Kenneleille

Olisi hyvä jos kenneleille laadittaisiin laatusertifiointijärjestelmä. Näin ostaja voisi helpommin todeta jo sertifikaatista, millaisissa oloissa kasvattajan koirat elävät.

Korkeimman laatusertifikaatin saisi kasvattaja joka harrastaa pienimuotoista kotikasvatusta, ja jonka pennut kasvavat sisällä ihmisten keskellä. Hänen koiransa olisi tutkittuja vaikka hänen kasvattamansa rotu ei kuuluisikaan pevisaan. Hän käyttäisi koiriaan näyttelyissä ainakin pari kertaa sekä myös kokeissa (luonnetesti, BH, rodunomaiset kokeet). Hän käyttää jalostuksessaan laajaa geenipoolia, ulkomaisia uroksia tai hakee uutta jalostusmateriaalia ulkomailta. Hänen koiransa olisivat yllätystarkastuksissa aina terveitä ja hyväkuntoisia ja turkit asianmukaisesti hoidettuja. Hän myy pennut runsaan pentupaketin kera takoin valitsemilleen ostajille.

Alimman laatusertifikaatin saisi kasvattaja joka kasvattaa koiriaan kenneltiloissa, jonka koirilla ei ole näyttely- koe- ja terveystutkimustuloksia ja joka käyttää tuotantoon pääasiassa yhtä/kahta omaa urosta (ei tule astutuskuluja).

Ilman sertifikaattia jäisi tietysti kasvattaja jolla on jotain epäselvyyksiä koirien pidon tai niiden terveyden suhteen.
2131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

menestys ja oma epäonnistuminen, voiko ihminen olla noin kateellinen. Sinulta unohtui tuosta listasta papukaija merkki. :)

Äänestä
  • en ole kasvattaja. On vaan mielestäni niin väärin, että kasvattajat jotka ovat vain rahan perään, eivät välttämättä erotu joukosta. Kasvatetaan koiria mitä surkeimmissa oloissa, valehdellaan ostajille ja viilataan linssiin jopa Kennelliittoa! Laatusertifikaatti erottelisi heti jyvät akanoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


laatusertifiointi! kirjoitti:

Olisi hyvä jos kenneleille laadittaisiin laatusertifiointijärjestelmä. Näin ostaja voisi helpommin todeta jo sertifikaatista, millaisissa oloissa kasvattajan koirat elävät.

Korkeimman laatusertifikaatin saisi kasvattaja joka harrastaa pienimuotoista kotikasvatusta, ja jonka pennut kasvavat sisällä ihmisten keskellä. Hänen koiransa olisi tutkittuja vaikka hänen kasvattamansa rotu ei kuuluisikaan pevisaan. Hän käyttäisi koiriaan näyttelyissä ainakin pari kertaa sekä myös kokeissa (luonnetesti, BH, rodunomaiset kokeet). Hän käyttää jalostuksessaan laajaa geenipoolia, ulkomaisia uroksia tai hakee uutta jalostusmateriaalia ulkomailta. Hänen koiransa olisivat yllätystarkastuksissa aina terveitä ja hyväkuntoisia ja turkit asianmukaisesti hoidettuja. Hän myy pennut runsaan pentupaketin kera takoin valitsemilleen ostajille.

Alimman laatusertifikaatin saisi kasvattaja joka kasvattaa koiriaan kenneltiloissa, jonka koirilla ei ole näyttely- koe- ja terveystutkimustuloksia ja joka käyttää tuotantoon pääasiassa yhtä/kahta omaa urosta (ei tule astutuskuluja).

Ilman sertifikaattia jäisi tietysti kasvattaja jolla on jotain epäselvyyksiä koirien pidon tai niiden terveyden suhteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu