä
Helppo juttu kirjoitti:
Kankaanpäätä.Olen tulossa muutenkin käymään siellä päin.Voisin samalla vähän kouluttaa tätä pyssy sankaria.Ei haittaa vaikka tuleekin melko varmasti oikeusjuttu se ei minua pelota.Ps.Sinun ei muuten tarvitse,kuin vihjata poliiseille,että on myös uhkaillut tai muuten "pyörii aseen kanssa"aseet viedään alla aikayksikön.
höpö höpö ...metsämiehiä ei kannata suututtaa ja aseet ei lopu suomenmaasta..sinäkin hiippari muka uhoat ,mutta kun tosi paikka tulee niin vellit valuu pöksyihin ja jos ei valu niin met puristamma sulle ravat pöksyhin..kissat pitäisi lailla kieltää sillä ne aiheuttavat valtavasti tuskaa viattomille luontokappaleille. mie itte olen tappanut naapurin kissoja vuosikymmenten aikana noin parikymmentä vaikka matkaa n.kilsa,mutta he tyhmyyksissään hankkivat aina uusia.....on muuten halavatun hyvä ravun syötti.
- nylykemällä
löytyy ainakin kirjoitti:
kissantappajia, raukkamaisia luusereita
minä pyydän hetitappavilla kissoja, jotka kulkevat metsissä..kuolee kylläkin tukehtumalla,vaikkka muka hetitappavat,mutta samapa tuo...parempi kuollu kissa kuin vähän riistaa
- nirrinen
löytyy ainakin kirjoitti:
kissantappajia, raukkamaisia luusereita
kissantappajat ovat oikeita ihmisiä ,sillä he tietävät kuinka paljon tuskaa ja kipua tuo peto aiheuttaa jäniksille ,linnuille ja muille pienille eläimille ja vähentää riistakantoja.
- tehokastako
elämästä. kirjoitti:
Naapurissamme asuu metsästäjä joka on ampunut kaikki ihmisten lemmikkikissat jos ne ovat osuneet hänen näköpiirinsä. Vuosia sitten töistä kotiimme tultuamme löysimme kissamme pahasti haavoittuneena, liikuntakyvyttömänä omasta pihastamme(ammuttu haulikolla).Naapurimme syytti ampumisesta metsästyskaveriaan toisesta naapurista, sanoen häntä toheloksi ampujaksi jolla ei saisi olla asetta ollenkaan. Itseään ja poikaansa naapuri kehuu niin hyviksi ampujiksi ettei heidän jäljiltään kissa eläisi. Naapurin oma kissa(nimi Jaakko) lasketaan aina yöksi metsään pyydystämään oma ravintonsa ja kehutaan vielä miten hyvä metsästäjä se on. Tuo Jaakko on tappanut meidänkin pihasta paljon pikkulintuja ja tuhonnut pääskysten pesiä.
kissanpentue on hyvä lopettaa laittamalla pennut säkkiin joka ripustetaan puun oksalle ja ei muuta ku vihtavuori putkeen ja jysäys
- -i-
nirrinen kirjoitti:
kissantappajat ovat oikeita ihmisiä ,sillä he tietävät kuinka paljon tuskaa ja kipua tuo peto aiheuttaa jäniksille ,linnuille ja muille pienille eläimille ja vähentää riistakantoja.
Kissa voi satunnaisesti saada kiinni jäniksenkokoisen eläimen, joka jostain syystä on hitaampi kuin tervyt jänis. Mutta- ihmisten riistaa kissa ei pyydä, esimerkiksi oletko koskaan kuullut tai nähnyt että kissa olisi onnistunut teeren metsällä? Tai sanotaanko niin, että teerikissoja kannattaisi jalostaa... Kuten jäniskissojakin, ja etenkin minkinpyytäjäkissoja ja häirikkösusikissoja.
Pietään kisut valjaissa. ampuja voi jos erehtyy kohteestaan, saada itse ihan ihmisen saaliikseen.
