Ystäväperhe kävi kylässä ja rouva kysyi että saako vauvaa pitää vähän aikaa sylissä (vauva2.5kk) ja tietenkin annoin luvan. No, tää rouva piti varmaan 10min ja laittoi seurustelevan vauvan vaunuihin ja sanoi ettei pitempiä aikoja kannata kerralla pitää sylissä ettei totu! Mä sanoin että meillä pidetään niin paljon sylissä kun keretään johon sain vastauksen että olemme myömemmin ohgelmissa. En voinut uskoa korviani.
Mitähän tämä eukko ajoi takaa? Eiköhän vauvoja saa pitää niin paljo sylissä kun huvittaa, tai ainakin mä teen niin.
Miten teillä toimitaan?
Mitähän tämä eukko ajoi takaa? Eiköhän vauvoja saa pitää niin paljo sylissä kun huvittaa, tai ainakin mä teen niin.
Miten teillä toimitaan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
vanhanaikaista hapatusta sun tuttavaperheeltäsi. Eli ihan oikein olet ajatellut asiaa ja sen mukaan voit toimia. Syliin vaan ja sitä vauvat ja lapset kaipaavat. Jos vauvana ottaa vaivaa niin maksaa kyllä myöhemmin takaisin! Saatte hienon äitilapsi suhteen aikaiseksi ja lapsi luottaa sinuun kun olet aidosti läsnä.
meillä vauva saa olla niin paljon sylissä kuin haluaa, ja jos joku haluaa pitää sylissä niin en kiellä, vauvahan tarvitsee rakkautta ja hellyyttä!!!!!
Tottamooses syli on hyväksi ja mitään aikarajoja. Mulla on paljon sylitelty 1v joka on tasapainoinen,luottavainen lapsi. Ei roiku kokoajan minussa ja pärjää muidenkin hoivissa. Tää on taas tätä ettei saa sitä ja tätä tehdä ettei vauva vaan opi....
Läheisten syli se tärkein syli. Syliä syliä ja etenkin pieni vastasyntynyt kaipaa. Sylityskin riippuu ihan tilanteesta. Joskus sen huomaa, että vauvakin tahtoo pois rauhoittumaan pois sylistä tai sitten toisin päin. Ja isompaa vauvaa nukuttaessa on tietty hyvä, että hän on sen verran valveilla siirtyessään omaan sänkyynsä, että tajuaa mistä on kyse, ettei aina nukuteta syliin ja sitten herääkin yöllä sängystään. Muuten syliä kyllä ja niin kauan kuin sitä jaksaa kantaa : ) Samahan se on perhepedinkin suhteen. Siitä saisi kanssa aikamoista kädenvääntöä tehdä että mikä on oikein ja missä vaiheessa. Jokaisen katsoo asiat omaksi parhaakseen.
Järkyttävää, että oikeasti on tollaisia ihmisiä kuin tuo rouva!!!! Ja vielä järkyttävämpää on se, että vielä joskus ammoin on ollut ohjeistus, että ei liikaa syliä, ettei totu.........onneksi ajat ovat muuttuneet. Meille neuvolassa on korostettu, kuinka tärkeää on pitää vauvaa sylissä paljon, koska kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa.
Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä.
Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".
Sylittelystä ja kantamisesta:
Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista syytä pitää lapsi lähelläsi
1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.
2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.
3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.
5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti
6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä
7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi
8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan
9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen
10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa
Continuum-teoria perustuu Liedloffin omiin kokemuksiin eteläamerikkalaisen Yequana-intiaaniheimon parissa. Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan – siihen saakka kunnes alkavat ryömiä – sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla. Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.
Havaintojensa ja myöhempien tutkimustensa pohjalta Liedloff loi continuum-teorian: lyhykäisyydessään ajatuksen siitä, että ihmislajille on olemassa ”jatkumo”, luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa. Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn. Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi. Lapsi ahdistuu, on itkuinen, sairastelee, kehittyy hitaammin.
Tämä on hyvä pointti:
Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla.
ELI mitä enemmän syliä pienenä, sitä luottavaisempi ja itsenäisempi vanhempana.
Sama pätee lähellä nukkumiseen.