Selvitymis strategia B2B pokeriverkon skineille

Dirty John

Tervehdys! Olen pelannut B2B verkon skineillä nyt reippaasti yli 2 vuotta ja kokenut siellä kaiken mahdollisen hermoromahdusta myöten. Siksi katson että olen kelvollinen kirjoittamaan tämän selviytymis strategian kaikille niille jotka kyseisen verkon skinien parissa puuhastelevat ja hampaitaan kiristelevät.

Kun aloitin B2B verkon skinillä, nettipokeri oli minulle uusi, outo ja vastenmielinen ajatus.

Ensimmäiset 2 viikkoa pelasin leikkirahalla ja kaksi ensimmäistä päivää vielä likipitäen vihasin koko touhua. Sitten kelkka kääntyi ja aloin alkuun pitämään pelistä eikä enää aikaakaan kun suorastaan hullaannuin nettipokeriin. Tuon kahden viikon leikkirahalla opettelun jälkeen siirryin ilmaisturnauksiin. Tuolloin B2B verkon skineillä järjestettiin vielä 20 euron turnauksia muistaakseni kerran tunnissa lähes tai täysin läpi vuorokauden, joten tekemistä riitti ja koska aikaa löytyi, oli minulla mahdollisuus harjoitella normisti yleensä n. 17 tuntia päivässä. Jauhoin ilmaisturnauksia silmittömän kiihkon, suoranaisen korventavan himon vallassa sillä pidin pokerista nyt niin paljon että se täytti koko silloisen elämäni ja runsaan vapaa-aikani. En pitänyt vapaapäiviä ensimmäisten kuukausien aikana ollenkaan vaan pelasin joka päivä ja välissä myös yöt läpeensä. Pisimmillään pelasin nettipokeria putkeen 23 tuntia (josta n. 11 tuntia käteispelejä) Nämä eivät ole mitään maailmanennätyslukuja mutta itselleni niistä koitui aikaa myöten melkoinen fyysinen ja henkinen rasite, homman jatkuessa kuukaudesta toiseen samalla tasolla. Viimein koitti se aika että aloin sijoittumaan turnauksissa rahoille ja jopa voittamaan turnauksia. Tämä tottakai innosti minua entisestään ja niin minä söin, join ja hengitin pokeria vieläpä silloinkin kun en pelannut sillä lepotauoillakaan eivät aivoni suoneet minulle rauhaa pokerin ajattelemisesta.

Ohivedot alkoivat lopulta muodostumaan minulle viimeiseksi koetinkiveksi. Yksinkertaisesti lensin joka kerta päästäni kun jouduin raskaan ohivedon uhriksi. Siinä tuolit kaatuilivat ja seinät tärisivät kiukunpurkauksistani. Lopulta koitti se päivä että koin tuon jo aiemmin mainitsemani "hermoromahduksen". Puuttumatta tarkemmin siihen mitä tapahtui ja miten se tapahtui, totean vain että jouduin turvautumaan lääkärin apuun. Tämä oli samalla taitekohta valtavan intensiteetin pelitavalleni. Enää en jaksanut (enkä saanut) pelata ja keuhkota niinkuin ennen. Minun oli vähennettävä pelaamiseen käyttämääni päivittäistä tuntimäärää reilusti, turhaa keuhkoamista oli myös pakko alkaa rajoittaa ja ennenkaikkea, minun oli pakko alkaa löytämään elämääni muutakin sisältöä kuin nettipokeri.

Niinpä siis olen tuolla etsimisen tiellä yhä edelleen. Tottahan olen löytänyt, ei minulla ollut ennen nettipokeriakaan vaikeuksia saada elämääni sisältöä, eikä ole ollut sen jälkeenkään. Silti, mikä mielenkiintoisinta, olen kuitenkin alkanut löytää oikeaa säveltä myös nettipokerin rahantekomalliin.

Pysymme edelleen siis B2B verkon skineillä ja seuraavaksi kerron miten opin tekemään rahaa.
vasta tämä vuoden maaliskuussa, pelattuani B2B skineillä jo liki 2 vuotta, aloin saamaan hallintaani rahantekemisen mallin käteispeleissä.

Kypsymistä oikeaan kokonaisuuteen auttoi ratkaisevasti se, että tuolloin kun pelasin B2B ilmaisturnauksia hirmuisella kiihkolla valtaisia määriä, minä itseasiassa opin seuraavat pelit paremmin kuin hyvin: Texas Holdem, Omaha, Sökö, Telesina, Americana. Nuo viisi lajia olivat ne, jotka minua eniten viehättivät ja kyseisistä viidestä lajista rohkenen sanoa, vain kaksi lukeutuu todella merkittäviin käteispelilajeihin.

1. Telesina. PARAS rahantekemisen käteispelilaji. Koska pelasin kesällä 2006 erittäin paljon telesina turnauksia, opein pelin perusperiaatteet ja vallitsevat varianssit melkoisen hyvin. Tämä peli on pienimmälläkin tasolla paras mahdollinen laji rahantekemiseen käteispokerissa. Tässä on hyvää myös se, että sekä käteis että turnauspelit ovat hyvin liki toisiaan, jolloin oppiminen turnauksien kautta on oppia käteispeleihin ja päinvastoin.

2. Omaha. Tämä peli on vahva kakkonen mitä käteisen tekemiseen tulee mutta SURKEIN turnauspelilaji mitä yllä mainituista viidestä eri ehdokkaasta vain olla voi. Omaha ei kertakaikkiaan toimi turnauslajina (johtuen yleisesti pelaajien turhanaikaisesta mäiskimisestä sinne sun tänne, silmät kiinni, parasta toivoen) Omahaa voisi oikeastaan luonnehtia tuuriturnausten kruunattomaksi kuninkaaksi.

3. Sökö. Peli on tavallaan hyvin lähellä Telesinaa, joten vaikka sökön tuurimomentit ovat käteispeleissä omaa luokkaansa, niin rahantekeminen sökössä on silti vielä verraten mahdollista kunhan vain jaksaa harjoitella ja taas kerran harjoitella, oppiakseen tunnistamaan tuurivarianssit nimenomaan B2B verkon skineillä.

4. Americana. Tämä peli on telesinan sielunsukulainen, varsin mainio turnauspelilajike. Omaa kyllä myös kohtalaisen korkean tuurivarianssin eikä ole kovinkaan suosittu käteispelilajina. Suosittelen kärsivällisen pelaajan HARJOITUSalustaksi matkalla kohden raskaamman tuuriturbulenssin pelejä.

5. Holdem. Turnauspelien kuningas! Tämä peli on ylitse kaikkien muiden mitä turnauksiin tulee ja samalla HUONOIN käteispelilaji mitä tiedän. Sopii turnauspelimuotona kaikille aloittelijoille jotka todella haluavat opetella pelaamaan pokeria ja sopii käteispelejä aloitteleville harjoitusalustaksi pienemmillä tasoilla.


Nyt, jos olet jaksanut lukea tähän asti, olet kukaties odottanut jutun punaista lankaa, viimeistä kohokohtaa: Miten selviän ilman hermoromahdusta B2B skinien ohiveto verkossa, tuurigeneraattorin tehdessä kaikkensa tuhotakseen sekä minut että pelikassani!?

Ja tässä vastaus:


KATSO PEILIIN!


Näetkö peilistä luhistumaisillaan olevan hermoraunion jolla on jo kaikki pelissä vai näetkö siellä vakaakatseisen pelimiehen joka on päättänyt onnistua selättämään B2B verkon tuurigeneraattorin, kaikki ohivetäjät, mahdolliset kimppapelaajat ja mahdolliset pokeribotit?


Minä olen omasta peilistäni nähnyt molemmat. Olen luhistunut niin pelillisesti, rahallisesti kuin hermojenikin puolesta mutta tässä sitä nyt ollaan, kuin tuhkasta nousseena, vakaana ja varmana, kuin haukka joka odottaa oikeaa hetkeä iskeäkseen - ja iskeäkseen jälleen!

