[ tapahtui 17 10 08 noin klo 16:51 - 16:54 ]
Pysähdyin kasvojesi kauneuteen.
Kadulla
tuntemattomien ihmisten vilinässä,
jatkoit matkaasi.
Ja minä
jäin miettimään.
Kuinka ihmeessä.
Kuinka erottaisin sinun äänesi
maailman tuhansien äänten joukosta,
niin, kuinka ihmeessä
löytäisin sinut kaikessa
tässä.
Jos pidän vaaleahiuksisista
näen sinut kauniimpana ollessasi vaaleahiuksinen,
jos tummahiuksisista, olet kauniimpi
ollessasi sellainen.
Jos pidän enemmän miehistä, näen sinut kauniimpana
ollessasi mies, ja päinvastoin.
Ja mielentilasta riippuen
minua viehättää milloin surumielinen, milloin ilakoiva
äänesi, joiden mukaan sinut niin helposti
määrittelen.
Ja tällä tavalla me kohtaamme toisiamme itsemme kautta...
Kuinka siis erottaisin äänesi tuhansien äänten joukosta,
kaikkien äänten, jollaisena sinut
mielessäni kuulen -
Kuinka oikein kuulisin sinut
sellaisena kuin olet,
sellaisena kuin olet itsessäsi minusta riippumatta?
Mahdotonta!
Ja kuitenkin, tänään
tuhansien tuntemattomien vilinässä
pysähdyin kasvojesi kauneuteen.
Kuinka ihmeessä.
Niin, se on suurta ihmettä.
Ja ymmärtäessämme toistemme huikaisevan arvon
edes aavistukselta,
kuin kaukainen saari tai metsänreuna
mikä usvaisena aamuna piirtyy esiin, häivähtää sumun keskellä
ja takana, todellisuus, ei ainoastaan
todellisuuden kuva,
niin, ymmärtäessämme edes aavistukselta
koemme ihmeen.
Kuulemme ihmisen äänen,
kaikkien tuhansien äänten joukosta
jollaisena häntä luokittelemme, määrittelemme ja arvotamme;
jotain - mikä on enemmän kuin arviointini, enemmän kuin mikään
mieleni muodostama kuva, enemmän kuin mikään lause
millä voisin sitä kuvata ja selittää.
Sinun kauneutesi, rakkaani.
Tuntematon ihminen
tuhansien ihmisten vilinässä,
suurenmoinen ihme, mittaamattoman
arvokas.
Rukoilen, minä toivon
että voisin aina kuulla äänesi
kaikkien äänten läpi jotka ääneksesi kuulen.
Edes aavistuksena, kuin sumun läpi pilkistävänä maisemana, häivähdyksenä
siitä mitä oikeasti olet,
kuulla äänessäsi jotain siitä:
Äärettömän kallisarvoinen ihme, ihme!
Myönnän sitä tai en - juuri sinä olet kaunis.
Pysähdyin kasvojesi kauneuteen.
Kadulla
tuntemattomien ihmisten vilinässä,
jatkoit matkaasi.
Ja minä
jäin miettimään.
Kuinka ihmeessä.
Kuinka erottaisin sinun äänesi
maailman tuhansien äänten joukosta,
niin, kuinka ihmeessä
löytäisin sinut kaikessa
tässä.
Jos pidän vaaleahiuksisista
näen sinut kauniimpana ollessasi vaaleahiuksinen,
jos tummahiuksisista, olet kauniimpi
ollessasi sellainen.
Jos pidän enemmän miehistä, näen sinut kauniimpana
ollessasi mies, ja päinvastoin.
Ja mielentilasta riippuen
minua viehättää milloin surumielinen, milloin ilakoiva
äänesi, joiden mukaan sinut niin helposti
määrittelen.
Ja tällä tavalla me kohtaamme toisiamme itsemme kautta...
Kuinka siis erottaisin äänesi tuhansien äänten joukosta,
kaikkien äänten, jollaisena sinut
mielessäni kuulen -
Kuinka oikein kuulisin sinut
sellaisena kuin olet,
sellaisena kuin olet itsessäsi minusta riippumatta?
Mahdotonta!
