Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

R-junassa

Vihdoinkin yli tunnin odottelun jälkeen R-juna vieri asemalle.
Ovet aukenivat ja tottakai, junahan oli jo täpötäynnä. Hyppäsin silti vauhdilla ja anteeksipyyntöjä hokien eteisssä seisovaan joukkoon ja sainkin tunkeuduttua nurkkaan asti parin tytön viereen. Tungos oli kamalaa, mutten valittanut vaan painauduin tilaisuuden tullen vaunun vellovassa joukossa tummatukkaisen ruskeasilmän vartaloon kiinni. Hän tunsi nahkaisella minihameellaan kullini seisotuksen ja hymyili vinkeästi vilauttaen napakoruaan punaisen silkkipuseronsa alta.
Pyöreät pepun kaaret paljastivat värisevän vaon, enkä voinut muuta kuin koskettaa paljasta ihoa tulisin sormin ja työntää varovasti käteni pakaroiden väliin. Ruskeasilmä nojasi voimakkaammin kätteni vasten ja tunsin hänen hiustensa tuoksuvan seetriltä. Hän hivutti pitkät sormensa farkuilleni ja
työnsi muitta mutkitta kätensä jalkoväliini kiskoen kiihkeästi kuumottavaa kulliani ulos housujen halkiosta. Onneksi kukaan ei huomannut kamalassa tungoksessa toimiamme. Samassa valot sammuivat ja ajoimme tunneliin täyspimeässä. Tyttö pyllisti peppuansa avaten reisiään ja olin hetkessä hänen hameensa alla. Silkkisten housujen lahkeesta hän ohjasi suurena sykkivän kullini suoraan kosteaan pilluunsa. Pimeys salasi meitä ja niinpä rynkytin ja jyystin pallit paukkuen hänen pilluaan, kunnes hän huudahti ja tunsin hänen tulevan kullilleni. Sain samalla hetkellä ja suhista suihkuilin spermat pirisevään pilluun. Hän puristeli väristen viimeisetkin pisarat pilluunsa ja veti kullini ulos maistellen sormistaan spermaani valojen taas syttyessä ja junan taas jatkaessa matkaa. Vaunussa tuoksui vastasaaneelta vitulta ja taisimme näyttää täysin tärähtäneiltä.
Asema tuli yllättäen, enkä ehtinyt edes katsoa häntä kun tuli niin kiire survoa spermaa tihkuva kullini takaisin farkkuihin.
Kun se vihdoin mahtui, näin että housujeni rtumusta oli hänestä litimärkä. Kurkistin ikkunasta ja näin hänen vilkuttavan laiturilta, hänenkin reisillään valui kiiltävä spermanoro aina lakerisaappaisiin asti.
95632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ettet saa mitään muuta kun nettisexiä. Vanha irstas setä, joka ei kehtaa kirjoittaa omalla nimellään... Loppuisiko sekin saanti?

Äänestä
  • Levitäppä lepakkosiipiis

    Äänestä

kyllä olet ISO ääliö,PEE,nukuthan yösi hyvin,meinaan on sen verran "humeeti"sekaisin...

Äänestä

Oli aika myöhä, kun palailin taas tutulle asemalle päin.
Muistelin aamuista tapahtumaa kun hyppäsin lähes autioon junaan ja
jotenkin kai nukahdin. Havahduin äkkiä tuntiessani
käden hamuilevan kulliani. puristelevan ja pusertelevan jalkoväliäni.
Ei voi olla totta, aamuinen tyttö hymyili vieressäni
ja runkkaili iloisesti kullillani. Jäi vähän kesken, se aamupala ja
pilluni valui vielä rullaportaillakin, hän sanoi ruskeat silmät nauraen.
Takiasi jouduin sormittaan pitkin päivää mukamaks läppäriä katsellen,
vaikka surfferoinkin pomon tiedotusten sijaan pornosivuja, hän sano.
Muitta mutkitta hän pani päänsä syliini, kiskoi vetskarin auki ja imaisi
hämmentyneen kovan kullini huuliensa väliin. Pari matkustajaa toisessa päässä
vaunua ei toivottavasti kuullut mitään, kun hän purskutti kulliani
ja imutti posket söpösti lommollaan.
Kokeilin varovasti nahkahamosen alta hänen pilluaan ja tunsin kosteuden
valuvan pitkin sormiani, Työnsi kaksi sormea huulien väliin ja puristelin
klitsukkaa niiden välissä. Ruskeasilmä ravisti nutturansa auki ja kietoi
hiuksensa kullini ympärille lutkuttaen ja huohottaen kiimassaan.
Tunsin reisien puristuvan käteni ympärille ja inisevä ääni pääsi hänen
suustaan kun hän tuli roiskuen sormilleni.
En voinut enää pidätellä lastiani ja miksi olisin tahtonutkaan.
Sperma suihkusi pitkin hänen huuliaan ja hän ahmi kaiken maistellen sen makua
ja lipoen huuliltaan viimeisetkin pisarat.
Seuraava asemakuulutus kajahti kuin pyssynlaukaus ja hän säntäsi ulos niin äkkiä,
etten ehtinyt edes kiittää tai kysyä hänen nimeään. Hiukset avoinna pari
spermapisaraa kaulallaan hän heitti lentopusun laiturilta ikkunaani kohti
juosten raput ylös.
Samassa tajusin että sisään takaani toisesta ovesta tullut äkäisen
näköinen rillipää akka tuijotti farkuista ulos pistävää kulliani,
jonka päässä vielä hehkui spermatippa. Olin vielä niin lauennut,
etten osannut sanoa muuta kuin hopsista ja heilautin kullillani terveiset akalle,
joka häipyi sähisten mennessään...