Joten tässä ohjeistus Sinulle joka rämmit B2B verkon skinien uuvuttavassa suossa, taistelet tuulimyllyjä vastaan ja luulet jo joutuneesi salaliiton kohteeksi, olet jo luopumaisillasi toivosta:


1. Jos mielestäsi osaat pelata hyvää pokeria, miksi sitten olet tappiolla? Ole ystävällinen ja katso peiliin ja paranna tapasi. Tapojen parannus alkaa siitä että myöntää olevansa edelleenkin amatöörimäinen pelaaja, tarvitsevansa lisää harjoitusta ja SUO ITSELLEEN mahdollisuuden kurittaa itseään yksinkertaisesti pelaamalla pienemmillä tasoilla. Opettele ja harjoittele uudestaan vaikka leikkirahalla niin kauan kunnes ylpeyden ja sankarikuvitelmien tilalle astuu AITO NÖYRYYS.

2. Harjoittele ankarasti! Mikä sopii toiselle, ei sovi välttämättä toiselle, mutta harjoitus tekee silti kumpaisestakin mestarin! Minulle sopivat aikanaan B2B verkon ilmaisturnaukset erinomaiseksi mutta pitkäaikaiseksi harjoitusalustaksi. Ehkä Sinulle sopii paremmin leikkirahapöydät, tai kenties edulliset sittarit, tai kukaties edullisimmat oikean rahan käteispöydät? Olipa niin tai näin, liikaa en voi painottaa tätä: HARJOITTELE! ja juuri silloin kun koet sankarillisen tunteen täyttävän sisimpäsi "hei, alan oppia, olen jo melkein PRO" juuri silloin, harjoittele enemmän, harjoittele kovemmin ja kiristä kukkaronnyörejäsi, sillä mitä varmempi itsestäsi olet ja mitä ylpeämmksi tulet, sen varmemmin eräänä päivänä maksat kovan hinnan omasta sokeudestasi.

3. Käytännön peliohjeita pienen limiitin käteispöytiin: Kun olet käteispöydässä ja tiedät pelaavasi, ei suinkaan huvin vuoksi vaan rahan tekemisen vuoksi, sinulta on löydyttävä kolme asiaa:
1. Riittävän iso pelikassa ja valmius vaikka koko kassan häviämiseen ilman että silmäsi rävähtää.

2. Riittävän pitkä ja laaja pokeripelien harjoitus jotta todella tunnet ja tiedät lajin/lajit kuin omat taskusi.

3. Seuraavat seikat ja niiden huomioiminen pitävät sinua pinnalla ja kenties nostavat vieläpä kuivalle maalle:

a) jos käteispöytään astuu uusi pelaaja joka osallistuu ensimmäiseen mahdolliseen pottiin joko raskaasti korotellen tai mukisematta isotkin korotukset maksellen, ole erittäin varovainen oman tekemisesi kanssa. Suurella todennäköisyydellä tämä uusi tulokas korjaa nimenomaan tämän ensimmäisen, isomman potin. Älä siis turhaan rahoita tätä pelaajaa.

b) Pelaaja vetelee viimeisiään. Hänellä on näkyvästi enää vähän rahaa ja näkyy tuiskaisevan kaikki peliin. Kaikki pelaajat pöydästä lähtevät mukaan tähän ryöstöpottiin kuin hyeenat, sillä he haistavat (kuten oikein onkin)jo kaikkensa antaneen pelaajan joutsenlaulun olevan käsillä. Jos mahdollista, älä ole mukana tälläisessä potissa sillä erittäin suurella todennäköisyydellä kyseinen pelaaja - yllätys yllätys - korjaa koko potin tai osan siitä - samalla kun itse jäät nuolemaan näppejäsi.

c) Jos pöydässä jossa olet on jo valmiiksi tai tulee mukaan pelaaja jolla on selkeästi ylivoimainen kassa muihin nähden, ole erittäin varovainen. Älä lähde haastamaan tälläistä hirviöpelaajaa, vaan vältä potteja joissa hän on mukana isolla tai pienelläkään panostuksella. On ERITTÄIN todennäköistä että kyseinen pelaaja kasvattaa kassaansa paitsi muiden pelaajien, myös SINUN rahoillasi.

d) Jos pöydässä on tai tulee mukaan pelaaja joka pelaa erittäin agressiivisella tavalla ja korottaa alusta alkaen tappiin asti vaikka näkyvät pöytäkorttinsa olisivat pelkkää paskaa, älä todellakaan pelaa tälläsitä pelaajaa vastaan!!! 9/10 pelikerrasta tälläinen yliagressiivinen, isotteleva tuurijoonas itseasiassa todellakin korjaa potin mennessään. Erityisen vaarallisia nämä pelaajat ovat kaksintaistelu ja/tai kolikonheitto tilanteissa.


e) Pysy erossa jättipoteista joissa joko on kyseessä silkka hakeminen tai vaihtoehtoisesti koet että oma kätesi ei ole kyllin hyvä tarkoitukseen. Unohda pottikertoimet vaikka kuinka houkuttaisi. Nyt on puhe siitä miten selviät B2B verkon nettipokerissa, eikä siitä miten selviäsiit WSOP-turnauksessa elävässä elämässä!

f)Edellä mainittuihin liittyen, opettele havaitsemaan pöytärakenteen muutos pelin edetessä. Jos pöydässä on jossain kohden jäljellä vain kolme pelaajaa joista yksi olet sinä itse, yksi on umpiagressiivinen töräyttelijä ja yksi omaa pöydän isoimman rahamassin, tee itsellesi se palvelus että poistut pöydästä välittömästi!! Olet 99,9% varmuudella varma häviäjä kyseisessä pöydässä jos pöydän rakenne ei muutu ja jäät vaan sitkeästi paikalle.


g) Osallistu mieluummin pienehköihin potteihin joissa ei esiinny isottelevia, agressiivisia pelaajia. Ole kärsivällinen. Opettele pokeri niin hyvin että tiedät jo 30 sekunnin kuluessa sanoa kuka on pöydän huonoin pelaaja. Jos tämä ei onnistu sinulta, silloin on vaarana että se oletkin sinä itse.. =)

Toivon että tästä oli jollekulle jotain apua. jos ei ollut, turha itkeä, jos oli, saa kertoa! =D


-DJ-


PS. Minut löytää kyseisellä nimimerkillä Club4Aces skiniltä ja lukuisilla muilla nimimerkeillä vähän sieltä sun täältä ympäri B2B verkon skinejä. Tervetuloa haastamaan tai moikkaamaan :)

14

2138

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dirty John

      siis SELVIYTYMIS strategia.. :D Ja ehostuksen lisäksi muutama yleissääntö aiheeseen liittyen:

      1. ÄLÄ PELAA väsyneenä.

      2. ÄLÄ PELAA yli varojesi mukaanlukien velkaraha tai muut rahoitusmuodot jotka rasittavat päätäsi vieläpä silloin kun jo pelaat.

      3. Huolehdi sosiaalisen elämäsi tasapainosta. ÄLÄ PELAA kiireisenä, älä puhu puhelimeen kun pelaat äläkä ylipäätään anna yhtään minkään häiritä peliäsi kun pelaat. Kun pelaat, olet itseasiassa työmaalla jonka pomo on kovin ja pahasuisin perseellepotkija jonka tiedät. Tuo pomo on sinä itse!

      4. Suhtaudu pokeriin yhtä vakavasti kuin olisit oikeasti työssä ja vastuussa työsi tuloksellisuudesta oikealle pomollesi. Pelaa pokeria kuin siinä epäonnistuminen olisi yhtä uhkaavaa kuin saada potkut oikeasta työstä. Kunnioita työnantajaasi (siis sinua itseäsi) antamalla itsellesi riittävissä määrin lepoa, ruokaa, vaihtelua, lomaa ja sosiaalista kanssakäymistä, huvittelua ja hassuttelua.