Ja kuitenkin, tänään
tuhansien tuntemattomien vilinässä
pysähdyin kasvojesi kauneuteen.
Kuinka ihmeessä.
Niin, se on suurta ihmettä.
Ja ymmärtäessämme toistemme huikaisevan arvon
edes aavistukselta,
kuin kaukainen saari tai metsänreuna
mikä usvaisena aamuna piirtyy esiin, häivähtää sumun keskellä
ja takana, todellisuus, ei ainoastaan
todellisuuden kuva,
niin, ymmärtäessämme edes aavistukselta
koemme ihmeen.
Kuulemme ihmisen äänen,
kaikkien tuhansien äänten joukosta
jollaisena häntä luokittelemme, määrittelemme ja arvotamme;
jotain - mikä on enemmän kuin arviointini, enemmän kuin mikään
mieleni muodostama kuva, enemmän kuin mikään lause
millä voisin sitä kuvata ja selittää.
Sinun kauneutesi, rakkaani.
Tuntematon ihminen
tuhansien ihmisten vilinässä,
suurenmoinen ihme, mittaamattoman
arvokas.
Rukoilen, minä toivon
että voisin aina kuulla äänesi
kaikkien äänten läpi jotka ääneksesi kuulen.
Edes aavistuksena, kuin sumun läpi pilkistävänä maisemana, häivähdyksenä
siitä mitä oikeasti olet,
kuulla äänessäsi jotain siitä:
Äärettömän kallisarvoinen ihme, ihme!
Myönnän sitä tai en - juuri sinä olet kaunis.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tulen tähän takaisin huomenna - lupaan.
Tässä on aineksia, jotka inspiroivat minua kom-
mentoimaan runotekeleellä. Nyt ei ole aikaa, kun
alkaa olla saunan aika.
Hyvää perjantai-illan jatkoa ystäväni,
ja kiitos runostasi
katsoin syksyistä
kuulasta aurinkoista aamua
kultaisia säteitä
jotka takertuivat oksistoon
ajatukseni
ne siirtyivät Sinun kasvoihisi
ja mietin
mistä ilmeesi kertoo
ei
en osaa tulkita sitä tänään
mutta näen niissä kauneuden
elämän muovaaman miehen
kasvosi
niissä on jotain ainutlaatuista
---
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee tauotta sanoja:
Joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee tauotta sanoja:
Joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Aivan!
Mutta me vain
kävelemme käsi kädessä,
kohise kaupunki
sanoja joissa kaupunki kohisee ja me vain kävelemme
käsi kädessä, sanoja joiden takana
kaupunki kohisee
käsi kädessä
ja me vain kävelemme
ymmärtäen
että kaikki nämä sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
nämä kaikki:
Ymmärtäen
että kaikki nämä sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
(aivan kaikki sanat mitä toisillemme puhumme kauneimpina iltoina)
eivät sittenkään ole kaikki
Vielä on iltojen kauneus, on syvyys,
vielä silmien kaipaus sanoista riippumaton
On hyvyys,
käden hapuilu kädessä ja tähtitaivaan
kirkas helinä maiseman yllä -
Siis kohise kaupunki!
Anteeksi, tuli vähän kömpelösti, parantelen
vielä on iltojen kauneus, on syvyys,
sinisten silmien kaipaus sanoista riippumaton:
hauras ja vilpitön hyvyys
käden hapuilu kädessä ja tähtitaivaan
kirkas helinä maiseman yllä
kuin kaikkeus meissä
olisi hymyillen itsensä kanssa
öisellä kävelyllä
Siis kohise kaupunki,
painan pääni ja kuiskaan yöhön:
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee tauotta sanoja:
Joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
kaupunki kohisee tauotta sanoja,
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Aivan!
Mutta me vain
kävelemme käsi kädessä,
kohise kaupunki
sanoja joissa kaupunki kohisee ja me vain kävelemme
käsi kädessä, sanoja joiden takana
kaupunki kohisee
käsi kädessä
ja me vain kävelemme
ymmärtäen
että kaikki nämä sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
nämä kaikki:
Ymmärtäen
että kaikki nämä sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
(aivan kaikki sanat mitä toisillemme puhumme kauneimpina iltoina)
eivät sittenkään ole kaikki
Vielä on iltojen kauneus, on syvyys,
sinisten silmien kaipaus sanoista riippumaton
On hyvyys,
käden hapuilu kädessä ja tähtitaivaan
kirkas helinä maiseman yllä
Siis kohise kaupunki!
Anteeksi, tuli kömpelösti - vähän parantelen
Vielä on iltojen kauneus, on syvyys,
sinisten silmien kaipaus sanoista riippumaton
hauras ja vilpitön hyvyys
käden hapuilu kädessä ja tähtitaivaan
kirkas helinä maiseman yllä
kuin kaikkeus meissä
olisi hymyillen itsensä kanssa
öisellä kävelyllä
Siis kohise kaupunki,
painan pääni ja kuiskaan yöhön:
Kaupunki kohisee
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
Niin
Kohisee tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
[tapahtui 19.10.2008 18:45 - 19:00, 19:35 - 19:49 ja 19:59 - 20:25]
- -
Kaupunki kohisee sanoja
tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme
syksyisenä iltana
Kaupunki kohisee tauotta sanoja
Joiden keskellä kävelemme
syksyisenä iltana
Kaupunki kohisee tauotta sanoja
aivan tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme
käsi kädessä syksyisenä iltana
kohisee tauotta sanoja,
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
syksyisenä iltana
Aivan!
Mutta me vain
kävelemme käsi kädessä,
kohise kaupunki
sanoja joissa kaupunki kohisee
ja sanoja joiden takana
kaupunki kohisee
käsi kädessä
syksyisenä iltana
ja me vain kävelemme, kävelemme
ymmärtäen
että kaikki sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
nämä:
ymmärtäen
että kaikki sanat
mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
aivan kaikki sanat mitä toisillemme puhumme
kauneimpina iltoina
eivät sittenkään ole kaikki
Vielä on iltojen kauneus,
on syvyys
ja kaipaus sanoista riippumaton
Hauras vilpitön hyvyys
Käden hapuilu kädessä ja
tähtitaivaan helinä maiseman yllä
Kuin kaikkeus meissä olisi
itsensä kanssa kävelyllä
Kohise kaupunki!
Anteeksi, tuli kömpelösti, parantelen
Vielä on iltojen kauneus, on syvyys
sinisten silmien kaipaus sanoista riippumaton
hauras ja vilpitön hyvyys
käden hapuilu kädessä ja tähtitaivaan
kirkas helinä maiseman yllä
kuin kaikkeus meissä
olisi hymyillen itsensä kanssa
öisellä kävelyllä
Siis kohise kaupunki
Painan pääni
ja kuiskaan yöhön
Kaupunki kohisee tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme
käsi kädessä
Niin
Yöhön,
missä ihmiset kävelevät
minä kuiskaan
Kohisee tauotta sanoja
joiden keskellä kävelemme käsi kädessä
---
Noin 18:45 - 19:00 parantelin runoa. 19:00 tein iltapalaa, ja iltapalaa tehdessä annoin itselleni luvan sommitella tankaa. Kirjoitin mielessäni tankarunon. Ryhtyessäni syömään (ehkä noin 19:20) ajattelin, että voisin (automaattilaukaisijaa käyttäen) ottaa itsestäni kuvan syömässä iltapalaa. Kuva toimisi runon kuvituksena, ikäänkuin faktiona, joka olisi silta fiktion ja todellisuuden välillä. No niin, yritin olla luonnollinen ja kuitenkin sillä tavalla luonnollinen että näyttäisin edustavalta. Äh. Kaksi ensimmäistä otosta menivät poskelleen, sitten sanoin itselleni: älä yritä olla luonnollinen, ole sitä. Kolmas kuva onnistuikin riittävän hyvin, vaikka en sitten tiedä olenko luonnollinen, näytänkö tuollaiselta kun minua ei kuvata. Faktiota (todellisuuden pohjalta muovattua fiktiota) kuvassa on ainakin housuni. Normaalisti en olisi syönyt housut jalassa, laitoin ne vain kuvan vuoksi. Muuten joku olisi väittänyt että tahallani poseeraan ilman housuja.
