susia,että muitakin petoja riittää.
Kovasti on kasvanut kannat kautta linjan jo vuosia.
kanalintukannat vaan harmittaa.
Siksipä pyydänkin,että Metsästäjät kiinnittäisivät huomiota pien petokantojen harventamiseen metsäkanalinnun puolesta.
Kovasti on kasvanut kannat kautta linjan jo vuosia.
kanalintukannat vaan harmittaa.
Siksipä pyydänkin,että Metsästäjät kiinnittäisivät huomiota pien petokantojen harventamiseen metsäkanalinnun puolesta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kanalintukannat ovat taantuneet n. 40 vuodessa n. 80 prosenttia. Esim. metsoa tavataan erittäin harvoin missään päin Suomea. No, selityshän piilee salametsästyksessä. Lintuja ammutaan surutta ympäri vuoden, jopa soitimelta, sillä linnut ovat kerääntyneet parveksi ja on helppo kännissäkin osua pariin kolmeen yksilöön yhdellä laakilla. Kuvottavimmassa muodossa tätä harrastetaan jopa auton sivuikkunasta räiskien. Päälle otetaan tietenkin sankariteon kunniaksi kunnon tömäys riistaryyppyä.
Lisäksi jo 30-luvulla "metsästäjät" suuressa viisaudessan istuttivat Suomeen minkin, joka hoitelee loput.
Eikä tilannetta helpota metsätalous, jonka ansiosta metsojen soidinalueet pistetään selluksi.
Näissä voisi metsänomistajat vähän kysyä esim. metsästysseuroilta vinkkiä ennen hakkuuta, missä soidinpaikkoja on, jotta jäisi edes jonkinmoinen läntti linnuille jäljelle.
osua >> omakohtaisia kokemuksia millä ammuit kuularuiskullako. Laitatko jotain todisteita väitteistäsi auton rekisteritunnus ajankohta paikka,tee rikosilmoitus poliisille.
munaton pikkunatsi provoilee asioista joista ei
omaa hajuakaan.
johan taas pomppas tuo lintujen kannan suhteen, lapissa oli vuos 2005 Runsain lintu kannoiltaan mies muistiin, ja nyt ei taas mitään. olekko kosaan kuullu syklistä mikä johtuu a. pien pedoista b. myyrä ja pien eläin kannasta? vittu jos ei asioista mitään tiedä nii miksi vaivautuu tänne pätemään? onhan tosi ettei lintuja ole enää niinku esin 60 luvulla mutta että lintuja ei ole paljon ei tarkota sitä että ne olis kokonaan loppunu, lintujen kanta tulee taas muutaman vuoden kuluttua paranemaan kunhan ensin pienpedot vähenee...
olevan sellainen asenne, että jos ihminen metsästää, tai on metsässä töissä, on tämä ehdottomasti vanha juoppo, todennäköisesti kokoajan kännissä.
ettei ole edellytyksiä minkäänlaiselle
vastaavalle harrastukselle, jokaisesta
hänen sepostuksestaan paistaa läpi
hirvittävä katkeruus, itse kukainenkin
osaa päätellä mistä se johtuu.