Uniongelmat ja meidän onnistuminen

Tässähän on jo aika rankalla kädellä huudatettu vauvaa. Tämä on kaukana lempeästä tassu unikoulusta. Kun vielä jätitte vauvanne yksin. Lyhyt aika teille, mutta pitkä aika vauvalle. Vauva ei voi käsittää, miksi hänelle tärkeimmät ihmiset eivät vastaa hänen hätäänsä ja hänen itkuunsa. Huudattaminen yksin pinnasängyssä on vauvaa vahingoittavaa. Siihen ei virallisesti kannusteta enää missään (jos niin tehdään, on syytä kyseenalaistaa ko. taho). Tassu unikoulussa vauvan luona ollaan niin kauan, kunnes nukahtaa ja pidetään kättä hänen päällään (siitä termi tassuttelu). Vauva oppii nukahtamaan rauhallisesti ja turvallisin mielin - ei huudattamalla ja pelkäämällä. Metodinne voi toimia hetken, mutta pian on paluu taas entiseen. Sen voin melkein taata.

Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään.

VIRALLINEN LASTEN UNIHÄIRIÖIHIN PEREHTYNYT TAHO, HUS: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649



Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

tassu unikoululta......... kirjoitti:

Tässähän on jo aika rankalla kädellä huudatettu vauvaa. Tämä on kaukana lempeästä tassu unikoulusta. Kun vielä jätitte vauvanne yksin. Lyhyt aika teille, mutta pitkä aika vauvalle. Vauva ei voi käsittää, miksi hänelle tärkeimmät ihmiset eivät vastaa hänen hätäänsä ja hänen itkuunsa. Huudattaminen yksin pinnasängyssä on vauvaa vahingoittavaa. Siihen ei virallisesti kannusteta enää missään (jos niin tehdään, on syytä kyseenalaistaa ko. taho). Tassu unikoulussa vauvan luona ollaan niin kauan, kunnes nukahtaa ja pidetään kättä hänen päällään (siitä termi tassuttelu). Vauva oppii nukahtamaan rauhallisesti ja turvallisin mielin - ei huudattamalla ja pelkäämällä. Metodinne voi toimia hetken, mutta pian on paluu taas entiseen. Sen voin melkein taata.

Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään.

VIRALLINEN LASTEN UNIHÄIRIÖIHIN PEREHTYNYT TAHO, HUS: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649



Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Lue lisää

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan.

Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla":

"Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen."

Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä.

Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin.

Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Perhepeti = samassa huoneessa nukkuminen, vaikka vauva sivuvaunussa

Noniin :o) Taisi jäädä epäselväksi että lasta ei yksin huudatettu vaan siellä käytiin puolen minuutin välein. KUten kaikki aiheet, tämä herättää puolesta ja vastaan paljon ajatuksia ja meille tämä sopi.

Se, että lapsi itki näinä iltoina yhteensä 45 minuuttia joista 20 minuuttia oltiin hänen luonaan tuskin tekee hänestä tunnevammaista / muuten vajaata pelkäävää lasta -itse tiedän koska vietän aikas paljon aikaa ihanan tyttäreni kanssa.

Tämä ohjeistus on viralliselta taholta, muistaakseni Baby Blues -centeriltä (ohje on ihan ns. virallinen......) johon voi ottaa yhteyttä jos alkaa asiat painamaan. HUS on yhtä mieltä ja toiset on eri mieltä, näitä asioita voidaan tuskimpa yleistää ja kukaan ei tiedän oikeaa totuutta.

Minut on 70 - luvulla huudatettu nukkumaan perinteisellä kahden tunnin yksin huudolla ja en koe että olisin mitenkään tunnevammainen :).

Ja tosiaan, tassutekniikoita on erilaisia ja tämä sopi meille. Keskustelin asiasta neuvolassa ja vihreän valon jälkeen teimme tämän.

Samalla ohjeella on mennyt monia perheitä ja hienosti on toiminut.

En usko että palaamme vanhaan, teimme tämän melkein kolme kuukautta sitten ja ainoa kun on hakenut nukahtamista oli kun olimme kyläpaikassa jossa oli vieras ympäristö.

Tätä ei suositella alle puoli vuotiaille sillä muistelen että tähän saakka vauva tarvitsee vielä ne yösyötöt, tämän jälkeen jos syö kunnolla niin voi tehdä tassutukset. Kannattaa puhua asiasta ensin neuvolassa! Näin mekin teimme ja itseasiassa neuvola kehotti tekemään tassutuksen sillä yösyöttöjen määrä meni meillä liian kovaksi itseni kestää.

Jokainen kasvattaa lapset eri tavalla ja yhtä oikeaa keinoa ei varmasti ole.

Koen itse, että tämä oli meille erinomainen tapa -olen itse parempi kasvattajana ja äitinä tyttärelleni kun olen nukkunut paremmin ja nukutustilanne on stressitön. Aikaisempi tilanne ahdisti ja hermostutti -vauva vaistoaa myös nämä asiat.

Joku kirjoitti että vauvan itkuun ei vastata ja jätimme vauvan yksin, näinhän ei siis ollut vaan vastasimme itkuun ja emme jättäneet yksin -kävimme silittämässä 30 sekunnin välein. Emme jättäneet vauvaa yksin huutamaan hätäänsä.....

Lainaan tässä tekstiä jonka joku laittoi: "Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita. "

Tähän vastaan sen, että juuri näin, toistuvissa kokemuksissa!!!! Emme torjuneet missään vaiheessa lastamme. Vauva itki kolmena iltana(itku ei ollut hysteeristä) yhteensä alle tunnin ja edelleen olimme hänen luonaan. Kyseessä ei siis ole toistuva "huudattaminen". Samassa kirjoituksessa oli, että vauva ei osaa manipuloida.... no ei tietenkään osaa mutta, vauva tottuu että kun yöllä vikisee, huonepalvelu pelaa ja maitopullo tulee suuhun. Neuvolat ovat samaa mieltä että yösyötöt voidaan jättää pois puolen vuoden iässä (ja me siis teimme tämän 8 kk ikäisenä jolloin ei todella enää tarvitse yöllä maitoa) jos muuten syö päivällä kunnolla. Vauva on vain tottunut saamaan maitoa öisinkin ja ei välttämättä osaa nukahtaa ilman sitä. Tämän me siis opettelimme -miten nukahtaa yöllä uudestaan ilman maitoa (öisinhän olemme muutenkin vieressä, muutimme lapsen omaan huoneeseen myöhemmin, eli lapsi ei ollut yksin tällöinkään...)

Itseasiassa Baby Bluesin mukaan tassuttelua ei saa tehdä kuten aikaisemmassa kirjoituksessa oli, eli tassutellaan vieressä nukahtamiseen saakka. Tämä opettaa lapsen nukahtamaan tähän ja itse hyöty menee, edelleen lapsi ei osaa nukahtaa itsenäisesti.

Minä liputan em. tavan puolesta jota edelleen en ole itse keksinyt :) Lapsi oppii että sängyssä nukutaan ja se on turvallinen paikka ja itkuun vastataan jos hätä tulee :)

kommenttia............ kirjoitti:

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan.

Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla":

"Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen."

Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä.

Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin.

Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Perhepeti = samassa huoneessa nukkuminen, vaikka vauva sivuvaunussa

Lue lisää

Noniin :o) Taisi jäädä epäselväksi että lasta ei yksin huudatettu vaan siellä käytiin puolen minuutin välein. KUten kaikki aiheet, tämä herättää puolesta ja vastaan paljon ajatuksia ja meille tämä sopi.

Se, että lapsi itki näinä iltoina yhteensä 45 minuuttia joista 20 minuuttia oltiin hänen luonaan tuskin tekee hänestä tunnevammaista / muuten vajaata pelkäävää lasta -itse tiedän koska vietän aikas paljon aikaa ihanan tyttäreni kanssa.

Tämä ohjeistus on viralliselta taholta, muistaakseni Baby Blues -centeriltä (ohje on ihan ns. virallinen......) johon voi ottaa yhteyttä jos alkaa asiat painamaan. HUS on yhtä mieltä ja toiset on eri mieltä, näitä asioita voidaan tuskimpa yleistää ja kukaan ei tiedän oikeaa totuutta.

Minut on 70 - luvulla huudatettu nukkumaan perinteisellä kahden tunnin yksin huudolla ja en koe että olisin mitenkään tunnevammainen :).

Ja tosiaan, tassutekniikoita on erilaisia ja tämä sopi meille. Keskustelin asiasta neuvolassa ja vihreän valon jälkeen teimme tämän.

Samalla ohjeella on mennyt monia perheitä ja hienosti on toiminut.

En usko että palaamme vanhaan, teimme tämän melkein kolme kuukautta sitten ja ainoa kun on hakenut nukahtamista oli kun olimme kyläpaikassa jossa oli vieras ympäristö.

Tätä ei suositella alle puoli vuotiaille sillä muistelen että tähän saakka vauva tarvitsee vielä ne yösyötöt, tämän jälkeen jos syö kunnolla niin voi tehdä tassutukset. Kannattaa puhua asiasta ensin neuvolassa! Näin mekin teimme ja itseasiassa neuvola kehotti tekemään tassutuksen sillä yösyöttöjen määrä meni meillä liian kovaksi itseni kestää.

Jokainen kasvattaa lapset eri tavalla ja yhtä oikeaa keinoa ei varmasti ole.

Koen itse, että tämä oli meille erinomainen tapa -olen itse parempi kasvattajana ja äitinä tyttärelleni kun olen nukkunut paremmin ja nukutustilanne on stressitön. Aikaisempi tilanne ahdisti ja hermostutti -vauva vaistoaa myös nämä asiat.

Joku kirjoitti että vauvan itkuun ei vastata ja jätimme vauvan yksin, näinhän ei siis ollut vaan vastasimme itkuun ja emme jättäneet yksin -kävimme silittämässä 30 sekunnin välein. Emme jättäneet vauvaa yksin huutamaan hätäänsä.....

Lainaan tässä tekstiä jonka joku laittoi: "Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita. "

Tähän vastaan sen, että juuri näin, toistuvissa kokemuksissa!!!! Emme torjuneet missään vaiheessa lastamme. Vauva itki kolmena iltana(itku ei ollut hysteeristä) yhteensä alle tunnin ja edelleen olimme hänen luonaan. Kyseessä ei siis ole toistuva "huudattaminen". Samassa kirjoituksessa oli, että vauva ei osaa manipuloida.... no ei tietenkään osaa mutta, vauva tottuu että kun yöllä vikisee, huonepalvelu pelaa ja maitopullo tulee suuhun. Neuvolat ovat samaa mieltä että yösyötöt voidaan jättää pois puolen vuoden iässä (ja me siis teimme tämän 8 kk ikäisenä jolloin ei todella enää tarvitse yöllä maitoa) jos muuten syö päivällä kunnolla. Vauva on vain tottunut saamaan maitoa öisinkin ja ei välttämättä osaa nukahtaa ilman sitä. Tämän me siis opettelimme -miten nukahtaa yöllä uudestaan ilman maitoa (öisinhän olemme muutenkin vieressä, muutimme lapsen omaan huoneeseen myöhemmin, eli lapsi ei ollut yksin tällöinkään...)

Itseasiassa Baby Bluesin mukaan tassuttelua ei saa tehdä kuten aikaisemmassa kirjoituksessa oli, eli tassutellaan vieressä nukahtamiseen saakka. Tämä opettaa lapsen nukahtamaan tähän ja itse hyöty menee, edelleen lapsi ei osaa nukahtaa itsenäisesti.

Minä liputan em. tavan puolesta jota edelleen en ole itse keksinyt :) Lapsi oppii että sängyssä nukutaan ja se on turvallinen paikka ja itkuun vastataan jos hätä tulee :)

Mutta, onneksi on paljon mielipiteitä ja kukaanhan ei varmasti tiedä oikeita vastauksia! Vanhemmat ovat oman lapsensa parhaat asiantuntijat mutta kukaan kenellä on lapsia ei ole sillä perusteella lasten kasvatuksen asiantuntija. Halusin vain kertoa miten minua auttoi eräs nettikirjoittaja jonka avulla löysin tämän Baby Blues -ohjeen joka toi meille paljon apua.

lily of the valley kirjoitti:

Noniin :o) Taisi jäädä epäselväksi että lasta ei yksin huudatettu vaan siellä käytiin puolen minuutin välein. KUten kaikki aiheet, tämä herättää puolesta ja vastaan paljon ajatuksia ja meille tämä sopi.

Se, että lapsi itki näinä iltoina yhteensä 45 minuuttia joista 20 minuuttia oltiin hänen luonaan tuskin tekee hänestä tunnevammaista / muuten vajaata pelkäävää lasta -itse tiedän koska vietän aikas paljon aikaa ihanan tyttäreni kanssa.

Tämä ohjeistus on viralliselta taholta, muistaakseni Baby Blues -centeriltä (ohje on ihan ns. virallinen......) johon voi ottaa yhteyttä jos alkaa asiat painamaan. HUS on yhtä mieltä ja toiset on eri mieltä, näitä asioita voidaan tuskimpa yleistää ja kukaan ei tiedän oikeaa totuutta.

Minut on 70 - luvulla huudatettu nukkumaan perinteisellä kahden tunnin yksin huudolla ja en koe että olisin mitenkään tunnevammainen :).

Ja tosiaan, tassutekniikoita on erilaisia ja tämä sopi meille. Keskustelin asiasta neuvolassa ja vihreän valon jälkeen teimme tämän.

Samalla ohjeella on mennyt monia perheitä ja hienosti on toiminut.

En usko että palaamme vanhaan, teimme tämän melkein kolme kuukautta sitten ja ainoa kun on hakenut nukahtamista oli kun olimme kyläpaikassa jossa oli vieras ympäristö.

Tätä ei suositella alle puoli vuotiaille sillä muistelen että tähän saakka vauva tarvitsee vielä ne yösyötöt, tämän jälkeen jos syö kunnolla niin voi tehdä tassutukset. Kannattaa puhua asiasta ensin neuvolassa! Näin mekin teimme ja itseasiassa neuvola kehotti tekemään tassutuksen sillä yösyöttöjen määrä meni meillä liian kovaksi itseni kestää.

Jokainen kasvattaa lapset eri tavalla ja yhtä oikeaa keinoa ei varmasti ole.

Koen itse, että tämä oli meille erinomainen tapa -olen itse parempi kasvattajana ja äitinä tyttärelleni kun olen nukkunut paremmin ja nukutustilanne on stressitön. Aikaisempi tilanne ahdisti ja hermostutti -vauva vaistoaa myös nämä asiat.

Joku kirjoitti että vauvan itkuun ei vastata ja jätimme vauvan yksin, näinhän ei siis ollut vaan vastasimme itkuun ja emme jättäneet yksin -kävimme silittämässä 30 sekunnin välein. Emme jättäneet vauvaa yksin huutamaan hätäänsä.....

Lainaan tässä tekstiä jonka joku laittoi: "Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita. "

Tähän vastaan sen, että juuri näin, toistuvissa kokemuksissa!!!! Emme torjuneet missään vaiheessa lastamme. Vauva itki kolmena iltana(itku ei ollut hysteeristä) yhteensä alle tunnin ja edelleen olimme hänen luonaan. Kyseessä ei siis ole toistuva "huudattaminen". Samassa kirjoituksessa oli, että vauva ei osaa manipuloida.... no ei tietenkään osaa mutta, vauva tottuu että kun yöllä vikisee, huonepalvelu pelaa ja maitopullo tulee suuhun. Neuvolat ovat samaa mieltä että yösyötöt voidaan jättää pois puolen vuoden iässä (ja me siis teimme tämän 8 kk ikäisenä jolloin ei todella enää tarvitse yöllä maitoa) jos muuten syö päivällä kunnolla. Vauva on vain tottunut saamaan maitoa öisinkin ja ei välttämättä osaa nukahtaa ilman sitä. Tämän me siis opettelimme -miten nukahtaa yöllä uudestaan ilman maitoa (öisinhän olemme muutenkin vieressä, muutimme lapsen omaan huoneeseen myöhemmin, eli lapsi ei ollut yksin tällöinkään...)

Itseasiassa Baby Bluesin mukaan tassuttelua ei saa tehdä kuten aikaisemmassa kirjoituksessa oli, eli tassutellaan vieressä nukahtamiseen saakka. Tämä opettaa lapsen nukahtamaan tähän ja itse hyöty menee, edelleen lapsi ei osaa nukahtaa itsenäisesti.

Minä liputan em. tavan puolesta jota edelleen en ole itse keksinyt :) Lapsi oppii että sängyssä nukutaan ja se on turvallinen paikka ja itkuun vastataan jos hätä tulee :)

Mutta, onneksi on paljon mielipiteitä ja kukaanhan ei varmasti tiedä oikeita vastauksia! Vanhemmat ovat oman lapsensa parhaat asiantuntijat mutta kukaan kenellä on lapsia ei ole sillä perusteella lasten kasvatuksen asiantuntija. Halusin vain kertoa miten minua auttoi eräs nettikirjoittaja jonka avulla löysin tämän Baby Blues -ohjeen joka toi meille paljon apua.

Lue lisää

Vielä, ettei nyt sitten hämmennetä enempää.....

mm. Outi Saarenpää Heikkilä joka on lasten neurologian erikoislääkäri suosittelee tassutusta seuraavasti: "Tassumenetelmä on Outi Saarenpää-Heikkilän kokeilemisen arvoinen, yksinkertainen menetelmä levottomille vauvoille.

Siinä vanhempi painaa kädellään vauvan rauhoittavasti makuuasentoon ja pitää siinä kättään eli tassua hetken ajan. Vauvan luota poistutaan ennen kuin hän on nukahtanut"

Ja itseasiassa Ylen Akuutti -ohjelmassa oli tästä myös aikaisemmin että tassutksia on erilaisia, osassa suositellaan että poistutaan heti tassun jälkeen ja osassa sanotaan että tassuta koko ajan.

Meillä tosiaan tuo kokoajan tassuttaminen ei olisi toiminut -aikaisemminhan tapputtelimme uneen lapsen ja siinä meni aikaa tunteja välillä (periaate ihan sama kuin olisi silitellyt).

Vielä Semperin sivuilta lainaus em. lääkärin kirjoituksesta:

"Outi Saarenpää-Heikkilä suosittelee vanhemmille lapsen itsekseen nukahtamisen opettamiseen sopivana menetelmänä ”tassukoulua”. Tassukoulussa lapsi opetetaan nukahtamaan omaan sänkyynsä.

Lapsi laitetaan omaan sänkyynsä ja vanhempi painaa häntä hellästi kädellään ja poistuu huoneesta, kun lapsi on rauhoittunut, mutta ei vielä nukahtanut. Jos lapsi itkee vaativasti, vanhempi palaa takaisin ja rauhoittaa lasta laittamalla ”tassun” eli käden hänen päällensä. Jos lapsi ei rauhoitu, voidaan hänet ottaa syliin tyyntymään, minkä jälkeen hänet laitetaan takaisin sänkyyn nukahtamaan itsekseen. Lapsi voi olla turvallisella mielellä, sillä vanhempi on lähellä ja tulee tarvittaessa paikalle. Itku vanhemman sylissä ei vaaranna lapsen turvallisuudentunnetta. Tassutus edellyttää lapsen vanhemmilta viitseliäisyyttä, mutta kärsivällinen opettaja palkitaan.

Jos lapsen sänky on vanhempien huoneessa, voi lasta nukuttamassa oleva vanhempi odottaa lapsen nukahtamista myös omassa sängyssään. Toisaalta on helpompi, jos ei opeta lasta siihen, että aikuinen nukkuu aina samaan aikaan kuin lapsi."

tassu unikoululta......... kirjoitti:

Tässähän on jo aika rankalla kädellä huudatettu vauvaa. Tämä on kaukana lempeästä tassu unikoulusta. Kun vielä jätitte vauvanne yksin. Lyhyt aika teille, mutta pitkä aika vauvalle. Vauva ei voi käsittää, miksi hänelle tärkeimmät ihmiset eivät vastaa hänen hätäänsä ja hänen itkuunsa. Huudattaminen yksin pinnasängyssä on vauvaa vahingoittavaa. Siihen ei virallisesti kannusteta enää missään (jos niin tehdään, on syytä kyseenalaistaa ko. taho). Tassu unikoulussa vauvan luona ollaan niin kauan, kunnes nukahtaa ja pidetään kättä hänen päällään (siitä termi tassuttelu). Vauva oppii nukahtamaan rauhallisesti ja turvallisin mielin - ei huudattamalla ja pelkäämällä. Metodinne voi toimia hetken, mutta pian on paluu taas entiseen. Sen voin melkein taata.

Lapsella on synnynnäisiä tarpeita ja tapoja ilmaista niitä. Kun vanhemmat ovat avoimia lastensa viesteille, he oppivat lukemaan niitä ja vastaamaan lapsen tarpeisiin. Tätä kautta lapsi myös oppii viestimään yhä paremmin ja luottamaan siihen, että häntä ymmärretään.

VIRALLINEN LASTEN UNIHÄIRIÖIHIN PEREHTYNYT TAHO, HUS: http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649



Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.

Lue lisää

Tuo tapa jolla alkuperäinen kirjoittaja on kirjoittanut on myös Mannerheimin Lastensuojeluliiton ohjeistuksia. Siellä ei oteta tosin kantaa kuinka usein käydään lapsen luona mutta pointti on se, että lasta EI SAA nukuttaa tassuttamalla vaan tassutetaan ja pois paikalta. Lapsen itkunsävystä päätellään mennäänkö luokse vai ei, ja kuten kirjoittaja kertoi, toinen ja kolmas iltaitku ei ollut hysteeristä vaan "vaativaa" jolloin MLL ohjeistaa että siihen ei tarvitse vastata ettei opi "että jokaiseen kitinään joku juoksee"....

Miksi ihmiset ovat niin agressiivisia näissä vastauksissaan?

Meillä vauva on nukkunut aina todella hyvin mutta jos ei nukkuisi niin noudattaisin takuulla tuota ohjetta.

Onko lapsen itkuun vastaamatta jättäminen myös traumatisoivaa silloin, kun lapsi itkee kun kiellän sadatta kertaa repimästä tv:n johtoa ja saa siitä ikturaivarit? Pitääkö minun antaa silloin imeä johtoa ja olla "vastaanottava ja osallistuva vanhempi......".

Haloo, tervettä järkeä.......

kommenttia............ kirjoitti:

Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan.

Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"

Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla":

"Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen."

Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.

Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.

Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä.

Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin.

Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."

Perhepeti = samassa huoneessa nukkuminen, vaikka vauva sivuvaunussa

Lue lisää

Eli kun toteutimme tuon unikoulun, vauva nukkui pinnasängyssä meidän makuuhuoneessa, olin puolen metrin päässä ja tassu "ojossa" kun halusi yöllä maitoa.

Lähellä siis oltiin :o)

Halusimme toteuttaa tasstuksen ENNEN kun siirsimme omaan huoneeseen ettei tule monta suurta muutosta kerralla. Ja kun oli nukkunut yöt hyvin kuukauden muutti Tirriäinen omaan huoneeseen ja hienosti meni -ihan kuin mitään muutosta ei olisi ollutkaan.

EHkäpä riehui hieman pidempään sängyssä ennen nukahtamista -ja huom. meillä on edelleen huoneen ovi koko ajan auki ja sen päälle itkuhäläri jonka avulla kuulemme mitä touhuaa. Jos itkee niin menemme heti paikalle laittamaan tutin ja silittämään -koulua kesti vain se kolme päivää ja nyt tietää että olemme lähellä ja rauhoittuu heti kun tulen huoneeseen jos jostain syystä itkee unissaan etc.