Menee hermot

Kissa kyllä oppii sana EI ja muistaa sen silloinkin, kun kotona ei ole ketään. Ethän sinäkään ole aina kotona suihkuttelemassa ja esineilläkään heittelemässä.

Kannattaa kokeilla etikkaa ja/tai sitruunaa, tai tietenkin vaihtaa matto, mikäli maton materiaali tai haju kissaa houkuttelee repimään.

Oma kissani tykkää pinistä kankaisista hiiristä, joita se heittelee ja pureskelee ja "ajaa takaa". Yhdessä tietenkin leikitään kissa-hiiri leikkiä vaanimisen ja piilottelun kera. Leluja on lattialla joka huoneessa useita. Kissa on sellainen, että sillä pitää olla virikkeitä.

kynnenterä kirjoitti:

Kissa kyllä oppii sana EI ja muistaa sen silloinkin, kun kotona ei ole ketään. Ethän sinäkään ole aina kotona suihkuttelemassa ja esineilläkään heittelemässä.

Kannattaa kokeilla etikkaa ja/tai sitruunaa, tai tietenkin vaihtaa matto, mikäli maton materiaali tai haju kissaa houkuttelee repimään.

Oma kissani tykkää pinistä kankaisista hiiristä, joita se heittelee ja pureskelee ja "ajaa takaa". Yhdessä tietenkin leikitään kissa-hiiri leikkiä vaanimisen ja piilottelun kera. Leluja on lattialla joka huoneessa useita. Kissa on sellainen, että sillä pitää olla virikkeitä.

tarkoitus nimenomaan on, että kissa ei näe mistä kielto tuli. Tottakai omistaja tuoksuu kämpässä mutta tuoksuuhan se silloinkin kun ei ole paikalla.

Kissa yhdistää kiellon EI omistajaan ja mattoon, mutta kun sillä ei ole vaikutusta, toiminto jatkuu.

Onneksi täällä sentään jotkut osaavat vastata asiallisesti ja tajuavat asioita,kiitos siitä :) On kyllä mahdollista että kissa on turhautunut, sillä sen veli kuoli n6kk sitten, ja sen kanssa se leikkikin paljon. Kissa on siis 8v nyt. Hankin sille uuden kissa kaverin kun aloitin työt, jotta sen ei tarvitsisi olla yksin, mutta toinen kissa ei välitä leikkiä sen kanssa, jotain pientä välillä mutta jos meno yltyy niin lopettaa. Ennen leikin sen kanssa enemmän, mutta nykyään ei enään kerkeä, paitsi esim tänään kun on vapaapäivä. On sillä leluja ja niillä leikkii myös. Pitääkin ostaa etikkaa,vesipullo ym ja kokeilla loppuuko mattojen raapiminen. Sohvan raapimisen se lopetti kyllä kun vähän sähähdin sille aina, mutta mattoja annoin raapia kun en tiennyt että rupeavat purkautumaan. Kyllä se harmittaa, enkä näe siinä mitään pahaa jos haluaa pitää myös kodista huolta. Kiitos vinkeistä, kokeilen niitä varmasti! :)

ap,kirjoittaja. kirjoitti:

Onneksi täällä sentään jotkut osaavat vastata asiallisesti ja tajuavat asioita,kiitos siitä :) On kyllä mahdollista että kissa on turhautunut, sillä sen veli kuoli n6kk sitten, ja sen kanssa se leikkikin paljon. Kissa on siis 8v nyt. Hankin sille uuden kissa kaverin kun aloitin työt, jotta sen ei tarvitsisi olla yksin, mutta toinen kissa ei välitä leikkiä sen kanssa, jotain pientä välillä mutta jos meno yltyy niin lopettaa. Ennen leikin sen kanssa enemmän, mutta nykyään ei enään kerkeä, paitsi esim tänään kun on vapaapäivä. On sillä leluja ja niillä leikkii myös. Pitääkin ostaa etikkaa,vesipullo ym ja kokeilla loppuuko mattojen raapiminen. Sohvan raapimisen se lopetti kyllä kun vähän sähähdin sille aina, mutta mattoja annoin raapia kun en tiennyt että rupeavat purkautumaan. Kyllä se harmittaa, enkä näe siinä mitään pahaa jos haluaa pitää myös kodista huolta. Kiitos vinkeistä, kokeilen niitä varmasti! :)

taisit löytää itse ratkaisun ongelmaan; kerran opittu tapa. No nyt sitten se pitäisi saada opetettua pois, mikä kyllä vaatii sinnikkyyttä ja hermojen venytystä, mutta huomaan että sinä kyllä pystyt siihen ja olet yhtälailla kissarakas kuin me muutkin, vaikka saat provoavaa vastausta suunnalta jos toiselta.

Ei ole missään sanottu, etteikö hermot voisi joskus mennä. Toisilla on kärsivällisyyttä, toisilla ei niin paljon. Tällaisia omistajia pitäisi kannustaa ja antaa heille tukea.

Vaikka minkä tahansa eläimen hankintaa edeltää tarkoin harkitseminen, missään ei sanota sitä että hemonsa menettävä ihminen pitää huonekalujaan tärkeämpinä kuin lemmikkiään. Tottakai se raivostuttaa, jos kodissa menee joku rikki eläimen tekosien seurauksena, usein. Tämä raivo taas juontaa juurensa sille, että ihminen ei välttämättä enää epätoivoisena löydä keinoja estää näitä juttuja, ja mehän olemme tottuneet siihen, että hallitsemme useampia asioita elämässämme.

Ymmärrän täysin aloittajaa, olen ollut itsekin samassa jamassa joskus, mutta tiedän sen itse kokeneena, että haukkuminen/tuomitseminen/irvailu ei ketään auta. Hyvä tuki ja neuvot antavat itseluottamusta ja parempaa mieltä.

3n kissan mamma kirjoitti:

Ei ole missään sanottu, etteikö hermot voisi joskus mennä. Toisilla on kärsivällisyyttä, toisilla ei niin paljon. Tällaisia omistajia pitäisi kannustaa ja antaa heille tukea.

Vaikka minkä tahansa eläimen hankintaa edeltää tarkoin harkitseminen, missään ei sanota sitä että hemonsa menettävä ihminen pitää huonekalujaan tärkeämpinä kuin lemmikkiään. Tottakai se raivostuttaa, jos kodissa menee joku rikki eläimen tekosien seurauksena, usein. Tämä raivo taas juontaa juurensa sille, että ihminen ei välttämättä enää epätoivoisena löydä keinoja estää näitä juttuja, ja mehän olemme tottuneet siihen, että hallitsemme useampia asioita elämässämme.

Ymmärrän täysin aloittajaa, olen ollut itsekin samassa jamassa joskus, mutta tiedän sen itse kokeneena, että haukkuminen/tuomitseminen/irvailu ei ketään auta. Hyvä tuki ja neuvot antavat itseluottamusta ja parempaa mieltä.

Taisin ylireagoida, mutta suututtaa vuosi toisensa jälkeen lukea samankaltaisia viestejä, joissa luovutaan heti eläimestä ja laitetaan se kiertämään seuraavalle omistajalle tai hylätään, kun se käyttäytyy lajilleen ominaisella tavalla eli teroittaa luojan sille antamia kynsiä sisällä koska ei voi käyttää niitä ulkona, jonne kissa luontaisesti kuuluisi. Kissa on upea eläin, ja siitä on suunnattomasti iloa kun vain muistamme, että se on petoeläin, jolla on kynnet ja hampaat ja oikeus niitä myös käyttää (vaikka sitten mattoihin ja muihin kotiemme sisusteisiin) mikäli kaikkea energiaa ei voi purkaa ns. luvallisella tavalla. Minulla on jo 16v kissa, joka nuorena sai aikaan vahinkojakin, osa merkittäviä, mutta aina on eläin ollut tärkeämpi kuin eloton tavara.

emmiina45 kirjoitti:

Taisin ylireagoida, mutta suututtaa vuosi toisensa jälkeen lukea samankaltaisia viestejä, joissa luovutaan heti eläimestä ja laitetaan se kiertämään seuraavalle omistajalle tai hylätään, kun se käyttäytyy lajilleen ominaisella tavalla eli teroittaa luojan sille antamia kynsiä sisällä koska ei voi käyttää niitä ulkona, jonne kissa luontaisesti kuuluisi. Kissa on upea eläin, ja siitä on suunnattomasti iloa kun vain muistamme, että se on petoeläin, jolla on kynnet ja hampaat ja oikeus niitä myös käyttää (vaikka sitten mattoihin ja muihin kotiemme sisusteisiin) mikäli kaikkea energiaa ei voi purkaa ns. luvallisella tavalla. Minulla on jo 16v kissa, joka nuorena sai aikaan vahinkojakin, osa merkittäviä, mutta aina on eläin ollut tärkeämpi kuin eloton tavara.

"suututtaa vuosi toisensa jälkeen lukea samankaltaisia viestejä, joissa luovutaan heti eläimestä ja laitetaan se kiertämään seuraavalle omistajalle tai hylätään"
ja silti tällä palstalla käsketään kissan omistajaa luopumaan lemmikistään heti kun menee vähänkin hermot mutta sitten suututaan jos joku aikoo niin tehdä, monessa ketjussa nähnyt. Tuota en ymmärrä ja ei se mitään että ylireagoit, niinhän me kaikki joskus teemme. En ota enempää kantaa tähän ketjuun enään, sain jo hyviä vinkkejä.

3n kissan mamma kirjoitti:

Ei ole missään sanottu, etteikö hermot voisi joskus mennä. Toisilla on kärsivällisyyttä, toisilla ei niin paljon. Tällaisia omistajia pitäisi kannustaa ja antaa heille tukea.

Vaikka minkä tahansa eläimen hankintaa edeltää tarkoin harkitseminen, missään ei sanota sitä että hemonsa menettävä ihminen pitää huonekalujaan tärkeämpinä kuin lemmikkiään. Tottakai se raivostuttaa, jos kodissa menee joku rikki eläimen tekosien seurauksena, usein. Tämä raivo taas juontaa juurensa sille, että ihminen ei välttämättä enää epätoivoisena löydä keinoja estää näitä juttuja, ja mehän olemme tottuneet siihen, että hallitsemme useampia asioita elämässämme.

Ymmärrän täysin aloittajaa, olen ollut itsekin samassa jamassa joskus, mutta tiedän sen itse kokeneena, että haukkuminen/tuomitseminen/irvailu ei ketään auta. Hyvä tuki ja neuvot antavat itseluottamusta ja parempaa mieltä.

jos hommaat kissan ja sinulla menee hermo mattojen kynsimisestä, et ole oikea ihminen kissaa pitämään.

Meillä kynsitään mattoja vaikka kynnet leikataan joka viikko.
Siihen on vaan totuttava.

Näin se vaan on.

Jos ei tuonvertaa ota selville eläimen luontaisia tapoja ja taipumuksia, niin huonosti on asiat.

Anna vaan kissa pois.

Mä ole täsälleen samaa mieltä, kuin edellinenkin.

Ihaile niitä mattojas vaan. Hommaa lelukissa, se ei syö, ei raavi ja on hiljainen.

ei kissaa ei kirjoitti:

jos hommaat kissan ja sinulla menee hermo mattojen kynsimisestä, et ole oikea ihminen kissaa pitämään.

Meillä kynsitään mattoja vaikka kynnet leikataan joka viikko.
Siihen on vaan totuttava.

Näin se vaan on.

Jos ei tuonvertaa ota selville eläimen luontaisia tapoja ja taipumuksia, niin huonosti on asiat.

Anna vaan kissa pois.

Mä ole täsälleen samaa mieltä, kuin edellinenkin.

Ihaile niitä mattojas vaan. Hommaa lelukissa, se ei syö, ei raavi ja on hiljainen.

eli sinusta kodittomia kissoja ei ole tarpeeksi, ja suosittelet kaikkia ihmisiä jotka eivät anna kissan tuhota kotiaan luopumaan kissoista? Kadullako/kissatalossa/lopetettunako on parempi olla kuin kodissa jossa hoidetaan hyvin kissat vaikka jotkin asiat kielletään? Eli mielummin kissa kodittomaksi kuin että kyseltäisiin neuvoja ongelmiin? Oletko nyt ihan tosissasi, lisää kodittomia kissoja..? Tiesitkö että kissat saavat raapia raapimapuuta mielinmäärin ja ihmisellä on oikeus pitää kotinsa juuri sellaissena kuin haluaa jos vain mahdollista, ja sinun mielipiteet eivät vaikuta siihen yhtään.

sitte sullakin hermot menee eli jostain hiton matoista niin, jotta tekee mieli luopua kissasta! Entäs sitten jos se sairastuu? Entäs sitten jos se joka päivä kusee ja oksentaa lattialle, eikä oo hetkeekään hiljaa kuten oma kissani?!!! Ei oo helppoo kuule mullakaan, mutta en oo hetkeekään meinannu kissastani luopua! En vaikka eläinlääkärikulut jo nyt maksaa taatusti enemmän kun sun huushollin kaikki matot vaikka oisivat aitoja persialaisia! Miten sulla on varaa pitää kissaa jos ei oo varaa edes mattoa ostaa?

Jaksais enää pienestä kitis... kirjoitti:

sitte sullakin hermot menee eli jostain hiton matoista niin, jotta tekee mieli luopua kissasta! Entäs sitten jos se sairastuu? Entäs sitten jos se joka päivä kusee ja oksentaa lattialle, eikä oo hetkeekään hiljaa kuten oma kissani?!!! Ei oo helppoo kuule mullakaan, mutta en oo hetkeekään meinannu kissastani luopua! En vaikka eläinlääkärikulut jo nyt maksaa taatusti enemmän kun sun huushollin kaikki matot vaikka oisivat aitoja persialaisia! Miten sulla on varaa pitää kissaa jos ei oo varaa edes mattoa ostaa?

Minulla on vuoden ikäinen koira, ja nuo kolme vallanhassua kissaa.

ensimmäisen kissani kanssa sain taistella sen hengen pitimiksi pentuna, kun se ripuloi jatkuvasti ja oli vaarassa kuivua ja kuolla. Olin tuolloin 16 vuotias, ja maksoin ensimmäisillä kesätyörahoillani eläinlääkärikulut ja ajattelin, että nyt loppuu rahat, enkä voi tehdä enää mitään, kunnes keksin (jota siis ihme kyllä lääkäritkään eivät kyseenalaistaneet) että pojalla on vilja-allergia. Siihen loppuivat ne oireet.

Toinen kissoistani tuli parin kuukauden sisällä kaveriksi ensimmäiselle. Se oli liian varhain vieroitettu emostaan, se mahtui istumaan kämmenelleni ja sillä oli vielä kirkkaansiniset silmät, korvat täynnä punkkeja ja alipainoinenkin se oli. Kissa oli eläinpuistoon jätetty, sisarukset ties minne päin maailmaa myyty, ja siellä se reppana taisteli ruoastaan isompien pentujen kanssa. Sinne meni rippilahjaksi saadut rahat hoitokuluihin. Mutta se tuhon määrä mitä tämä toka kissa sai aikaan, oli aikakautenaan valtavaa. Se puri jokaikiset ohuet piuhat kämpästä palasiksi, repi tapettia, järsi tavaroita. Kyllä siinä meinasi jo hermot neljänsien kaijuttimien jälkeen mennä totaalisesti. Mutta kissa on oppivainen, eikä se enää semmoisia harrasta. Kyse oli tekemisen puutteesta, ja siihen tuli sitten korjaus.

Tämä kolmas jukuripää on saanut monesti hengenlähtöuhan hyökkäilyjen ja riehumisten takia. Kissa on vuoden, aktiivinen energiapakkaus, joka edellisessä kodissaan kohdisti leikinhalut ja paineet omistajaansa tekemisen puutteen takia. Sillä ei ollut juuri virikkeitä, ei leikkikaveria. Kissa sopeutui kotiimme kahdessa päivässä ja nyt voimme huokaista helpotuksesta, että se ei revi kenkiä hajalle, ei hyökkäile ihmisten päälle eikä hajota vaatteita. Sillä on siis kivaa!

Koiran kanssa olen saanut kunnon hepuleita, repinyt hiuksia päästäni ja kiroillut kuin puliukko. Olen jopa pitänyt sitä lähtölistalla, kun ongelmia tulee toisensa jälkeen. Nyt olen päässyt siitä vaiheesta yli, näiden kahden 3n istuttavan sohvan, sängyn, 2 plyysimaton, lukemattomien laskujen ja tapettien jälkeen. Se on elämää eläinten kanssa.

Siinä menee hermot, siinä suutuspäissään latelee rumia asioita, vaikka me emme niitä tarkoittaisikaan. Eläin ei sanomisistamme oikeasti tuon taivaallista välitä eikä ne sitä ymmärrä, joten eivät ne niistä voi koskaan pahastuakaan.

Ne eivät myöskään tuomitse meidän virheitämme, kuten me, jotka aina 'tiedämme' olevamme parempia kuin muut.

3n kissan mamma kirjoitti:

Minulla on vuoden ikäinen koira, ja nuo kolme vallanhassua kissaa.

ensimmäisen kissani kanssa sain taistella sen hengen pitimiksi pentuna, kun se ripuloi jatkuvasti ja oli vaarassa kuivua ja kuolla. Olin tuolloin 16 vuotias, ja maksoin ensimmäisillä kesätyörahoillani eläinlääkärikulut ja ajattelin, että nyt loppuu rahat, enkä voi tehdä enää mitään, kunnes keksin (jota siis ihme kyllä lääkäritkään eivät kyseenalaistaneet) että pojalla on vilja-allergia. Siihen loppuivat ne oireet.

Toinen kissoistani tuli parin kuukauden sisällä kaveriksi ensimmäiselle. Se oli liian varhain vieroitettu emostaan, se mahtui istumaan kämmenelleni ja sillä oli vielä kirkkaansiniset silmät, korvat täynnä punkkeja ja alipainoinenkin se oli. Kissa oli eläinpuistoon jätetty, sisarukset ties minne päin maailmaa myyty, ja siellä se reppana taisteli ruoastaan isompien pentujen kanssa. Sinne meni rippilahjaksi saadut rahat hoitokuluihin. Mutta se tuhon määrä mitä tämä toka kissa sai aikaan, oli aikakautenaan valtavaa. Se puri jokaikiset ohuet piuhat kämpästä palasiksi, repi tapettia, järsi tavaroita. Kyllä siinä meinasi jo hermot neljänsien kaijuttimien jälkeen mennä totaalisesti. Mutta kissa on oppivainen, eikä se enää semmoisia harrasta. Kyse oli tekemisen puutteesta, ja siihen tuli sitten korjaus.

Tämä kolmas jukuripää on saanut monesti hengenlähtöuhan hyökkäilyjen ja riehumisten takia. Kissa on vuoden, aktiivinen energiapakkaus, joka edellisessä kodissaan kohdisti leikinhalut ja paineet omistajaansa tekemisen puutteen takia. Sillä ei ollut juuri virikkeitä, ei leikkikaveria. Kissa sopeutui kotiimme kahdessa päivässä ja nyt voimme huokaista helpotuksesta, että se ei revi kenkiä hajalle, ei hyökkäile ihmisten päälle eikä hajota vaatteita. Sillä on siis kivaa!

Koiran kanssa olen saanut kunnon hepuleita, repinyt hiuksia päästäni ja kiroillut kuin puliukko. Olen jopa pitänyt sitä lähtölistalla, kun ongelmia tulee toisensa jälkeen. Nyt olen päässyt siitä vaiheesta yli, näiden kahden 3n istuttavan sohvan, sängyn, 2 plyysimaton, lukemattomien laskujen ja tapettien jälkeen. Se on elämää eläinten kanssa.

Siinä menee hermot, siinä suutuspäissään latelee rumia asioita, vaikka me emme niitä tarkoittaisikaan. Eläin ei sanomisistamme oikeasti tuon taivaallista välitä eikä ne sitä ymmärrä, joten eivät ne niistä voi koskaan pahastuakaan.

Ne eivät myöskään tuomitse meidän virheitämme, kuten me, jotka aina 'tiedämme' olevamme parempia kuin muut.

Olen seurannut eläimiä, kissoja ja koiria varmaan jo 40v ja onnellisimmaksi olen huomannut ne, joilla on vapaus elää maalla ja käyttäytyä eläimen luontonsa mukaisesti. Mutta, kaupunkilaisetkin tahtovat lemmikin ja ongelmat ovat sen mukaiset. Kissalla on kynnet, joita se luontaisesti teroittelee hyvinkin usein, ja koska asunnoissa hyvin harvoin on sopivia kohteita, kynsiä teroitetaan missä vain voidaan (sohvat, nojatuolit, matot yms) ja vahinkoja tulee. Meillä toimii kynsien säännöllinen leikkaus ja matot, jotka eivät ole moksiskaan kissan kynsistä eikä vanharouva paljoa enää jaksakaan.

emmiina45 kirjoitti:

Olen seurannut eläimiä, kissoja ja koiria varmaan jo 40v ja onnellisimmaksi olen huomannut ne, joilla on vapaus elää maalla ja käyttäytyä eläimen luontonsa mukaisesti. Mutta, kaupunkilaisetkin tahtovat lemmikin ja ongelmat ovat sen mukaiset. Kissalla on kynnet, joita se luontaisesti teroittelee hyvinkin usein, ja koska asunnoissa hyvin harvoin on sopivia kohteita, kynsiä teroitetaan missä vain voidaan (sohvat, nojatuolit, matot yms) ja vahinkoja tulee. Meillä toimii kynsien säännöllinen leikkaus ja matot, jotka eivät ole moksiskaan kissan kynsistä eikä vanharouva paljoa enää jaksakaan.

Kylä mullakin tuo vanhin saattaaa näyttää kynsiään matolle, mutta siihen ei tarvitse kuin kiellon niin se lopettaa. Omistan raapimatelineen ja pari raapimapuuta. Siinä ne saavat kerrostaloasunnossakin raapia ja kiipeillä niin paljon kuin huvittaa eikä sohvat tai matot ole kiinnostuksen kohteina. Kaiken päälle ne pääsevät vielä pihallekin valjaissa, kaikki kolme murmelia. Vaikka asuisin maalla, en päästäisi kissojani vapaana liikkumaan sillä ne taatusti lähtee pihastansa ja joka päivä saisi miettiä, tuleeko ne ehjänä kotiin vai tuleeko ollenkaan. Rakentaisin niille mieluummin tarhan, jossa olisi kiipeilymahdollisuudet ja piilopaikat.

Luonnossa syntynyt ja elänyt kissa hallitsee itse elämäänsä. Kotioloissa syntyneet ja eläneet kissat näkevät kaksiulotteisesti maailman. Siksikös moni kissa hyppää ikkunasta tai parvekkeelta alas ja pudotuksen jälkeen ovat aivan paniikissa turvallisen ympäristön kadottua niiden ympäriltä.

Kaupunkilaiset eivät taatusti ole maalla asuvia tyhmempiä. Kissa on oppivainen ja sitä voi opettaa. Ja minä en kissojeni kynsiä leikkaa, sillä se aiheuttaa niissä suuremman tarpeen niitä teroittaa ja uudistaa.

Kerrostaloasunnoissa voi olla raapimiseen sopivia kohteita kissoille kuten jo aijemmin sanoinkin. On itsestään kiinni, jaksaako sellaisia kissapoloisille hankkia ja rakentaa. Mikäs sen lähempänä aitoa raapimiskohdetta kuin puunrungot tai naruraapimapuut. Siinä voivat venytellä ja vahvistaa pieniä etutassun lihaksiaan!

Kissahan kuin ei mikään muukaan eläin ole lapseen verrattavissa. Mikäli kissan tai koiran hankkii, on sille suotava mahdollisuudet toteuttaa itseään samalla tavalla kuin luonnossa, ei kerrostaloasunnossa eläminen välttämättä ole niin huonoa, vaikka useimmat ihmisistä niin luulevatkin.

3n kissan mamma kirjoitti:

Kylä mullakin tuo vanhin saattaaa näyttää kynsiään matolle, mutta siihen ei tarvitse kuin kiellon niin se lopettaa. Omistan raapimatelineen ja pari raapimapuuta. Siinä ne saavat kerrostaloasunnossakin raapia ja kiipeillä niin paljon kuin huvittaa eikä sohvat tai matot ole kiinnostuksen kohteina. Kaiken päälle ne pääsevät vielä pihallekin valjaissa, kaikki kolme murmelia. Vaikka asuisin maalla, en päästäisi kissojani vapaana liikkumaan sillä ne taatusti lähtee pihastansa ja joka päivä saisi miettiä, tuleeko ne ehjänä kotiin vai tuleeko ollenkaan. Rakentaisin niille mieluummin tarhan, jossa olisi kiipeilymahdollisuudet ja piilopaikat.

Luonnossa syntynyt ja elänyt kissa hallitsee itse elämäänsä. Kotioloissa syntyneet ja eläneet kissat näkevät kaksiulotteisesti maailman. Siksikös moni kissa hyppää ikkunasta tai parvekkeelta alas ja pudotuksen jälkeen ovat aivan paniikissa turvallisen ympäristön kadottua niiden ympäriltä.

Kaupunkilaiset eivät taatusti ole maalla asuvia tyhmempiä. Kissa on oppivainen ja sitä voi opettaa. Ja minä en kissojeni kynsiä leikkaa, sillä se aiheuttaa niissä suuremman tarpeen niitä teroittaa ja uudistaa.

Kerrostaloasunnoissa voi olla raapimiseen sopivia kohteita kissoille kuten jo aijemmin sanoinkin. On itsestään kiinni, jaksaako sellaisia kissapoloisille hankkia ja rakentaa. Mikäs sen lähempänä aitoa raapimiskohdetta kuin puunrungot tai naruraapimapuut. Siinä voivat venytellä ja vahvistaa pieniä etutassun lihaksiaan!

Kissahan kuin ei mikään muukaan eläin ole lapseen verrattavissa. Mikäli kissan tai koiran hankkii, on sille suotava mahdollisuudet toteuttaa itseään samalla tavalla kuin luonnossa, ei kerrostaloasunnossa eläminen välttämättä ole niin huonoa, vaikka useimmat ihmisistä niin luulevatkin.

be happy! Mitäs muutamasta matosta! Mulla elukat on tuhonnu koko kämpän lautalattian & kaikki kaiteet, niin että edessä on niitten (siis ei eläinten :) uusiminen. Tiedätkös mitä se kustantaa ja mitä muuta vaivaa aiheuttaa? Ehkä hiukkasen enemmän kuin pari raavittua mattoa..! Ensiksikin tyhjennä KOKO asunto kaikesta tavarasta huonekaluista alkaen. Teippaa kaikki kaappien ovet umpeen joka saumasta. Vedä muovit kaikkien kiinteiden kaappien ja kaapistojen ympärille. Lähde itse elukoinesi evakkoon useaksi päiväksi. Sitten tulee kiltit (mutta helv.. kalliit) urakoitsijasedät hiomaan lattiat ja muut puupinnat, vaihtamaan kaikki (!!!!!) listat ja lopulta lakkaamaan, lakkaamaan ja ainakin vielä kerran lakkaamaan. Työtunteja kuluu, taksamittari raksuttaa ja itse olet ties missä pakosalla (ja kamat jossain maksullisessa (!) varastossa, jonne niiden roudaus ei sekään ollu ilmaista!) Rahaa, aikaa, vaivaa ja vitutusta. Mutta kertaakaan en ole ajatellut että v*tun elukat, saatte lähteä!!!!!!! Tätä se vaan on joskus lemmikkien kanssa. Jos sulle on ne helvetin matot tärkeämmät kuin kissa, niin ihmettelen suuresti että miksi ylipäätään hankit sen riesaksesi? Eikä tässä edes vielä ollut kaikki mitä elukkaiseni ovat tuhonneet, raapineet, kusseet, paskoneet..jne..mutta olipahan pieni esimerkki että matto on kuule maailmassa mitätön asia!