Olen kärsinyt unettomuudesta n. 25 vuotta. Unettomuus minulla on tarkoittanut sitä, että nukahdan helposti, mutta herään muutaman tunnin kuluttua, ja saattaa olla usean tunnin tauko ennenkuin nukahdan uudelleen. Silloin herätyskello yleensä jo soikin.
Huomasin, että alkoholi pahentaa unettomuutta. Jätin sen siis pois, ja unen laatu parani jonkin verran. Aloin miettiä asiaa. Jos alkoholi siis saa verensokerin heittelemään, taitaa elimistössä olla vikaa. Testeissä verensokeri oli normaali, mutta jätin silti sokerin pois.
Lopputuloksena on ollut se, että nukun kuin murmeli. Veikkaan, että keskivartalolihavuus on saanut aikaan tilan, jossa viina ja sokeri ovat myrkkyä. Testatkaapas, jos niiden pois jättäminen auttaisi teilläkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.