rumaa TEKSTIÄ

En henk.kohtasesti ole Sabelin kannattaja, ja puoluetta en kannata. Mutta jollakin tavalla lukiessani Keskipohjanmaan kirjotuksia haiskahti rivien välistä todella katkeruus. Taitaa keskipohjanmaan toimittaja olla puolueellinen, sillä toimittajan fiksuus ja tekstin esille tuominen oli hakusessa todellakin. Eipä tainut toimittaja tietää että LUOTTAMUSMIES tuo Sabel on, eikä VIRKAMIES, jota en kyllä lehdestä saanut lukea, toimittaja varmaan unohti mainita asiasta. (no kaipa hänkin vain työtään tekee)
8707
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaupungilla huhutaan että tilintarkastusmuistio on yhdellä kh:n jäsenellä ollut käytössä? (kukaan ei tunnu tietävän miten hän on sen saanut ennen muita käyttöönsä) Samat lähteet kertoo myös että kyseinen kh:n jäsen on toimittanut näitä tietoja Keskipohjanmaan toimittajan tietoon. Olisko huhuissa perää?

Äänestä
  • saman huhun kuulin minä ja moni muu. Mietittiin että joillakin kova tarve mustamaalata Sabelia. Hänhän oli saanut vain yhteenvedon mm. miten korttia on käytetty, mutta nimiä siinä ei mainittu. Nyt "KEPARIN TOIMITTAJA" väänsi jutun niin että Sabelilla olisi kaikki tieto ja paperit itsellään. KUKA KEKSII JA VUOTAA TÄLLÄISTÄ POTASKAA? Pekka Nurmi myös saanut yhteenvedon ja tiesi Sabelin myös saaneen vain sen myös. Kuitenkin piti juttua muuttaa.... Huh huh, mitä toimintaa!!

    Äänestä

  • onko suuempi rikos paljastaa tietoja, kuin käytää väärin julkisia varoja? Onko tämä "muistio" leimattu salaiseksi, vai halutaanko se muuten vain peitellä?

    Äänestä

Selviä kepulaisiahan ne on! Kusettaa meille kansalaisille kaikkea, juuri tämän. Olipa toimittajalta unohtunut mainita se, että yhteenvedon oli saanut kaikki, Korttien käyttäjien nimiä ei ole kellään, muutakuin lakimiehellä. Täällä te äänestäjät vaivaatte mieltänne näillä asioilla, ettekä ajattele pitkällä tähtäimellä, vaan annatte tällaisen kohun vaikuttaa arkielämäänne. Haloo, jatkakaa elämää! Lapsellista touhua, huh, huh...

Äänestä
  • Se yhden henkilön nimikin taisi olla jossa tuossa yhdessä viestissä mainittukin. Kyseinen henkilö on sitten vienyt tietonsa tälle KP:n toimittaja keittoastiajoenputous ( synonyymi Kp:n toimittajasta)

    Äänestä

lehtiä kuin keparia. ÖT uutisoi asiasta myös ja eiköhän sabel saanut siinä äänensä kuuluviin oikein sillä omimmalla kielellään.

Sossut on aina joka paikassa käsi ojossa. Kahvejakaan ne ei itse osta vaan odottavat että joku tarjoaa. Ettei nyt olisi käynyt niin, että listalta löytyy useampiakin "kaikki on yhteistä" ajatusmaailman kannattajaa - siksi siitä pyritään nyt vaikenemaan.

Katselkaapas minkä puolueen väkeä siellä saattaisi olla sellaisissa viroissa jotta voisi kylän yhteistä korttia käyttää.

Äänestä

lehteä ja lehden journalismia kuvastaa kaikin puolin puolueellisuus ja se, että toimitajien omat henkilökohtaiset näkemykset värittävät hyvin monaatkin asiaa. Kaipaisin puolueetonta kiejoittelua asiasta mutta niiinkuin tämänkin osoittaa on taas toimittaja vääristellyt asiaa oman maun mukaansa ja uskoen ainoiastaan yhtä ainutta tietolähdettä.

Itse peruin lehden tilauksen kyllästyttäni kaikkeen paskan kirjoittamiseen. (PÄiväkin alkoi monesti huonosti kun luki Keparin) Samalla hinnalla saa Hesarin ja tyytyväinen olen ollut. Valtakunnan uutiset erittäinhyvin uutisoitu ja Kokkola-lehdestä luen paikallisuutiset ja vaikka lehti ilmestyykin kerran viikossa, pysyy aivan hyvin ajantasalla.
Eikä tarvi lukea Kokkolalalsita ja keskipohjanmaalaista ahdasmielistä paskaa.

Äänestä
  • Kiitos kirjoituksestasi, onneksi joku muukin avaa silmiään toimittajien puolueellisuuteen viitaten. Toimittajien pitäisi ehdottomasti jättää oma mielipide kotiin ja työpaikalla ajatella monipuolisesti asioista. Tai onhan se hyvä että myös oman mielipiteen ilmaisee, mutta sitä ei pitäisi tuoda teksteihin ja kirjoituksiin. Toimittaja toimittajana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettynyt! kirjoitti:

En henk.kohtasesti ole Sabelin kannattaja, ja puoluetta en kannata. Mutta jollakin tavalla lukiessani Keskipohjanmaan kirjotuksia haiskahti rivien välistä todella katkeruus. Taitaa keskipohjanmaan toimittaja olla puolueellinen, sillä toimittajan fiksuus ja tekstin esille tuominen oli hakusessa todellakin. Eipä tainut toimittaja tietää että LUOTTAMUSMIES tuo Sabel on, eikä VIRKAMIES, jota en kyllä lehdestä saanut lukea, toimittaja varmaan unohti mainita asiasta. (no kaipa hänkin vain työtään tekee)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu