koirasta luopuminen

kysessä siis virosta haetut kaksi koiraa. 3 vuotta olleet suomessa ja toisen kanssa alkaa nyt mennä koko touhu vähän yli sietorajan, niin minun kuin koirankin osalta.
Uroskoira siis vihaa muita koiria niin paljon, että näin kaupungissa asuvana on elämä käynyt todella raksaaksi. Onko siis ainoa keino vain ilmoittaa yhdistykseen (jota kautta koirat on haettu) että en vain yksinkertaisesti enää pärjää koiran kanssa. Välillä haukutaan linnut, roskapussit ym. kun muita koiria ei ole lähellä. Kun toinen koira tulee vastaan, niin alkaa sellainen riehuminen, haukkuminen ja riuhtominen, että en tiedä miten päin olla. Ongelmaa on yritetty kitkeä pois, täysin tuloksetta.. ei kuulemma voi parantua koskaan.
Tästä ongelmasta ei ollut tietoa, kun koira minulle tuli. Toisen koiran kanssa pärjään täysin ongelmitta.

Koiran ja itseni takia, olen vakavasti miettinyt luopumista. Tämä yksilö ei vain kuulu kaupunkiin. Yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä, mutta en vain jaksa/pärjää enää. Lenkit kutistuu todella lyhyiksi, kun en uskalla kulkea missään.. koira vieläpä saa epilepsiakohtauksia, jotka usein tulevat koirakohtaamisen jälkeen.

Onko aivan luuseriamaista luovuttaa? en vain yksikertaisesti näe enää mitään muuta keinoa.
6418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minusta vaikutat vastuuntuntoiselta ja asiaa ajatelleelta. Voisin tehdä itse saman päätöksen, kun asia tulee ylivoimaiseksi. Jokainen tietää omat rajansa vain itse, älä sinäkään anna muiden painostaa. Mutta yhdessä asiassa minä olen varma, mitä tekisin: en antaisi koiraa enää kiertoon. Sen elämä ei siitä paljon ylämäkeen lähtisi, vaan suunta on vain alas päin. Armeliainta olisi lopettaa koiraparka, silloin sen ei ainakaan ikinä tarvitsisi kärsiä stressiä, kipua, mahdollisia kohtauksia... Vaikeaahan se on, yhtäkkiä sitä muistaa kaikki hyvät hetket ja on jo muuttamassa mieltään. Mutta se se onkin koiranomistajan vaikein päätös. Voimia sinulle!

Äänestä
  • en yleensäkkään suosi löytökoirien tuomista suomeen. tai muihinkaan maihin.
    koirat yleensä otetaan vain kuvan perusteella tietämättä ollenkaan koiran todellisesta luonnosta. koira on jo kärsinyt kadulla elämisestä ja ehkä myös lyömisestä.
    toisaalta ymmärrän tämän halun pelastaa koira mutta ikävän usein joutuu koira kiertoon koska se uusi omistaja haluaa pelastaa koiran ilman kokemusta koirista. kenen parasta siis ajatellaan oikeastaan? ihmisten sääliä vaiko koiran parasta?

    Äänestä

että miksi ihmeessä otit sen koiran?
ymmärrän kuitenkin jotenkin sen halun pelastaa kodittomia koiria.
mielestäni teet oikean palveluksen koiralle jos viet sen lopetettavaksi.
toisaalta taas mielestäni roskapussien ja toisten koirien haukkuminen ei ehkä ole koiralle niinkään paljon ongelma kuin sinulle. onko koira muuten tasapainoinen ja tyytyväinen?
voisitko keskittyä yhteen koiraan kerrallaan?
koira vaikuttaa pelokkaalta ja tarvitsee siis omistajan joka osaa oikealla tavalla näyttää koiralle että sen ei tarvitse pelätä.
minulla itselläni on pikku Chihu joka haukkuu myös toisia koiria ja myös roskapusseja. kuitenkaan ei tulisi mieleenikään luopua koirasta. minä olen sen ottanut ja vastuu on minulla. muuten koira on siis onnellinen ja tyytyväinen.
jos koira taas annetaan eteenpäin niin ehkä sama ongelma edessä? miten voisit vakuuttua siitä että koiraa ei TAAS anneta eteenpäin?

Äänestä

luuseria luovuttaa... mutta älä siirrä ongelmaa enää kellekkään muulle, vaan vie itse koira armeriaammille maille... Sen kai olet hälle velkaa?

Äänestä

Moi!!
Itse myöskin vironkoiran hakijan voin sanoa että se ei ole helppoa, ja minä kyllä luovutin ja olen onnellinen siitä päätöksestä. Koira pääsi omakotitaloon maalle, ja kunnon perheeseen ainoana koirana joka oli sille parasta -> kaikki huomio kääntyy siihen!
Minusta et ole luovuttaja, jos päädyt tuloskseen että tahdot koirasta "eroon". Minusta on hienoa että myönnät sen itsellesi ettei sinusta ole muuttamaan tätä koiraa muuksi (mielestäni olet rohkea kun uskallat sen myötää - itsellä se oli tosi vaikeaa), ja että homma ei toimi niinkuin pitäisi. Itse otin yhteyttä paikkaan josta koira minulle tuli ja näin pääsimme asiassa eteen päin. Koiraahan ei saa lopettaa ilman pätevää syytä eikä siitä saa myöskään luopua ilman järjestön lupaa, joten kehotan vahvasti olemaan sinne päin yhteyksissä mistä koira sinulle on tullut.

Äänestä

Yhdistyksen vastuu koirasta ei lopu siitä kun se on saanut uuden kodin vaan sen takia lukeekin luovareissa ettei koira saa lopettaa ilman eläinsuojelullista syytä eikä luovuttaa eteenpäin ilman yhd.lupaa!!Yhdistyksen edustajan kanssa keskustelemalla pääsee eteenpäin ja myös ottamalla yht.ongelmakoira-kouluttajaan että saa vinkkejä miten lujittaa koiran ja omistajan suhde niin että koira rauhoittuu ja luottaa suhun kaikissa tilanteissa.
Mitä enemmän koira stressaa niin nousee sun stressi&pelko ja paha kierre on valmis kun koira ei enää voi suhun luottaa johatajana että sinä hallitset tilanteet jotka ovat pelottavia.Koira alkaa kantaa kaikki vastuu harteilleen mikä on väärin.
On myös rehellistä todeta milloin omat rahkeet ei enää riitä ja luopua koirasta...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä. kirjoitti:

kysessä siis virosta haetut kaksi koiraa. 3 vuotta olleet suomessa ja toisen kanssa alkaa nyt mennä koko touhu vähän yli sietorajan, niin minun kuin koirankin osalta.
Uroskoira siis vihaa muita koiria niin paljon, että näin kaupungissa asuvana on elämä käynyt todella raksaaksi. Onko siis ainoa keino vain ilmoittaa yhdistykseen (jota kautta koirat on haettu) että en vain yksinkertaisesti enää pärjää koiran kanssa. Välillä haukutaan linnut, roskapussit ym. kun muita koiria ei ole lähellä. Kun toinen koira tulee vastaan, niin alkaa sellainen riehuminen, haukkuminen ja riuhtominen, että en tiedä miten päin olla. Ongelmaa on yritetty kitkeä pois, täysin tuloksetta.. ei kuulemma voi parantua koskaan.
Tästä ongelmasta ei ollut tietoa, kun koira minulle tuli. Toisen koiran kanssa pärjään täysin ongelmitta.

Koiran ja itseni takia, olen vakavasti miettinyt luopumista. Tämä yksilö ei vain kuulu kaupunkiin. Yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä, mutta en vain jaksa/pärjää enää. Lenkit kutistuu todella lyhyiksi, kun en uskalla kulkea missään.. koira vieläpä saa epilepsiakohtauksia, jotka usein tulevat koirakohtaamisen jälkeen.

Onko aivan luuseriamaista luovuttaa? en vain yksikertaisesti näe enää mitään muuta keinoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu