Linux yritysmaailmassa

Olen tehnyt töitä useammalle suomalaiselle suuryritykselle kuluneiden vuosien aikana ja voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa muutamia syitä, miksi Linux ei ole lyönyt itseään yritysmaailmassa läpi. Yleinen uskomus kun tuntuu olevan, että kyse on lähinnä markkinoinnista ja mainonnasta (tai oikeammin sen puutteesta), mutta todellisuudessahan syyt ovat suurimmaksi osaksi teknisiä. Koska tunnetusti perustelen hyvin väitteeni, kerron teille esimerkin omakohtaisesta kokemuksestani:

Konsultoin tässä muutama kuukausi takaperin suurta (yli 5000 työntekijää) suomalaista it-yritystä, joka halusi intergroida Linuxin shareware-version serverifarmiinsa. Suurinpana motivaationa tässä integraatiossa oli Linuxin näennäinen "ilmaisuus" verrattuna puhtaasti kaupallisiin kilpailijoihin. Projekti aloitettiin installoimalla uusin 2.4.9-kerneli kolmeen koneeseen, joiden oletimme riittävän yhtä monen Windows 2000 -koneen korvaamiseen. Vasta yrittäessämme saada uutta ympäristöä tuotantoon (HTTP, DNS ja tiedostopalvelut) huomasimme, kuinka Windows-pohjainen ratkaisu hakkasi suorituskyvyssä ylivoimaisesti Linuxin.

Sanoisin olevani teknisesti erittäin pätevä, sillä olen ohjelmoinut viimeiset kahdeksan vuotta Visual Basicilla kernel-tason sovelluksia. En usko C-ohjelmointiin puhtaasti siksi, että (toisin kuin yleinen mielipide tuntuu olevan) VB:llä pääsee täsmälleen yhtä matalalle tasolle järjestelmä-kerroksissa kuin C:llä, ja lisäksi uusimmat VB-kääntäjät tuottavat täsmälleen yhtä nopeaa (ellei jopa nopeampaa!) mikrokoodia. Tästä syystä konfiguroin em. systeemin käsin, jopa niin pitkälle, että käänsin itse kernelin uusimmalla GNU C:llä (gcc 3.3.1). Tämänhän pitäisi teoriassa tehostaa ajonopeutta. Kun olin rakentanut käsityönä kolmen koneen klusterin, päätimme tehdä ensimmäisen koeajon.

Odotimme rohkaisevia tuloksia sekä luotettavuudessa että nopeudessa - onhan Linux kehuttu serveri-käyttöjärjestelmä -, mutta toisin kävi: Kun klusteri asetettiin Windows-koneille normaalin kuorman alaiseksi, alkoivat koneet välittömästi "swapata" ts. sivuttaa muistia levylle. Kuten kaikki tekniset asiantuntijat tietävät, tämä prosessi on erittäin haittallinen suorituskyvyn kannalta, josta seurasi välitön lasku suorituskyvyssä aina siihen pisteeseen, että kaksi koneista hyytyi totaalisesti ja yksi teki kernel-paniikin (tämä on Linuxin tapa kaatua). Poistimme koneet tuotannosta ja buuttasimme ne yksi kerrallaan, muutimme hieman asetuksia ja kokeilimme uudestaan huomattavasti pienemmällä kuormalla. Lopputulos: Bind (DNS-serveri) ja Apache (HTTP-serveri) kaatuivat n. tunnin-kahden välein, vieden kernelin mukanaan (paniikkiin) n. joka kolmas kerta! Myönnettäköön, että Apache on harrastelijoiden ja "viikonloppuhakkereiden" aikaansaannos ja ei siten voi olla edes verrattavissa kaupalliseen - asiantuntijoiden luomaan - tuotteeseen (esim. Microsoft Internet Information Server), mutta silti odotimme edes jonkin näköistä vakautta. Bind tuntui olevan lähinnä yliopisto-hippien luoma leikkikalu.

Tulokset eivät olleet siis kovin rohkaisevia: kolme kaatuilevaa konetta, joihin joutui vähän väliä asentamaan käyttöjärjestelmää myöten kaiken uusiksi (koska Linux ei tue ns. "journalointia", jolloin se kaatuessaan tuhoaa hyvin usein koko tiedostojärjestelmän). Lisäksi huomasimme, että keskivertoa parempi moniprosessori-rautakin meni hukkaan: koska Linux ei tue SMP:tä (Symmetric Multi Prosessing), oli koneiden kahdesta CPU:sta vain toinen käytössä. Joka tapauksessa, koska Linux kuitenkin pohjautuu vanhaan, 70-luvulta peräisin olevaan tekniikkaan, oletimme edes jonkin näköistä luotettavuutta. Kaikkien ongelmien ansiosta yksi Linux-palvelin sai hädintuskin tehtyä saman työn kuin kymmenen vastaavaa Windows 2000 -palvelinta. Voitte arvata, että n. viikon jälkeen asensimme koneisiin Windows 2000 -käyttöjärjestelmät ja ammattilaisten rakentamat IIS-palvelinohjelmistot - voilâ, kaikki ongelmat olivat samoin tein tipotiessään!

Turha lienee todeta, että moisen jälkeen en varmasti enää osallistu mihinkään Linux tai Open Source -projektiin, ja aion myös suositella samaa kaikille asiakkailleni. Hinta on kylläkin houkutteleva kilpatekijä, mutta ilman minkään näköistä laatua sekin on merkityksetön - taas pätee vanha sanonta "sitä saa mitä tilaa." Lisäksi argumentti lähdekoodin vapaasta saatavuudesta on nykyään täysin mitätön, vrt. esim. Microsoftin "Shared Source"-ohjelma, joka takaa täysin samat edut. Tiivistetysti voisi todeta, että suuret yritykset pyörittävät kriittisiä ja erittäin virhe- sekä kuormasietoisia järjestelmiään Windows-alustalla, kun taasen elämästään vieraantuneet nörtit kotiservereitään Linuxin kaltaisilla leluilla.
141963
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos kykenisin noin järkyttävän määrän asiavirheitä yhteen ainoaan viestiin kirjoittamaan niin kyllä minäkin itseäni asiantuntijaksi tituleeraisin.


>> ...intergroida Linuxin shareware-version...

Äänestä
  • Laita puku päälle, niin olet konsultti...

    Kyllä oikea asiantuntija olisi tarkistanut muutamat väitteensä edes. Linux tukee journalointia ja moniprosessorijärjestelmiäkin, kunhan kernel vain on käänetty oikein.

    Pankit on sitten varmaan tyhmiä, kun niillä on integrointi- ja järjestelmätestiympäristöinä linuxeja.

    Äänestä

Trollia ei periaatteessa saisi ruokkia, kuten ei eläintarhassa apinoitakaan, mutta...

>>Konsultoin tässä muutama kuukausi takaperin suurta (yli 5000 työntekijää) suomalaista it-yritystä,>>

Jaa että olet konsultti. Näin ollen sinut voitaneen julistaa syyntakeettomaksi siinä missä markkinoinnin tyypitkin.

>>joka halusi intergroida Linuxin shareware-version serverifarmiinsa.>>

Kerrotko minulle tyhmälle, joka olen vasta jonkusen vuoden Linuxia käyttänyt, että mikä helkkari muka on Linuxin shareware-versio, kun minä en tiedä.

>>Sanoisin olevani teknisesti erittäin pätevä, sillä olen ohjelmoinut viimeiset kahdeksan vuotta Visual Basicilla kernel-tason sovelluksia.>>

Jos olisin häijy ihminen, sanoisin että Visual Basic on ohjelmoinnille mitä pedofilia on katoliselle kirkolle.

>>lisäksi uusimmat VB-kääntäjät tuottavat täsmälleen yhtä nopeaa (ellei jopa nopeampaa!) mikrokoodia.>>

"Kääntäjät"? Onko niitä sitten nykyään muitakin kuin se Microsoftin tuotos?

