Kaivonpuhdistus

Ensin pesin kaivon painepesurilla ylhäältä alaspäin, maasto on savipohjainen ja vesi sameaa. Laitoin kaivon pohjalle suodatinkankaan estämään saven tuloa kaivoveteen, suodatinkankaan päälle pestyä sepeliä 2 säkkiä ja viimeksi kalkkikivisepeliä. Nyt vesi on kirkasta mutta sitä on vähän. Aikaisempina vuosina kaivossa on syksyllä ollut paljon vettä. Voisiko koivut vaikuttaa asiaan, miten paljon koivut imevät vettä näin syksyllä tähän aikaan. Kesällä ne kyllä imevät. Koivuja on aivan kaivon lähellä 2 isoa ja 3 pienempiä. Mikä neuvoksi että kaivossa olisi enemmän vettä?
64694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

koivut pitää kaataa jos veden pinta on alhaalla.

Jos ei auta niin syvennä se kaivo ja poista se kangas sieltä ellei se ole elintarvikkeeksi hyväksytty. Se savi voi muuten tukkkia suodatinkankaan, sekin voi olla syynä.

Äänestä
  • olet juuri tukkinut veden nousun kaivoosi, kuin olisit tehnyt eston, ajattele, noin suuri määrä hiekkaa ja sepeliä estää tehokkasti veden nousun, oletan että sitä oli enemmän vanhaan hyvään aikaan, vaikk vesi sameaa.Itsellä sama juttu, tukittiin vden nousut, sillä koivut ovat varmaankin olleet iät ja ajat siinä liki, ne ovat tottuneet, ja kaivosi oli tottunut suodattaan vettä riittävästi

    Äänestä

  • veden tulon kirjoitti:

    olet juuri tukkinut veden nousun kaivoosi, kuin olisit tehnyt eston, ajattele, noin suuri määrä hiekkaa ja sepeliä estää tehokkasti veden nousun, oletan että sitä oli enemmän vanhaan hyvään aikaan, vaikk vesi sameaa.Itsellä sama juttu, tukittiin vden nousut, sillä koivut ovat varmaankin olleet iät ja ajat siinä liki, ne ovat tottuneet, ja kaivosi oli tottunut suodattaan vettä riittävästi

    vesisuonista, niitä ei saa häiritä.

    Itsellä toisenlainen ongelma. Teetin kesällä kaivon. Syvyyttä sillä 3.5m eli kallion pintaan. ongelma on että veden tulo on tosi raju.Puhdistin savi lietteen pohjasta ja laiton suodatinkankaan kaksin kerroin sekä laattakiviä painoksi ja soraa 2 kottikärrylistä. noin metrin korkeudessa viellä voimakas pyöre joka sotkee veden.Mahtaakohan virtaus vähetä vuosien kuluessa? Tuttuni perusteli että vesisuoni on tukossa kaivuu töiden vuoksi ja painaa veden sinne mihin se helpoiten mahtuu.Tähän haluisin uskoa mutta sen aika näyttää. Vesiraja en 50cm maan pinnasta.

    Äänestä

  • jarnoxx kirjoitti:

    pyöri katso vaikka. Pohjavesi on nyt noin korkealla ei sille mitään mahda.

    Äänestä

voi pajoakaan imeä, millä ne sen pystyisi haihduttamaan, kun lehdetkin varisee. Koivun juuret on pinnassa, ei yleensä niissä syvyyksissä missä kaivon vedenpinta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuivakaivo kirjoitti:

Ensin pesin kaivon painepesurilla ylhäältä alaspäin, maasto on savipohjainen ja vesi sameaa. Laitoin kaivon pohjalle suodatinkankaan estämään saven tuloa kaivoveteen, suodatinkankaan päälle pestyä sepeliä 2 säkkiä ja viimeksi kalkkikivisepeliä. Nyt vesi on kirkasta mutta sitä on vähän. Aikaisempina vuosina kaivossa on syksyllä ollut paljon vettä. Voisiko koivut vaikuttaa asiaan, miten paljon koivut imevät vettä näin syksyllä tähän aikaan. Kesällä ne kyllä imevät. Koivuja on aivan kaivon lähellä 2 isoa ja 3 pienempiä. Mikä neuvoksi että kaivossa olisi enemmän vettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu