punamaali

Kesällä rakensin itselleni pihavaraston ja hiljattain huomasin siinä tummia homepilkkuja ja isompiakin homeisia alueita.Käsittelin laudat tikkurilan punamaalilla. Homma kiukuttaa, sillä laudat olivat erittäin kuivia ennen maalausta ja varastossa reilut räystää, eli juuri vesiroiskeita ei edes isommin pääse ulkovuoden kanssa tekemisiin. Homeenkestossa onko nämä punamaalit aivan onnettomia, jos muutaman kuukauden olen ilman hometta maalipinnassa selviytynyt. Mitä tehtävissä, pääseekö homepilkuista millään eroon, vai tarviiko maalit keväällä hioa pois ja maalata jollakin kunnon maalilla. Maalasin sentään osin kolmeenkin kertaan laudat, kyllä laittaa ihmetyttää.
62270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

poistettu homeentorjunta-aineita ja lian kertyessä maalin pintaan tulee mustahometta.

En tosin tiedä, olisiko erillinen homeenestoaine ennen punamultaa estänyt asiaa mitenkään.

Äänestä
  • homeentorjunta-aineet on?

    Äänestä

  • ne. kirjoitti:

    homeentorjunta-aineet on?

    Suomeksi sanottuna myrkkyjä!
    ja perinne maaleissa raskas metalleja yms.

    Ekologisuuden nimissä ne on kielletty,
    ja kun yritetään vielä säästää valmistuskuluissa.

    Lopputulos on että maalit ei pysy seinissä ja niitä joutuu jokatoinen vuosi maalata.

    Sama homma lattia lakoissa ja kaluste lakoissa ja maaleissa.

    Siihen pitää vaan nyt alkaa totutella että ei ne maalit vain pysy.

    Äänestä

nämä punamaalit on lähinnä latojen maisemoiniin tarkoitettu, niissä ei haittaa vaikka pinta harmaantuu.

Aina maalien alle laitetaan homeenestolitkut. Eli pohjat jäi pois.

Äänestä

punamaali ymmärtääkseni vedetään kerran!
toinen ja mahdollisesti jopa kolmas kerta maalia ei enää imeydy puuhun,
vaan jää puun pintaan ja se imeytymätön pellavaöljy alkaa pilaantua.

kertokaa jos olen väärässä, joku tuommonen teoria jostain päähän tullu.

tietysti kaikki ilmaraot ja muut semmoset pitää olla kunnossa!
oletko varma että se edes on hometta?

näkökulmia vaan

Äänestä

Jos tämä oli tuote, niin pohjissa ei mainita homeenestoaineista ennen maalausta. Tosin liian paksut maalikessokset liian tiuhaan vedettynä voi ehkä homehtua.

Kuuntelin tässä taannoin radiosta jotain rakennusohjelmaa, ja siinä sanottiin että on yksinkertaisesti tullut uusia homelajikkeita, jotka viihtyy nykyisissä sääolosuhteissa,kun esim talvet on lämpimiä ja kosteita. (ei tosin selitä sun varastosi homehtumista)

Kannattaa tehdä reklamaatio suoraan tikkurilalle, saat suoran vastauksen. Yleensäkkin kannattaa alittaa suoraan tuotteen valmistajille, ne voi olla hyvinkin positiivisia kokemuksia.

http://www.tikkurila.fi/kotimaalarit/tuotteet/tuotetiedot_aakkosjarjestyksessa?C=363&product_id=24

Maalaamaton pinta:
Harjaa puupinta puhtaaksi liasta, pölystä ja irtoavista puukuiduista. Poista irtoava pihka oksankohdista teräslastalla. Suojaa ruostuvat metalliosat Rostex ruosteenestopohjamaalilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pihavarasto kirjoitti:

Kesällä rakensin itselleni pihavaraston ja hiljattain huomasin siinä tummia homepilkkuja ja isompiakin homeisia alueita.Käsittelin laudat tikkurilan punamaalilla. Homma kiukuttaa, sillä laudat olivat erittäin kuivia ennen maalausta ja varastossa reilut räystää, eli juuri vesiroiskeita ei edes isommin pääse ulkovuoden kanssa tekemisiin. Homeenkestossa onko nämä punamaalit aivan onnettomia, jos muutaman kuukauden olen ilman hometta maalipinnassa selviytynyt. Mitä tehtävissä, pääseekö homepilkuista millään eroon, vai tarviiko maalit keväällä hioa pois ja maalata jollakin kunnon maalilla. Maalasin sentään osin kolmeenkin kertaan laudat, kyllä laittaa ihmetyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu