Miten

Collie (1v) ei uskalla kulkea kaksikerroksisen rivitalon kerrosten välisiä rappusia. Olen yrittänyt houkutella sitä makupaloilla ym, mutta alhaalla se nostelee kyllä etujalat niin korkealle kuin yltää, mutta takajalkoja ei uskalla laittaa rappuselle. Rappuset on kyllä aika jyrkät. Välillä pidin siinä mattoa jotta se tuntisi pitävän alustan, mutta ei se auttanut.

Mitä konsteja tällaisessa jutussa voisi olla. On aika homma kun tarvii vaihtaa koiran kerrosta, niin pitää kuljettaa ulkokautta.
11900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kuulostaa ihan terveeltä varoa jyrkkiä rappusia. Houkuttelemalla ja kehumalla voit saada sen kulkemaan rappuja. Mutta eikö olisi järkevämpää luottaa siihen, että koira itse tietää mihin se kykenee ja mihin ei. Jos its olettaa putovansa rappusista, niin miksipä et sitä uskoisi?

Jos se on jo vuoden ajan katsellut kun muu perhe on tosiessa kerroksessa menemättä rappusiin, niin eikö ole jo melko varmaa, että se ne menisi jos se uskoisi pystyvänsä.

Mutta jos olette vasta muuttaneet, niin anna aikaa. Kyllä se sieltä rohkaistuu kokeilemaan, kun kyllsätyy olemaan tosiessa kerroksessa kuin muut. Jos se kokeilusta huolimatta ei tule rappsuia, niin palaa ensimmäiseen kohtaan: koira itse tietää kykynsä parhaitten.

Äänestä

Käytä toista koiraa apuna, koiraa joka ei pelkää rappusia. Toista, tuttua koiraa pitelee miehesi rappusten yläpäässä ja Sinä omaasi alarapuilla hihnassa. Hihnaa siksi, ettei satu liukastumisia, jotka lisää pelkoa. Isäntä houkuttelee ylhäältä, ja Sinä alhaalla kehut jos alkaa onnistua, makupalat ja kehut mukana......ja treenata voi lyhyilläkin rapuilla jossakin muualla. Jos epävarmalla koiralla jalat lipsuu, sokeripitoinen cocis on lääke tähän. Cocista tassuihin ja rappusia harjoittelemaan....ja vielä jos Sinulla on uros, niin naapurin juoksulla oleva neitikoira oiva houkutuslintu rappusten yläpäähän. Voipi tulla liiankin innokas kiipijä.

Äänestä

Meillä myös 2-kerroksinen omakotitalo ja vanha koiramme ei uskaltanut kulkea enää portaita sen jälkeen, kun ne oli remontoitu uusiksi. Eli vanhoissa portaissa kulki, uusissa ei. Olimme asiasta todella onnellisia! Mikä pakko sen koiran on tulla toiseen kerrokseen.
Nyt uudet nuoremmat koirat kulkisivat portaita estottomasti, vain koiraportti auttaa.
Ajattelen asiaa tulevaisuuden kannalta, kun koirilla on jo nivelkipuja, huonot voimat, vanhuudenheikkoutta tai sokeutta... tippumisen vaara on silloin suuri. Joten paljon parempi, kun tottuvat ettei rappusia yksinkertaisesti kuljeta ollenkaan.
Muutenkin sen alaspäin meno on paljon tapaturma-alttiimpaa ja vaatii vielä enemmin rohkeutta kuin ylöspäin meno.

Äänestä
  • Rinnetontti. Kun huonesijoittelu on sellainen, että olkka ja keittiö on yläkerrassa ja sieltä pääsee ulos ja maailmalle, mutta alakerrassa on makuutilat, sauna ja sieltä pääsee sisäpihalle. Kun on päätyhuoneisto meille on aidattu myös rakennuksen ja rajan välinen alue käyttöön. Näin koira pääsee ulkokautta etupuolelle.

    Äänestä

  • rappuset kirjoitti:

    Rinnetontti. Kun huonesijoittelu on sellainen, että olkka ja keittiö on yläkerrassa ja sieltä pääsee ulos ja maailmalle, mutta alakerrassa on makuutilat, sauna ja sieltä pääsee sisäpihalle. Kun on päätyhuoneisto meille on aidattu myös rakennuksen ja rajan välinen alue käyttöön. Näin koira pääsee ulkokautta etupuolelle.

    ei tullut tuossa mieleeni, että tosiaan voihan olla tällaisiakin ratkaisua. Pahoittelen kapeakatseisuuttani. Jotain liukuestettä sitten varmaan on hyvä keksiä, kunhan koira oppii portaat kulkemaan (en osaa itse neuvoa muuta kuin nuo muutkin jo). Itse tulin nimittäin selälläni omat kotiportaat alas tuossa syyskuun puolessa välissä, jotenkin vain jalka lipsahti, vaikka aina olen sanonut, että en ikinä putoa portaista. Hyvä että selkä ehjä, ei halvaantumisia eikä pään lyöntiä. Häntäluu kipeä edelleen =(.
    Mutta kyllä siitä koirasta vielä rappujen kulkija tulee. Jotenkin.

    Äänestä

Ovatko ne rappuset liukkaat, jos niin sittenhän lähtisin ensiksi päällystämään ne niin että koiran tassu ei luista. On se aikamoinen turvallisuusriski isolle koiralle viipottaa jyrkkiä rappusia jos sen lisäksi vielä tassut luistaa.

Päällystyksen jälkeen sitten vain houkuttelua että koira oppisi ne kulkemaan. Jos ei vaaraa ole niin itse ehkä kokeilisin myös sitä että jättäisin sen koiran sinne alas ja antaisin sen itse tehdä sen ratkaisun, tullako perässä vai ei. Eli ei kannata lähteä etsimään vaihtoehtoisia tapoja, koirakin oppii äkkiä että ei mun tartte mennä tosta kun mä tiedän että mä pääsen täältä.

Äänestä
  • Puuta nuo rappuset ovat ja lakattu. Kuten alussa mainitsin, käytimme siinä aluksi mattoa ja sitten sellaista liukuesteverkkoa. Koira on nyt ollut tässä talossa puolisen vuotta ja jää alas vaikka kaikki tulee sieltä ylös. Lienee jo tyytynyt osaansa. Täytyy vielä yrittää jonkun toisen koiran avulla kuten eräs edellä ehdotti. Eihän tämä tilanne ole mukavaa kellekkään, ei koiralle eikä meille. Koira jää makaamaan alas illalla kun katsomme tv:tä ym. ellemme päästä sitä ulkokautta siirtymään.

    Äänestä

  • rappuset kirjoitti:

    Puuta nuo rappuset ovat ja lakattu. Kuten alussa mainitsin, käytimme siinä aluksi mattoa ja sitten sellaista liukuesteverkkoa. Koira on nyt ollut tässä talossa puolisen vuotta ja jää alas vaikka kaikki tulee sieltä ylös. Lienee jo tyytynyt osaansa. Täytyy vielä yrittää jonkun toisen koiran avulla kuten eräs edellä ehdotti. Eihän tämä tilanne ole mukavaa kellekkään, ei koiralle eikä meille. Koira jää makaamaan alas illalla kun katsomme tv:tä ym. ellemme päästä sitä ulkokautta siirtymään.

    Liimaa niihin liukkaisiin rappuihin liukuesteteippiä. Yksi suikale aina yhdelle askelmalle. Askelmaa ei tarvitse kokonaan "päällystää" teipillä. Tämä voisi auttaa koiraa tuntemaan itsensä varmajalkaisemmaksi.

    Teippi voisi lisätä turvallisuutta liikuttaessa rapussa niin koirilla kuin ihmisillä.

    Äänestä

ruokakuppi ruokineen edellä menetelmä, ja koira tuli kuin tulikin perässä. Muutama rappu kerrallaan kippoa eteenpäin ja itse rauhallisesti houkutellen. Kannattaa kiinnittää huomiota myös omaan käyttäytymiseen tilanteessa, jos omalla käytöksellä voisi rohkaista vielä enemmän.

Äänestä
  • Kyllä se on vaikka syömättä, ei houkuttele. Olen yrittänyt myös niin, että istuskelen rappusilla koiran tavoitettavissa. Panen makupalan yhdelle rappuselle, se nousee etujaloillaan niin, että saa sen. Sitten laitan yhtä porrasta ylemmäs ja sama juttu. Kun makupala on niin ylhäällä, ettei se enää ylety takajalkoja siirtämättä, luovuttaa se ja menee rappusten juurelle makaamaan.

    Äänestä

  • rappuset kirjoitti:

    Kyllä se on vaikka syömättä, ei houkuttele. Olen yrittänyt myös niin, että istuskelen rappusilla koiran tavoitettavissa. Panen makupalan yhdelle rappuselle, se nousee etujaloillaan niin, että saa sen. Sitten laitan yhtä porrasta ylemmäs ja sama juttu. Kun makupala on niin ylhäällä, ettei se enää ylety takajalkoja siirtämättä, luovuttaa se ja menee rappusten juurelle makaamaan.

    Sain itse juuri tällä viikolla 1,5-vuotiaan collieni kulkemaan rappusia, mutta ei vielä tule tasanteelta alaspäin (vaikka portaissa voi kääntyä takaisin ja lähteä alas) on kaiken lisäks kierreraput! Ihan "huvin vuoksi" haluan rappuja kulkemaan ja senkin takia että asumme 8. kerroksessa ja hissi voipi joskus olla rikki niin tuota noin 27 kiloista koiraa en kanna millään ylös asti..

    Meilläkään ei namit auttanut yhtään, jätin kokonaan namilla houkuttelun pois. Koirani on aina kuitenkin laittanut etutassut portaalle mutta ei ole noussut ylemmäs. Laitoin koiran fleksiin (fleksi ihan sen takia että halutessaan pääsi yksinään takaisin alaspäin ym), ja menimme ekalle askelmalle, siitä sitten yhdessä lähdettiin tooosi varovaisesti ylöspäin, hiukan nykäisin hihnasta että tajusi idean ja suunnan. Hmm, eli tavallaan "pakotin" koirani ne ensimmäiset portaat nousemaan.Yritin pitää nopeaa tempoa päällä, jos pysähtyi rappuselle niin heti innostin äänelläni ja hiukan pukkasin jotta oli oikeaan suuntaan päin. Ei heti ekalla eikä kolmannellakaan kerralla päästy lähellekkään ekaa tasannetta vaan välillä tyssäs matka ja meni alaspäin..

    Koko ajan puhuin innostuneimmalla äänelläni, hyvä poika kyllä sä osaat hienoa tule vaan tule ylös jne. Olin jo ennen harjoitusta tehnyt niin että menin portaiden yläpäähän ja huutelin koiraani joka alkoi hiukan "itkemään", joten sain sen motivoitumaan tulemaan portaita kanssani.

    Tuskin tästä sulle oli apua mutta kerroinpa nyt meidän tarinan. Itse huomasin että tärkein juttu oli just se että olin siinä koirani vierellä tai takana, koira on luottavaisempi kun omistaja on turvana ettei vaan putoa.

    Melkein kaikkia muita rappusia kyllä kulkee mitä ulkonakin vastaan tulee, mutta nää kierreportaat on ollut liian kova pala purtavaksi. Tuntui tyhmältä niiiin innoissaan leperrellä koiralle siinä, mutta apua kyllä oli! Ihan kuin olis ymmärtänyt kun kehuin rohkeaksi pojaksi joka kyllä nämäkin raput osaa tulla =D

    Traumaa ei pojalle tullut kamalista rapuista, vaan nyt jo kiipeää rappuja ihan hienosti ja iloisena, välillä täytyy hiukan kannustaa. Meni jopa oma-aloitteisesti portaisiin vaikka oli tarkoitus mennä hissillä =) Ollaan jo muutaman kerran tultu ihan ylös asti ilman turhia pysähtelyjä. Nyt olen antanut nakinpalan joka tasanteella palkkioksi. Harjoittelu jatkuu edelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rappuset kirjoitti:

Collie (1v) ei uskalla kulkea kaksikerroksisen rivitalon kerrosten välisiä rappusia. Olen yrittänyt houkutella sitä makupaloilla ym, mutta alhaalla se nostelee kyllä etujalat niin korkealle kuin yltää, mutta takajalkoja ei uskalla laittaa rappuselle. Rappuset on kyllä aika jyrkät. Välillä pidin siinä mattoa jotta se tuntisi pitävän alustan, mutta ei se auttanut.

Mitä konsteja tällaisessa jutussa voisi olla. On aika homma kun tarvii vaihtaa koiran kerrosta, niin pitää kuljettaa ulkokautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu