Ihmettelen vaan, että mitenhän McLaren onnistuu kerta toisensa jälkeen tyrimään noissa kuljettajavalinnoissaan. Jos löytyy hyvä ykköskuski, niin kakkonen on sitten toiselta planeetalta..
Poikkeuksiakin on, ja Häkkinen&Couldhard olivat hyvä tiimi.
Tämä on Kovalaisen ensimmäinen kausi Mersulla ja käytännössä myös eka kausi voittaja-tiimissä. Eikö olisi järkevämpää keskittyä nyt vain opettelemaan sitä ajamista ja peesata ykköstä niin paljon kuin mahdollista. Niin pitkään aikaan Kovalaisesta ei ykköstä tule, kunnes hän myös kykenee päihittämään tallitoverinsa. Couldhard tajusi tämän ja yllättäen on edelleenkin formuloissa. Yhteistyön sijaan Kovalainen puhelee paaluista ja voitoista, ja jopa uhkailee tallikaveriaankin. Itse kuitenkin tyrii radalla minkä kerkeää, eli eilenkin taas oli se viimeinen osio, jolloin oli aika luhistua paineen edessä ja menettää paaluta eturivin paikat. Nytkään Kovalainen ei auta Hamiltonia tai edes talliakaan millään lailla keräilemällä tuolla huippuautolla noita jäännöspisteitä. Ei ole muuten mikään ihme, että kaveri sai potkut viimekauden päätteeksi rellulta ja Briatore taisi haukkuakin Heikin lähes joka kisan päätteeksi. Silloin ajattelin, että kylläpä on penseä tallipäällikkö, mutta nyt nähtyäni tuota Heikin toimintaa McLarenilla vajaan kauden verran, niin en voi kuin todeta Briatoren viisautta tässäkin asiassa.
Heikki on kyllä
6
597
Vastaukset 6
- fyksmies
Niin, kyllä siinä täytyy kuskissa joku mättää, kun katsoi tämän päivän kisaa, kun toinen mersu dominoi kisaa alusta alkaen ja toinen oli jo 4 kierroksen jälkeen 10 sekuntia jäänyt. Toki alonso oli nopea renuineen, mutta kun tämä trendi on toistunut jo pitkin kautta.
- aina painavammalla
autolla liikkeelle,siinä jo heti kättelyssä menee mahdollisuudet muitakin ykköskuskeja vastaan,jotka ovat kevyemmillä autoilla liikkeellä.
Hamiltoniin talli satsaa,eikä Hamiltonin pinna varmaan kestäisi Hesen voittoputkea, minkä Denniskin kyllä tietää.
Siihen kahtoen Hamiltonin MM on mittatilaustyönä tehty ja Heikki jää siinä armottomasti jalkoihin. Hae siinä sitten motivaatiota.
Ei muuta kuin tsemppiä Heikki. - fyksmies
aina painavammalla kirjoitti:
autolla liikkeelle,siinä jo heti kättelyssä menee mahdollisuudet muitakin ykköskuskeja vastaan,jotka ovat kevyemmillä autoilla liikkeellä.
Hamiltoniin talli satsaa,eikä Hamiltonin pinna varmaan kestäisi Hesen voittoputkea, minkä Denniskin kyllä tietää.
Siihen kahtoen Hamiltonin MM on mittatilaustyönä tehty ja Heikki jää siinä armottomasti jalkoihin. Hae siinä sitten motivaatiota.
Ei muuta kuin tsemppiä Heikki.No ette kai te kukaan nyt usko niitä "suomalaiskuskit painavammalla autolla liikkeellä" juttuja mitä nää idiootti-selostajat viljelee joka helvetin kisassa.? Kyllähän se niin on, että niin iso talli ku McLaren on, ni siellä on vähän resursseja satsata myös toiseenkin kuskiin ja itseasiassa tekevät kaikkensa että myös toinen auto toisi maksimipisteet tallille. Itse olen enemmänkin pettynyt tuohon koviksen menoon, että jos ei kiinnosta enää ajaa tallille pisteitä, ni ei kyllä ole mikään huippukuski.
No eka kausi renulla oli huono, mutta renu oli mitä oli silloin. Nyt eka kausi voittajatallissa ja aika ailahtelevaista on ollut. Jos ei ensi kaudella ala näytttämään partemmalta, ni luulempa että kovon ura on sitten käytännössä siinä. - agaeaehheaeh
aina painavammalla kirjoitti:
autolla liikkeelle,siinä jo heti kättelyssä menee mahdollisuudet muitakin ykköskuskeja vastaan,jotka ovat kevyemmillä autoilla liikkeellä.
Hamiltoniin talli satsaa,eikä Hamiltonin pinna varmaan kestäisi Hesen voittoputkea, minkä Denniskin kyllä tietää.
Siihen kahtoen Hamiltonin MM on mittatilaustyönä tehty ja Heikki jää siinä armottomasti jalkoihin. Hae siinä sitten motivaatiota.
Ei muuta kuin tsemppiä Heikki.Ei se auto nyt NIIN paljon painavampi ole! Eihän muillakaan talleilla tule kuskeilla tuollaisia eroja.
Tuo nyt on vain maikkarin selostajien keksimä läppä. - ahahahrhh
fyksmies kirjoitti:
No ette kai te kukaan nyt usko niitä "suomalaiskuskit painavammalla autolla liikkeellä" juttuja mitä nää idiootti-selostajat viljelee joka helvetin kisassa.? Kyllähän se niin on, että niin iso talli ku McLaren on, ni siellä on vähän resursseja satsata myös toiseenkin kuskiin ja itseasiassa tekevät kaikkensa että myös toinen auto toisi maksimipisteet tallille. Itse olen enemmänkin pettynyt tuohon koviksen menoon, että jos ei kiinnosta enää ajaa tallille pisteitä, ni ei kyllä ole mikään huippukuski.
No eka kausi renulla oli huono, mutta renu oli mitä oli silloin. Nyt eka kausi voittajatallissa ja aika ailahtelevaista on ollut. Jos ei ensi kaudella ala näytttämään partemmalta, ni luulempa että kovon ura on sitten käytännössä siinä.Kova-Heikki ei enää pitkään ole formuloissa mukana.
- Schumacherin!!!
aina painavammalla kirjoitti:
autolla liikkeelle,siinä jo heti kättelyssä menee mahdollisuudet muitakin ykköskuskeja vastaan,jotka ovat kevyemmillä autoilla liikkeellä.
Hamiltoniin talli satsaa,eikä Hamiltonin pinna varmaan kestäisi Hesen voittoputkea, minkä Denniskin kyllä tietää.
Siihen kahtoen Hamiltonin MM on mittatilaustyönä tehty ja Heikki jää siinä armottomasti jalkoihin. Hae siinä sitten motivaatiota.
Ei muuta kuin tsemppiä Heikki.Lähti monesti painavalla autolla kisaan,roikkui kärjen takana,kärki meni varikolle,schumi ajoi pari huippunopeata kierrosta,kävi varikolla,hups keikkaa schumi johti kisaa ja voitti.HEIKILLÄ OLI TÄNÄ VUONNA SAMAT MAHDOLLISUUDET tehdä samoin mutta kun taidot eivät riitä !!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091330
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50736Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129684- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 5448
- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 52403
- 42400