Savannin reunamilla asustelivat eläimet sopuisasti kukin omilla alueillaan. Ainoastaan hyeenat, sakaalit ja korppikotkat kiertelivät koko alueella kalvaen raatoja (ja joskus eläviäkin). Eräänä päivänä hyeena kertoi gaselleille, että he ovat korppikotkien ja sakaalien kanssa suunnitelleet nykyajan kehityksen mukaista UPEA hanketta jossa eläinten alueet laitettaisiin yhteen. Korppikotkat, hyeenat ja sakaalit olivat palkanneet ison joukon käärmeitä tekemään tutkimuksenkin asiasta. (Joka tosin ei vielä ollut valmis ja joka ei välttämättä koskaan valmistuisikaan tai mikäli valmistuisi siinä tuskin tehtäisiin mitään johtopäätöstä - no tämä nyt ei varsinaisesti kuulu tarinaan). Korppikotka kuitenkin intti että gasellitkin hyötyisivät yhteisestä alueesta esimerkiksi parempina palveluina. Gasellit kertoivat hyeenalle, että heillä oli mielestään hyvät palvelut, ruokaa riittävästi ja vesikin tuli omasta lähteestä. Hyeenan mielestä tulevaisuudessa tulisi kuitenkin tiukat ajat ja ruokaa ja vettä ei välttämättä olisi tarpeeksi joten yhteen kannattaisi mennä. Sitten voitaisiin rakentaa yhteinen vesitorni josta jaettaisiin kaikille vettä. Kun gasellit tiedustelivat mihin tuo vesitorni tulisi, heille kerrottiin, että siitä päätetään sitten yhteisesti. Gasellit ajattelivat että tuollainen UPEA hankehan kuulostaa hyvältä, mutta yksi heikkokuntoinen gaselli epäröi ja uteli, mistä siihen vesitorniin saadaan vettä. Hyeenojen mielestä tuollainen kysymys oli typerä ja että heikkokuntoinen gaselli ei ymmärtänyt kehitystä. Gasellit päättivätkin liittyä tähän hienoon uuteen alueeseen. Vesitornikin rakennettiin ja kas apinalauman keskelle, ja nuoremmat gasellit loikkivat innoissaan apinalauman luokse ja mielistelivät hyeenoja, sakaaleja ja korppikotkia sillä nämä määräsivät kenelle vettä annetaan ja missä järjestyksessä. Vanhusgaselli ei pitkää matkaa apinalauman luokse jaksanut kävellä ja tyytyi juomaan kuravettä aiemmin niin kirkkaasta lähteestään. Lähde oli nimittäin kuivunut, koska siitä oli tehty vedenottoputki apinalauman keskellä sijaitsevaan vesitorniin.
Eläinsatu
Yks gaselli vaan
1288
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Päijät-Hämeen tulevaisuudesta vaan Lahden tulevasta katastrofista. Samat puolueet ovat kaikissa kunnissa vastuussa, joten puolueiden kannalta on parempi että Lahti nivottaisiin muihin kuntiin jotta ongelma ei pulpahtaisi pinnalle muutaman vuoden päästä. Katso siis ketä äänestät, vuohipukkia joka marssii puoluetoimistojen perässä ongelmia piilotellen vai suoraselkäistä ehdokasta joka kantaa vastuun tekosistaan. Vaadi ehdokkaaltasi selvää kannanottoa kuntaliitoskysymykseen.