      Ja jos sieltä nyt joku haluaa vielä pitkäaikaiskokemuksen pohjalta lisätä jotain tähän selviytymis strategiaani, niin olkaattes hyvä. Niin hyvä pelaaja en koskaan tule olemaan etteikö mieleni olisi avoin mille tahansa ohjeelle, neuvolle tai avitukselle jota en vielä ole ehtinyt runsaan kahden vuoden pelaamisen aikana oppimaan. =)


      -DJ-

      • Cucluxan

        Kirjoituksesi oli äärimmäisen hyvä, olen kanssasi samoilla linjoilla. Itsekin aloitin leikkirahalla ja ilmaisturnauksilla. Välissä olen uinut todella syvissä vesissä. Todella hyviä vinkkejä nakkasit kyllä.
        -Älä pelaa yli varojesi
        -Älä pelaa väsyyneenä, stressaantuneena ym.
        -Muista nöyryys, aina n opittavaa
        -Mikäli tappiota tulee peräjälkeen, lopeta heti siltä päivältä tai siirry pienempiin pöytiin kunnes alat voittaa
        -Muista muukin elämä


      • Dirty John
        Cucluxan kirjoitti:

        Kirjoituksesi oli äärimmäisen hyvä, olen kanssasi samoilla linjoilla. Itsekin aloitin leikkirahalla ja ilmaisturnauksilla. Välissä olen uinut todella syvissä vesissä. Todella hyviä vinkkejä nakkasit kyllä.
        -Älä pelaa yli varojesi
        -Älä pelaa väsyyneenä, stressaantuneena ym.
        -Muista nöyryys, aina n opittavaa
        -Mikäli tappiota tulee peräjälkeen, lopeta heti siltä päivältä tai siirry pienempiin pöytiin kunnes alat voittaa
        -Muista muukin elämä

        Kiitos viestistä! Pitkäänkös olet beekaxbeellä jauhanut? Itsellä tosiaan tuo runsaat kaksi vuotta plakkarissa ja vielä on sarkaa kyntämättä niin pelipöydissä kuin omissa asenteissakin, joten edelleen tässä opetellaan periaatteella hiljaa hyvä tulee. Eipä muuta kuin onnistumisia jatkossa sinnekin päin! =)


    • jimmy1989

      olen hakannut b2b pokeria pian 2 1/2 vuotta hyvällä tuloksella! 1 vuoden jälkeen olin reilut 5000€ miinuksella mutta nyt toimii minun peli ihan hyvin pelaan joka päivä noin 4 tuntia 0.5-1.0 blindeilla en käy töissä ja rahaa on tullu jo 37.000€ tänä vuonna:D olet oikeassa b2b ohivedoista!

      • Hohhoijakkata!

        Paljonkos pojille on maksettu näistä mainoksista?


      • Dirty John
        Hohhoijakkata! kirjoitti:

        Paljonkos pojille on maksettu näistä mainoksista?

        "Jaahas!
        Hohhoijakkata! 20.10.2008 klo 16.18
           Paljonkos pojille on maksettu näistä mainoksista?"


        Ei sen senttiäkään mutta syytä kyllä olisi! =D


      • Dirty John

        Onnea ja menestystä jatkossakin! =) Komean tuloksen olet ainakin tehnyt! :)


      • oppitunti
        Dirty John kirjoitti:

        "Jaahas!
        Hohhoijakkata! 20.10.2008 klo 16.18
           Paljonkos pojille on maksettu näistä mainoksista?"


        Ei sen senttiäkään mutta syytä kyllä olisi! =D

        taidanpa kalastella sinut joltain saitilta ja "maksaa"häviön muodossa sinulle.Ehdottomasti paraspokeri-oppikirjoitus minkä olen lukenut.
        Taidat vaan pelailla suuremmilla panoksilla, Mutta onnea(jota myös tarvitaan )peleihin


    • tiivistelmä!

      Hyvin puettu sanoiksi ne ajatukset ja alitajunnassa pyörivät faktat joita tulee ajateltua, uskottua ja noudatettua paremmin kun ne joku toinenkin havainnoi ja dokumentoi aidosti ja rehellisesti.
      Samat faktat pätevät mielestäni kaikessa nettipokerissa (poislukien partypoker).

      Olen itse kolmisen vuotta pelannut massiivisen määrän nettipoksua, pääasiassa NL turnauksia ja ehkä 20% käteispelejä.
      Opettelen paraikaa käteispöydissä myös Omppua jossa riittää kyllä sarkaa! Onneksi siellä on paljon muitakin ketkä "opettelevat" tuota kasvavaa lajia.

      Keskittyneenä ja motivoituneena teen lähes varmaa tulosta NL:ssä ja vastaavasti väsyneenä ja vittuuntuneena 99% varmaa tappiota.

      Tällä hetkellä suurin ongelma on kassavaje sillä nostelin 90% voitoista pois muihin tarkoituksiin.

      Kiitos asiallisesta kirjoituksesta joka on täällä S24:lla hieman harvinaisempaa!

      • Dirty John

        "Keskittyneenä ja motivoituneena teen lähes varmaa tulosta NL:ssä ja vastaavasti väsyneenä ja vittuuntuneena 99% varmaa tappiota."

        Itselläni on täsmälleen sama tilanne.

        Ja mitä kassavajeeseen tulee, niin sama vika rahikaisella täälläkin päässä. Ei niin etteikö se olisi mukavaa nostaa käteistä pelitililtään omien tosielämän tarpeiden hoitamiseen mutta ikävää kun joutuu rollia sitten kehittelemään taas jonkin aikaa kokolailla tyhjästä.

        Toisaalta se on myös mukavaa sillä mitä pienempi on tuo lähtökassan suuruus, sen paremmalta se tuntuu kun silkkoa nettoa siihen alkaa kertyä.

        Hyvin puit sanoiksi asioita ja tuntoja jotka ovat itsellenikin tuttuja. Kiitos, sekä onnea ja menestystä tuleviin turnauksiin ja käteispeleihin!


        -DJ-


      • muutamia
        Dirty John kirjoitti:

        "Keskittyneenä ja motivoituneena teen lähes varmaa tulosta NL:ssä ja vastaavasti väsyneenä ja vittuuntuneena 99% varmaa tappiota."

        Itselläni on täsmälleen sama tilanne.

        Ja mitä kassavajeeseen tulee, niin sama vika rahikaisella täälläkin päässä. Ei niin etteikö se olisi mukavaa nostaa käteistä pelitililtään omien tosielämän tarpeiden hoitamiseen mutta ikävää kun joutuu rollia sitten kehittelemään taas jonkin aikaa kokolailla tyhjästä.

        Toisaalta se on myös mukavaa sillä mitä pienempi on tuo lähtökassan suuruus, sen paremmalta se tuntuu kun silkkoa nettoa siihen alkaa kertyä.

        Hyvin puit sanoiksi asioita ja tuntoja jotka ovat itsellenikin tuttuja. Kiitos, sekä onnea ja menestystä tuleviin turnauksiin ja käteispeleihin!


        -DJ-

        Vähän ihmettelin noita esimerkkejä, joissa kehotit välttämään diipejä, maniakkeja, turhautuneita yms..

        Ketä vastaan siellä sitten voisi pelata? Solideja reguja vastaan?

        Mun mielestä mehukkaimmat nimenomaan on kunnon maniacit ja just nämä kuolinkorinoissaan, jotka roiskivat kaikella paskalla menemään. ei niitä vastaan tietty kannata millään paskalla lähteä vetämään, vain laatukädet.


      • DirtyJohn
        muutamia kirjoitti:

        Vähän ihmettelin noita esimerkkejä, joissa kehotit välttämään diipejä, maniakkeja, turhautuneita yms..

        Ketä vastaan siellä sitten voisi pelata? Solideja reguja vastaan?

        Mun mielestä mehukkaimmat nimenomaan on kunnon maniacit ja just nämä kuolinkorinoissaan, jotka roiskivat kaikella paskalla menemään. ei niitä vastaan tietty kannata millään paskalla lähteä vetämään, vain laatukädet.

        pohjautuivat puhtaasti omaan kokemaani B2B verkon skineillä. Strategiani on suunnattu tosiaan vain ja ainoastaan B2B verkon skineillä pelaamista varten ja ainakin itselläni tarjoamani ohjeet takaavat hitaan mutta vakaan nousutuoton pienen limiitin käteispeleissä. =)


      • huomata
        DirtyJohn kirjoitti:

        pohjautuivat puhtaasti omaan kokemaani B2B verkon skineillä. Strategiani on suunnattu tosiaan vain ja ainoastaan B2B verkon skineillä pelaamista varten ja ainakin itselläni tarjoamani ohjeet takaavat hitaan mutta vakaan nousutuoton pienen limiitin käteispeleissä. =)

        muidenkin huomanneen tämän kummallisuuden näissä todennäköisyyksissä. Totta vieköön älkää lähtekö pelaamaan MILLÄÄN korteilla näitä maniakkejä vastaan, sillä turpaan tulee (älkää kysykö miksi, ei ainakaan tod.näk laskujen mukaan). Samoin nää oudot nousut kun jonkun kassa on melkein tyhjä niin johan alkaa lohdutus nousu. Näitä ei todennäköisyyslaskuilla selitetä, siitä olen myös varma. :)


    • jimmy1989

      Elikkä kaikki jotka pitävät pokerihuonetta huonona paikkana, käykää aloituskädet läpi ja miettikää hetken kun pelaatte millaisilla korteilla pelaatte. Muistakaa että vaikka taulukossa neuvtaan pelaamaan käsi niin ei kannata aina katsoa floppia. Pitää ite vähän ymmärtää käsien arvoa kun tulee korotuksia.

      http://www.nodepositbonus.com/poker-starting-hands-chart/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jäätävä epävarmuus

      Mistä tää hirveä epävarmuus molemminpuolin johtuu? Pohjimmiltaan uskon, että molemmat tietää, että tunteita on. Vai onko
      Ikävä
      85
      2107
    2. Ainakin hän on elossa

      ehdin jo huolestua.
      Ikävä
      43
      1690
    3. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      65
      1427
    4. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      74
      1218
    5. Mitä hellittelynimiä

      Sinulla on kaivatustasi?
      Ikävä
      77
      1161
    6. Pitsaa selliiä

      Onko uudet pitsat hyviä, kannatteooko käyvä vai suosiollako pittää hilipasta sotkamoon
      Kuhmo
      26
      1134
    7. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      48
      1133
    8. Mitä meille oikein

      Tapahtuu vai tapahtuuko mitään?
      Ikävä
      59
      1051
    9. Olet vain kiltimpi

      Ja rauhallisempi ja rakastavampi. Se vetoaa
      Ikävä
      37
      913
    10. Teki mieli

      Huutaa meidän nimet tänne, niin ei jäisi epäselvyyttä. Ikävä sinua urpo.
      Ikävä
      39
      884
    Aihe

    Tarvitsemme suostumuksesi tarjotaksemme personoitua palvelua

    Palvelu ja sen kolmannen osapuolen toimittajat (71) keräävät henkilötietoja (esim. IP-osoite tai laitetunniste) käyttäen evästeitä ja muita teknisiä keinoja tietojen tallentamiseen ja lukemiseen laitteellasi tarjotakseen sinulle tarkoituksenmukaisia mainoksia ja parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen.

    Palvelu ja sen kumppanit tarvitsevat suostumuksesi seuraaviin:

    Tarkoitukset

    Tarkkoja sijaintitietoja ja laiteominaisuuksia koskevia tietoja voidaan käyttää.

    Mainonta voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa varten. Mainonnan suorituskykyä voidaan mitata.

    Sisältö voidaan yksilöidä profiilisi perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä sisältöä varten. Sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.

    Evästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.

    Erityisominaisuudet

    Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.

    Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla Asetukset linkkiä.

    Tietosuoja