Olen väsynyt kulkemaan
ryhdittömänä sateessa
En jaksa nostaa
katsetta taivaisiin
nähdäkseni pilkahduksen
hymyilevästä auringosta
Talvi tekee tuloaan
kylmänä ovella odottaa
Kuin jäisi paikoilleen
odottamaan pakkasia
Kylmää, se niin kylmää
tätä sydäntä
Joka ei jaksa nostaa
pettynyttä katsettaan
Jos loppuisi tämä kaipuu
olo rakkaudeton
onnellinenko olisin
jos näkisin uskon
sortuvan jälleen
sydän särkyisi
yhä uudelleen
Lopettaisitko kaipuun
lakkaisiko tämä ikävä
jos tulisit minuun
puhaltaisit tunnottoman käden
altiiksi kosketukselle
Toivon sinun löytävän
tien luokseni
tulisit jo rakas
ennen kuin kylmyys viiltää
ennen kuin kuolen ikävään
ryhdittömänä sateessa
En jaksa nostaa
katsetta taivaisiin
nähdäkseni pilkahduksen
hymyilevästä auringosta
Talvi tekee tuloaan
kylmänä ovella odottaa
Kuin jäisi paikoilleen
odottamaan pakkasia
Kylmää, se niin kylmää
tätä sydäntä
Joka ei jaksa nostaa
pettynyttä katsettaan
Jos loppuisi tämä kaipuu
olo rakkaudeton
onnellinenko olisin
jos näkisin uskon
sortuvan jälleen
sydän särkyisi
yhä uudelleen
Lopettaisitko kaipuun
lakkaisiko tämä ikävä
jos tulisit minuun
puhaltaisit tunnottoman käden
altiiksi kosketukselle
Toivon sinun löytävän
tien luokseni
tulisit jo rakas
ennen kuin kylmyys viiltää
ennen kuin kuolen ikävään
Vastaukset 1
Vanhimmat
on tämä runosi, täynnä ikävää, hieman pelkoa, mutta myös hieman toivoa. Voisin sanoa, ikäänkuin piristääkseni, että "kyllä se siitä" tai "niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa", mutta en viitsi noita latteuksia tarjoilla, tiedän hyvin miten typeriä ne ovat.
Hyvin olet onnistunut kuvailemaan tuota tilannetta.