Kertokaa kokemuksistanne kun koiranne on kuollut. Meiltä lahti vihreille niityille laukkamaan perjantaina vanhin koiramme.
Olisin myös halukas tekemään in memoriam sivuja jos ketään kiinnostaa...?
Olisin myös halukas tekemään in memoriam sivuja jos ketään kiinnostaa...?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kun olin noin 6-v meiltä kuoli suomenajokoira uros Keke. Se oli aivan ihana, mutta vanha ja sitten yks päivä äiti ja iskä tuli kertomaan että se on kuollu. En ensin edes tajunnu kokoasiaa, mutta myöhemmin tajusin ja itkin.
Ja vuoden kuluttua saimme uuden ihanan koiran. Sen kaveriksi meille tuli jo iäkäs narttu ajokoira. Kerran kun menin tallille kysyin siskoltani että missä Ella on? Siskoni kertoi että se on kuollut. Rupesin heti itkemään. Ja se oli kaikkein kauheinta kun kukaan ei ollut kertonut minulle että se on kuollut.
Mielestäni muistosivut ovat todella hyvä idea. Olisi kiva, että omistajilla olisi paikka mihin laittaa muistovärssy ja kuva rakkaistaan.
Omasta mielestäni kaikki eläimet [olivat hiiriä tai vaikka norsuja] ansaitsevat vähintäänkin oman muistosivun, jossa voivat muutkin käydä kunnioittamassa toisten lemmikkien muistoa..oma mailiystini järkyttyi aivan suunnattomasti kun kerroin hänelle että koiramme oli kuollut, eikä hän edes ollut tavannut sitä...mutta jos kiinnostaa käykää "katsomassa" Rasmua os. www.expage.com/rasmussukka [rasmu ja mussukka yhdessä:)] ja jos haluaisitte todellakin että tekisin omille rakkaillenne samantyylisiä sivuja mailatkaa : [email protected]
Just!Nero oli meijän koiran nimi...aikaa on kyllä jo n.12 vuotta, mut Neroo en voi unohtaa. Se oli saksanpaimenkoira ja 12-vuotiaana se pistettiin ikiuneen...eihän sitä voinut jättää kärsimään...vaikea vaiva näes...nyt meillä on koira, mut sekin alkaa olla jo aika vanha, että lähtö sillekki kohta tulee...saa nähdä, miten pärjää se jälkeen...
..ainakin itselleni, aikaa on nyt kulunut n3kk.(koira oli 12v)välillä tuntuu että seassa on parempia päiviä, välillä taas tuntuu että bänks..muistot lohduttaa, ja jotenkin ne päivät vaan kulkee eteenpäin, vaikka tuntuu että aika pysähtyisi, muistosivut ovat todella hyvä idea! Olenkin lukenut yksittäisiä muistokirjoituksia toisten edesmenneistä koirista täällä netissä, nekin tuovat lohtua:)
koiran kuolema on paha juttu ja varsinkin jos se on ollut hyvin rakas.Meille on hankittu aikaisempienkin koirien jälkeen monta uutta mutta eiväthän ne vastaa vanhaa ystävää.
Koiran kuolema on täysin verrattavissa perheenjäsenen poismenoon. Varsinkin yllättävä poismeno on järkyttävä tapahtuma. Ja aivan hirveätä on koiran katoaminen siten, ettei sitä koskaan löydetä, eikä sen kohtaloa tiedä. Eli pitkään kadoksissa olleen koiran löytyminen kuolleena on jopa helpompaa kuin jatkuva epätietoisuus. Uuden pennun hankinta on paras lääke suruun.
No se ei välttämättä kaikkien kohdalla pidä paikkaansa, mutta onneksi meillä täällä kotona näitä huligaaneja riittää:) Hyvät jatkot kaikille! Ja mukavaa tietää että koiramaailmastakin löytyy ihania ihmisiä *viittaa kaikkiin tukijoihin*
Meillä oli koira Emma, joka oli labradorin ja pyreneittenkoiran sekoitus. Se täytti 8 vuotta ja yhtäkkiä siltä lähti karvat tassuista, kaulasta, naamasta ja vähän joka paikasta. Krooninen korva tulehdus sillä oli aina. Mutta nyt se laihtui ihan kaamean näköiseksi. Iso koira kun oli. Se oli hirveää aikaa ja Emma aivan selvästi kärsi kivusta. Joten, vaikein päätös oli edessä... se oli lopetettava... lääkäriin vaan ja piikille... en pystynyt katsomaan sitä kun vein sen lääkäriin... Lääkäri totesi, että Emmalta olisi pitänyt poistaa kohtu eikä se olisi todennäköisesti siitä selvinnyt. Parempi olo on nyt kun tietää, että sen on hyvä olla. Ikinä en sen jälkeen ole tavannut yhtä viisasta ja ihmisrakasta koiraa.
Koira laihtui aivan niin että sitä olisi voinut luulla käveleväksi koiranluurangoksi, jolla on villakoiraturkis päällä [mustaa huumoria, ei saa nauraa!]..surullista kyllä..en ole minäkään tavannut sen jälkeen yhtää ihanaa ja lutumuikkusta koiraa...vaikka itselläni on myös koira ja perheessä näitä hiiviöitä on useita..tänään me se tuhkattavaksi vietiin...noh onneksi [ainakin meidän mielestämme] koirillekkin on oma taivas [vaikka kyllä tunnustan että en erikoisemmin usko Jumalaan..], jossa ne voivat leikkiä ilman vaivoja...
Viimeisten kuukausien aikana on koiramme (11,5-vuotias tiibetinspanieli) mennyt todella huonoon kuntoon. Laihtunut on paljon, oksentelee, sydänvikaa ja keuhkoissa nestettä. Hengitys sen takia raskasta, myöskin peräsuolessa lääkärin mukaan tyrä. Koira kärsii, kun ei voi edes kunnolla tarpeitaan tehdä. Tiedämme koko perhe, mitä on tehtävä.. Silti haluaisi loppuun asti pitää kiinni rakkaasta. Minulle tämä koira on aivan erityisen rakas ja tärkeä, olenhan kasvanut sen kanssa lapsesta aikuiseksi. Enpä tiedä, miten surun kestän.. Se on jo nyt suuri..