Ikäihmisten rakkauteen taidetaan tänäänkin suhtautua melko ennakkoluuloisesti.
Ikäänkuin suljetaan pois myös heille kuuluvat asiat.
Hymyillään rakastuneille, hehän ovat vähän höpsähtäneitä vanhoja.
Silti rakkaus kuuluu meille kaikille ja kaikkiin elämänvaiheisiin.
Rakkauden ilmentymiä on niin monia kuten äidin rakkaus, rakkaus luontoon,
miehen ja naisen välinen rakkaus.
60v rakastuminen ja rakkaus on samaa vipinää, kuin nuoremmillakin.
On vain elettävä ja nautittava siitä, vaikka ympäristö ei sitä aina niin hyväksyisikään.
Rakastuessa tulee puntaroitua asiaa moneen eri suuntaan, kuinka puhua ystäville asiasta, miten lapset suhtautuvat asiaan jne.
Asia on kuitenkin meille elämän rikkaus, jota tunne raikkaasti kannattelee.
Rakkauden sisältämää hellyyttä, huolenpitoa, toisesta välittämistä, meidän olisi hyvä
saada ja jakaa läpi elämämme.
Jos uusi rakkaus meitä 60 kohtaa, emme kait jätä sitä mahdollisuutta käyttämättä.
Olkoonkin se sitten vaikka tunneperäisten ja fyysisten sydämien sykintää.
Rakkaus tuo uuden vaiheen elämään, lahjan kohdata uusi elämänvaihe uuden kumppanin kanssa
Ikäänkuin suljetaan pois myös heille kuuluvat asiat.
Hymyillään rakastuneille, hehän ovat vähän höpsähtäneitä vanhoja.
Silti rakkaus kuuluu meille kaikille ja kaikkiin elämänvaiheisiin.
Rakkauden ilmentymiä on niin monia kuten äidin rakkaus, rakkaus luontoon,
miehen ja naisen välinen rakkaus.
60v rakastuminen ja rakkaus on samaa vipinää, kuin nuoremmillakin.
On vain elettävä ja nautittava siitä, vaikka ympäristö ei sitä aina niin hyväksyisikään.
Rakastuessa tulee puntaroitua asiaa moneen eri suuntaan, kuinka puhua ystäville asiasta, miten lapset suhtautuvat asiaan jne.
Asia on kuitenkin meille elämän rikkaus, jota tunne raikkaasti kannattelee.
Rakkauden sisältämää hellyyttä, huolenpitoa, toisesta välittämistä, meidän olisi hyvä
saada ja jakaa läpi elämämme.
Jos uusi rakkaus meitä 60 kohtaa, emme kait jätä sitä mahdollisuutta käyttämättä.
Olkoonkin se sitten vaikka tunneperäisten ja fyysisten sydämien sykintää.
Rakkaus tuo uuden vaiheen elämään, lahjan kohdata uusi elämänvaihe uuden kumppanin kanssa
Vastaukset 13
Vanhimmat
Sanoit sen naulankantaan. Ei rakastetuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve katoa mihinkään iän myötä, se vain voi muuttaa muotoaan.
Elämänkokemuksen myötä me ei "höyrähdetä", niinkuin nuorenea. Toki poikkeuksiakin löytyy.
kirjoittaa lämmöntunteella rakkaudesta, oletkohan juuri kokenut uuden sellaisen?!!
Minäkin olen ajanut takaa tuon rakkauden ilmaisemista keskusteluissa joissa puhutaan myöskin seksistä, mutta en ole onnistunut siitä noin kauniisti kirjoittamaan kuin Sinä.
Rakkautta on todellakin monenmuotoista ja moniin asioihin liittyvää. Minä olen näissä elämäni monissa vuosissa joita on jo kerääntynyt liikaakin, todennut omista rakkauksistani, että oikeaa ainoaa on vain lapsen ja vanhemman välillä.
Kuitenkin näin viime askeleilla olen alkanut miettimään, enkö ole itse oppinutkaan mitä se rakkaus oikeastaan on. Olisikohan minulla vielä syytä saada siinäkin asiassa "oppitunteja".
Lapsiani olen rakastanut, sen tiedän, olenko ketään toista, sitä en tiedä.
Ihastunut olen moneenkin toiseen sukupuoleen kuuluvaan, ne eivät ole johtaneet sen enempään muitten kuin avioliittoon nuorena hupsuna nykyisen puolisoni kanssa.
Tälläkin hetkellä tuntuu että olisin rakastunut, en puolisooni, vaan "aidantakana" olevaan. Eikä se varmaankaan ole rakkautta, ehkä olenkin rakastunut puolisooni, tietämättä sen olevan rakkautta.
Kuitenkin haluaisin vielä tuntea hellyyttä jota joku voisi minulle tarjota ja johon voisin samalla tavalla vastata. Ei ainakaan kymmeniä vuosia ilman hellyyden saamista ja antamista ole ollut mitään helppoa.
Siihenkö on vain tyydyttävä,
ja luovutettava oma kaipuunsa tunteminen!!!???
..käyttämättä mahdollisuuden rakastua, vaikka "se seisoo oven takana"! Liian monta kovaa kolausta on tehnyt varovaiseksi. Luottamus toiseen ihmiseen on vähentynyt elämän koulussa.
Paljon rakkaus on antanut, mutta vielä enemmän ottanut! Silti se on kannattanut kokea! Tämä siis nainen/mies suhteesta.
Elämääni rakkautta tuovat ennenkaikkea lastenlapset! Heille kelpaan ilman vaateita, ja he minulle. Pienet ja vähän isommat kädet kiertyy tämän tästä kaulaan ja suukkoja satelee poskelle! Yövieraita saan usein,,(välillä hieman kyllästymiseen asti), siitä päättelen että merkitsen lastenlapsilleni yhtä paljon, kuin he minulle! Ja se on rakkautta parhaimmillaan!
sanottu :=)
Rakkaus todella kuuluu kaikille.Itsekin rakastuin reilu puolivuotta sitten ja tiedän miltä se nyt tuntuu,ensin oli huono liitto sit muutaman vuoden yksin ja nyt kun on rakastunut se on ihana asia.Ja hyvä neuvo on rakkaudessa et olkaa toiselle sellainen kun toivotte toisen olevan teille niin sillä pääsee jo pitkälle rakkaudessa.
asiaa kiinnostavasta aiheesta kiinnostavalla tavalla.
Juuri nyt rakkaudesta kirjoittaminen ei minulta luonnu eräästä tietystä syystä. Entisen mieheni sukulainen teki nimittäin minusta kunnianloukkausilmoituksen ja vaikka syyttäjä tekikin siitä syyttämättäjättämispäätöksen, esitutkintapöytäkirjoista lukemani valheet ovat kuin syöpäläiset ajatuksissani ja kuin alamäkenä elämänmenossani.
Olen aivan varma siitä että jo naimisissa ollessani elämäni alkoi ohjautua "sorakuoppaan, josta yhä kiipeilen, putoilen, kiipeilen, putoilen".
Älkää kukaan käsittäkö tätä säälinkerjuuksi, sillä olen hyvässä kunnossa ja tyytyväisyys on mielenvireenäni, mutta kuten Raamatussa sanotaan( ei Raamatussa kaikki ole puppua):
... MUTTA JOS MEILLÄ EI OLISI RAKKAUTTA, OLISIMME KUIN KILISEVÄ KULKUNEN TAI HELISEVÄ VASKI.
hieman ihmetellyt miksei rakkaudesta keskusteleminen vedä mukaansa kirjoittajia samalla tavoin kuin esim. seksi sekä toisten kirjoitusten aliarvioiminen.
Mutta ehkä useammalla on Sinun tapaisia huonoja kokemuksia rakkaudesta, siksi tällaiseen kiinnostamattomuus.
Minä en vissiin ole kokenut edes rakkautta, koska se tuntuu olevan enemmän mielessä kuin seksi.
Mutta en sitä kiellä, ettei miehen ja naisen väliseen rakkauteen ilman muuta kuulu seksi.
En minä kai ihan oikeasti yritä jokapaikkaan itteäni tunkea, mutta tää rakkausteema kuuluu mielestäni samaan kastiin sen seksiteeman kanssa. Kumpikin kielletty 65 No kuuluu ne paljolti muutoinkin yhteen. Aidosti olen sitä mieltä, että seksikin rakkaudella maustettuna kohoaa aivan eri lukemiin kun pelkkä "ystävien keskeinen" seksi. Sanon "ystävien keskeinen" siksi, että tässä iässä ei se enää suju jos yhtään tykkää toisesta.
Vähän pitää tunnetta olla mukana, vaikka se ei rakkautta olisikaan.
Jopa vieläkin toivon löytäväni ihmisen jota voisin rakastaa, niin että älkää nyt ihan heti sitä kieltäkö.:)))
kirjoituksia? Jos, niin en itse huomaa sitä.
Se, että seksistä kirjoittaminen on helpompaa kuin rakkaudesta kirjoittaminen, syynä voi olla se, että seksi on kouraantuntuvampaa ja rakkaus vain on ja tekee eläväksi.
Seksissä keho tekee jotain toisen kehon kanssa yksissätuumin.
Kyllä rakkaudestakin on helppo puhua siten, että se on asia asioiden joukossa, tai luullusta rakkaudesta on helppo puhua pelkkiä sanoja, valehtelua, teeskentelyä tai manipulointia. Eikä edes hävetä!!
Mutta tuntea rakkautta ja kirjoittaa tunteestaan!
Kylläpä pelottaa!!
Yritän karaista itseäni ja muistella jotain hamaan menneisyyteen jäänyttä kokemustani:
Aluksi koko elämä, tai elämän ydin tuntui olevan rakkautta ja sitä oli suojattava jotta elämä ei kuolisi.
Ja kun väistämättä kohtasin rakkauden ja tultuani kuin herätetyksi ja kun se ollut enää salattavissa vaan kaikki näkivät jo sen, niin paljastumiseni ja ensimmäisten kauhun hetkien jälkeen tämä aktivoiva tunne mullisti kaiken, minä kyynikko pehmenenin ja ennen liian puhelias oltuani hiljenin jne.
Sitten jäi rauha ja onnellisuuden tunne.
Eheyden tunne.
Jotain tuosta jäi pysyvästi sisimpääni aarteeksi, vaikka rakkauden kohde ei olekaan enää maisemissa.
Liekö se aarre sitten samaa tarkoittava kuin Raamatun "älkää kootko aarteita maan päälle, vaan taivaaseen"?
Kyllä sinä, Liena, mielestäni vaikutat sellaiselta, että olet rakastettu ja että sinä myös rakastat.
olen kirjoittanut epäselvästi ja höperömäisesti.
Nimittäin tuosta aliarvioinnista.
En ollenkaan tarkoittanut sillä Sinua, minä vain yleisesti ajattelin sellaisten ketjujen vetävän enemmän keskustelijoita joissa noita edellä mainitsemiani keskusteluja käydään.
En oikein osaa kirjoittaa mitään sillä tavalla miten tarkoitan asian ymmärrettävän. (Huomaan tosin muittenkin tekevän laillani ja se hieman lohduttaa.)
Mutta tuosta, että minua rakastettaisiin, siinä olet erehtynyt. Ehkä yksi sentään:Isä Taivaan.
ja pystyt kirjoittamaan noistakin hienosäätöasioista.
Ymmärrän, että väärinkäsityksiltä on vaikea välttyä vaikka kirjoittaisi kuinka hyvin. Olemmehan niin erilaisista lähtökohdista ja erilaisin kokemuksin varustettuja, vieraita toisillemme.
Oletko muuten kirjoittaessasi kohdannut sitä ongelmaa, että liian lähellä olevasta asiasta kirjoittaminen olisi vaikeaa sen läheisyydestä johtuen?
Entä onko sinulle tuttu se Tommy Hellsten'n läheisriippuvuusteoria? Luuletko, että siihen sairastuneen tekstissä näkyy mainitsemani läheisriippuvuus?
Esitin nuo kysymykseni sinulle, Liena, mutta tietenkin kaikkien mielipiteet ja kokemukset kiinnostavat.
sanonta "vielä kerta kiellon päälle" melkein antaa esivanhempienkin luvan.
en rohjennut eilen kirjoittaa sitä kun en muista sanasta sanaan.
Koska kukaan ei ole kirjoitanut siitä, yritän kertoa sen muistin varaisesti omin sanoin:
"Kun elää jonkin voimakkaan ilmiön läheisyydessä( ilmiö= esim. alkoholismi tai mielisairaus )ja joutuu sopeutumaan siihen, sopeutuessaan sairastuu läheisriippuvuuteen."
Tämäkin saattaa olla asia, joka kiinnostaa vain minua eikä muita. Mdk, eikö tämä Hellstenin teoria kiinnosta sinuakaan?
Minua tämä kiinnostaa siitä syystä kun jouduin sopeutumaan yhdentoista vuoden ajan lähellä olevaan ilmiöön ja lähes eristettynä muista ihmisistä. Äiti-lapsisuhde tuhottiin ja rakkaus minusta kuoli.
Vaikka pääsin kauemmaksi, en kokonaan päässyt eroon tuon ilmiön lonkeroista.
Mutta tuon lisäksi minä itse - olenko minä sairastunut?
Läheisriippuvuuteen sairastuminen saattoi kohdata minua, koska jouduin sopeutumaan mainitsemaani ilmiöön.
isäni laulamasta sota-ajan iskelmästä ja siihen tuli virhe.
Tajusin nimittäin, että isä ei laulanut tuota kohtaa ollenkaan siitä iskelmästä, vaan olin itse muistellut sen olleen iskelmän alku. Korjaan epätarkkuudet kun kerran meinaan löytää jotain mikä on kadoksissa.
Isä lauloi vain "minä sinua taas muistelen, nään poskellas viel' kyyneleen ja jos taiston kentille jäänen, sinun kuvasi on viimeinen" ja siitä eteenpäin.
Isäni ei nimittäin puhunut itse sodankäynnistä tuota iskelmän pätkää enempää, eikä hän kovin puhelias ollut muutenkaan.
Iltaisin hellassa paloi tuli iltakahvin keiton jäljiltä ja meillä istuttiin hämärähetkiä ennen Tilleyn sytyttämistä.
Eräänä tällaisena iltana isä kertoi vuonna 1917 saaneensa juuri leivotun leivän eräältä yhtä sukupolvea vanhemmalta emännältä kun oli siellä käynyt lapsena ollessaan.
Hellassa lepattavasta tulesta osui valo isän kasvoille ja silloin huomasin sen, ettei isä kyennyt kertomaan tuota rakkauden kokemustaan liikuttumatta.
Lapsuudessani vanhemmilla sukupolvilla oli murheinaan sodassa kuolleet omaiset ja isäni veli oli ollut sotavankeudessa ja sieltä päästyään hän oli ollut kuin luuranko.
Ehkä nuo hämärähetket olivatkin siksi jotta kyyneleitä ei huomattaisi. Olin siihen asti pitänyt vanhempiani säästäväisyydessään kitupiikkeinä.
Kirjoitin tämän vain itselleni ja näin käytän oikeuttani kertoa minulle merkityksellisistä asioista. Tiedän ettei tämä muita kiinnosta.