Galluppi

Kuinka rasittavana pidätte, kun exmiehenne uusi nainen alkaa säveltää teidän perhe elämäänne uuteen uskoon ja moittivat teitä äitejä omien lastenne kasvattamisesta; lapset ovat likaisia, lasten vaatteet haisevat, äidit ovat häiriköitä, lapset eivät osaa mitään ovat laiskoja ym? Kuinka paljon siedätte moista katkeruutta ja miten puututte asiaan, jos ex mies ei tee elettäkään omien lasten eteen? Vai otatteko asian vaan huvittuneena ja välinpitämöttömyytenä, ja luotatte siihen että moinen katkeruus loppuu kun siihen ei ota kantaa?
19708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä ja ex:n nykyinen puoliso emme ole koskaan olleet minkäänlaisessa yhteydessä toisiimme. En tiedä hänestä muuta kuin etunimen; sen olen kuullut lapsilta. Ilmeisesti hän suhtautuu lapsiin ihan mukavasti sillä lapset ovat isän lähdössä luokse aina kun isä tapaamista ehdottaa.

Äänestä

enkä aikaa suo moiselle käytökselle. Loppuu kun ei reagoi mitenkään, ja pistää kovan kovaa vastaan, niin huomaavat kuka määrää! Eihän niitä tosissaan oteta, katkeroita kun ovat.

Äänestä

Exsä ei onneksi viitsi tavata lapsiaan, joten monelta murheelta olemme välttyneet.

Ihan rauhassa, ja onnellisina olemme saaneet elämäämme jatkaa, siitä nostan exsälle hattua!

Äänestä

olen ehkä väärä ihminen vastaamaan tähän mutta vastaan silti.

Olen tämä kammoksuttu UUSI vaimo...ja meilläpäin on ikävä kyllä niin että meillä tuo miehen entinen elämä yrittää puuttua...

Ensin otin huvittuneena ne vastaan mutta liika on liikaa.
Entinen eikä nykyinen elämä ei saa puuttua kotien ruokiin,kulttuuriin yms ellei ole selkeästi laiminlyöntiä osoitettavissa.

Asiasta saa sanoa ja pitääkin,lapsien parhaaksi tässä on toimittava.Ei pidä äidin ottaa heti hernettä nenäänsä jos toisesta kodista tulee palautetta...

Puhumalla asiat usein selviävät ja palautteen,negatiivisenkin voi ottaa vastaan...kukaan ei yksin tappele,se on ihan varma.

Äänestä
  • ex miehelle, että lapset eivät saa tavata hänen uusionaisia lainkaan, jottei tule niitä kauheita riitoja ja lapset saa huonoja vaikutteita. Onneksi. Siinä suhteessa olemme etuoikeutetussa asemassa, että ei tarvi tapella miehen uusion katkeruutta vastaan eikä pelätä että lapset olisivat kasvaneet kieroon. Se on asia, josta en tingi, meille miehen naiset eivät tule, eikä tapaa lapsiamme ikinä.

    Äänestä

  • tein alussa selväksi kirjoitti:

    ex miehelle, että lapset eivät saa tavata hänen uusionaisia lainkaan, jottei tule niitä kauheita riitoja ja lapset saa huonoja vaikutteita. Onneksi. Siinä suhteessa olemme etuoikeutetussa asemassa, että ei tarvi tapella miehen uusion katkeruutta vastaan eikä pelätä että lapset olisivat kasvaneet kieroon. Se on asia, josta en tingi, meille miehen naiset eivät tule, eikä tapaa lapsiamme ikinä.

    uusperhepalstalla kirjoittavat olemme etuoikeutetussa asemassa?

    Siinä että saamme sinun kauttasi nähdä, miten kauheaa on kun mies jättää. Siitähän et sinäkään ole vuosikymmeniin päässyt yli! Kaikki me passaamme miehiämme nyt ihan hullun lailla, seisomme ilomielin hellan ja nyrkin välissä, ettei vain tarvitsisi kokea samaa kuin sinä.

    Naista, jonka mies on jättänyt, ei kyllä voi sanoa naiseksi alkuunkaan.

    ;)

    Äänestä

  • suhteessa me kirjoitti:

    ja halua ex mieheni/ex lasten isän uusio naisia meille. Olemme saaneet elää ilman riitoja ja haukkuja. Siinä olemme etuoikeutettuja. Myös siinä, että ex mies/ex isä on samaa mieltä, eikä tuo niitä uusio naisiaan meille. Kyllä se on kauheeta kun mies jätää, ja varsinkin kun lapset jätetään jonkun lapsettoman uusion takia. Ei sellanen ole mies eikä mikään. Ihme että joillekin uusioille vielä kelpaa.

    Äänestä

  • koska emme tarvitse kirjoitti:

    ihan maksoitkin miehestä ja silti se lähti. Me uusikot kyllä saadaan ilmaiseksi! ;)

    Äänestä

  • kuitenkin, että kirjoitti:

    ihan maksoitkin miehestä ja silti se lähti. Me uusikot kyllä saadaan ilmaiseksi! ;)

    joiden perheet olet hajoittanut? Eikö yhtään hävetä?

    Äänestä

  • Miksi kehut miehillä kirjoitti:

    joiden perheet olet hajoittanut? Eikö yhtään hävetä?

    Yököttää nuo sinun juttusi. Voit hokea vaikka kuinka ja kauan noita oksettavia pelkän oman kokemuksesi muotteja. Se ei silti muuta miksikään sitä tosiasiaa, miten kaunista oikea rakkaus voi olla miehen ja naisen välillä, sen on moni meistä uusperheellisistä kokenut - vai miksi oikein luulet, että kukaan lähtee uusperhettä perustamaan? Helppouden takia varmaan? ;-D

    Äänestä

  • suhteessa me kirjoitti:

    uusperhepalstalla kirjoittavat olemme etuoikeutetussa asemassa?

    Siinä että saamme sinun kauttasi nähdä, miten kauheaa on kun mies jättää. Siitähän et sinäkään ole vuosikymmeniin päässyt yli! Kaikki me passaamme miehiämme nyt ihan hullun lailla, seisomme ilomielin hellan ja nyrkin välissä, ettei vain tarvitsisi kokea samaa kuin sinä.

    Naista, jonka mies on jättänyt, ei kyllä voi sanoa naiseksi alkuunkaan.

    ;)

    että naista jonka mies on jättänyt ei kyllä voi sanoa naiseksi ollenkaan?

    Äänestä

  • olisiko aika hakeutua terap... kirjoitti:

    Yököttää nuo sinun juttusi. Voit hokea vaikka kuinka ja kauan noita oksettavia pelkän oman kokemuksesi muotteja. Se ei silti muuta miksikään sitä tosiasiaa, miten kaunista oikea rakkaus voi olla miehen ja naisen välillä, sen on moni meistä uusperheellisistä kokenut - vai miksi oikein luulet, että kukaan lähtee uusperhettä perustamaan? Helppouden takia varmaan? ;-D

    Niin nämä onmun juttuja, niinkuin noi sun. Jokaisella on oikeus kertoa omat juttunsa. Miten toisten jutut on yököttäviä ja sun ei omasta mielestäsi ole? Hei haloooooooooooo ihminen.

    Äänestä

  • tuota mieltä, kirjoitti:

    että naista jonka mies on jättänyt ei kyllä voi sanoa naiseksi ollenkaan?

    aikuisten oikeesti?

    Äänestä

  • tuota tosissasi kirjoitti:

    aikuisten oikeesti?

    oletko tuota mieltä?

    Äänestä

  • yököttää kirjoitti:

    Niin nämä onmun juttuja, niinkuin noi sun. Jokaisella on oikeus kertoa omat juttunsa. Miten toisten jutut on yököttäviä ja sun ei omasta mielestäsi ole? Hei haloooooooooooo ihminen.

    olevan samanlainen kuin sinä, tai samanlainen kuin minä. Meitä on monenlaisia, jokaisen tarina on omanlaisensa. On epäonnistumista ja myös onnistumista. Ja kaikkea siltä väliltä. Jos kirjoittaa jo vuosia samaa toistuvaa tarinaa, kykenemättä näkemään, että kaikki eivät istu samaan muottiin kuin yrität, voi puhua patologiasta. Vai väitätkö, että et ole kirjoittanut yksinomaan aloitukseen kuin aloitukseen uusperhettä halventavaa tekstiä, riippumatta siitä, mistä keskustellaan? Ja varsinkin riippumatta siitä, että itse et ole koskaan kokenut uusperheyttä? Sinulla on viha uusperheyttä kohtaan, eikä se ole näyttänyt vuosien saatossa sinua helpottavan yhtään, että tänne kirjoitat. Se on sama kuin minä menisin kuplavolkkareilla ajavien sivuille haukkumaan joka aloitukseen, kuinka paska auto se kuplavolkkari onkaan, vaikken koskaan olisi sillä edes ajanut. Ja kun toistaisin sitä siellä kymmenkunta vuotta, eiköhän minutkin voisi luokitella aikamoiseksi palstahäiriköksi. Joku voisi ajatella, että minulla on terapian tarve kaameassa vihassani kuplavolkkareita kohtaan, josta en pääse yli enkä ympäri, vaan kiihdytän sitä itsessäni kirjoittelemalla autoa ajamattomana ihmisenä heidän palstallaan. Kysypä joltakin muulta kuin virtuaalisilta "suhteiltasi", kuinka terveenä toimintana he sinun kirjoitteluasi pitävät - kysyhän sitä vaikka lapsiltasi.

    Sinä isket kirjoitukseen kuin kirjoitukseen, eikä sinua edes oikeasti kiinnosta kuulla, että jollain on asiat aivan toisin kuin sinun maailmankuvaasi sopii.

    Edelleen, toistamalla että kuplavolkkari on paska auto, ei sellaisten ajatusta siitä muuteta, jotka sitä oikeasti ovat ajaneet, ja hyväksi kokeneet.

    Äänestä

  • suhteessa me kirjoitti:

    uusperhepalstalla kirjoittavat olemme etuoikeutetussa asemassa?

    Siinä että saamme sinun kauttasi nähdä, miten kauheaa on kun mies jättää. Siitähän et sinäkään ole vuosikymmeniin päässyt yli! Kaikki me passaamme miehiämme nyt ihan hullun lailla, seisomme ilomielin hellan ja nyrkin välissä, ettei vain tarvitsisi kokea samaa kuin sinä.

    Naista, jonka mies on jättänyt, ei kyllä voi sanoa naiseksi alkuunkaan.

    ;)

    Hyvän itsetunnon omaava fiksu nainen kestää kyllä sen "jättämisenkin".

    Ei ero ole pelkästään naisen epäonnistuminen,suhteen onnistumiseen kun tarvitaan molempia osapuolia.

    Itse erosin,kun miehellä oli alkava suhde toisaalla.Ero ei ollut minkään loppu,vaan uuden ja paremman elämän alku,ilman kaunaa ja katkeruutta.

    Äänestä

Vaikka kävisikin, niin meillä ei tahti muutu kenenkään ulkopuolisen toimesta. Meitä ei kukaan moiti, ei hauku eikä sävellä meidän toimintatapaa.
Mikäli näin olisi, niin samoin täälät pesisi samalla lailla. Minä en kantsele enkä kuuntele, vaan annan palaa jos katkeruudessa joku puuttuisi meidän elämään. Huvittavaahan se on, mutta ei kovin kannattavaa, ainakaan meillä!

Äänestä

Jos sanoo aiheesta, on otettava itse opiksi. Ai että sinusta mahdoton ajatus, että sanoisi...älä tukehdu ylemmyydentuntoosi...

Mikä tekee sanomisen katkeruudeksi???

Jos ex ei tee elettäkään omien lastensa eteen, se on hänen valintansa. Kyllä sitä aikanaan niittää mitä on kylvänyt. Miksi minun pitäisi puuttua toisten ihmisten elämään?

Äänestä

Entisen mieheni vaimo ei ole koskaan arvostellut lasteni pukeutumista,tai sitä että lapseni ovat epäsiistejä.

Olen aina huolehtinut siitä että lapsilla on isälle mennessään tarpeeksi siistejä ja puhtaita varavaatteita/ja myös vara kengät sään mukaan.
Lapset ovat myös olemukseltaan siistejä.

En ole kuullut että entisen mieheni vaimo olisi lapsia myöskään laiskoiksi nimittänyt..itse kylläkin välillä murkkuikäiselle kyseisestä asiasta huomautan.

Tiedän että lapseni osaavat vaikka mitä,eivät ole myöskään tyhmiä..joten eipä muunlaista voisi ees väittää;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äideille kirjoitti:

Kuinka rasittavana pidätte, kun exmiehenne uusi nainen alkaa säveltää teidän perhe elämäänne uuteen uskoon ja moittivat teitä äitejä omien lastenne kasvattamisesta; lapset ovat likaisia, lasten vaatteet haisevat, äidit ovat häiriköitä, lapset eivät osaa mitään ovat laiskoja ym? Kuinka paljon siedätte moista katkeruutta ja miten puututte asiaan, jos ex mies ei tee elettäkään omien lasten eteen? Vai otatteko asian vaan huvittuneena ja välinpitämöttömyytenä, ja luotatte siihen että moinen katkeruus loppuu kun siihen ei ota kantaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu