Onko kellään kokemuksia kerrottavanaan noista LadyVita 50 tabuista? Auttavatko ne mitenkään noihin paljon puhuttuihin vaihdevuosivaivoihin, joista en vielä pahasti ole itse kokemuksia saanut muuten kuin vuorottelun hikoilun/kylmän osalta. Menkat loppuivat jo 1½ vuotta sitten 48-vuotiaana.
Juon ja syön paljon maitotaloustotteita ja yleensäkin monipuolisesti kaikkea. Tarttisiko sitä sitten mitä ravinnonlisiä siihen vuosien saatoksi?
LadyVita 50+ Helpotusta?
14
32821
Vastaukset 14
- pitkään
Olen käyttänyt noita jo useamman vuoden ja ennen sitä toista kasviestrogeenia sisältävää valmistetta. En ainakaan itse havainnut mitään vaikutusta, mutta jollekin toiselle voi hyvinkin riittää. Käytän edelleen 50 niiden sisältämien vitaamiinien ja hivenaineiden takia. Iho ainakin tuntuu pitävän, joten tuntuu nuorennuspillereiltä. Hormonikorvaushoito on erikseen tehokkaammilla reseptilääkkeillä.
- Ladyvitaa 50+..
vitamiinien ja hivenaineiden vuoksi. Olen 53v. ja omat menkat tulleet kolme kertaa tänä vuonna. Ensimäisiin vv-oireisiin olen saanut helpotusta luontaisjutuista, mutta enää en.
Hikoilut ovat alkaneet voimakkaina ja varsinkin yölliset heräykset tunnin parin välein niihin vessajuoksu. Aloin myös turpoamaan ja lihoamaan vaikkei mitään hormoonihoitoakaan ollut.(jatkuva näläntunne) Nivelet ovat ollet jo vuosia tosi kipeet(nilkat polvet ym.)
Nyt aloitin miedolla hormoonilla. Käytän edelleen myös 50 , Omegat, sekä Salt Balans super nesteenpoistajaa. Käytän myös MSM-jauhetta.
- LadyVitaa
aivan aluksi kun vv.oireet eivät olleet kovin pahat. En kyllä huomannut minkäänlaista vaikutusta oireisiin. Sama kokemus muistakin vv.vaivoihin tarkoitetuista luontaistuotteista. Nyt olen käyttänyt pientä määrää geeliä ja se on kyllä auttanut. Minä itse en ole käyttänyt ravintolisiä enkä osaa ottaa kantaa niiden tarpeellisuudesta.
- Mairee
Onkohan tullut uusia kokemuksia tästä Lady-vita 50 monivitamiinista, jossa on myös kasviestrogeeneja mukana? Olisko tämä parempi kuin esim. Multi-tabs?
- ei sopinut
Mairee kirjoitti:
Onkohan tullut uusia kokemuksia tästä Lady-vita 50 monivitamiinista, jossa on myös kasviestrogeeneja mukana? Olisko tämä parempi kuin esim. Multi-tabs?
käytin jos jonkinlaista luontaistuotetta ja hormonikorvausta.
Mutta,maksani ei pidä niistä,oli lopetettava,tuli kutinaa ja pahaa oloa.
- toinen aloittaja
Käytän Ladyvita 50 ja magnesiumia (Diasporal) sekä pellavansiemenöljyä (parhaat omegat) yhdessä bulgarianjogurtin kanssa.
Ladyvitaa käytän vain kun tunnen vv-oireita, muuten pidän taukoa. Alapään kuivumiseen käytän hyaluronihappopuikkoja. Kuukautiseni ovat jo lähes kokonaan loppuneet. Tänä vuonna on ollut kaksi kertaa "kuukautiset" - viiden kuukauden välein, jolloin vuotomäärä on ollut ehkä noin kymmenen tippaa.
Gynekologi todennut rajun estrogeenipuutoksen. En silti ole havainnut kovin rajuja oireita.
Näillä kaikilla tuotteilla olen pärjännyt erittäin hyvin. En toki osaa eritellä, mistä saan eniten apua. Enkä siis myöskään tiedä, kuulunko vain niihin onnellisiin, joille vaihdevuodet eivät ole kovin paha juttu.
Periaatteessa en halua käyttää hormonikorvausta. Ikää 52 vuotta.- Mairee
Kiva kuulla että "lisäravinteistakin" voi olla noin paljon hyötyä. Itsekin käytän magnesiumia, kalsiumia ja Omega 3:a. Noiden lisäksi olen toistaiseksi saanut jonkin verran pirteyttä Menolisticasta. Mutta jotakin kasviestrogeenilisääkin kiinnostaisi käyttää. Mietin juuri tuota lady-vitaa tai sitten SoyaFortea... Säästän korvaushoidon siihen jos tai kun olo muuttuu sietämättömäksi. Mutta mikä tuo hyaluronihappopuikko on? Saako sellaisia Suomesta? Vai tilaatko netin kautta?
- toinen aloittaja
Mairee kirjoitti:
Kiva kuulla että "lisäravinteistakin" voi olla noin paljon hyötyä. Itsekin käytän magnesiumia, kalsiumia ja Omega 3:a. Noiden lisäksi olen toistaiseksi saanut jonkin verran pirteyttä Menolisticasta. Mutta jotakin kasviestrogeenilisääkin kiinnostaisi käyttää. Mietin juuri tuota lady-vitaa tai sitten SoyaFortea... Säästän korvaushoidon siihen jos tai kun olo muuttuu sietämättömäksi. Mutta mikä tuo hyaluronihappopuikko on? Saako sellaisia Suomesta? Vai tilaatko netin kautta?
Ne ovat Cicatridina-nimisiä puikkoja. Käytetään tarvittaessa kymmenen päivän aloituskuurin jälkeen. Kaikki alapääoireet hävisivät niillä. Kirvely, kutina ja virtsaamistarpeen tihentyminen.
Ai niin. Vielä se, että yritän asennoitua elämääni ja erityisesti meneillään oleviin muutoksiin erittäin positiivisesti. Paniikki iskee tällöin huomattavasti harvemmin jos enää ollenkaan.
Psykologien tarjoama kognitiivinen terapia auttaa tässä kyllä huomattavasti, jos itse ei tunne selviävänsä. Terapian on todettu olevan yhtä tehokas kuin mielialalääkityksenkin.
Aina on vaihtoehtoja. Aina.
- Anonyymi
Olen syönyt kohta kuukauden LadyVita Menoplus tabletteja. Ei minkäänlaista vaikutusta. Ihan turha ostos.
- Anonyymi
Onko pillereiden laatu ja pitoisuudet ollut sitten ihan kohdillaan? Tuossa muutama juttu aiheesta.
https://www.bodylab.fi/shop/onko-bcaa-si-1349c1.html
https://www.pispalanwoima.info/40850
https://thefeed.com/blogs/news/what-does-pharmaceutical-grade-mean
- Anonyymi
Ei! Auttannu ainakaan mua!🤔
- Anonyymi
Voiko käyttää kun kohtu on poistettu
- Anonyymi
voi käyttää, suun kautta nämä otetaan.
- Anonyymi
Lady Vita 50 sisältää rautaa. Voiko näitä napsia, kun rauta-arvo on muutenkin ylärajoilla?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561