-3% kuussa

Miettikääpä tätä:
"vanhojen kerrostalojen neliöhinnat putosivat koko
maan tasolla pelkästään elokuusta syyskuuhun kolme
prosenttia"

Siis kolme (3) prosenttia KUUKAUDESSA!
Mitä sanoo palstan muulit nyt?

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15521&ext=rss
10309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

eli niinku pudotus oli -3%?

Äänestä

> esimerkiksi keskimääräisen vanhan kerrostalokaksion velaton
> myyntihinta ei ole muuttunut juuri ollenkaan elokuusta syyskuuhun

Tarkoittanee, että kalliimpia kämppiä myydään vähemmän ja halvempia enemmän. Kyllähän siinä hinnat laskevat, tavallaan.

Ihan sama. Jos tulisi se -70% nyt syksyllä, vaihtaisin saman tien isompaan. Minulla katsos on kertynyt jotain sukanvarteen vaihtoa varten - mitä ei vuokralla kärvistellessä olisi tapahtunut (jeps, lähes koko omaisuuteni on tullut velan takaisinmaksusta ja asunnon arvonnoususta - jos jälkimmäinen sulaisikin pois, olisi edelleen tullut maksettua sitä velkaa takaisin :D).

Äänestä
  • Miksi muulit toistuvasti olettavat, että kukaan
    muu ei pysty hankkimaan varallisuutta kuin omistus-
    asujat?

    Ainakin minulla on varallisuutta, vaikka en omassa
    (vielä) asukaan.

    Äänestä

  • vaan yhtä kirjoitti:

    Miksi muulit toistuvasti olettavat, että kukaan
    muu ei pysty hankkimaan varallisuutta kuin omistus-
    asujat?

    Ainakin minulla on varallisuutta, vaikka en omassa
    (vielä) asukaan.

    "Ainakin minulla on varallisuutta, vaikka en omassa
    (vielä) asukaan."

    Mistä kai pitää päätellä, että tuhnuttelu on jatkunut jo kauan. Vuodesta 2003?

    Äänestä

  • asiaa!! kirjoitti:

    "Ainakin minulla on varallisuutta, vaikka en omassa
    (vielä) asukaan."

    Mistä kai pitää päätellä, että tuhnuttelu on jatkunut jo kauan. Vuodesta 2003?

    pidempäänkin. En edes tiennyt tästä palstasta silloin mitään, kun möin asuntoni reissuhommien takia. Tällä hetkellä asunnoista tulevat vuokratulot kattavat melkein omat asuinkustannukset vuosittain ja tilanne paranee koko ajan.

    Äänestä

  • myytyä osakkeesi ajoissa? Tuliko tappiota?

    Äänestä

  • muuten kirjoitti:

    myytyä osakkeesi ajoissa? Tuliko tappiota?

    Pörssiosakkeilla tienasin 90-luvulla ehkä tuollaiset 30-50 donaa. Ne menivät. Kaikki. Elämiseen. Mutta olipahan hauskat opiskeluajat. :)

    Asunto-osakkeen myin alkuvuodesta. Ei se nyt ihan huippuhinnalla mennyt, mutta tulihan siitäkin muutamassa vuodessa ihan kivat voitot. Uusi kämppä kylläkin maksoi saman verran kuin vanha ja vähän piti pistää rahaa remppaukseenkin, joten itse asiassa lainaa on nyt enemmän kuin ennen, mutta vain pari kymppiä...

    Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen tekemiini kauppoihin. Lukuunottamatta sitä, että myin noksut pois kymmenen vuotta liian aikaisin...

    Äänestä

Eihän se tee 200000 kämpässä kuin 6000 euroa. Saman verran muuli pystyy lyhentämään 25 vuoden ikilainaansa kahdessa vuodessa....

Äänestä

pitkä, vuosia kestävä loiva hintojen lasku. Ostaako tuhnut laskevien hintojen aikana, vai jatkuuko elämä kasarmissa vielä vuonna 2015?

Itselleni on käytännössä ihan sama. Edes paljon puhuttua vaihtoa isompaan ei enää tarvitse tehdä.

Äänestä
  • Vaihto kalliimpaan olisi varmaan parempi termi.

    Esimerkiksi tuttavapariskunta osti samasta kunnasta (mutta minusta huonommalla sijainnilla) omakotitalon. Neliöitä noin 20% vähemmän kuin meillä ja hintaa 60% enemmän. Okei, olihan se uusi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


J€$$$$$$$$$$$$$$!!! kirjoitti:

Miettikääpä tätä:
"vanhojen kerrostalojen neliöhinnat putosivat koko
maan tasolla pelkästään elokuusta syyskuuhun kolme
prosenttia"

Siis kolme (3) prosenttia KUUKAUDESSA!
Mitä sanoo palstan muulit nyt?

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/10/15521&ext=rss

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu