Mitä minä maksamallani kiinteistöverolla oikein saan? Onko minulla oikeuksia vaiko vain velvollisuuksia? Mitä sillä katetaan?
Kiinteistövero
OKT
6977
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
aurauksen ja hiekotuksen.
ei saa aurausta, eikä hiekoitusta. Itse joutuu tiemaksun maksamaan vielä lisäksi.
Kyse on ovelasta verosta, jolla on sosialisoitu ihmisten kiinteä omaisuus, ajan mittaan joutuu maksamaan toiseen kertaan hankkimansa omaisuus.
mitä sillä saa. Maalla sillä tuskin saa mitään. Hautapaikkakin pitää maksaa erikseen.
Me olemme taajamassa mutta ei kaava-alueella, hiekkatie. Itse hoidetaan auraus, korjaukset, hiekoitukset, valaistukset ja kaikki - ja tietty maksetaan niistä. Meillä ei ainakaan ole mitään järkevää etua kiinteistöverosta; jos joku keksii edun niin kertokoon!
Kiinteistövero on yksi kunnallisveroista. Sillä katetaan kunnan menoja aivan samalla tavalla kuin äyripohjaisella tuloverollakin. Rahat menevät siis terveydenhuoltoon, koulutukseen jne.
Kiinteistöverolla ei ole mitään tekemistä tienhoidon tai muun sellaisen kanssa. Mikäli kunta on päättänyt hoitaa lain mukaan kiinteistönomistajlle kuuluvia tehtäviä (esim. jalkakäytävien kunnossapito), kunta perinee niistä erillisen maksun.
Kiinteistövero lienee vanhin verotyyppi, ennen vanhaan talot pantiin verolle manttaalin mukaan. Tulovero on paljon paljon nuorempi keksintö.
tunne saavan muuta etua kuin että tiet on aurattu ja kesällä lanattu. Osa lienee kylläkin valtion teitä.