Kun tässä pitkästä aikaa "kevyen musiikin" kanava pooki auki,oivalsin,ettei voi rajata kevyttä ja klasssista.
Millainen musiikki antaa ihmiselle jotain,ei se silloin ole kevyttä.Kaikki muusikot ovat arvostettavia,äsken kuuntelin Reijo Taipaleen Joa jätät minut ja kohta voin kuunnella Charles Aznavourin La Bohemen,ja Sibeliuksen viulukonserron,opus 47.Mutta nyt juuri tulee Liemolan Anna pois mun sormuksein,kitarain..
hehehe.
Hauskoja juttuja voisin kertoa,en Junnu Vainionkaan muistoa himmennä,kun kerron että silloisessa opettajakorkeakoulussa olin itse vääntämässä virttä harmonilla,kun Watti tulee suorittamaan musiikin tenttiään,siis ei saanut open papereita,kun ei ollut musiikin tenttiä läpi.
Samoin minä olen aina inhonnut harmoonin ääntä,senkin jälkeen.
Millainen musiikki antaa ihmiselle jotain,ei se silloin ole kevyttä.Kaikki muusikot ovat arvostettavia,äsken kuuntelin Reijo Taipaleen Joa jätät minut ja kohta voin kuunnella Charles Aznavourin La Bohemen,ja Sibeliuksen viulukonserron,opus 47.Mutta nyt juuri tulee Liemolan Anna pois mun sormuksein,kitarain..
hehehe.
Hauskoja juttuja voisin kertoa,en Junnu Vainionkaan muistoa himmennä,kun kerron että silloisessa opettajakorkeakoulussa olin itse vääntämässä virttä harmonilla,kun Watti tulee suorittamaan musiikin tenttiään,siis ei saanut open papereita,kun ei ollut musiikin tenttiä läpi.
Samoin minä olen aina inhonnut harmoonin ääntä,senkin jälkeen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Autoillessani näppäsin radion klassiselle kanavalle. Tunnistin heti Sibeliuksen "Var det endröm" laulun soivan huikaisevan kauniin naisäänen laulamana. Uskokaa tai älkää, minun oli pysäytettävä auto tien varteen nauttiakseni häiriöttä esityksestä. Laulaja oli Karita Mattila.
Kun Erik Tawastjernan Sibelius elämäkerrat ilmestyivät joskus 1980-luvun lopulla, hankin ne (5 osaa). Ryhdyin tosissani opiskelemaan, lainasin kirjastosta kaikki sinfoniat, kaiken Sibban musiikin äänitteet siirtäen ne kotona kasetille. Olin siihen aikaan paljon autolla tien päällä. Kuuntelin pelkästään Sibeliusta.
En itse soita mitään instrumenttia, mutta osasin hyräillä laulujen ja sinfonioiden teemoja. "Timantti hangella" ja "III sinfonia" jäivät kestosuosikeikseni.
tieto:
Sinfoniaorkesterin soittajilla on kaikkein eniten stressiä työssään, siis ammateista. ;)
..halu ärsyttää..ei muuta. Ei kandee..jos, tän aloittajan kanssa tosissaan lähtisi musiikista keskustelemaan niin "paskat tulis sillä housuun", Tietämys nolla.
t.friidu
uskon,kun sain sinutkin provosoitua!
Mut etpä taida uskaltaa lähtee.
Siolle,mitähän sekin tarkoittaa,pitääköhän minunkin ruveta täällä suomenkieltä-kin opettamaan.
Sitä paitsi mulla ei yleensä ole housuja jalassain.
.................................................
Pitääköhän tässäkin ketjussa alkaa rakentamaan rauhaa.. Jokaisesta asiasta voi olla jotain mieltä,mutta eikö voida rauhallisesti,ettei mennä henkilökohtaisuuksiin..Musiikki on aihe,joka puhuttaa jokaista.Riippuu kovasti mielialasta,mitä haluaa kuunnella. Musiikki on sinänsä ,hyvää terapiaa..Kotiaskareitakin tehdessä,on miellyttävää
kuunnella jotain.Minä itse pidän ,sellaisesta surumielisestä,rauhallisesta,tunteita herättävästä musiikista.Minulla on sokea lapsenlapsi,hän tahtoo iloista ja räiskyvämpää,joten vaihtelemme..
Nautitaan..t.Irkku
minulle rakkain Sibeliukselta tämä viulukonsertto,opus 47.
Sibelius sävelsi viulukonserttonsa vv. 1904-05 hyvin traumaattisisa sieluntiloissa. Aino-rouva joutui tämän tästä etsimään miestään Kämpistä tai Königistä, mistä tämä ei malttanut palata vuorokausiin kotiinsa.
Sibelius sähläsi konserttonsa esiintulon niin huonosti kuin mahdollista, valitsi mm. ensi-esittäjäksi siihen kykenemättömän viulistin. Niinpä tämä mainio konsertto nukahti ruususen uneen kolmeksi vuosikymmeneksi, kunnes mestariviulisti Haifetz otti sen ohjelmistoonsa 1930-luvulla.
klassinen musiikki päivittäin.
Itse en ole sen sieluun sen enempää paneutunut, mutta pidän siitä.
On selvä, että jotkut kappaleet ja säveltäjät ovat enemmän suosiossa kuin muut.
Stressaavaa sen soittaminen varmaan on, sillä sitähän soitetaan tiukasti nuottien mukaan, vaikka sitten soittajana olisi velmuileva Kuusiston Pekka.
Näyttää olevan erittäin yleinen harhaluulo, että klassista musiikkia soitettaisiin tiukasti nuottien mukaan.
On totta, että suurimmassa osassa teoksissa nuotinnos on erittäin tarkkaa ja esiinttämismerkintöjä myös tarkasti, dynaamiikkaan ja tempoon liittyviä asioita ja niitä myös luonnollisestikin pyritään noudattamaan. Siitä huolimatta, että soitetaan tavallaan tarkasti nuottien mukaan, on kuulokuva varmasti lähes aina erilainen riippuen orkesterista ja kapellimestarista. Jokaisella kapellimestarilla on omat tulkintansa teoksista ja soittajatkin voivat vaikuttaa hyvin paljon pieniin sävyihin. Sekin kuinka hiljainen on kappaleen hiljaisin kohta, esimerkiksi, on tulkinnan varassa.
Tietenkin nämä asiat ovat sellaisia, joita peruskansalainen ei tule aina ajatelleeksi, mutta muusikoille pienet sävyt ja erot ja mahdollisuus tuoda myös omaa tulkintaa mukaan teoksesta riippuen, ovat voimavaroja tuovia asioita.
Vaikka olenkin sitä mieltä, että Sibeliuksen Finlandiasta pitäisi tehdä meidän kansallislaulumme, olen kaikkiruokainen musiikin kuuntelija.
Vaikuttaa siltä, että raja ns. fiinimmän ja rahvaan musiikin kuuntelemisen välillä ei enää ole niin ehdoton kuin joskus viisikymmenluvulla.
Nyt ovat Reino Helismaa ja Junnu Vainio nousseet arvoon arvaamattomaan, eivätkä suotta.
Kiitos mielenkiintoisesta aloituksestasi.
Mielestäni kaikki musiikki, joka liikuttaa ihmisen tunteita tai herättää muistoja, on kuuntelemisen arvoista.
Kun tässä joudun odottelemaan eräitä tietoja koneen ääressä, vastaanpa tännekin.
Minulle musiikki, taustalla soivana, on kuin seuraa josta aina löytää uutta.
Joskus laitan soimaan esim. Mozartin musiikkia, ja kuuntelen kuinka Romanza/Larghetto konsertosta Käyrätorvelle ja orkesterille täyttää maisemani.
Toisen kerran lautaselle Elvistä, tai kotimaista tuttua ja turvallisen tuntuista.
Ostin hengellistä musiikkia monta kansiota, ja nyt tämä mahtava Mielenrauhan musiikki, luonnon äänistä, puron solinaa, linnun laulua jne, on vallannut minut.
Rauhoittavaa mielenrauhan musiikkia myös Panhuilulla. Mahtavaa nautittavaa.
Musiikki kuin musiikki, kun se elää soinnuilla, ei pelkällä lyömäsoittimien paukkeella.
mikähän tuollekaan sanallalle olisi kansanomaismpi sana...no hyvää tuottava.
Ja joksisell meistä se oma musiikkimme,joillekin huilu,viulu tai humppa,mistä sen ymmärtää,miksi.
Ja eri ikäisenä eri musiikki,naureskelen kun mulla mennyt ehki "väärin päin",nuorena ehdoton ns.klassisen musiikin kuuntelija ja konserteissa kävijä,(Kuusiston pojat minusta liian teknisiä).
Nyt olen "lumoutunut" tästä aivopesuhömpästä,joka kehottaa ihmisiä vain kaikkeen elämän ns.keveyteen.
Mutta edelleen....viulu on suosikkini,ja mikäs sen upeempaa kuin oikea czardas....niin monenkin maan tavalla.Edellen Portugalin fado,joka kertoo rakkaudesta raadollisimmaan ja ihan tavallisesta elämän aherruksesta. Ja Charles Aznavour...oikea pikku duunari=aito armenialainen pienikokoinen työmies.
Mielestäni maailmassa on niin paljon hyvää
musiikkia, että olisi ajan tuhlausta kuunnella
iskelmiä.
minut joku usutti radio pookiin....ookkonää oulusta,nääs.
Nyt en saa sitä päältä,pitäs keritä kattoo emmerdalekin.
Pookihan on raahelainen radio.
Ookko nää Oulusta, kiipijäkkö nää pylyvääseen?
Vanha aloitus, mutta niin oli silloin, niin nytkin on.
Pientä herpaantumista näyttää olevan palsta aktiivisuudessa. Mut ehkä ne kirjoittajat ovat jossakin tarpeellisemmassa harrastamisessa.