Keparista luettua.18.10.08. Sivu 3
Myös Kokkolan Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Roy Sabel (sd.)Kiistää nähneensä tai tutustuneensa kaupungin tilintarkastajien laatimaan tarkastusmuistioon,joka koskee muun muuassa kaupungin yhdentoista johtavan VIRKAMIEHEN luottokorttien sekä suhdetoimintatilin käyttöä.Sabelin mukaan muistio ei ollut esillä tai jaossa kaupunginhallituksen jäsenille viimme maanantain kokouksessa. Perjantain Keskipohjanmaassa hän VAKUUTTI tarkastusmuistion olleen jaossa kaikille.
Kaupunginhallituksen jäsenille jaettiin ja esiteltiin kokouksessa lyhyempi yhteenveto muistiossa.Esimerkiksi minäkään en tiennyt enkä tuntenut kyseisen muistion koko sisältöä enkä siksi esim edes tiedä keillä kaikilla virkamiehillä on kaupungin luottokortti.
Tarkoitin lausunnollani nimenomaan tuota lyhyttä tiivistelmää,jossa ei ollut edes yhdenkään virkamiehen nimeä,hän sanoo.
Sabelin mukaan tilintarkastajien raportti jäikin juuri siksi pöydälle,koska tilintarkastusmuistion sisältö ei ollut kaupunginhallituksen jäsenten tiedossa.
Myös Kokkolan Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Roy Sabel (sd.)Kiistää nähneensä tai tutustuneensa kaupungin tilintarkastajien laatimaan tarkastusmuistioon,joka koskee muun muuassa kaupungin yhdentoista johtavan VIRKAMIEHEN luottokorttien sekä suhdetoimintatilin käyttöä.Sabelin mukaan muistio ei ollut esillä tai jaossa kaupunginhallituksen jäsenille viimme maanantain kokouksessa. Perjantain Keskipohjanmaassa hän VAKUUTTI tarkastusmuistion olleen jaossa kaikille.
Kaupunginhallituksen jäsenille jaettiin ja esiteltiin kokouksessa lyhyempi yhteenveto muistiossa.Esimerkiksi minäkään en tiennyt enkä tuntenut kyseisen muistion koko sisältöä enkä siksi esim edes tiedä keillä kaikilla virkamiehillä on kaupungin luottokortti.
Tarkoitin lausunnollani nimenomaan tuota lyhyttä tiivistelmää,jossa ei ollut edes yhdenkään virkamiehen nimeä,hän sanoo.
Sabelin mukaan tilintarkastajien raportti jäikin juuri siksi pöydälle,koska tilintarkastusmuistion sisältö ei ollut kaupunginhallituksen jäsenten tiedossa.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Miksi äänestää tämmöstä sakkia kun ei kerta ihte tiiä missä mennään?
Vai näin teitä Kokkolalaisia kusetetaan.
No tullaan hätiin Ullavan ja Kälviän kanssa.
Täytyy vaan sanoa että on Kokkolan, asukkaan aika yksinkertaista sakkia kun antaa noitten hampaattomien kusettaa mennen tullen ja vielä palatessa.Ha Ha.
Yksinkertainen neuvo.Ajatelkaa edes vähäsen ketä äänestätte tulevissa Kunnallisvaaleissa.
varsin pitkät perinteet säästämisestä kun kirkonkylällki niin säästelty ettei edes kesä-aikana ole kunnantoimisto eikä lääkäri palvelut toimi,ja vielä kun kokkolaan liitytään johan alkaa lohtajan kirkollaki narinaa kuulua sillä tuskimpa vain kokkolan kaupunki hyvää hyvyyttään pieniä kuntia siihen huolisi saavatpahan vain kunta lisää ja lohtajalla olot huononee entisestään vaikka onhan se jo kirkonkylä muutoinki aika tyhjä paikka illalla klo 21 kun menee viimenen kauppa kiinni loppuu kaikenlainen elo kunnasa ja nythän se tiemmä agrimarket kin muuttaa pois että niin se lohtaja hiljalleen kuihtuu on onni ettn ole kirkonkylältä.
Teidän Kokkolalaisten velvollisuushan on järjestää sivuun tuommoset visan vinguttajat.
Eipä taida olla Iso-Taluksellakaan puhtaat jauhot säkissä kun pitää salata asioita.
Pois tuommonen mafia meininki.Ei vain Kokkolasta vaan koko Suomesta.
Vai muka Suomessa vähiten korruptiota.
Riittää kun seuraa täältä maakunnasta noita Kokkolan päättäjien sikailua.
Rötösherrat kiikkiin,Rötösherrat kiikkiin.
Taitaa tässä olla jotain perisuomalaista kateutta taustalla, kun joku jaksaa kitistä poliitikkojen luottokorttilaskuista.
Mitä siitä? Taitaa suurin syy suuttumukseen olla se, että itse ei voi hyödyntää ko "luontaisetuja".
Onko joku oikeasti niin tyhmä, että luulee, että poliitikoilla on joku sädekehä pään päällä?
Ihan sama mistä johtohommasta on kyse, niin ko tehtäviin hakeutuu ihmisiä, jotka kuvittelee olevansa, ja ehkä jossain mielessä ovatkin, muiden yläpuolella, ja joita ei mitkään "turhat" pikkuasiat kuin esim luottokortin käyttö ahdista.
Kaikki on niin suhteellista.
Just sen takiahan ihmiset hakeutuu johtotehtäviin, että sais kahmittua itselleen mahdollisimman paljon etuisuuksia.
Ihminen on sellainen, että muiden asiat ei oikeaasti kiinnosta, ellei se hyödytä itseä.
Tämä on ihan biologinen juttu, seurausta lajien kehityksestä, jossa vahvimmat selviävät.
Kateus saa monet kai lähes sairaaksi.
"Minä haluan kalifiksi kalifin paikalle", jne.
Jo historiallisista ajoista lähtien aikoina alamaiset on kadehtineet vallanpitäjiä.
Huippunsa kateus on saanut ranskan ja venäjän vallakumosten yhteydessä, missä kapinallisista tuli lopulta samanlaisia molopäitä kuin henkilöt joiden paikan hierarkioassa he olivat "anastaneet".
Kannattais pyrkiä ite kaupungin "eliittiin", niin vois päästä nautiskelemaan ko etuisuuksista...
Kannattanee asettua vaaleissa ehdolle, jos niin kateeks käy.
Tai ajatella asian koomillisia piirteitä.
Kyllä tais visa vinkua Espanjan opintomatkalla?
Kertokaa. Kuka muistaa sen reilun vuoden takaisen espanianmatkan? Koulutuslautakunnan reissu, jota "puitiin" kovasti. Miten se juttu päättyi? Oliko se "rehelline opintomatka". Hyvä jos koulupuolella riittää rahaa, ei tarvi miettiä kouluruuan maksullisuutta, eikä sivukylien koulujen lakkauttamista :)
Se oli joko kaupunginhallitus tai tai kaupungin johtaja kun sen siunasi, että "kyllä kunta maksaa".
Vaikka se oli todellakin missään hyväksymätön matka, ominpäin suunniteltu ja järjestetty kaupungin varoilla.
Hyvävelisysteemi toimi taas...
Kiinnostaisi tosiaankin tietää, miten paljon sitä kaupungin korttia on siellä mahdollisesti vingutettu...
hyvä että muistatte! Sabel ei tuolle matkalle edes osallistunut. Innanenhan sielä päälikkönä oli vinguttelemassa? On teillä ongelmat!
Sinä Sabelin ystävä, eihän tässä kukaan ole sellaista väittänytkään. Koulutuslautakunnan espanian matkasta oli kyse. Olivat vissiin reissussa miettineet miten voitaisiin säästää...
Hyvin sanottu.
NO MAKSA OMILLAS TUO OPINTO REISSU ESPANJAAN.
Kyllä ovat eteviä ulkomaanmatkaajia kun saavat boonuksetkin S- ja K- liikkeistä.
Kortteja pitää saada lisää. Vuoden vaihten jälkeen tulee lisää edustajia ja suhteiden hoitajia. Ei 11 korttia riitä alkuunkaan.
Lohtajasta ei tässä asiassa ole apua,siellä ainoa palvelupaikka joka pelaa on paikallinen nakkikioski
Tilintarkastajien kertomuksista on olemassa kaksi osaa a ja b. Toinen osa on ollut jaossa kaikille ja toinen ei kenellekkään.Jos tämä asia jonkun virhe on ollut niin kaupungin lakimiesten. Ei kaupunginhallituksen!
juuri näin asia meni!
En voi olla ihmettelemättä, että miksi tuommosessa asemassa oleva ihminen voi heittäytyä noin muistamattomaksi.
Olen myös ihmetellyt, että miksi Kokkolan päätäjien omia järjestämiä ongelmia lakaistaan maton alle ihan tuosta vaan.
Nyt kun tuosta Espanjan koulutusmatkasta on ollut paljon kritiikkiä, niin voisiko olla kuitenkin niin, että siihen esimerkiksi liittyy jonkinmoinen illanvietto Bordellissa? Niinpä siksi siitä ei haluta puhua mitään.
Kokkola tuo esille itseään lastenkaupungina.Ei lasten tai kenenkään asuinpaikka ole sellainen missä päättäjät valehtelevat päin naamaa niille ihmisille,ketkä ovat luovuttaneet valtakirjansa äänestyksen yhteydessä valitsamalleen henkilölle.
Naapurustossani asuu yksi näistä Kokkolan päättäjistä.Hän on ihan asiallinen ja mukava ihminen. Mutta nyt kun näitä Kokkolan asiota seuraa Kokkolan tulevaisuuden puolesta niin en aio enää äänestää häntä.Syynähän on hänen ja hänen perheensä omat tavoittelut.
Ei varmaan olisi pahitteksi jos Kokkolan asukkat kokeilisivat muitakin vaihtoehtoja politisella rintamalla koska onhan meillä siihen oikeus.
Ruotsalaisissa uutisissa (Rapport) noin vuosi sitten oli uutisointi saman kaltaisesta tapauksesta.(Opinto Matka)
En muista tarkalleen kumpi kunta oli Motala vai Mjölby.
Mutta siellähän oli päättäjät myös matkustanneet veronmaksajien piikkiin keski-eurooppaan.
Ja kuinka ollakkaan rehellinen tilintarkastaja oivalsi VISAkorttien käyttöympyrät.Eli Wiskiä,viiniä, Shampaniaa,Ilotyttöjä.Kaikki tämä olisi maksanut kunnan veronmaksajille noin 18000€ tai ehkä enemmän.Kunnan veronmaksajien onneksi kuntaan oli valittu äänestäjien äänillä rehellinen tilintarkastaja.Tilintarkastaja esitti Ruotsalaisessa oikeudekäynissä kahen vuoden vakeutta kahdelle ja se meni läpi.Ja vielä tuomioistuin päätti että kumpikin tuomittu joutuu palauttaman kaikki rahat kunalle tuosta reissusta.
Oikeuden mukaista toimintaa vai mitä Kokkolalaiset?
Vinguttaa visaa samaan tyyliin kuin yrittivät Ruuotsalaiset.
Pedofiilejä.Onhan Kokkolassa olut 80kyt.luvulla.
polii..i joka jäi kikkiin pedofiliasta. salaista salaista,salaista,salaista. ei tietskään mitään tuomiota kun oli millari.
tätä vigutusta voi jatkaa eine monad sitten se loppuu. Mutta kuka maksaa Jaa ääänestäjä tietenkin
Nyt se sitten aukesi taivas Kälviäläisille valituille kun saa käyttöönsä luottokortin ja ylärajaa ei ole. On uskomatonta että Saakelin Roy ei muka tiedä asiasta mitään. Tolla rahalla jonka virkamies pisti ilotteluun oli palkannut 3 sairaanhoitajaa.Äänestäjät jättäkää väliin tällaiset ehdokkaat.Mitä kälviäläisiin ehdokkaisiin tulee niin jää luottokortti ilottelut väliin koska kukaan ei mene läpi. On myöskin uskomatonta että Keskustalla on ehdokas joka on oikeuskanslerin tutkinnassa törkeästa menettelytapa rikkomuksesta.Mutta ei ole ihme kun kyseessä keskustalainen heillä ei ole mitään häpyä omanedun tavoittelussa. Kyseessä on vakava rike joka on lähellä ihmisoikeusloukkausta.Aika näyttää käsitelläänkö asia vielä EY:n ihmisoikeustuomioistuimessa. Pitäisi olla selärankaa pysyä poissa ehdokaslistoilta.
Minunpuolestani on oikein ,että on edustustilit.Antaisin vielä rajattoman luottotilin.Raha edesauttaa monessa asiassa,kuten politiikassa.
Onhan tuolla listoilla eräskin lääkäri, joka on saanut rangaistuksen LänsiSuomenlääninhallitukselta.