Kertokaas, jos on kokemuksia Roaccutanin ja piilareitten käytöstä samaan aikaan. Itse sain juuri ihotautilääkäriltä reseptin akneen ja olen hiukan epävarma asian suhteen. Olen käyttänyt piilareita aika paljon, vähintään neljänä päivänä viikossa n 8-10 t kerrallaan. Acuvue Oasys on käytössä.
Roaccutan
piilarit
3255
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eli jos sinulla ei tule ongelmia piilareiden kanssa niin ok, mutta jos piilarit tuntuu pahelle/kuivuu silmiin niin silloin pitäisi lopettaa niiden käyttö kuurin ajaksi. Periaatteessa roaccuttan saattaa aiheuttaa silmienkuivuutta.
Itselläni on kaksi kokemusta piilareiden ja roccutan-kuurin yhdistämisestä.
Ensimmäinen oli noin 20 vuotta sitten. Silloin piilarit kuivuivat silmiin aivan totaalisesti, niin, että kadotin kummankin silmän piilarin, kun ne kuivuuttaan tippuivat pois. Ne oli silloin puoli vuotta käytettäviä linssejä.
Toisella kerralla noin 12 - 13 v. sitten piilareiden käyttö meni täysin ongelmitta. Silloin ne oli kertakäyttöisä. En tarvinnut edes mitään kosteutustippoja.
että ainakin on yksi hyvin mennyt kokemus. Tietysti on niin, että kokeilemalla sen näkee, mutta mukavaa kuulla muidenkin kokemuksista. Kiitos kun vastasitte.