Äänestä
  • PEE onanoi junassa eläytyen varsin voimakkaasti.

    Häbä ei erota todellisuutta ja harha-aistimuksia toisistaan. Skitso.Ja vaarallinen sellainen.
    -Entäpä kun paikalle sattuu siviiasussa polliisi,juuri kun siellä junassa pippeliäsi esittelet.

    Äänestä

  • juoni paljastuu kirjoitti:

    PEE onanoi junassa eläytyen varsin voimakkaasti.

    Häbä ei erota todellisuutta ja harha-aistimuksia toisistaan. Skitso.Ja vaarallinen sellainen.
    -Entäpä kun paikalle sattuu siviiasussa polliisi,juuri kun siellä junassa pippeliäsi esittelet.

    varmaan suihin, niinkuin minäkin

    Äänestä

ei R-juna mene mistään hemmetin tunnelista.

Äänestä
  • Jos haluat

    Äänestä

  • Pee kirjoitti:

    Jos haluat

    Kelvollinenhan tämä oli. Myönnettävästi lyhyt ja ytimekäs, ehkä hieman barbaarinenkin, mutta ei tod huonoimmasta päästä mitä täällä nähty.

    Kiitän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pee kirjoitti:

Vihdoinkin yli tunnin odottelun jälkeen R-juna vieri asemalle.
Ovet aukenivat ja tottakai, junahan oli jo täpötäynnä. Hyppäsin silti vauhdilla ja anteeksipyyntöjä hokien eteisssä seisovaan joukkoon ja sainkin tunkeuduttua nurkkaan asti parin tytön viereen. Tungos oli kamalaa, mutten valittanut vaan painauduin tilaisuuden tullen vaunun vellovassa joukossa tummatukkaisen ruskeasilmän vartaloon kiinni. Hän tunsi nahkaisella minihameellaan kullini seisotuksen ja hymyili vinkeästi vilauttaen napakoruaan punaisen silkkipuseronsa alta.
Pyöreät pepun kaaret paljastivat värisevän vaon, enkä voinut muuta kuin koskettaa paljasta ihoa tulisin sormin ja työntää varovasti käteni pakaroiden väliin. Ruskeasilmä nojasi voimakkaammin kätteni vasten ja tunsin hänen hiustensa tuoksuvan seetriltä. Hän hivutti pitkät sormensa farkuilleni ja
työnsi muitta mutkitta kätensä jalkoväliini kiskoen kiihkeästi kuumottavaa kulliani ulos housujen halkiosta. Onneksi kukaan ei huomannut kamalassa tungoksessa toimiamme. Samassa valot sammuivat ja ajoimme tunneliin täyspimeässä. Tyttö pyllisti peppuansa avaten reisiään ja olin hetkessä hänen hameensa alla. Silkkisten housujen lahkeesta hän ohjasi suurena sykkivän kullini suoraan kosteaan pilluunsa. Pimeys salasi meitä ja niinpä rynkytin ja jyystin pallit paukkuen hänen pilluaan, kunnes hän huudahti ja tunsin hänen tulevan kullilleni. Sain samalla hetkellä ja suhista suihkuilin spermat pirisevään pilluun. Hän puristeli väristen viimeisetkin pisarat pilluunsa ja veti kullini ulos maistellen sormistaan spermaani valojen taas syttyessä ja junan taas jatkaessa matkaa. Vaunussa tuoksui vastasaaneelta vitulta ja taisimme näyttää täysin tärähtäneiltä.
Asema tuli yllättäen, enkä ehtinyt edes katsoa häntä kun tuli niin kiire survoa spermaa tihkuva kullini takaisin farkkuihin.
Kun se vihdoin mahtui, näin että housujeni rtumusta oli hänestä litimärkä. Kurkistin ikkunasta ja näin hänen vilkuttavan laiturilta, hänenkin reisillään valui kiiltävä spermanoro aina lakerisaappaisiin asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu