Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vaimon sisko

Vaimoni siskolla on usein työreissuja meidän paikkakunnalla ja hänellä on oma avainkin meille jotta voi yöpyä vierashuoneessamme vaikkemme olisikaan kotosalla. Viimeviikolla vaimoni oli työreissulla useamman päivän ja hänen siskonsa piti tulla meille jälleen yöksi. Ei ollut ensimmäinen kerta että hän yöpyi meillä vaikka vaimoni olikin reissussa mutta nyt sattui jotain mitä en ihan odottanut sattuneeksi.

Vaimoni lähti myöhäisellä koneella joten rakastelumme jälkeen jäin sänkyyn nukkumaan. Tuntui kuin olisin torkahtanut vain hetken ja ovi kävi taas. Ajattelin vaimon unohtaneen jotain enkä asiaa sen enempää ajatellut ennenkuin tunsin jonkun tulevan viereeni peiton alle.

Ajatteln että matka peruuntui viimehetkellä ja nappasin hänet heti syliini valmiina jatkamaan siitä mihin jäätiin. Tajusin melko pian että nyt on jotain outoa ja kieltämättä siskokin näytti hieman yllättyneeltä. Hetken aikaa vain katsoimme toisiamme hieman yllättyneinä mutta sitten aloin tuntea että nyt homma karkaa käsistä ja niinhän siinä kävikin.

Jokainen arvaa että tuo yö tuntui hieman erilaiselta mihin kymmenen avioliittovuoden jälkeen oli tottunut. Sisko sanoi seuraavana päivänä samaan sänkyyn tulemisen syyksi sen että vaimoni sanoi hänelle puhelimessa että meillä voi yöpyä ja heitti taas että sänkykin olisi lämmin mutta miestä ei sieltäkään saa (sisko sinkku). Niin sisko oli päättänyt hetken mielijohteesta kokeilla vaimoni puheita. Rakastelimme aamulla uudestaan mutta silloin sisko tuntui lähinnä samalta kuin vaimoni parikymppisenä eli ei läheskään siltä mitä nykyisin.

Sanoin että juttu ei enää toistu mutta sisko sanoi että hän luulee vaimoni jopa tarkoittaneen että meillä olisi lupa rakastella mikäli siltä tuntuu. Vaimo kysyi viikonloppuna että onko jotain sattunut kun olen hieman oudossa mielialassa mutta en tiennyt miten asiaa olisin häneltä kysynyt tai tapahtuneesta kertonut.

Sisko ilmoitti eilen että on tulossa viikon päästä käymään ja silloinkin vaimollani on useamman päivän ulkomaanreissu. Jotenkin on ristiriitainen olo siitä mitä asian kanssa tekisi.
217239
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä olen nainut vaimoni molempia siskoja, eli ei mitään uutta.

Äänestä
  • Mikä on sisarusten ikä(ero) ja ovatko kuinka erilaisia sängyssä? Itselläni on kokemusta kaksosista ja ainakaan heistä ei pimeässä makkarissa tiennyt kumpaa nai.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heikki kirjoitti:

Vaimoni siskolla on usein työreissuja meidän paikkakunnalla ja hänellä on oma avainkin meille jotta voi yöpyä vierashuoneessamme vaikkemme olisikaan kotosalla. Viimeviikolla vaimoni oli työreissulla useamman päivän ja hänen siskonsa piti tulla meille jälleen yöksi. Ei ollut ensimmäinen kerta että hän yöpyi meillä vaikka vaimoni olikin reissussa mutta nyt sattui jotain mitä en ihan odottanut sattuneeksi.

Vaimoni lähti myöhäisellä koneella joten rakastelumme jälkeen jäin sänkyyn nukkumaan. Tuntui kuin olisin torkahtanut vain hetken ja ovi kävi taas. Ajattelin vaimon unohtaneen jotain enkä asiaa sen enempää ajatellut ennenkuin tunsin jonkun tulevan viereeni peiton alle.

Ajatteln että matka peruuntui viimehetkellä ja nappasin hänet heti syliini valmiina jatkamaan siitä mihin jäätiin. Tajusin melko pian että nyt on jotain outoa ja kieltämättä siskokin näytti hieman yllättyneeltä. Hetken aikaa vain katsoimme toisiamme hieman yllättyneinä mutta sitten aloin tuntea että nyt homma karkaa käsistä ja niinhän siinä kävikin.

Jokainen arvaa että tuo yö tuntui hieman erilaiselta mihin kymmenen avioliittovuoden jälkeen oli tottunut. Sisko sanoi seuraavana päivänä samaan sänkyyn tulemisen syyksi sen että vaimoni sanoi hänelle puhelimessa että meillä voi yöpyä ja heitti taas että sänkykin olisi lämmin mutta miestä ei sieltäkään saa (sisko sinkku). Niin sisko oli päättänyt hetken mielijohteesta kokeilla vaimoni puheita. Rakastelimme aamulla uudestaan mutta silloin sisko tuntui lähinnä samalta kuin vaimoni parikymppisenä eli ei läheskään siltä mitä nykyisin.

Sanoin että juttu ei enää toistu mutta sisko sanoi että hän luulee vaimoni jopa tarkoittaneen että meillä olisi lupa rakastella mikäli siltä tuntuu. Vaimo kysyi viikonloppuna että onko jotain sattunut kun olen hieman oudossa mielialassa mutta en tiennyt miten asiaa olisin häneltä kysynyt tai tapahtuneesta kertonut.

Sisko ilmoitti eilen että on tulossa viikon päästä käymään ja silloinkin vaimollani on useamman päivän ulkomaanreissu. Jotenkin on ristiriitainen olo siitä mitä asian kanssa tekisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu