Kasvatukseen liittyvät periaatteeni ovat selvästi muuttuneet vuodesta -79.
Silloin aloitin 18-vuotiaana "äitipuoleksi"
opiskeluni kahden lapsen kanssa.
Olin malliesimerkki "hyvästä äidistä" mielestäni, enkä ymmärtänyt, että äitikin saa joskus väsyä.
Että aina ei tarvi jaksaa.
Kasvatin tai ohjasin aika pitkälti kotoa
oppimieni periaatteiden mukaan.
(Tein monet asiat päinvastoin kuin äitini).
Omat lapset syntyivät siihen kohta pian
ja sama periaate jatkui, tosin tiukempana.
Olin tyttöjeni kanssa tarkempi kotiintuloajoista
ja käyttäytymisestä.
Venytin myös sietokykyäni äärimmilleen.
"Kyllä minä jaksan, jaksan lasten sairaudet ja rahapulat ja miehen sairauden ja pettämiset
ja salailut ja kulissien pystyssä pitämisen".
Viimeinen on nyt 15-vuotias
ja kasvatuksessani ollut runko on säilynyt,
mutta pieniä detaljeja on tullut tai
jäänyt pois.
Olen nyt avarakatseisempi ja ymmärtäväisempi.
Mutta myös väsyneempi ja monet asiat sälytänkin
muksun omille harteille.
(Sanon helposti: en jaksa sitä enää, hoida itse
nyt niinkuin parhaaksi näet).
En jaksa lähteä mukaan harrastuksiin, riittää,
että vien ja haen hänet.
Tässä kohdin voisin yrittää jaksaa vielä enemmän!
Kun katselen lapsia, huomaan heillä kaikilla
olevan samantyyliset periaatteet.
Vaikka omani ovatkin löystyneet ja venuneet.
Opiskelu on ollut etusijalla, sekä harrastukset,
muu tulee perässä.
Vasta yhdellä on lapsi, pieni vauva,
joten en osaa vielä paljoakaan päätellä
kasvatuksen periytymisestä.
Olen myös romahtanut lasteni nähden.
Langat eivät pysyneet enää kädessä.
Olin itse marionettinä niiden päässä.
Jotenkin vaan siitäkin selvittiin ilman
isompia näkyviä traumoja.
Nuorin on selvästi laiskin ja tyytymättömin.
Hänen kanssaan riidellään roskien viennistä,
tiskauksista ja muista pikkuisista asioista.
Isoista asioista ei ole riitaa tullut.
Tiedän kyllä, että peiliin saan katsoa,
kun muksu letkuilee.
Jotenkin lellein hänet, puolustuksekseni
sanoisin, että kun eron yhteydessä niin moni
rakas ihmissuhde katosi, niin lähdin "korvauslinjalle" huomaamattani.
Oikeudentaju, vastuuntunne, sekä ahkeruus
on kaikissa muksuissa samanlainen.
Vaikka äitinä muutuinkin, joskus en edes
jaksanut olla hyvä äiti, niin muksut
selvisivät ehkä sen perusrungon avulla.
Olen ollut myös huono esimerkki ja olen
sitä edelleenkin.
Poltan tupakkaa ja käytän alkoholia.
Kun kivut ovat pahimmillaan, linnoittaudun
huoneeseeni viinipullon kanssa.
Muksu usein lämmittää sitten saunan
ja alkaa "hoitamaan" minua ja patistaa
menemään lääkäriin.
Jos olisin ollut viisaampi, tyttären ei
koskaan tarvitsisi huolehtia minusta.
Toisaalta hän on oppinut senkin,
että viini auttaa äidin kipuihin ja kohta
se äiti taas kikattaa hänen kanssaan.
(Ei mikään hyvä kasvatusperiaate)!
Tässä yritän selittää sitä,
että kasvatus ei ole aina ainoa vaikuttava tekijä.
Jos lapsen oikeustaju on kunnossa, hän osaa
myös erottaa jyvät akanoista.
Rakkauden antama turvallisuudentunne antaa
lapselle eväät elämään, vaikka äiti ei aina
olisikaan käärinyt niitä paperiin,
hän on kuitenkin tehnyt pohjat.
Silloin aloitin 18-vuotiaana "äitipuoleksi"
opiskeluni kahden lapsen kanssa.
Olin malliesimerkki "hyvästä äidistä" mielestäni, enkä ymmärtänyt, että äitikin saa joskus väsyä.
