Kyllä heikkiä vedetään mäkillä sata nolla retkuun jatkuvasti. Nytkin jotain säädettiin pieleen viimeiseen osioon että renkaat ei toimi ihan niin kuin pitäisi. Ja olihan tuo jo huomattavissa kotisohvalta asti. Auto meni kuin juna ennen viimeistä osiota ja oli koko ajan ihan kärjessä. Mutta eipä taaskaan auto enää kulje kun paalusta ajetaan. Sama kuvio on jo puuduttavaa toistoa tällä kaudella.
Ehkä tuo vielä menisi loton jättipotin voittoon verrattavissa olevan huonon tuurin piikkiin jos alonso ei olisi kokenut viime kaudella mitä koki.
Viime kaudella paskatalli murskasi alonson. Nyt on heikin vuoro.
Sirkuksen vihatuin talli
8
789
Vastaukset 8
- häh häh
eikö se kumminkin olisi ollut tallin etu,jos larenit olis ollu eturivissä.
tällöin heikki pystyisi jarruttamaan massan menoa,ja eliminoisi sen,että räikkönen ei aja hamiltonin kylkeen,kuten huomenna tulee tekemään.
mikään rangaistus ei haittaa kimiä,koska kausi hänen osaltaan on paketissa.- pelko persiissä
että räikkösen ainoa tehtävä huomenna on saada hamilton keskeyttämään.
- kunnon tehtävä
pelko persiissä kirjoitti:
että räikkösen ainoa tehtävä huomenna on saada hamilton keskeyttämään.
Hamilton on ajanut niin sikamaisesti että olisi oikein jos joku työntäisi hänet ulos radalta. Jos ei Kimi niin toivottavasti vaikka Alonso. Eivät vaan taida uskaltaa. Mutta eiköhän tuo Hamilton osaa itsekin munata viimeiset kisat niin kuin viime vuonna.
- oli sovittu
kunnon tehtävä kirjoitti:
Hamilton on ajanut niin sikamaisesti että olisi oikein jos joku työntäisi hänet ulos radalta. Jos ei Kimi niin toivottavasti vaikka Alonso. Eivät vaan taida uskaltaa. Mutta eiköhän tuo Hamilton osaa itsekin munata viimeiset kisat niin kuin viime vuonna.
etukäteen,että kuka ei voi voittaa mestaruutta viime vuonna.
johtuen vakoilujupakasta.
talli ei ottanut hamia sisään,vaikka renkaat oli aivan loppu.
ajoi kolme kierrosta renkailla,joissa ei olut pintaa ollenkaan.
silloin kun yritti tulla sisään,ja lipsautti hiekalle,niin talli ei olisi vielä silloinkaan ottanut sisään,mutta hamilton päätti tulla itse.
VIIMEVUODEN MM OLI ETUKÄTEEN PÄÄTETTY. - ASDFGHJ.,'
oli sovittu kirjoitti:
etukäteen,että kuka ei voi voittaa mestaruutta viime vuonna.
johtuen vakoilujupakasta.
talli ei ottanut hamia sisään,vaikka renkaat oli aivan loppu.
ajoi kolme kierrosta renkailla,joissa ei olut pintaa ollenkaan.
silloin kun yritti tulla sisään,ja lipsautti hiekalle,niin talli ei olisi vielä silloinkaan ottanut sisään,mutta hamilton päätti tulla itse.
VIIMEVUODEN MM OLI ETUKÄTEEN PÄÄTETTY.voi mitään päättää "etukäteen". Siinä on liikaa riskitekijöitä - teknisiä vikoja ym. Kyllä hämi pilasi mahkunsa ihan itse kolmessa viimeisessä kisassa. Vika kisa oli vain kirsikka leivoksen päällä. Yksi keskeytys kimiltä noissa 3 viimeisessä kisassa ja hämi olisi ollut camppiooni (tai alonso) vaikka kimi olisi miten ajanut loput gp:t.
- oi viisas
ASDFGHJ.,' kirjoitti:
voi mitään päättää "etukäteen". Siinä on liikaa riskitekijöitä - teknisiä vikoja ym. Kyllä hämi pilasi mahkunsa ihan itse kolmessa viimeisessä kisassa. Vika kisa oli vain kirsikka leivoksen päällä. Yksi keskeytys kimiltä noissa 3 viimeisessä kisassa ja hämi olisi ollut camppiooni (tai alonso) vaikka kimi olisi miten ajanut loput gp:t.
tietäjä,että miksi larenin sakko puoliintiu känisijän mestaruuden varmistuttua.
- weberman
oi viisas kirjoitti:
tietäjä,että miksi larenin sakko puoliintiu känisijän mestaruuden varmistuttua.
Suurin syy oli varmasti Mercedeksen jyrkkä kanta olla osallistumatta sen maksamiseen. Kun FIA.ssa havaittiin, ettei kyse ole vedätyksestä, tajusivat, että se vaikuttaa varmasti Mc Larenin auton kehittelyyn ja armahtivat ns. yleisen edun mukaisesti menettämättä silti liikaa kasvojaan mailman silmissä. Näitä ns. 9/11 paranoidioita tulee näemmä vähän joka taholla esiin, eikä niihin tunnu mitkään järkevät perustelut auttaa.
- luulet
että joku talli yrittää järjestää niin ettei niitten kuljettajat pärjäis mahdollisimman hyvin.
Voihan tuo olanii, vuarmuuan juuh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59870Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47493- 37476
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13462Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386