Silmälasit Thaimaasta?

Kannattaako hankkia? Entä pitääkö olla silmälasiresepti mukana vai mennäkö vasta Thaimaassa optikolle?
51610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ota mukaan silmälasiresepti, näöntarkastuksen tekevät kyllä myös tarvittaessa, se kuului samaan hintaan. Olen ollut tyytyväinen lasiini ja sain ne noin puolet halvemmalla.
Kun on lomalla, on aikaa ja saa rauhassa keskittyä asiaan!
Tietenkin on sitten se puoli, että jos lasit eivät olekkaan hyvät ja pitäisi tehdä muutoksia ja loma loppuu jne, miten sitten toimitaan. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta tapauksesta?

Äänestä
  • Käyn vasta Thaimaassa optikolla. Toivottavasti laseista tulee sopivat kerralla. Jos näin ei kävisi, niin kerron sitten kokemuksistani nimimerkki "zyc".

    Äänestä

Älä missään tapauksessa ota taksikuskia mukaan lasienostomatkalle. Selvitä ensin missä optikot sijaitsevat ( lahes jokapuolella niitä on ja paljon) Sen jälkeen mene paikalle sillä taksilla tai mopolla tai millä vaan mutta älä missään tapauksessa käske taksia viemään sinua optikkoliikkeeseen.

Jos taksi tulee mukaan, et saa alennusta oikeastaan yhtään hinnoista sillä niihin on lisätty "kuskin" proviikka jo valmiiksi. Tämä käytäntö pätee lähes kaikkeen Thaimaassa. Hotelleihin, koruliikkeisiin, jne...

Sitävastoin kun menet itse sisälle ihan yksin tai perheesi kanssa niin lasien hinta tipahtaa jopa alle puoleen.

Ja vielä toinen varoitus omakohtaisesti todettuna:

Viimekerralla kun menin optikkoliikkeeseen Phuketissa ostamaan itselleni uusia aurinkolaseja niin liikkeen ulkopuolella oleva taksikuski käveli perässämme optikkoliikkeeseen oven vieressä olevalle tuolille istumaan. Itseasiassa hän juoksi kadulla jo eteemme ja avasi meille optikon ovea kun näyteikkunaa katsellessamme suunnittelimme vielä sisäänmenoa. Samalla hän siinä kuuluvasti höpisi meille kuin olisimme jo vanhoja tuttuja, sekä piti huolta että myyjätkin kuulivat tämän.

Kuulin kun myyjä Thaimaan kielellä kysyi taksikuskilta jotain ja hän thai-kielellä vastasi olevansa minun ja kaverini kuski. Tyrmistyi raukka pahasti kun huonolla Thai-kieliopillani vastasin kaikkien kuullen että. "tulimme kaverini kanssa juuri mopolla eikä meillä ole mitään tekemistä tämän henkilön kanssa"

...kaveri livahti paikalta erittäin häpeissään varsinkin kun optikon koko henkilökunta oli siinä paikalla.

Saimme tosi hyvää palvelua ja lasit jotka ostin, maksoivat noin 2800 bahtia. Hintalapussa hinta oli hieman yli 6000

Äänestä
  • Kiitos oikein asiallisesta ja hyvistä vinkeistä. Olen itse ostanut kaksitehosilmälasit pari vuotta sitten Thaimaasta ja erittäin tyytyväinen, ensikäynnistä viikon kuluttua lasit nenällä, eikä lisäkäyntejä tarvittu. Hinta n. puolet Suomen hinnoista.
    Ehdottomasti kannattaa, eikä mitään preseptiä Suomesta tarvinnut. Minusta se on heidän kunnioittamistaan, että ei vie meiltä lappusia sinne koska koulunsa käyneitä ovat hekin ammattiinsa ja hyvin tunnollisia.

