ensivaikutelmaan? Onko kokemuksia nappiin menneistä vaikutelmista ja onko vastaavasti alussa "tympeän oloisesta" tullut ystäväsi? On mielenkiintoista kun uusia ihmisiä tavatessa luo pakostakin jonkinlaisen kuvan mielessään tästä henkilöstä ja kuinka se kuva voi täydellisesti muuttua. Ihan mihin suuntaan vaan. Minä esim. tiesin pitäväni jo ensi hetkestä eräästä työkaveristani ja edelleenkin pidän.
uskallatko luottaa
woude
5193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
palstoilla nimimerkeillä kirjoittavien tyyppikuva muuttuu moneen otteeseen. Ei haittaa vaan ehkä onki onneksi. Ei oo kaikki sit nii ennalta arvattavissa.Oisha se tylsää jos nim.käyttävien jutun jatkon tietäs eka sanasta ihanku vanhas parisuhtees.
kun näkee nimimerkin, niin melkein jo arvaa mitä hän kirjoittaa.
Vaihtelu ei tee pahaa.
Minusta tuntuu, että olen aina pystynyt vaistoamaan jollakin virtapiirilläni tai tuntosarvellani ihmiset, joiden kanssa tulen toimeen.
Olen avoin uusiin tuttavuuksiin, mutta hyvin nopeasi pystyn vaistoamaan vastapuolen negatiivisen varauksen silloin väistyn hiljaa takavasemmalle.
Minun piti oikein alkaa miettimään olisinko muuttanut ensivaikutelman tuomaa kuvaa ajan oloon ja täytyy sanoa, että kyllä se on aina jotenkin pitänyt jatkossa.
minulla on hyvät tuntosarvet ja ne jopa toimivat.
Parhaan ystäväni kanssa puhuin ensin puhelimessa, en siis ollut häntä tavannut ja vaistosin heti, että tullaan toimeen ja niin on tultu jo 14 vuotta.
Suurin kompastuskiveni on aina ollut haluni uskoa ihmiseen tai ihmisen hyvyyteen.
Ennakkoaavistuksestani huolimatta olen antanut turhan monta asetta käydä minua vastaan, sillä en osaa luontevasti vaihtaa puheenaihetta, vaikka joskus onkin tuntunut , että kyselijää kiinostaa enemmän asiani kuin minä ihmisenä.
Olen hieman varautunut kuitenkin varmaan kaiken aikaa, sillä harva ihminen todella tuntee minut ja siksi jollakulla on syytä mainita pinnalliseksi. Puheliaisuus kun ei kuitenkaan ole avoimmutta.
Jonkun kanssa ystävyys on kehittynyt varovaisesti ajan myötä, joku on tullut ja ottanut välittömästi.
Jo omituinen huumorintajuni pidätti minua tarkkailemaan ensin, esim. mentyäni uuteen työhön toista vuotta sitten ja taas vastaavasti muutamiin harrasteporukoihin sulauduin kuin olisin aina ollut joukoissaan.
Edellisten työkaverien joukossa oli muutama, joiden kanssa asiat aina riitelivät, oli erilainen työmoraali kai mistä hiertymät, vaan ihmisinä pidettiin yhtä vapaa-ajallakin.
Nyt yksinelelevänä sitä kai on herkemmin lähtenyt mukaan, vaikka kevyemmilläkin eväillä ennenmin kuin jäättäytynyt yksikseen. Ajattelen siis nyt ettei tarvitse täyttä sielujen sympatiaa olla voidakseen tehdä toisten kanssa jotakin. Silloin kun oli perhe en malttanut "tuhlata aikaa turhiin tuttaviin"