Niin sekin kissa mikä uutisoitiin joutsenen kimppuun käyneeksi oli ilmeisesti pudotettu uimasilleen kyydistä ja joutunut palaamaan omiensa luo ilman joutsenta tai kaukomaareissua.
Metsästyslain alaisena kissaa kohdellaan suomessa vaihtelevasti, järkiperäinen ihminen toki erottaa esim. vuokralaisensa kissan, ihmisen huolehtimaksi eläimeksi ja vähintään ilmoittaa että vuokralaisen on paras korjata kissansa hänen itsensä hallitsemalta alueelta ennen kuin ryhtyy "toimenpiteisiin". Tai toimittaa huonosti pidetty eläin eläinsuojelun pariin.
Tässä käsittääkseni va on toiminut tuntemansa kissan osalta väärin.
Ei ole kaukana ajat, kun kissaa on epäilty mistä tahansa- mutta kyllä nauru maittoi kun luin että ihan riistakantoihin... - Selvä hullu
18.4.2010 kirjoitti:
Ja vielä tässä tapauksessa tämä henkilö tappanut, joka vuosi vähintään 1-3 kissaa ei ole mitään mahdollisuuksia pitää täällä kissaa kotilemmikkinä kun se saa jokaisen aikuseksi kasvatetun houkuteltua omalle pihallensa tapettavaksi, on myös käynyt oman pihapiirin läheisyydessä jahtaamassa aseen kanssa, ja mikä pahinta se laittaa niitä myrkkyjä ruokasyötteihin, mikä on törkeää eläinrääkkäystä, ja jos asiasta menee mainitsemaan viranomaisille alkaa huutelemaan että tulee vasta haaste ja uhkailee myös ihmisen ampumisella jos tästä vielä mitä kuuluu.
Eikö tässä ole kyseessä psyykkinen häriö josta voi ilmoittaa sosiaalitoimelle ja poliisille aseenkantolupaa varten? Jos houkuttelee toisen omaisuutta pihalleen rääkättäväksi. Kameraa voi käyttää omalla pihalla sekä julkisella alueella jos saisi kiinni lainvastaisesta toiminnasta.
- kkomdfdfdfd
löytyy ainakin kirjoitti:
kissantappajia, raukkamaisia luusereita
KAIKKI KISSAT OVAT PETOJA ja niitten päästäminen ulos ilman talutushihnaa ,tarkoittaa sitä että.se alkaa heti pyydystämään ja tappamaan jopa pienet linnun poikaset ja jänöt ym ym. JOKAINEN KIPU JA KÄRSIMYS jonka nuo otukset aiheuttaa on liikaa. PYYTÄKÄÄ JA LISTIKÄÄ kaikki kissat jotka ovat irti. HETITAPPAVAT RAUDAT on tehokkaat joihin kissat menevät ja kun ne laittaa lainmukaisesti pyytämään.....niin minkäs sille voi kun omistajat eivät huolehdi että killi on kotona....noin 60 kpl
- kkkjhu
Ikävää kirjoitti:
Näitä tällaisia eläinvihaajia on ainakin täällä itä-suomessa Kitellä tämä henkilö on ampunut haulikolla ja kiväärillä lähes jokaisen kissan mikä on saatu pennusta kasvatetuksi aikuseksi, toiminta tapa on seuraavanlainen kyseinen henkilö tuo maastoon ruokasyöttejä ja johdattaa sillä tavalla ne omalle kotipihalle, jossa on valmiina ruokaa odottamassa, kun kissa sinne sitten menee pihalle tällä on ase valmiina se avaa talonsa oven ja ampuu kohti kissaa kun se on syömässä, joskus osuma ei ollut niin tarkka että kissa olisi kuollut, viimeisillä voimillaan se raahautui kotiimme, pahoin loukkaantuneena, takaraajat halvaantuneena ja hauleja täynnä, on myös syytä epäillä että näihin ruokasyötteihin on laitettu jotain mykkyjä kun kissa on tullut kotiin niin siltä valuu sylkeä ja kuolaa suusta ja on muutenkin todella huonovointinen, tällainen on todella järjetöntä toimintaa ja tällaista ei saada vastuuseen teoistaan.
PIÄ KISSAS KOTONA
- Anonyymi
Koiran ystävä kirjoitti:
Laita ny vaikka kaupunki ja kadun/ tien nimi ja minkävärinen talo/auto tällä kynäniskalla on.
Mitä sä iniset täällä? Kissanainen haluaa tavata kissantappajan. Se voi olla että sulla kynnet katkee ja on pipi nenässä jos tapaat kyseisen henkilön. Pysy vaan lestissäs,pelle
- Anonyymi
Helppo juttu kirjoitti:
Kankaanpäätä.Olen tulossa muutenkin käymään siellä päin.Voisin samalla vähän kouluttaa tätä pyssy sankaria.Ei haittaa vaikka tuleekin melko varmasti oikeusjuttu se ei minua pelota.Ps.Sinun ei muuten tarvitse,kuin vihjata poliiseille,että on myös uhkaillut tai muuten "pyörii aseen kanssa"aseet viedään alla aikayksikön.
Haha😀 koulutat. Toedätkö,sua muljutettas silleen ettet kävelis viikkoon. Täällä netissä on aina hyvä uhota mutta kasvotusten olisit sinäkin ihan turpa kiinni
- oikeutus elää
saako villiintyneenä pitämänsä naapuri ampua vai pitääkö ottaa kiinni ja toimittaa johonkin muualle jos kerta hankkii ruokansa luonnosta? (esim kalastaa, metsästää tai viljelee). ammuskelu asuinalueellahan on tietysti rikosnimikkeeltänsä vaaran aiheuttaminen jollein hätävarjelu toteudu.
- nylykijä
ampukaa pois vaan kissat jotka tulevat toisten pihoille,niin meilläpäin tehhään ja kissat piretähän kotona tappamasta eläimiä...kissa kun ei kuulu suomen luontoon.
- isäntämies6
Meillä täällä poronhoitoalueella on ammuttu koirat ja kissat. Vähän erisyistä kummatkin. Pitäkäähän koiranne kiinni, niin teemme mekin!
- 19+7
Muistuu mieleen, kun kerran olin poronhoitoalueella metsästämässä siellä asuvan kaverini kanssa. Joimme tulilla kahvia, kun kylästä koira tuli räksyttämään meille. Jonkun ajan kuluttua heitin kaverille, että mitä jos ammun tuon räkyttäjän. Tähän kaverini: älä hitossa, se on kylän ainoa veronmaksaja !
- Lain kunnioitus
Tällaiset tappajat vertaan sadisteihin, kiusaajiin ja muihin vastaaviin jotka olosuhteita hyväksikäyttäen toteuttavat julmuuttaan tai yksinkertaisuuttaan. Jos yhteiskunnassa olisi enemmän varaa heidät valistuneempien toimesta ohjattaisiin hoitoon. Poikkeusoloissa tällaiset tyypit kohdistavat julmuuden myös suojattomiin ihmisiin.
Porot voisi muuten pitää ja hoitaa suppealla alueella kuten muukin lihakarja eikä sen varjolla tuhota puolen Suomen eläimistöä, poronhoitoalueet tuntuu olevan oikea pimeyden sydän. - hhhäähhhkäää
Lain kunnioitus kirjoitti:
Tällaiset tappajat vertaan sadisteihin, kiusaajiin ja muihin vastaaviin jotka olosuhteita hyväksikäyttäen toteuttavat julmuuttaan tai yksinkertaisuuttaan. Jos yhteiskunnassa olisi enemmän varaa heidät valistuneempien toimesta ohjattaisiin hoitoon. Poikkeusoloissa tällaiset tyypit kohdistavat julmuuden myös suojattomiin ihmisiin.
Porot voisi muuten pitää ja hoitaa suppealla alueella kuten muukin lihakarja eikä sen varjolla tuhota puolen Suomen eläimistöä, poronhoitoalueet tuntuu olevan oikea pimeyden sydän.meläpäin taas koirien ja kissojen tapon lisäksi syyhvään net porotki joten tasapaihno on aika hyä.
- Anonyymi
Tuosta poronhoitoalueesta muistui mieleen. Lapin mies oli kutsunut etelässä asuvan ystävänsä metsälle kotikonnuilleen. Aikansa kairoilla kuljettuaan he päättivät keittää kahvit. Jonkin ajan kuluttua kylän koira tuli miesten nuotiolle. Kun sille ei annettu mitään koira ryhtyi haukkua räksyttämään.
Haukkua aikansa kuunneltuaan etelän mies otti haulikon ja sanoi, minä ammun tuon räksyttäjän.
Tällöin Lapin mies parkaisi, älä helvetissä, se on meidän ainoa veronmaksaja.(koiravero)
- adköjsälhk
Rikosilmoituksen voit tehdä. ja se on siinä.
Oma kissani ammuttiin myös, ja jos tietäisin tekijän, niin siinä ei olis oikeuslaitos auttamassa, kun kävisin omaa oikeutta MYÖS lain ulkopuolellakyseiselle ampujalle jakamassa, ihan vaikka senkin takia että kissan kärsimyksien lisäksi sattuu joskus olemaan huono päivä.
tein asiasta rikosilmoituksen, ja pidin kyllä sellasta meteliä, että ampuja kyllä tietää kenen kissan meni ampumaan... mutta siitä huolimatta tällä urpolla pyssy"sankarilla" ei ole ollut munaa tulla kertomaan henkilöllisyyttään. S**tanan munaton RAUKKA!!
Oon aikamoisen kiukkunen ämmä kun sille päälle satun, joten jos kissani ampujan henkilöllisyys joskus selviää, niin tärähtää oikein korkojen kera.
Olen aina uskonut silmä silmästä oikeuteen.- mulukuuttaa
kuule sie kiukkunen ämmäparka joka taiat itte olla munaa vaila tais puuteesa.... kuinkahan palijo se kissan rotkalees on aiheuttanu kipua ja tuskaa viattomille elukoille jotka ei osaa kirjoittaa tai muuten ilmasta itteään....munnaa sulleki
- Anonyymi
Hyvä että sun kusinen kattis tapettiin.
- Kissan ampumisesta
Sanna Sillanpään tapauksessa, ei hyvää seurannut.
- Vituttaa tollaset
Ei teidän porukoissa kukaan harrasta metsästystä? Voisi ihan vahingossa joku metästysseuran jäsen ampua kaverin sorsana :)
- Konstit monet
Oikeusteitse korvauksien saaminen epävarmaa. Sen sijaan voisit postata ukkelin kuvan ja nimen nettiin kuntanne asioita puivalle nettisivulle ja kysyä tietääkö setä missä kissa on. Älä missään nimessä sano että epäilet hänen ampuneen kissan, ettei miekkonen vielä tee ilmoitusta kunnianloukkauksesta.Voit laittaa kuvan vaikka aijaa.com linkkinä. Myös eläinrääkkääjiä paljastavia sivuja on netissä.
Tällainen julkisuus voi saada miehen ajattelmaan toisenkin kerran ennen kuin seuraavan kerran rupeaa murhaamaan kissoja. - Anonyymi
Tämä on paras tie hoitaa asia. Pilaa ääliön loppuelämä ja nauti omastasi! http://aijaa.com/bOlhUx
- Anonyymi
Kaikki vapaana olevat kissat saa ja pitääkin tappaa. Ne eivät kuulu luontoon. Ja omistajalle roimat sakot päälle eläintenpitokielto kymmeneksi vuodeksi.
- Anonyymi
375 kissaa ampunut ja saman verran tappanut muuten. Niistä olen 239 saanut tapporahan valtiolta(norja)ja 197 tapporahan muilta pimeästi.Loput huvin vuoksi ammuttu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115785Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323877- 823322
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182936Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2481980Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871953- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81676Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui381665Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu861513