>>Myönnettäköön, että Apache on harrastelijoiden ja "viikonloppuhakkereiden" aikaansaannos ja ei siten voi olla edes verrattavissa kaupalliseen - asiantuntijoiden luomaan - tuotteeseen (esim. Microsoft Internet Information Server), mutta silti odotimme edes jonkin näköistä vakautta.>>

Aika suosittu harrastelijaohjelma tuntuisi olevan palvelimilla.
Netcraftin "longest uptime"-tilastossakin näyttäisi olevan lähes poikkeuksetta pelkkiä Apasseja.
http://uptime.netcraft.com/up/today/top.avg.html

Miksi siellä ei sitten ole IIS:ää jos se kerran on niin ylivoimaisen luotettava?

>>uusiksi (koska Linux ei tue ns. "journalointia", jolloin se kaatuessaan tuhoaa hyvin usein koko tiedostojärjestelmän).>>

Ext3 ja muutama muu journaloiva tiedostojärjestelmä on keksitty.

>>Linux ei tue SMP:tä (Symmetric Multi Prosessing)>>

Mistä lähtien?

>>Lisäksi argumentti lähdekoodin vapaasta saatavuudesta on nykyään täysin mitätön, vrt. esim. Microsoftin "Shared Source"-ohjelma, joka takaa täysin samat edut.>>

Ihanko pokkana väität, että saat koska tahansa ilmaiseksi jostain Windowsin koodin, saat tehdä siihen muutoksia ja aloittaa vaikka ihan oman projektisi käyttäen sen koodia?

>>Tiivistetysti voisi todeta, että suuret yritykset pyörittävät kriittisiä ja erittäin virhe- sekä kuormasietoisia järjestelmiään Windows-alustalla, kun taasen elämästään vieraantuneet nörtit kotiservereitään Linuxin kaltaisilla leluilla.>>

Tiivistetysti voisi todeta, että viestisi oli paskaa alusta loppuun, et tiedä alkuunkaan mistä puhut ja että ylläpitoa voisi taas vaihteeksi muistuttaa rekisteröitymispakon mahdollisista eduista koskien viestien laatua.

Sitä paitsi mainitsemasi 2.4.9-kernel on kaksi vuotta vanha. Pitkä aika it-maailmassa.

Äänestä

"Microsoftin Shared Source-ohjelma" tarkoittaa, että sinä teet työt ja MS korjaa sadon.
Koodista näet vain sallitun osan.

"Kaikkien ongelmien ansiosta yksi Linux-palvelin sai hädintuskin tehtyä saman työn kuin kymmenen vastaavaa Windows 2000 -palvelinta"

Kuinkahan monen Windowspalvelimen työn tuo yksi Linuxpalvelin olisi tehnytkään ilman noita "vaikeuksia" kun saman työn kuin kymmenen Windowspalvelinta sai sentään tehdyksi.
Kuinka paljon oikein odotit?

Äänestä

Olikohan itse Bill Gates käynyt tämän kirjoittamassa??

Äänestä

Eihän sellasta oo olemassakaan. Huono vedätys!!!! Erittäin huono!!!!

shareware=ohjelma oka toimii lähes täysversion tavoin ja jota saa kokeilla yleensä about 30 päivän ajan, jonka jälkeen siitä pitää maksaa ohjelman tekijälle, tai pitäisi, kaikkihan eivät maksa. Monesti ohjelma lopettaa toimintansa kokeiluajan jälkeen, tai voi olla että saa kiusallisia muistutuksia ruudulleen että pitäisi rekisteröidä (=ostaa ohjelman käyttöoikeus), näitä kutsutaan nag-screeneiksi, nalkutusruuduiksi.

Linux ei missään tapauksessa ole sharewarea, toisaalta ei myöskään freewarea, freewaresta ei makseta pennin (öh..anteeksi siis centin) pyörylää. Linuxista voidaan pyytää kohtuullinen korvaus, netistä sen saa ilmaiseksi ainakin kiinteällä yhteydellä, ainoa kuluerä on tyhjät cd-aihiot jolle cd-imaget on tietty pakko polttaa. Toisaalta voi ostaa vaikka esim. Dataclubista joko pelkät romput (ei maksa paljoo!!) tai koko jakelupaketin jossa on runsaasti romppuja ja softaa sekä manuaalit painettuna (ei sekään hirveitä maksa). Linuxin lisenssimuoto on GPL.

Äänestä
  • pyytää kohtuutonta korvausta.

    Äänestä

  • vapaasti kirjoitti:

    pyytää kohtuutonta korvausta.

    ei kai se oo lisenssissä kiellettyä, tai en mä tota lisenssiä niin tarkkaan tunne. Mut sen vaan sanon että tyhmä se joka maksaa kohtuutonta korvausta Linuxista.

    Äänestä

Vittu mikä jurpo!! Tuollasten ukkojen jälkiä kiertelen korjaamassa päivät pitkät!!
Todella paljon virheitä ja pelkkää paskaa!!!

Äänestä
  • Äläs nyt noin. Tämän tapaiset kaverit ovat ne, jotka pitävät meidän tapaiset kaverit leivän syrjässä kiinni :-)

    Äänestä

että tahaton komiikka on parasta komiikkaa. Tai ehkä tää oli vitsiksi tarkoitettukin, mutta jotenkin jäi sellainen maku että kirjoittaja yritti olla ihan tosissaan.

Äänestä

Kohtuullisen hyvä trolli. Läpi meni ja kirkkaasti :-)

Äänestä

"En usko C-ohjelmointiin puhtaasti siksi, että (toisin kuin yleinen mielipide tuntuu olevan) VB:llä pääsee täsmälleen yhtä matalalle tasolle järjestelmä-kerroksissa kuin C:llä, ja lisäksi uusimmat VB-kääntäjät tuottavat täsmälleen yhtä nopeaa (ellei jopa nopeampaa!) mikrokoodia. "

mikrokoodia :)) mikrokoodi on yksittäisen konekieli käskyn palanen. MILLÄÄN KÄÄNTÄJÄLLE EI VOI GENEROIDA MIKROKOODIA... no riscissä päästään lähelle... ja VB toimii kaikkialla...

"koska Linux kuitenkin pohjautuu vanhaan, 70-luvulta peräisin olevaan tekniikkaan,"

Kuten myös Windows. 1970 luvulla tehtiin pioneeri työ (Semaforit, Säikeet, Mutexit...)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Asiantuntija kirjoitti:

Olen tehnyt töitä useammalle suomalaiselle suuryritykselle kuluneiden vuosien aikana ja voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa muutamia syitä, miksi Linux ei ole lyönyt itseään yritysmaailmassa läpi. Yleinen uskomus kun tuntuu olevan, että kyse on lähinnä markkinoinnista ja mainonnasta (tai oikeammin sen puutteesta), mutta todellisuudessahan syyt ovat suurimmaksi osaksi teknisiä. Koska tunnetusti perustelen hyvin väitteeni, kerron teille esimerkin omakohtaisesta kokemuksestani:

Konsultoin tässä muutama kuukausi takaperin suurta (yli 5000 työntekijää) suomalaista it-yritystä, joka halusi intergroida Linuxin shareware-version serverifarmiinsa. Suurinpana motivaationa tässä integraatiossa oli Linuxin näennäinen "ilmaisuus" verrattuna puhtaasti kaupallisiin kilpailijoihin. Projekti aloitettiin installoimalla uusin 2.4.9-kerneli kolmeen koneeseen, joiden oletimme riittävän yhtä monen Windows 2000 -koneen korvaamiseen. Vasta yrittäessämme saada uutta ympäristöä tuotantoon (HTTP, DNS ja tiedostopalvelut) huomasimme, kuinka Windows-pohjainen ratkaisu hakkasi suorituskyvyssä ylivoimaisesti Linuxin.

Sanoisin olevani teknisesti erittäin pätevä, sillä olen ohjelmoinut viimeiset kahdeksan vuotta Visual Basicilla kernel-tason sovelluksia. En usko C-ohjelmointiin puhtaasti siksi, että (toisin kuin yleinen mielipide tuntuu olevan) VB:llä pääsee täsmälleen yhtä matalalle tasolle järjestelmä-kerroksissa kuin C:llä, ja lisäksi uusimmat VB-kääntäjät tuottavat täsmälleen yhtä nopeaa (ellei jopa nopeampaa!) mikrokoodia. Tästä syystä konfiguroin em. systeemin käsin, jopa niin pitkälle, että käänsin itse kernelin uusimmalla GNU C:llä (gcc 3.3.1). Tämänhän pitäisi teoriassa tehostaa ajonopeutta. Kun olin rakentanut käsityönä kolmen koneen klusterin, päätimme tehdä ensimmäisen koeajon.

Odotimme rohkaisevia tuloksia sekä luotettavuudessa että nopeudessa - onhan Linux kehuttu serveri-käyttöjärjestelmä -, mutta toisin kävi: Kun klusteri asetettiin Windows-koneille normaalin kuorman alaiseksi, alkoivat koneet välittömästi "swapata" ts. sivuttaa muistia levylle. Kuten kaikki tekniset asiantuntijat tietävät, tämä prosessi on erittäin haittallinen suorituskyvyn kannalta, josta seurasi välitön lasku suorituskyvyssä aina siihen pisteeseen, että kaksi koneista hyytyi totaalisesti ja yksi teki kernel-paniikin (tämä on Linuxin tapa kaatua). Poistimme koneet tuotannosta ja buuttasimme ne yksi kerrallaan, muutimme hieman asetuksia ja kokeilimme uudestaan huomattavasti pienemmällä kuormalla. Lopputulos: Bind (DNS-serveri) ja Apache (HTTP-serveri) kaatuivat n. tunnin-kahden välein, vieden kernelin mukanaan (paniikkiin) n. joka kolmas kerta! Myönnettäköön, että Apache on harrastelijoiden ja "viikonloppuhakkereiden" aikaansaannos ja ei siten voi olla edes verrattavissa kaupalliseen - asiantuntijoiden luomaan - tuotteeseen (esim. Microsoft Internet Information Server), mutta silti odotimme edes jonkin näköistä vakautta. Bind tuntui olevan lähinnä yliopisto-hippien luoma leikkikalu.

Tulokset eivät olleet siis kovin rohkaisevia: kolme kaatuilevaa konetta, joihin joutui vähän väliä asentamaan käyttöjärjestelmää myöten kaiken uusiksi (koska Linux ei tue ns. "journalointia", jolloin se kaatuessaan tuhoaa hyvin usein koko tiedostojärjestelmän). Lisäksi huomasimme, että keskivertoa parempi moniprosessori-rautakin meni hukkaan: koska Linux ei tue SMP:tä (Symmetric Multi Prosessing), oli koneiden kahdesta CPU:sta vain toinen käytössä. Joka tapauksessa, koska Linux kuitenkin pohjautuu vanhaan, 70-luvulta peräisin olevaan tekniikkaan, oletimme edes jonkin näköistä luotettavuutta. Kaikkien ongelmien ansiosta yksi Linux-palvelin sai hädintuskin tehtyä saman työn kuin kymmenen vastaavaa Windows 2000 -palvelinta. Voitte arvata, että n. viikon jälkeen asensimme koneisiin Windows 2000 -käyttöjärjestelmät ja ammattilaisten rakentamat IIS-palvelinohjelmistot - voilâ, kaikki ongelmat olivat samoin tein tipotiessään!

Turha lienee todeta, että moisen jälkeen en varmasti enää osallistu mihinkään Linux tai Open Source -projektiin, ja aion myös suositella samaa kaikille asiakkailleni. Hinta on kylläkin houkutteleva kilpatekijä, mutta ilman minkään näköistä laatua sekin on merkityksetön - taas pätee vanha sanonta "sitä saa mitä tilaa." Lisäksi argumentti lähdekoodin vapaasta saatavuudesta on nykyään täysin mitätön, vrt. esim. Microsoftin "Shared Source"-ohjelma, joka takaa täysin samat edut. Tiivistetysti voisi todeta, että suuret yritykset pyörittävät kriittisiä ja erittäin virhe- sekä kuormasietoisia järjestelmiään Windows-alustalla, kun taasen elämästään vieraantuneet nörtit kotiservereitään Linuxin kaltaisilla leluilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu