Epäoikeudenmukaista toimintaa!
Omakotitalomme vesivahinko ja aiheutettu vahinko
Vesivahingonn aiheutti salaojaputken purkupään tukkeutuminen. Korotetusta tontin reunasta oli valunut kiviä ja maata purkuputken päälle tukkien putken täysin. Vahinko on tapahtunut puolenvuoden aikavälillä, jossain vaiheessa syksystä-kevääseen.
Lähivakuutusyhdistys muutti vesivahingon syyn vastoin tehtyä tutkimusta, normaalioloissa vähitellen syntyneeksi maakosteudeksi.
Vakuutuslautakunnalle antammassa vastineessa Lähivakuutusyhdistys vaihtoi vesivahingon syyn normaalioloissa vähitellen syntyneeksi kapillaariseksi maakosteudeksi. Normaali oloissa hitaasti syntyneet maakosteus ja kapillaarinen maakosteus lahottavat alajuoksuja. Alajuoksupuut ovat täysin kunnossa.
Seuraavaksi vesivahingon aiheuttaja olikin salaojaputken purkupään rakennusvirhe ja routiminen. Oikeuden päätöksen myötä palattiin taas tuohon, että salaojaputken purkupään tukkeutuminen on vesivahingon aiheuttaja ja tällaiset vesivahingot korvataan yleensä.
Kyseisen Lähivakuutusyhdistyksen hallituksen jäsen ja Lähivakuutuksen Espoon "pääpaikan" oma lakimies ovat käyneet tämän seuraavan keskustelun. Hallituksen jäsen: "Vesivahingossamme ei ehtojen mukaan äkillisyys täyty. Vastaavan tyyppisissä tilanteissa joissa myöskään ehdot eivät täyty, vahingot korvataan, korvataan tässä meidän Lähivakuuttusyhdistyksessä ja kilpailevissa vakuutusyhtiöissä. Vakuutusyhtiöissä korvataan suuri määrä vesi/koasteusvahinkoja jotka eivät millään täytä ehtoa äkillinen ja ennalta arvaamaton. Vettä saattaa tihkua vuosia rakenteisiin, rakenteet lahoja ja homeessa silti nämä vesivahingot korvataan kuitenkin".
Lähivakuutuksen oma lakimies tähän, että: "Aivan alalla on hyvin liberaali käytäntö tässä kohtaa, eihä kukaan uskalla jättää vesivahinkoa korvaamatta, koska siitähän nousee valtava häly, vesivahingot vaan yksinkertaisesti korvataan siksi, että alalla on liberaali käytäntö ja yrityskuva kärsii jos vesivahinko jätetään korvaamatta. Jos vesivahinko täyttää ehdon äkillinen, niin veden pitäisi suihkuta suoraan silmille ennenkuin se voitaisiin katsoa äkilliseksi".
Edes tämän "pääpaikan" lakimiehen painottamien asioiden myötä ei kyseinen Lähivakuutusyhdistys ole korvannut vesivahinkoamme, vaan järjesti meille vielä korvausten eväämisen lisäksi oikeudenkäyntikuluja 40.000 euroa. Näin kohdellaan omistaja-asiakkaita Lähivakuutusyhdistyksessä.
Omakotitalomme toinen vahinko syntyi, kun lattian eristetilankuivaaja vahingoitti kuivauksellaan talomme sisäpinnoille vahinkoa. Lähes kaikki sisäpinnat joudutaan uusimaan.
Kotivakuutuksessamme oli laaja-turvataso jonka piti kattaa (30.000euroa) molemmat vahinkomme.
Lähivakuutusyhdistyksen taholta kävi kotonamme varoittelija, hän varoitteli meitä ryhtymästä mihinkään toimenpiteisiin vahinkoasioisamme tehdyissä juonimisissa ja yhdistämättä tj:a niihin. Tj sanoi vakuutuksemme irti ilman syytä ja perusteluja, tj:lla ei ollut mitä laittaa syyksi. Lähivakuutusyhdistyksestä olemme saaneet todistuksen siitä, että olemme maksaneet vakuutusmaksut aina ajallaan 15-vuoden ajan, joten meidän päässä ei ole tehty vääryyksiä.
Ote pöytäkirjasta anettiin korvauspäätöksenä.Korvauspäätöksen tulee olla ihan erillinen asiakirja.
Lähivakuutusyhdistys yritti vierittää keksimänsä maakosteuden kuivausfirman piikkiin, kaikki keinot käytetään tässä Lähivakuutusyhdistyksessä korvausten välttämiseksi.
Korvauskäsittelijä keroi, (kahden henkilön kuullen) että vesivahinkomme kuului korvattaviin vahinkoihin ja olisi tullut korvata meille, mutta tj. ei ole antanut tehdä asiassa myönteistä korvauspäätöstä.
Vahinkotarkastajan kommentti (kahden henkilön kuullen) korvausten eväämisestä oli, että: "niinhänne olisivat saaneet korvaukset kuten muutkin jos kyseessä ei olisi niin mahdoton muija".-tästä kommentista voidaan päätellä se miten vahinkoasioisamme on toimittu.
Lähivakuutusyhdistyksen hallitus on yrittänyt saada vahinkojamme korvattaviksi usean otteeseen eri systeemeillä, mutta tj. on puuttunut hallituksen toimintaan, päätöksen tekoon ja jyrkästi kieltänyt korvaamasta vahinkojamme. Tämän Lähivakuutusyhdistyksen toiminta on täysin asiatonta kuten voidaan todeta.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Lähivakuutus varmaan sama espoon lakimies teki tutkintapyynnön poliisille varokaa näitä maksavat korvaukset päästäkseen tekemään ilmoituksia
ja asiakkaistaan rikollisia 12v asiakkuus palkitaan näin.
Olisi mielenkiintoista tietää vahinkotapauksestasi enemmän/tarkemmin-kerro niistä!
Minun kertomassani kyse oli itse päälakimiehestä/huippujuristista.
Meidänkin tapauksessa Lähivakuutus on yrittänyt kaikin keinoin vääntää tehdyt mokat niskoillemme-siinä onnistumatta, näin Lähivakuutus on mollannut itsensä valtakunnallisesti kansan silmissä.
zzz-> Meidän tapauksessa Lähivakuutuksessa:
-vahinkotarkastukset asiattomia ja törkeitä.
-kielteisen korvauspäätöksen oli laatinut Espoon "pääpaikan" Lähivakuutuksen vahinkotarkastaja ilman paikalla käyntiä.
-Espoon Lähivakuuutuksesta kävi kotonamme varoittelija, hän varoitteli kertomasta vahinkoasioissamme tehdyistä juonimisista kenellekkään ja yhdistämästä tj:a niihin
-ote pöytäkirjásta annettiin korvauspäätöksenä
-Lähivakuutus yritti vierittää keksimänsä maakosteuden kuivausfirman piikkiin.
-vesivahingon syy on muutettu 5-kertaa.
Lähivakuutus Espoo "pääpaikka" Kaikkeen asiattomuuteen "pääpaikalla" oteaan kantaa, mutta kun pyydetään selvittämään vahinkoasioissa tehtyjä vääryyksiä, niin siihen ei löydy kykenevää henkilöä/herraa. Näinollen Espoossa Lähivakuutuksen pääpaikalla ei ole päättävää elintä, näin se vaan on oikeasti....
kerro kyseisestä asiasta enemmän! saadaan näitä epäkohtia selville, niin eivät voi sitten pyörittää lähivakuutusyhdistyksiä mielivaltaisesti.
Omista vahingoistaan voi kertoa. En tiedä miksi niitä pyyhitään täälstä pois?
anna vaan rohkeasti vaan lisätietoja = kinnostaa!
--// Lähivakuutus
Eli pääsääntöisesti Kaikki asiakkaat ovat myös omistajia. Sairasta on kun pikkupuljuissa (siis joka kylän oma vakuutuyhdistys) on tavallisesti Tj myös hallituksen jäsen ja korvauskäsittelijä, hallituksen jäsen on myös vakuutustarkastaja, joissakin yhtiöissä nämä kaikki on yksi ja sama persoona. Eli asiasi ovat todella heikoilla jäillä ollessasi lähivakuutuksen asiakas. Minimoi tappiot ja vaihda vakuutus ensitilassa toiseen Oikeaan vakuutusyhtiöön.
===//==
Lähivakuutuksella oli Lintuvaarassa oma koulutuskeskus kerrostalon alakerrassa. "Mämmilä" oli sen nimi. Sitä en tiedä mitä siellä koulutettiin, mutta BB-talolta se enemmänkin vaikutti. Joskus käytiin katselemassa viereisillä rappusilla, kun siellä oli iltakoulutusta.
kenellekkään ei jää epäselväksi korvausmenettelyn tarkoitus. vakuutusyhtiön puolelta lapsellisesti hoidettu kun jokainen viestienlukija oivaltaa vilpin.
Kun olette joutuneet ongelmiin korvausasioissa Lähivakuutuksen kanssa jopa oikeuteen, niin kertokaa toki niistä.