Tina

Kauniiksi kasvoit
kauniimmaksi muita
vaikka olit vain yksi
tavallinen tyttönen
vaalea, poninhäntäinen

Toisiamme jututettiin
monet jutut höpistiin
katsoit silmiini sinisillä
silmilläsi, ja paljonhan me
myös valehdeltiin

Ankarat vuodet, kauan sitten
sinun ansiostasi kestin
löysin sinut silloin
aina kun tarvitsin, etkä
mennyt muualle sieltä
minne tiesit minunkin tulevan

Kauan sitten myös katosit
mutta ei kadonnut muisto
ei sammunut toivo, että
vielä jossakin kohdattaisiin,
ehkä taas yhdessä naurettaisiin

Ensimmäinen rakkaus sammuu viimeisenä
Muistojen muistot vaikka jäljellä on

Silloin, kauan sitten, ei minulla ollut
maailmassa muuta kuin vain ajatus sinusta
Mutta se oli valtavan paljon, se oli
enemmän kuin tarpeeksi

Nyt olet poissa, uneen nukkunut,
taivaaseen siirtynyt
Lepää rauhassa
Tyhjä paikka sydämessäni viiltää
mutta kaipaus on yhä kaunis, kuin on
ollut kaikki nämä vuodet

Illalla mietin, että kenties
vielä jossakin kohdataan
Aamun lehti toi vastaukseksi yhden,
vain yhden ilmoituksen.
0100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


runoja puno kirjoitti:

Kauniiksi kasvoit
kauniimmaksi muita
vaikka olit vain yksi
tavallinen tyttönen
vaalea, poninhäntäinen

Toisiamme jututettiin
monet jutut höpistiin
katsoit silmiini sinisillä
silmilläsi, ja paljonhan me
myös valehdeltiin

Ankarat vuodet, kauan sitten
sinun ansiostasi kestin
löysin sinut silloin
aina kun tarvitsin, etkä
mennyt muualle sieltä
minne tiesit minunkin tulevan

Kauan sitten myös katosit
mutta ei kadonnut muisto
ei sammunut toivo, että
vielä jossakin kohdattaisiin,
ehkä taas yhdessä naurettaisiin

Ensimmäinen rakkaus sammuu viimeisenä
Muistojen muistot vaikka jäljellä on

Silloin, kauan sitten, ei minulla ollut
maailmassa muuta kuin vain ajatus sinusta
Mutta se oli valtavan paljon, se oli
enemmän kuin tarpeeksi

Nyt olet poissa, uneen nukkunut,
taivaaseen siirtynyt
Lepää rauhassa
Tyhjä paikka sydämessäni viiltää
mutta kaipaus on yhä kaunis, kuin on
ollut kaikki nämä vuodet

Illalla mietin, että kenties
vielä jossakin kohdataan
Aamun lehti toi vastaukseksi yhden,
vain yhden ilmoituksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu