mikä koira mulle sopii:meillä on omakotitalo,asutaan maaseudulla ja me ollaan laiskoja liikkumaan.help
auttakaa
meeri
11793
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ne eivät vaadi valtavasti liikuntaa. Niillä ei ole juurikaan metsästysvaistoja, joten ne eivät karkaa riistan perään pihalta vaikka olisivat vapainakin. Yksin ei tietenkään voi ulos jättää, eikä varmaan jäisikään, sillä ovat kovin omistajiensa perään.
Kukaan ei ole ilmeisesti meidän tiibettiläiselle kertonu, että se ei tarvitse paljon lenkkeilyä! Jos sitä ei käytä kunnon lenkillä aamulla ja illalla, ni pienestä kostaan huolimatta saa mökin sekasin. Energiaa riittää ja leikkiä se jaksaisi aina!
Meidän vanhempi lotjake ei ole halunnut leikkiä koskaan ja uloskin lähtee vain hyvällä säällä vapaaehtoisesti. Huonolla kelillä se pitää kantaa väkisin pihalle. Nuorempi oli vilkas aina kolme vuotiaaksi, mutta nyt sekin on jo rauhoittunut. Se sentään jaksaa vielä leikkiä, mutta suurin osa päivästä kuluu unten mailla.
se on 4v, mutta kai se vähän riippuu siitäkin mihin tottuu... Ja se on tottunu lenkkeilee, kuten äitinsäkin, joka on myös hyvin vilkas.
Kokeri on aika hyvä koira mun kaveri on hirveen laiska mutta se halusi koiran ja osti kokkerin se on nykyään sen seura koira.
pumpuli-vanutäytteinen rottweiler-dobermann -sekoitus, tienlaitaan portin viereen naapureita pelottamaan. Illalla sen voi kantaa sängyn jalkopäähän lämmikkeeksi. Älä kuitenkaan anna sen päästä herraksi taloon: joudut pian, ennen kuin arvaatkaan, kantelemaan sitä pitkin kylänraittia ja naapurin narttukoirien merkkauspuskia, mikäli et omista kottikärryjä. Mutta jos näin käy, ei hätää: voit asentaa koiran jalkoihin pienet pyörät, ja tarvittaessa varustaa ne pienillä akkykäyttöisillä sähkömoottoreilla. Jos oikein alkaa innostumaan, voit myös lisätä koiraasi radio-ohjauslaitteen, ja ohjata sitä vauhdikkaasti tyhmien naapuriesi perään istuen itse sisällä lämpimässä, takan ääressä juoden lämmintä rommitotia. Jos rommia ei ole, voit ohjata koirasi vaatimaan naapurilta jotain soveltuvaa alkoholipitoista ainetta, lisättyäsi koiraan ainoastaan radiopuhelinjärjestelmän!
Helppoa, eikö totta? Ei enää kuraisia tassuja, ulkona ramppaamista, haisevaa turkkia tai kakkapussien täyttöä - hauveli vain yöksi lataukseen ja katso: aamulla pörröturkkisi akku on taas valmis uuteen pirteään koiranpäivään!
Kannatta kokeilla, ja kertoa kavereillekin!
Kiitos tämän illan parhaista nauruista!!! :-D Näitä lisää!
Ymmärrän, et halut koiran, mutta se vaatii aikaa ja...
Teille sopisi vaikka seurakoira, sellainen jolla ei olisi metsästys vaistoa, tipsu (tiibetinspaniel)
Otatte te sitten koiran minkä tahansa (vaikka olisittekin maalla)sitä täytyy käyttää lenkillä vaikka se saisikin olla vapaana. Viekää koira vaikka viikonloppusin kaupunkiin, sais vaihtelua. Olen itse 12v ja rakastan yli kaiken koiria. (itselläni on mahtava sakemanni, Rex)
Niin, ja voit opettaa sille, istu, maahan, paikka jne, että teillä molemmilla olisi yhdessä hauskaa
Onnea koira harrastukselle.
T:JENNI JA KOIRANSA REX
lisää löytyy, nimittäin runoja, nimimerkillä 'Minä Eino'
kipase sinne kipin kapin
Joku pieni koira kuten tiibetinspanieli, cavalier kingcharlesinspenieli, papillon tai mopsi, mutta vaikka koira on pienikin niin se vaatii kuitenkin ainakin yhden kunnon lenkin päivässä.
Pienikin koira vaatii liikuntaa, vaikka jotkut yksilöt tyytyvät vähempäänkin. Itselläni on phalèneita ja ne on ihan intona ku mennään lenkille, eikä kymmenen kilsaa tee tiukkaakaan. Onhan etunsa jos on oma piha, mutta... Ulos liikkumaan silti! Myös pienen koiran kanssa!