    Kerron myös toisesta tekeleestä itselleni. Teetin hammaskaluston myös. Sellaisen vanhanaikaisen, eli ns. rankaproteesi ylös ja alas. Minulta kun puuttuu kaksi hammasta ylhäältä ja alhaalta, eli yhteensä 4 hammasta.
    Menin hammaslääkärille, kerroin asiani, hän esitteli vaihtoehdot/hinnat, joita oli useita ja ne olivat selkeästi paperilla niin ettei niitä otettu mistään hatuista ja pärstäkertoimen mukaan, myös ns. implantteja oli esillä jne., mielnkiintoista nähdä kaikien hinnat ja vertailla Suomen hintoihin. Olin kiinnostunut vain rankaproteesin hinnasta ja sen valmistamisesta.

    Hinta oli Suomessa 1200-1300 euroa. Thaimaassa 300 euroa. Olen erittäin tyytyväinen. Valmistusaika oli ensi käynnistä 1 kk, olisi saanut nopeamminkin, mutta minulla oli aikaa. Kolme kertaa kävin vastaanotolla, ensi käynnillä tehtiin valmistelevat työt ja kolmen viikon kuluttua kalusto kerralla suuhun, sitten viikon kuluttua jouduin käymään kun hieman katoi yhdestä kohtaa siinä kaikki. Nyt kaksi vuotta olen pitänyt ja huolellisesti hoitanut niitä eikä minkäänlaisia pulmia ole ollut. Lähtiessäni hammaslääkäristä sanoi hän että kun tulet seuraavan kerran niin tule käymään hän tarkastaa vielä kerran samaan hintaan että kaikki on hyvin. Suosittelen oikein lämpimasti.

    Äänestä

  • hyvä neuvo kirjoitti:

    Kiitos oikein asiallisesta ja hyvistä vinkeistä. Olen itse ostanut kaksitehosilmälasit pari vuotta sitten Thaimaasta ja erittäin tyytyväinen, ensikäynnistä viikon kuluttua lasit nenällä, eikä lisäkäyntejä tarvittu. Hinta n. puolet Suomen hinnoista.
    Ehdottomasti kannattaa, eikä mitään preseptiä Suomesta tarvinnut. Minusta se on heidän kunnioittamistaan, että ei vie meiltä lappusia sinne koska koulunsa käyneitä ovat hekin ammattiinsa ja hyvin tunnollisia.

    Kerron myös toisesta tekeleestä itselleni. Teetin hammaskaluston myös. Sellaisen vanhanaikaisen, eli ns. rankaproteesi ylös ja alas. Minulta kun puuttuu kaksi hammasta ylhäältä ja alhaalta, eli yhteensä 4 hammasta.
    Menin hammaslääkärille, kerroin asiani, hän esitteli vaihtoehdot/hinnat, joita oli useita ja ne olivat selkeästi paperilla niin ettei niitä otettu mistään hatuista ja pärstäkertoimen mukaan, myös ns. implantteja oli esillä jne., mielnkiintoista nähdä kaikien hinnat ja vertailla Suomen hintoihin. Olin kiinnostunut vain rankaproteesin hinnasta ja sen valmistamisesta.

    Hinta oli Suomessa 1200-1300 euroa. Thaimaassa 300 euroa. Olen erittäin tyytyväinen. Valmistusaika oli ensi käynnistä 1 kk, olisi saanut nopeamminkin, mutta minulla oli aikaa. Kolme kertaa kävin vastaanotolla, ensi käynnillä tehtiin valmistelevat työt ja kolmen viikon kuluttua kalusto kerralla suuhun, sitten viikon kuluttua jouduin käymään kun hieman katoi yhdestä kohtaa siinä kaikki. Nyt kaksi vuotta olen pitänyt ja huolellisesti hoitanut niitä eikä minkäänlaisia pulmia ole ollut. Lähtiessäni hammaslääkäristä sanoi hän että kun tulet seuraavan kerran niin tule käymään hän tarkastaa vielä kerran samaan hintaan että kaikki on hyvin. Suosittelen oikein lämpimasti.

    Nyt olen jo hyvin tyytyväinen, että tulin tehneeksi tämän aluksi parjatun "uniikin" kysymyksen. Toivottavasti muillekin on ollut hyötyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hägg kirjoitti:

Kannattaako hankkia? Entä pitääkö olla silmälasiresepti mukana vai mennäkö vasta Thaimaassa optikolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu