meidän 11v sekarotuinen koira jouduttiin lopettamaan eilen. sillä oli pernassa kasvain tai levinnyt syöpä voiko tästä järkytyksestä selvitä kun olen itse vasta 16v ja koira ollut kiltti ja uskollinen ystävä lähes puolet elämästäni toisaalta se oli hyvä ratkaisu kun ei pystynyt enää syömään kunnolla eikä nukkumaan mutta en siltikään sitä mieluusti olisi tehnyt :(
mitä tekisin????
järkyttynyt
4292
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Perheeseemme tuli koira ollessani 4-vuotias, meistä tuli erottamattomat ystävät. Koira kuoli kun olin 13-vuotias, ikävöin sitä kaksi vuotta. Uuden koiran myötä suru väistyi muuttuen kauniiksi muistoiksi. Tosin uuden koiran tullessa mietein aluksi edelleen edellistä koiraani, en olisi halunnut toista koiraa. Tunne oli ohimenevä ja rakastuin uuteen pentuun.
Osanottoni koirasi puolesta ja tsemppiä!
NÄitä asioita ei voi kuin miettiä siitä koiran kannalta. Onko mitään järkeä pitää rakasta ystävää kärsimässä vain siksi että itse on iloinen että se vielä siinä on?
Selkeä vastaushan on ei.
Minusta tuo on suurin palvelus mitä koiralleen voi tehdä, päästää se kivuistaan pois. Ei se olisi ollut koiran arvoista elämää. Koirat elävät väjäämättä lyhyemmän elämän kuin me, joten tämä on edessä kaikille jotka koiran ottavat.
Sure nyt ja joku päivä huomaat että se itku muuttuukin hymyksi kun mietit jotain koiran hassua ilmettä tai sen tapaa juosta.
se on onnellinen nyt.
Ymmärrän tunteesi ja toivottaman olosi. Rakkaan ystävän ja läheisen menettäminen on hirveää. Sitä miettii ja pohtii asioita ja miten ne olisi voinut tehdä toisin. Kuitenkin jossain sisällä on se tunne, että ajankohta oli oikea. Rakasta ei halua kiusata. Itse olen nyt miettinyt usein, että olisiko ollut parempi päästää rakkaansa menemään jo aiemmin sinne, missä ei kipua ja kolotuksia. Voi kun tämä elämä on vaikeaa. Toivon Sinulle jaksamista suureen suruusi.
Hei!
Tiedän tunteen. Oma sekarotuinen koirani jouduttiin nukuttamaan maaliskuun alussa. Olisi täyttänyt pian 16 vuotta. Tilanne oli kuitenkin paha eli koiralle oli tullut hiipimällä kasvain joka painoi selkää. Lähtö tuli aivan yllättäin, koska koira ei enää päässyt ylös...vasta edellispäivänä se oli köpsötellyt lenkillä. Nyt oltiin jo tässä. Päätös oli raskas, mutten halunnut antaa uskollisen ystäväni kärsiä. Koira on ollut minulla pennusta, joten yhteinen taipaleemme oli pitkä. Itku tulee vieläkin ja mieli on haikea uurnaa ja kuvia katsellessa. Minulle paras lääke tähän oli uusi koira. Sain osakseni paheksuntaakin liian pikaisesta uuden pennun ottamisesta. Vapun tienoilla kotiini kuitenkin muutti uusi pentu. Eikä se vanha koira minnekään ole unohtunut-kuinka voisikaan?
Jokainen tekee oman ratkaisun. Minä voin kuitenkin täydestä sydämestäni suositella uutta pentua heti, kun alkaa tuntua siltä. Itkeä saa ja pitääkin, mutta suru alkaa helpottaa usko pois. Kauniit muistot eivät ystävästäsi koskaan kuole. Oikein paljon jaksamista Sinulle!