Olen siis ihmispelkoinen ja arkailen mielipiteitänne? Hmm, tai ehkä on vain asiallista pukeutua. Mutta pukeuduinko siksi, että se on asiallista vai siksi, että olen ihmispelkoinen? En ole täysin varma.
Noin 19:35 palasin jatkamaan runon parantelua. Noin 19:35 - 19:49 parantelin runoa. Kesken kaiken (noin sanojen "Vielä on iltojen kauneus, / on syvyys / ja kaipaus sanoista riippumaton" kohdalla) muistin, että tankaruno on vielä kirjoittamatta. Vieläkö muistan sen?
Raapustin kirjekuoren reunaan:
"Joinain päivinä / riittää hyvin tähdätty / katse ja murrun".
Kyllä, näin se meni. Entä jatko? "Rakastavaan syliisi / helähdän kuin lyötynä" tai "Rakastavaan syliisi / kuin lyötynä helähdän". En muista kumminpäin sen ajattelin, mutta kokeilin nyt kumpaakin muotoa. Lopulta päätin muuttaa loppuosan muotoon "Rakastavaan syliisi / aukilyötynä murrun" tai "Rakastavaan syliisi / auki lyötynä murrun". En kuitenkaan ollut aivan varma sanojen "joinain päivinä" tavutuksesta, onko se joi-nain vai joi-na-in. Luultavasti kumpikin vaihtoehto on yhtä oikea? Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin netistä löytyvää haikueditoria.
Haikueditorin mukaan "Joinain päivinä / riittää hyvin tähdätty / katse ja murrun" on haiku: 5-7-5. Kiitoksia.
Kirjoitettuani noin 19:49 - 19:59 tankarunon, palasin runon paranteluun.
19:59 - 20:19 parantelin runoa, ja klo 20:20 painoin "lähetä viesti". 20:22 poistin viestin ja muutin kaksi kohtaa. Kohdan "Anteeksi, tuli kömpelösti - parantelen" muotoon "Anteeksi, tuli kömpelösti, parantelen" ja erästä toista kohtaa hieman. Vielä muistin että minunhan piti se kuva laittaa - runon kuvitukseksi, faktioksi, sillaksi.
Päätin etten laitakaan sitä.
Noin 20:26 - 20:52 kirjoitin nämä sanat.
Ja mitä vielä sanoisin?
Kohdan "No niin, yritin olla luonnollinen. Kuitenkin sillä tavalla luonnollinen että näyttäisin edustavalta" muutan muotoon "No niin, yritin olla luonnollinen ja kuitenkin sillä tavalla luonnollinen että näyttäisin edustavalta."
Kohdan "Kaksi ensimmäistä otosta menivät täysin poskelleen, sitten sanoin itselleni: älä yritä olla luonnollinen, ole sitä. Kolmas kuva onnistui riittävän hyvin, vaikka en sitten tiedä olenko luonnollinen, näytänkö tuollaiselta silloin kun minua ei kuvata" muutan muotoon "Kaksi ensimmäistä otosta menivät poskelleen, sitten sanoin itselleni: älä yritä olla luonnollinen, ole sitä. Kolmas kuva onnistuikin riittävän hyvin, vaikka en sitten tiedä olenko luonnollinen, näytänkö tuollaiselta kun minua ei kuvata."
Lopuksi jaan vielä tekstin kappaleisiin. Kas näin.
21:08.
Hitto, tässä ei pitänyt käydä näin - taas!!!
Kirjoittamasi runo ei ainoastaan inspiroinut, se, mitä suuremmassa maaärin, provosoi!!!
No - oma syysi =)
Kolme tankaa - ole hyvä -->
Näkisit minut
minuna itsenäni
Et vain kuvana
kuin olisin aavistus
jostakin suuremmasta
- - -
Näkisit minut
kuin minä näen Sinut
Rakas, Sinuna
ihmeenä itsenäsi
ihmisenä kokonaan
- - -
Katso minua
paljailla silmilläsi
Näe virheeni
ja täydellisyyteni
puhkeaa rakkaudeksi
Vastasin jo runolla, poikkeuksellisesti paperille. Siirrän tähän näytölle illalla, ehkä, nyt poistun pikaisesti...
Hyvää sunnuntaita sinnekin!