Tämä on toki helppo poistaa ja laikaista taas pöydän alle jotta koette paremmin tekosenne oikeutetuksi.
Miksi valitsitte minut, omaan vaimonsa kanssa kyllästyneet ukkomiehet haluavat vaihtelua ja siihen sopii täällä netissä aivan kuka tahansa nainen hyväksi käytettäväksi. Kuitenkin innokkaita tarjokkaita olisitte villelle leikeillenne löytäneet ihan vapaaehtoisiakin ja innokkaitakin, netti on heitä pullollaan, ei tarvitse kuin valita vain. Valitsitte tämän tyhmän joka ei millään tasoa vastannut korkeaa tasoanne johon olitte tottuneet. Voi voi tommoista ressukkaa pitää auttaa.
Miksi se on niin helppoa talloa toisen ihmisen arvoja, mutta ei tuntea vastuuta teoistaan? Oliko tarpeeni löytää itselleni vapaa elämänkumppani ja ehtiä vielä tekemään ehkä lapsikin hänen kanssaan jokin punainen vaate ja aivan käsittämätön toive mikä piti näin talloa?
Aamulla herättyäni aiheuttamanne sydänvaiva vaivasi parisen tuntia, mielessäni välähti siihenköhän tämä paha mieli joskus leikeistänne päättyy, että tulee kerta kun se ei enää mene ohitse. Lääkitystä tähän en saa sillä toisen lääkitykseni kanssa voisi pelkät lääkkeet olla hengenvaarallisia. Toisaalta ajattelen jo, että tästä ainaisesta aiheuttamastanne pahasta mielestäkin sitten pääsisi eroon ja lepoon.
En tule ikinä käsittämään kuinka helppoa se on teille ollut tuhota toisen haaveet ja unelmat ne ihan vaatimattomat, mutta täysin mahdolliset toteuttaa vain siksi että kuvittelitte minun hyvä olevan saman kun teidän hyvän, edes haluamatta ottaa siitä selvää.
En minä mikään sokea ole ollut, sokeus on ollut kaiken aikaa aivan toisessa päässä. Ei minun tarvitse ymmärtää mitään omituisia vihjailuja, viestejä joita on vastailtu 3-vuoden takaisiin nimettömänä kirjoittamiin viesteihini toisille palstoille. Tai vastata puheluihin joiden soittaja ei muista omaa nimeään, eikä niin ole edes mitään asiaakaan.
Selkärankaa omista teoistaan joko on tai sitten ei, helppoa se näyttää olevan toisten ihmisten tunteilla leikkiä, aivan liian helppoa tietynlaisille omaa hupiaan etsiville ihmisille.
Yhtä ainoaa nyt pyydän, koska sitä selkärankaa ei ollut, niin olkaa kilttejä älkääkä enää levitelkö omituisia kuvitelmianne ihmisille jotka tulevat taas käyttäytymään omituisesti, Antakaa edes se pieni mahdollisuus saada elää omanlaista elämääni ja edes yrittää koota mitä koottavissa ahdistelunne jälkeen on. En minä kaivannut ihmistä lähelleni joka ei luota siihen mitä olen vaan tuntee tarvetta alistaa tai osoittaa minun ajatusmaailmani vähäpätöiseksi. Antakaa minun siis olla jo jos kerran ette vastuuta teoistanne milläänlailla tunne. Antakaa rauha elämälleni, jättäkää rauhaan. Antakaa tilaa. Ei ole aivan pakko levitellä ihmisestä outoja tietoja koko paikkakunnan korviin kuultavaksi, voitteko tämän lopettaa ja antaa minun olla? Antaa edes se pieni mahdollisuus yrittää toteuttaa unelmani jos rohkeutta enää tämän ahdistelun jälkeen riittää.
Tiedän kyllä, että edellinen uhrinne muutti pois kaupungista avustuksellanne, mutta voitteko suoda sen minulle, että saisin ihan täällä huolehtia iäkkäistä vanhemmistani, ilman alituista pelkoa koska taas jokin asiantuntija minusta kulkee vastaani. Minua ei enää valheenne kiinnosta, koskaan ole näin ollutkaan, että valheita arvostaisin, kenenkään lausumina.
Miksi valitsitte minut, omaan vaimonsa kanssa kyllästyneet ukkomiehet haluavat vaihtelua ja siihen sopii täällä netissä aivan kuka tahansa nainen hyväksi käytettäväksi. Kuitenkin innokkaita tarjokkaita olisitte villelle leikeillenne löytäneet ihan vapaaehtoisiakin ja innokkaitakin, netti on heitä pullollaan, ei tarvitse kuin valita vain. Valitsitte tämän tyhmän joka ei millään tasoa vastannut korkeaa tasoanne johon olitte tottuneet. Voi voi tommoista ressukkaa pitää auttaa.
Miksi se on niin helppoa talloa toisen ihmisen arvoja, mutta ei tuntea vastuuta teoistaan? Oliko tarpeeni löytää itselleni vapaa elämänkumppani ja ehtiä vielä tekemään ehkä lapsikin hänen kanssaan jokin punainen vaate ja aivan käsittämätön toive mikä piti näin talloa?
Aamulla herättyäni aiheuttamanne sydänvaiva vaivasi parisen tuntia, mielessäni välähti siihenköhän tämä paha mieli joskus leikeistänne päättyy, että tulee kerta kun se ei enää mene ohitse. Lääkitystä tähän en saa sillä toisen lääkitykseni kanssa voisi pelkät lääkkeet olla hengenvaarallisia. Toisaalta ajattelen jo, että tästä ainaisesta aiheuttamastanne pahasta mielestäkin sitten pääsisi eroon ja lepoon.
En tule ikinä käsittämään kuinka helppoa se on teille ollut tuhota toisen haaveet ja unelmat ne ihan vaatimattomat, mutta täysin mahdolliset toteuttaa vain siksi että kuvittelitte minun hyvä olevan saman kun teidän hyvän, edes haluamatta ottaa siitä selvää.
En minä mikään sokea ole ollut, sokeus on ollut kaiken aikaa aivan toisessa päässä. Ei minun tarvitse ymmärtää mitään omituisia vihjailuja, viestejä joita on vastailtu 3-vuoden takaisiin nimettömänä kirjoittamiin viesteihini toisille palstoille. Tai vastata puheluihin joiden soittaja ei muista omaa nimeään, eikä niin ole edes mitään asiaakaan.
Selkärankaa omista teoistaan joko on tai sitten ei, helppoa se näyttää olevan toisten ihmisten tunteilla leikkiä, aivan liian helppoa tietynlaisille omaa hupiaan etsiville ihmisille.
Yhtä ainoaa nyt pyydän, koska sitä selkärankaa ei ollut, niin olkaa kilttejä älkääkä enää levitelkö omituisia kuvitelmianne ihmisille jotka tulevat taas käyttäytymään omituisesti, Antakaa edes se pieni mahdollisuus saada elää omanlaista elämääni ja edes yrittää koota mitä koottavissa ahdistelunne jälkeen on. En minä kaivannut ihmistä lähelleni joka ei luota siihen mitä olen vaan tuntee tarvetta alistaa tai osoittaa minun ajatusmaailmani vähäpätöiseksi. Antakaa minun siis olla jo jos kerran ette vastuuta teoistanne milläänlailla tunne. Antakaa rauha elämälleni, jättäkää rauhaan. Antakaa tilaa. Ei ole aivan pakko levitellä ihmisestä outoja tietoja koko paikkakunnan korviin kuultavaksi, voitteko tämän lopettaa ja antaa minun olla? Antaa edes se pieni mahdollisuus yrittää toteuttaa unelmani jos rohkeutta enää tämän ahdistelun jälkeen riittää.
Tiedän kyllä, että edellinen uhrinne muutti pois kaupungista avustuksellanne, mutta voitteko suoda sen minulle, että saisin ihan täällä huolehtia iäkkäistä vanhemmistani, ilman alituista pelkoa koska taas jokin asiantuntija minusta kulkee vastaani. Minua ei enää valheenne kiinnosta, koskaan ole näin ollutkaan, että valheita arvostaisin, kenenkään lausumina.
Vastaukset 29
Vanhimmat
paljon maailmassa on rakkautta. Taidan siirtyä homo-palstalle.
oikein porukalla ja voitte pitää hauskaa muistellessanne kuinka tuhositte yhden ihmisen seksuaalisuuden ja elämän täysin. nautiskellessanne hymyilette, että heh tuon ei tarvitse enää nautintoa kokea omissa tarpeissaan, kertaheitolla tuhosimme siihen mahdollisuuden. Hyvä me!
Pääasia kuitenkin on: jättäkää minut rauhaan.
kun ihminen tuijottaa vain omaa napaansa vailla yritystä kanssakäymisestä.
jatkakaa vain puiden raiskausta ja syiden etsimistä aina jostain muualta.
Kaarnat vain väpäjämään ja napanöftät koville.
Tulee tuosta kirjoituksesta mieleen kuinka helppoa on rikkoa ihmisen. En vaan ymmärrä miksi siihen pitää ryhtyä..
Mä oon varmaan tyhmä kun en tajunnut tosta jutusta yhtään mitään... En naljaile enkä ilkeile, mut en pysynyt pulkassa. No onneks mun mielipidettä ei edes kysytty. Kiitos ja anteeks (ihan oikeesti!)
vaan kirjottelee ilokseen. Varmaan tullut just pyhäkoulusta valkosessa mekossa.
vaikka et ymmärrä, sisäpiirinjuttu.
Sinulle edellinen vastannut sen sijaan on hyvinkin tietoinen sananvalinnoissaan. Jatkaa nimittäin "suuressa viisaudessaan" oikeassa oloaan.
Vaan omapahan on taakkansa kulkea välittämättä tekojensa seuraamuksista, mutta ei tämä hänelle suinkaan ollut ensimmäinen kerta tätä lajia. Vaan tapa yhä uudelleen olla oppimatta virheistään.
pyhäkoululainen. Onks se virhe? Valkonen mekko vaan puuttuu.
on riskillä ruma?
Ajele säärikarvat ensin?
onk onk onk?
jotain luonnonväristä. Ruskea sopii paljon paremmin. Inhoon valkosta.
sopimus niin ne on farkut ja paita.
Että kykenee ajattelemaan edes jollain tasolla?
homopalstalla?
tasoa vähän. Ja kuka sä muuten oot?
muuten en usko.
Kaihertaa? Sinuako tässä tarkoitetaan?
Mitä silloin voisi tehdä jos tuntuu siltä, että on väärin tehnyt jotakuta kohtaan?
Mikä silloin on ratkaisu? Asuvalinnan miettiminen?
ensin on tyhmä, sitten sillä tasolla ja vielä syyllisyys. Eilen oli kyllä vähän "syyllinen" tunnelma. En tiedä miksi. Juuri kun piti olla niin henkevä. Musta tuntuu, että mä vastaanotan ihmisten tunteita, en ajatuksia. Ja tulkitsen väärin.
näillä palstoilla se on melkeinpä tapana. vaikka onkin sanonta, että ei kysyvä tieltä eksy, sitä harvoin käytetään. Vaan arvioita on niin helppoa tehdä,omia.
Takana on aina aivan toisenlainen totuus mihin törmätä päälisinpuolin. Ja pinnalla vain ripaus totuudesta. Helpoin tapa on aina olla korostamatta luulojaan ja kuuntelemalla ottaa selvää niiden todenperäisyydestä.
Vaan oma ego haluaa tulla kuulluksi ja olla liian usein oikeassa? Jotta osata kuunnella toisenlaista totuutta? Se toisenlainen on kulkemista tasapainossa maailmankaikkeuden kanssa ilman turhia pohtimisia. Kulkua luonnollisesti.
Siis koet itsesi hyväksikäytetyksi? Usean miehen osalta? Miksi suostuit? Ei aikuista käytetä hyväksi ilman omaa tahtoa, ellei kyse ole raiskauksesta ja sehän tas on poliisi asia!
Minä olen sitä mieltä, että kyllä aikuisen pitää tietää mitä on tekemässä eikä ruikuttaa jälkeen päin.
Jos ei ole kokenut vastaavaa, niin vaikeatahan on ymmärtää toisten ja omaa käyttäytymistä. Näin ajattelen..
Aina kun kokee jotakin ennalta kokematonta elämässä, on jonkun aikaa puolustuskyvytön. Ei ole valmista toimintamallia tilanteeseen.
Sen olen huomannut, että netissä on kaikkien mukavien ihmisten lisäksi, myös niitä joilla on psyykkisiä ongelmia. Ihmisiä, jotka eivät toimi normaalisti, ovat täten rajattomia. Ja kun nämä rajattomat tapaavat toisia samanhenkisiä täällä, niin laumahenki sen kuin tiivistyy :).
Jos on odotuksia, kuten aloittaja kertoi, on haavoittuvimmillaan. Sitä odottaa, että vastaantulevat ihmiset kunnioittavat omia arvoja, kuten oikeassa elämässä.
Onneksi omia rajojani kokeilleet yksilöt ovat olleet perimmältään hyväntahtoisia. Jotkut ovat saattaneet satuttaa vahvuudellaan, mutta eivät tarkoituksella.
En lähtisi yhtä tuomitsevalle linjalle kuin sinä. Koskaan ei voi tietää, mitä omassa elämässä tulee eteen. Itse kukin saattaa lipsahtaa omien rajojensa ulkopuolelle ja toimia toisin kuin aikaisemmin. Toiset ovat toisia herkempiä. Siinä missä minä saatan kohauttaa olkapäitäni ja todeta tulihan tämäkin koettua.
Joka paljastaa sanojastaan niin paljon?
Jos olisit tuikituntematon tässä jutussa, niin olisiko reagtiosi tälläinen kirjoitukseeni?
Vai asiasta tietämättömän vastaus tämä?
Mielestäni aikuisen ei tarvitse lähestyä toisia tarkoituksellisilla valheilla ja vedätyksillä. Ja jälkeenpäin vetäytyä tekojensa vastuusta lähestyen vastasyytöksin? Mitä tai ketä tälläinen hyödyttää?
Kumppaniaan etsivä aikuinen lähestyy aina tutustuakseen? Ei huvin vuoksi vedättääkseen? Jos meni jokin pieleen saattaisi tuntea vastuuta korjata loukkaavan tekonsa? Ja myöntää ampuneensa pahasti yli?
Erittäin mielenkiintoinen asenne sinulla?
En tiedä mitä sinulle on tapahtunut elämässäsi, joten voin vain kirjoittaa omien kokemusteni kautta. Siis etkö ole aijemmin nähnyt, että ihmiset pettää toisiaan ja ensivaikutelmaan ei kannata luottaa. Minä olen oppinut tämän jo lapsena. Tiedän myös pelisäännöt jos lähden varatun miehen matkaan. Haen silloin vain hetken huvia. En oleta, että mies jättää vaimonsa...
Ja toiseksi tahdon sanoa älä moisista miehistä välitä! Jatka elämääsi ja sen oikean etsimistä. Äläkkä varsinkaan muuta pois paikkakunnalta miesten tai juorujen takia! Juorut lakkaa ajastaan ja kun itse et ole moksiskaan, niin ei muutkaan ole. Meillä ihmisillä kun on murehtimista omissakin asioissa. Ota tämä yhtenä kokemuksena elämässäsi. Ja jatka eteen päin!
oman mielen pettämisestä? Miksi ihminen keksii perusteluita itselleen ylpeyttään? Jotta saisi olla asiassaan oikeassa ja vähät välittää muista ihmisistä itsekkyyttään?
Ketä oikeasti haluaa rakastaa ihmistä joka ei näe kuin oman napansa? Onko ihme jotta hänen kumppaninsa kenties pettää häntä? Onko ihme, että hän tuntee mustasukkaisuutta, epäilystä, kaikki hänen omat tuntemuksensa on omien tekojensa seurausta/peilaamista.
En ihan kaikkea ymmärtänyt, heräsi kysymys miksi olet yleensä lähtenyt varatun miehen matkaan
Naisen pitää tuntea arvonsa naisena,jokainen suhde oli se avioliitto tai seurustelusuhde vaatii oman surutyönsä.Vasta silloin antautua täysin uuteen suhteeseen ilman luurankoja kummittelemassa.
Selkäranka on suhteellinen käsitys, joidenkin se vääntyy mihin suuntaan vaan tuntematta omantunnontuskia.
Ihminen kaipaa kuitenkin sitä lämpöä ja läheisyyttä, joskus jokainen tekee virhevalintoja.
Ei pidä jäädä siihen tuleen makaan vaan tulta päin. Tsemppiä;=)
täällä puhuin ja etsin vapaata ihmistä rinnalleni. Mutta kuten huijareilla on tapana, olet jättänyt puumerkkisi tänne, tämänkin kirjoituksesi jälkeen pelaajan on helppo kehitellä suunnitelma, kuinka puhua siten, että tunnet hänen olevan "juuri sitä mitä olit etsinytkin"
Pelaaja näyttelee elämäänsä, ei ota elämää vastaan sellaisena kun se todellisesti olisi. Hän voi onnistua useasti yrityksissään, mutta kun ei tee tekojaan sydämestään, ei hän saa siitä palkintoa, kiitollisuutta jotta voisi tuntea tehneensä "rakkauden tai ihmisyyden teon"
Sen lisäksi pelaajalla ei koskaan ole olo, että tietäisi oman paikkansa, hän etsii ja etsii muualta, mikä erhe pitäisi tajuta löytää itsestä.
Hän siis selostaa pettämisen ja valehtelun olevan luonnollista ja tällä tavoin mitätöi toisen osapuolen tunteet itsekkyyttään ja aivan turhaan.
syyllisyyden tuntoisia?
Sanotaan, että ylpeys käy lankeamuksen edeltä vai miten se sanonta menikään?
Onko edelleenkin helppoa oma käytös toista kohtaan tai vastuu teoistaan siirtää aina vain "toisten ongelmaksi"
vaikka totuus on alunperin saattanut olla juuri se, että on itse lähtenyt käyttämään toisia ihmisiä hyväkseen niin suurin valhein jotta tämä olisi ymmärtänyt tekojanne ja tarkoituksianne? Huonoa kommunikointia?
Korostatte nimittäin äärettömästi täällä uskonnollisuuttanne, mutta ette elä kuitenkaan edes 10 käskyn mukaan johon kuuluu esim. älä tee huorin? Tekopyhyyttä? Vai kannattaisiko vähemmän korostaa uskonnollisuuttansa, tietä joka on pahasti kesken ymmärryksessä? Oikea uskovainen ei etsiä syyllisiä muista ihmisistä vaan tuntee nöyryyttä elämää ja kaikkea kohtaan, eikös?
siihen sydämeen?
nyt odottamaan, tunteeko joku omantuntonsa kolkuttavan vai merkitseekö se mitään. En näin enää itse usko.
Haittanekohan tuo
mitään jos samaan aikaan joku muukin ykseytensä selvittänee itselleen?
Näyttää olevan kysyntää ja itsepohdiskelun aika muillakin?
Seitsemän askelta egon otteesta irrottautumiseksi
Kopioitu Uusi maa-foorumilta
SEITSEMÄN ASKELTA EGON OTTEESTA IRROTTAUTUMISEKSI
Kirjoittanut Wayne W. Dyer (spritlibrary.com)
19.10.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine
Tässä on seitsemän ehdotusta auttamaan teitä pääsemään yli syvään juurtuneesta omahyväisyydestä. Kaikki nämä on suunniteltu auttamaan sen estämisessä, että samaistutte tärkeilevään egoon.
1. Lakkaa pahoittamasta mielesi
Toisten käyttäytyminen ei ole syy olla toimimatta. Se mistä pahoitat mielesi, vain heikentää sinua. Jos etsit tilaisuuksia pahoittaa mielesi, löydät niitä joka käänteessä. Tässä egosi tekee työtä vakuuttaakseen sinulle, että maailman ei pitäisi olla sellainen, kuin se on. Mutta voit alkaa arvostaa elämää ja sopia yhteen universaalin luomisen hengen kanssa. Et voi saavuttaa tarkoituksenvoimaa pahoittamalla mielesi.
Toimi kaikin mokomin niiden maailman kauhujen poistamiseksi, jotka saavat alkunsa valtavasta egoon samaistumisesta, mutta pysy rauhassa. Kuten Ihmeiden oppikurssi muistuttaa meitä: "Rauha on Jumalasta - te jotka olette Jumalasta, että ole kotona paitsi hänen rauhassaan. Oleminen on Jumalasta - te jotka olette osa Jumalaa, ette ole kotona paitsi hänen rauhassaan." Mielensä pahoittaminen luo sitä samaa tuhoavaa energiaa, mikä alun perin pahoitti mielesi, ja johtaa hyökkäykseen, vastahyökkäykseen ja sotaan.
2. Päästä irti tarpeestasi voittaa
Ego rakastaa meidän jakamistamme voittajiin ja häviäjiin. Voittamisen tavoittelu on pettämätön keino välttää tietoista yhteyttä tarkoitukseen. Miksi? Koska perimmiltään voittaminen on koko ajan mahdotonta. Joku jossain on nopeampi, onnekkaampi, nuorempi, vahvempi ja fiksumpi - ja palaat takaisin arvottomuuden ja merkityksettömyyden tunteeseen.
Et ole yhtä kuin voittosi. Saatat nauttia kilpailemisesta ja sinulla on hauskaa maailmassa, missä voittaminen on kaikki, mutta sinun ei tarvitse olla sitä ajatuksiltasi. Maailmassa jossa jaamme saman energialähteen, ei ole häviäjiä. Voidaan vain sanoa, että olet tiettynä päivänä suorittanut tietyn tason verrattuna toisten tasoon. Mutta tänään on toinen päivä uusine kilpailijoineen ja uusine olosuhteineen. Olet edelleen ääretön olemus kehossa, joka on yhden päivän (tai vuosikymmenen) vanhempi.
Päästä irti tarpeesta voittaa olemalla eri mieltä siitä, että voittamisen vastakohta on häviäminen. Se on egon pelko. Jos kehosi ei ole voittokunnossa tänään, sillä ei yksinkertaisesti ole merkitystä, kun et samaistu ainoastaan egoosi. Ole tarkkailija, huomaa kaikki ja nauti kaikesta tarvitsematta voittaa jotain pokaalia. Ole rauhassa ja yhteensopiva tarkoituksen energian kanssa. Ironista kyllä, vaikka tuskin huomaat koko asiaa, niin elämääsi ilmestyy enemmän noita voittoja, kun tavoittelet niitä vähemmän.
3. Päästä irti tarpeestasi olla oikeassa
Ego on monien konfliktien ja ristiriitojen lähde, koska se työntää sinua siihen suuntaan, että pyrit saamaan toiset ihmiset olemaan väärässä. Silloin kun olet vihamielinen, olet irti tarkoituksenvoimasta. Luova henki on ystävällinen, rakastava ja vastaanottava - vapaa vihasta, katkeruudesta tai mielipahasta. Irtipäästäminen tarpeestasi olla oikeassa keskusteluissa ja ihmissuhteissa on kuin sanoisit egolle: "En ole orjasi. Haluan olla ystävällinen ja torjun tarpeesi olla oikeassa. Itse asiassa tarjoan tälle ihmiselle tilaisuuden tuntea olonsa paremmaksi sanomalla, että hän on oikeassa, ja kiitän häntä osoittamisesta totuuden suuntaan."
Silloin kun päästät irti tarpeesta olla oikeassa, pystyt vahvistamaan yhteyttäsi tarkoituksenvoimaan. Mutta pidä mielessä, että ego on päättäväinen taistelija. Olen nähnyt ihmisten lopettavan muuten upeita suhteita pysymällä tarpeessaan olla oikeassa. Kehotan sinua päästämään irti tästä egoa motivoivasta tarpeesta olla oikeassa pysähtymällä kesken väittelyn ja kysymällä itseltäsi: "Haluanko olla oikeassa vai onnellinen?" Kun valitset onnellisuuden, rakkauden ja henkisen mielialan, yhteytesi tarkoitukseen vahvistuu. Nämä hetket perimmiltään laajentavat uutta yhteyttäsi tarkoituksenvoimaan. Universaali lähde alkaa tehdä yhteistyötä kanssasi sen elämän luomisessa, mitä sinun oli tarkoitus elää.
4. Päästä irti tarpeestasi olla parempi
Todellisessa ylevyydessä ei ole kyse olemisesta parempi kuin joku toinen. Kyse on olemisesta parempi kuin olit itse ennen. Pysy keskittyneenä kasvuusi jatkuvasti tietoisena siitä, että kukaan tällä planeetalla ei ole yhtään parempi kuin joku toinen. Olemme kaikki lähtöisin samasta elämänvoimasta. Meillä kaikilla on tehtävänä toteuttaa tarkoitettu olemuksemme - kaikki mitä tarvitsemme oman kohtalomme täyttämiseen, on saatavillamme. Mikään tästä ei ole mahdollista, silloin kun näet itsesi parempana kuin toiset. Tämä on vanha sanonta, mutta silti totta: olemme kaikki tasavertaisia Jumalan silmissä.
Päästä irti tarpeestasi olla parempi näkemällä Jumala jokaisessa. Älä arvioi toisia heidän ulkonäkönsä, saavutustensa, omaisuutensa ja muiden egon luettelojen perusteella. Silloin kun heijastat paremmuuden tunteita, sitä saat myös takaisin, mikä johtaa mielipahaan ja lopulta vihamielisiin tunteisiin. Näistä tunteista tulee kulkuneuvo, mikä vie sinut etäämmälle tarkoituksesta. Ihmeiden oppikurssi puhuu tästä tarpeesta olla erityinen ja parempi: "Erityisyys luo aina vertailemista. Se perustuu puutteen näkemiseen toisessa ja sitä ylläpidetään etsimällä kaikkia havaittavia puutteita ja pitämällä niitä selvästi näköpiirissä."
5. Päästä irti tarpeestasi saada lisää
Egon mantra on "lisää". Se ei ole koskaan tyytyväinen. Riippumatta siitä miten paljon saavutat tai hankit, ego inttää, ettei se ole riittävästi. Löydät itsesi jatkuvasta pyrkimisentilasta ja poistat mahdollisuuden päästä koskaan perille. Kuitenkin todellisuudessa olet jo perillä, ja se miten päätät käyttää tämän elämäsi läsnä olevan hetken, on oma valintasi. Ironista kyllä, silloin kun lakkaat tarvitsemasta lisää, niin sitä enemmän haluamaasi näyttää tulevan elämääsi. Koska olet irti tarpeesta tähän, pidät helpompana sen välttämistä toisille ja oivallat, miten vähän tarvitset ollaksesi tyytyväinen ja rauhassa.
Universaali lähde on tyytyväinen itseensä - se laajenee ja luo uutta elämää jatkuvasti yrittämättä koskaan pitää kiinni luomuksistaan omien itsekkäiden tarkoitusperiensä vuoksi. Se luo ja päästää irti. Kun päästät irti egon tarpeesta saada lisää, yhdistyt tuon lähteen kanssa. Luot, vedät puoleesi ja päästät irti etkä koskaan vaadi enemmän tulevan tiellesi. Kun olet kiitollinen kaikesta, mitä ilmestyy, opit Francis Assisilaisen opettaman voimallisen läksyn: "… antaessa saamme." Sallimalla runsauden virrata luoksesi ja lävitsesi, sovit yhteen lähteesi kanssa ja takaat tuon energian jatkuvan virtaamisen.
6. Päästä irti itsesi määrittelemisestä saavutustesi perusteella
Tämä voi olla vaikea käsite, jos ajattelet olevasi yhtä kuin saavutuksesi. Jumala kirjoittaa kaiken musiikin, Jumala laulaa kaikki laulut, Jumala rakentaa kaikki rakennukset, Jumala on kaikkien saavutustesi lähde. Voin kuulla egosi protestoivan äänekkäästi. Pysy silti virittyneenä tähän ajatukseen. Kaikki säteilee lähteestä! Sinä ja tuo lähde olette yhtä! Et ole tämä keho ja sen saavutukset. Olet tarkkailija.
Pane merkille kaikki ja ole kiitollinen keräämistäsi kyvyistä. Mutta anna kaikki kunnia tarkoituksenvoimalle, mikä saattoi sinut olemaan ja minkä aineellistunut osa olet. Mitä vähemmän tarvitset kunniaa saavutuksistasi ja mitä yhdistyneempänä pysyt "tarkoituksen seitsemään ilmeeseen", sitä vapaampi olet saavuttamaan ja sitä enemmän sinulle ilmestyy. Silloin kun kiinnityt noihin saavutuksiin ja uskot, että teet yksin kaikki nuo asiat, sinulta lähtee rauha ja kiitollisuus lähdettäsi kohtaan.
7. Päästä irti maineestasi
Maineesi ei ole sinussa. Se on toisten mielissä. Siksi sinulla ei ole mitään hallintaa siihen. Jos puhut 30 ihmiselle, sinulla on 30 mainetta. Yhdistyminen tarkoitukseen merkitsee sydämesi kuuntelemista ja toimimista sen perusteella, minkä sisäinen äänesi kertoo olevan tarkoituksenasi siinä kohtaa. Jos olet ylihuolissasi siitä, millaisena kaikki sinut näkevät, niin olet irtautunut tarkoituksesta ja sallinut toisten mielipiteiden opastaa itseäsi. Tässä on egosi toiminnassa. Se on harhaa, joka seisoo sinun ja tarkoituksenvoiman välissä.
Ei ole mitään, mihin et pysty, ellet irrottaudu voimalähteestä ja vakuutu siitä, että tarkoituksesi on todistaa toisille, miten mestarillinen ja ylivoimainen olet, ja kuluta energiaasi yrittäen saada jättimainetta toisten egojen keskuudessa. Tee, mitä tee, koska sisäinen äänesi, joka on aina yhteydessä lähteeseen ja aina kiitollinen sille, ohjaa sinua siihen. Pysy tarkoituksessa, päästä irti lopputuloksesta ja ota vastuu siitä, mitä sisälläsi on: luonteenlaatu. Jätä maineesi toisten väiteltäväksi - sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Kuten erään vanhan kirjan otsikko sanoo: "Se mitä ajattelet minusta, ei ole minun asiani!"
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.