Että aina ei tarvi jaksaa.
Kasvatin tai ohjasin aika pitkälti kotoa
oppimieni periaatteiden mukaan.
(Tein monet asiat päinvastoin kuin äitini).
Omat lapset syntyivät siihen kohta pian
ja sama periaate jatkui, tosin tiukempana.
Olin tyttöjeni kanssa tarkempi kotiintuloajoista
ja käyttäytymisestä.
Venytin myös sietokykyäni äärimmilleen.
"Kyllä minä jaksan, jaksan lasten sairaudet ja rahapulat ja miehen sairauden ja pettämiset
ja salailut ja kulissien pystyssä pitämisen".
Viimeinen on nyt 15-vuotias
ja kasvatuksessani ollut runko on säilynyt,
mutta pieniä detaljeja on tullut tai
jäänyt pois.
Olen nyt avarakatseisempi ja ymmärtäväisempi.
Mutta myös väsyneempi ja monet asiat sälytänkin
muksun omille harteille.
(Sanon helposti: en jaksa sitä enää, hoida itse
nyt niinkuin parhaaksi näet).
En jaksa lähteä mukaan harrastuksiin, riittää,
että vien ja haen hänet.
Tässä kohdin voisin yrittää jaksaa vielä enemmän!
Kun katselen lapsia, huomaan heillä kaikilla
olevan samantyyliset periaatteet.
Vaikka omani ovatkin löystyneet ja venuneet.
Opiskelu on ollut etusijalla, sekä harrastukset,
muu tulee perässä.
Vasta yhdellä on lapsi, pieni vauva,
joten en osaa vielä paljoakaan päätellä
kasvatuksen periytymisestä.
Olen myös romahtanut lasteni nähden.
Langat eivät pysyneet enää kädessä.
Olin itse marionettinä niiden päässä.
Jotenkin vaan siitäkin selvittiin ilman
isompia näkyviä traumoja.
Nuorin on selvästi laiskin ja tyytymättömin.
Hänen kanssaan riidellään roskien viennistä,
tiskauksista ja muista pikkuisista asioista.
Isoista asioista ei ole riitaa tullut.
Tiedän kyllä, että peiliin saan katsoa,
kun muksu letkuilee.
Jotenkin lellein hänet, puolustuksekseni
sanoisin, että kun eron yhteydessä niin moni
rakas ihmissuhde katosi, niin lähdin "korvauslinjalle" huomaamattani.
Oikeudentaju, vastuuntunne, sekä ahkeruus
on kaikissa muksuissa samanlainen.
Vaikka äitinä muutuinkin, joskus en edes
jaksanut olla hyvä äiti, niin muksut
selvisivät ehkä sen perusrungon avulla.
Olen ollut myös huono esimerkki ja olen
sitä edelleenkin.
Poltan tupakkaa ja käytän alkoholia.
Kun kivut ovat pahimmillaan, linnoittaudun
huoneeseeni viinipullon kanssa.
Muksu usein lämmittää sitten saunan
ja alkaa "hoitamaan" minua ja patistaa
menemään lääkäriin.
Jos olisin ollut viisaampi, tyttären ei
koskaan tarvitsisi huolehtia minusta.
Toisaalta hän on oppinut senkin,
että viini auttaa äidin kipuihin ja kohta
se äiti taas kikattaa hänen kanssaan.
(Ei mikään hyvä kasvatusperiaate)!
Tässä yritän selittää sitä,
että kasvatus ei ole aina ainoa vaikuttava tekijä.
Jos lapsen oikeustaju on kunnossa, hän osaa
myös erottaa jyvät akanoista.
Rakkauden antama turvallisuudentunne antaa
lapselle eväät elämään, vaikka äiti ei aina
olisikaan käärinyt niitä paperiin,
hän on kuitenkin tehnyt pohjat.
Vastaukset 20
Vanhimmat
tarinasi on poikkeuksellinen. Olet myös siitä poikkeuksellinen, että vaikka sanot olleesi marionetti, et mielestäni sitä ole, sillä hallitset tilannetta edelleen. Ne mahdolliset "virheet" halliten. Ja tätä juuri on kasvatus parhaimmillaan, sillä kukaan ei ole aina parhaimmillaan!
Et ole luovuttanut koskaan, ymmärsin, ja se lastesi etu jos mikä!
Lapsen vuoksi kauhein tilanne on, kun vanhempi ei näin selvästi näekään omaa osuuttaan asioihin. Toisin sanoen vastuu on siirretty. Niitä on kuule paljon sellaisia, joitten mielestä he osaavat kaiken ja tekevät aina kaiken oikein. Eikä muut tiedä yhtään mitään!
Ihanaa, ettei ole tarvinnut kasvaa tuollaisen äidin "huomassa". 18-vuotiaana äitipuoleksi, normaalit tytöt käyvät siinä iässä kiltisti koulua, taisi olla lapsuudenkotisikin huono.
et todellakaan ole kasvanut minunlaiseni
äidin huomassa.
Sen todistavat mielipiteesi asioista. ;)
Omilla lapsillani on laajempi käsite
viljelemästäsi sanasta "normaali".
Ja kävinhän minä kiltisti kouluni,
valmistuin ammattiin ja aloitin työelämäni.
Olen täällä vastannut sinulle jo kerran,
että toivottavasti suuri kuplasi
ei koskaan puhkea.
Minulla ei ole syytä vaihtaa mielipidettäni. ;)
Voi voi äitiä. On kammottavaa jos äiti litkii viiniä ja lapset joutuu hoitamaan sellaista ällötystä. Yrität uskotella itsellesi, että olet niin hyvä, niin hyvä. Mutta kun ei asioita voi vaan päättää, pitää toimia asianmukaisesti. Selityksiä on maailma täysi, mutta teot ratkaisevat. Kehut lapsiasi, onko tarjoamasi malli parempi, kuin se jossa äiti on kunnon äiti, eikä haise tupakalle ja viinalle? Huhuilet normaaliuden perään, eiköhän jokainen tiedä, mitä normaali tavallinen perhe tarkoittaa..., eikä ainakaan kännissä goisaavaa mutsia. Kehut myös opintojasi ja valmistumistasi, paljonpa olet ehtinyt, minulla ei 18-vuotiaana ollut edes ylioppilastutkintoa, mutta nerot on tietenkin erikseen!
On se varmaan mukava olla superäiti ja niin kunnollinen että... ei haise tupakka eikä viini. Arvaa vaan onko muksuista mukava kasvaa tiukkapipoisen äidin huomassa...
Ns. normaaleissakin perheissä nautitaan viiniä ja osa jopa tupakoi...mikä se nyt normaali perhe on, aika häilyvä käsite.
Oikea välittäminen ja turvallinen koti lapsella voi olla niin monenlainen.
Se nyt on vaan niin, että 18v ei ole voinut valmistua kuin korkeintaan uimamaisteriksi. Yo-tutkinto vie 12v ja sen jälkeen pitää opiskella vielä joku vuosi, ennenkuin valmistuu, ellei sitten ole nero...
mielestäni missään kohdassa ei lukenut että
kirjoittaja olisi valmistunut 18 vuotiaana.
opiskella voi myös äitinä ollessa.
ja myöhemmin ja myöhemmin...
Voi toki opiskella siinä sivussa, lapset kärsii, mutta ei mitään haittaa! Eikö ole syytä hankkia ammatti ja työkokemusta jo ennenkuin väsää lapsia, eiköhän sellainen ihminen ole kypsempia äidiksi? Onko paras mahdollinen äiti vastuuton koululainen?
Puolison mukana tulevat lapset eivät
ole "hankittuja" lapsia ;)
Sitäpaitsi lapset eivät kärsi opiskelusta
yhtään enempää kuin työssäolostakaan.
Miksi äiti olisi heti vastuuton koululainen?
Oletko kuullut koskaan vastuullisesta aikuisesta ihmisestä, joka opiskelee?
Jos et, niin nytpä kuulit :D
En jaksanut sitä enää sanoa,
kirjoittajalla on selvästi luki.
Ylioppilastutkinto ei takaa luetun ymmärtämistä,
näköjään. ;D
-Kiitos- :D
Minä taisin sitten olla vastuuton koululainen myös kun opiskelin yli nelikymppisenä kolmanteen ammattiini. En kyllä itseäni mitenkään vastuuttomaksi mieltäisi.
Lapsianikaan en ole " väsännyt " kovin nuorena.
Työkokemustakin oli jo yli kymmenen vuotta sitä ennen.
Yleistys ei ehkä aina osu kohdalleen.
Älä käännä asiaa, toki vastuullisia aikuisia opiskelee, ja varmaan montakin. Mutta, ei 18v koululainen ole valmis äidiksi saatikka äitipuoleksi. Ainahan on ollut "niitä" tyttöjä jotka eivät saa yo-lakkia 19-20v, vaan käyttävät ajan vanhoja äijiä jahdaten. Syy siihen yleensä löytyy huonoista koti-oloista, tällä ja rahan määrällä ei ole mitään yhteyttä, jos nyt joku hihkaisee tulevansa varakkaasta kodista. Vaan se, että halutaan kotoa pois, kun siellä on kurjaa. Ja sitten ollaan vanhoja ämmiä jo 40v, joka paikkaa kolottaa jne., raju nuoruus ottaa veronsa.
Jaana vastaa taas,
vaikka ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä. Voih.
Miksi hoet kokoajan, että 18v on koululainen?
Hän täysikäinen, asumme siis Suomessa.
-Usko piruuttasi, sinun älykkyytesi ei riitä
tuon asian ymmärtämiseen, sen tietää kun
lukee kirjoituksiasi.
Jätä Jaana jo kommentointisi.
Minä henk.koht. pistän nyt pisteen kirjoittelustani sinulle. ;D
ei myöskään mainittu minkä ikäisiä nämä lapsipuolet olivat. oliko kyseessä ehkäpä jo vanhemmat lapset, kenties jo koulussa??
ja eikös äiditkin joskus töihin mene, siis ei lasketa sellaisia joilla on varaa loppuelämä kotirouvana/äitinä olla.
kärsiikö lapsi enemmän jos äiti opiskelee, kuin että äiti käy töissä?
ja lukiko, että kirjoittaja olisi ylioppilas?
ammattitutkinnon saa myös kahdessa vuodessa.
monet 18 vuotiaat ovat koulun ohella olleet työelämässä mukana,joutuneet ottamaan vastuuta töistään ja olla vastuuntuntoisia ja näin ollen ovat "henkisestikin" aikuisia.
itse kävin kouluni,olin työelämässä, sain lapsen, palasin aikanani työelämään, mutta monet ystäväni ovat tehneet lapset 17-22 iässä, jatkaneet koulua lasten kasvettua ym, hyvin ovat äiteinä pärjänneet ja eivät mahdollisen ammattitutkinnon puuttuessa vaikuta lainkaan vähä-älysiltä..
jotkut ovat kypsempiä kuin toiset, sen lienee nämäkin kirjoitukset todistaneet..
id, ego ja superego eli se, minä ja yliminä.
Tämähän menee mielenkiintoiseksi. Eli superego (jota kasvatus muokkaa) toimii minän yläpuolella ikäänkuin yliminänä ja on samalla lapsen ns
"omatunto".
Eli ympäri käydään ja yhteen tullaan. Kasvatus on se avain joka estää lasta laittamasta huumepiikkiä tai ryhtymään maksulliseksi tai muuttumasta luolaihmiseksi....jne jne.
Ei niinkään kasvatus, vaan sisäsyntyisenmoraalin olemassaolo ja ihmisyydenmalli..minusta ;D
Tiivistyvät muutamaan perusjuttuun..
rakkaus on ehdottomasti se tärkein..
täytyy rakastaa ja jakaa rakkautta.. opettaa lapsetkin rakastamaan.
Luottamus.. minun pitää luottaa lapsiin(vaikka väliin se on vaikeaa) ja olla luottamuksen arvoinen lapsilleni.
Rajat.. on rakkautta... meillä eletään tiukkojen rajojen sisällä.. oikea ja väärä on tiedossa.. mutta kun lapsilla on se omakin tahto..rajoja ylitellään ja rangaistuksia kärsitään..
Perheyhteys... me ollaan me.. ja perheenä selviämme myös niistä vaikeista hetkistä.
Ja viimeiseksi..
lapset voivat luottaa äitiinsä... minä seison heidän rinnallaan jos elämä kolhii.. jos siivet eivät kannakaan.. äiti kantaa...hoitaa ja huolehtii...(en voi elää elämää lasteni puolesta.. mutta voin olla siinä rinnalla nuolemassa haavoja)
Kasvatus asiat on niin laaja ettei sitä voi tiivistää kovin pieneen.. mutta näin meillä
Kukkien lailla. Ihan on tullut kelpo kansalainen. Tupakansavua oli pilvin pimein. Meitä lapsia oli 6 eikä yksikään ole allerginen millekkään.
Millainen se kelpo on? Jokainenhan yrittää pitää sitä omaa oikeana, eikä myönnä totuutta.