Opettaja kiusaa

Mitä kannattaa tehdä, jos tuntee että opettaja pitää omaa lastaan silmätikkuna, jopa kiusaa?. Oma lapsi ei ole pulmunen, mutta ei mikään kriminaalikaan. Jos välitunnilla sattuu jotakin kärhämää vaikka jalkapalloa pelatessa, syyttää opettaja aina lastani. Kun yrittää selvittää, että pallo voi lentää toisen naamaan potkaistaessa ilman tarkoitusta, on opettaja pitänyt sitä tahallisena ja antanut jälki-istuntoa. Sama juttu aina. Mitä tehdä, tämä on ahdistavaa.    
4660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi sinun pitäisi tehdä mitään, jos opettaja kiusaa OMAA LASTAAN?

Äänestä

mitään.Meillä poika kanssa samassa tilanteessa,syytetään milloin mistäkin.Paras kun rehtori otti puhutteluun ja uhkaili että jos pojat(mukana muitakin kun meidän poika) vielä kiusaavat tulee kiusatun isä ja hakkaa pojat ja tulee linja-autolle heitä vastaan.Pojat olivat toisiaan välitunnilla haukkuneet ja olivat jo homman sopineetkin.Nyt poikaa kuljetetaan ilman vanhempien lupaa kesken tuntien kuraattorin juttusille joka uhkailee poikaa sijaiskodilla.Palaveria rehtorin,luokanvalvojan ja hakkaamisuhkailun antaneen kanssa pyydetty jo viikkoja mutta ei tunnu onnistuvan millään.Poika vasta 13v ja arvatkaapa miltä pojasta tuntuu.Näin homma toimii Ylöjärvellä.Koululle on nyt annettu aikaa selvittää menettelynsä huomiseen(21.10)mennessä,sen jälkeen asiaa rupeaa ajamaan asianajaja.Kuraattori lupaili pojalle ja viikkoja sitten ottaa vanhempiin yhteyttä mutta eipä ole kuulunut ja me ei saada häntä mistään kiinni.

Äänestä

Siis, uhkailu on poliisisasia!!! Kannattaa tehdä ilmoitus poliisille, joka on oikea taho selvittämään josko kyseessä olisi laiton uhkaus tms. Ei kannata itse alkaa selvittelemään.

Tuohon lapsesi kiusaamiseen en oikein usko, jos kerran ei ole pulmunen, muttei kriminaalikaan... Säännöt ne on jalkapallossakin ja vastustajan tahallinen vahingoittaminen on aina tuomittavaa. Ilmeisesti lapsesi on potkaissut pallon naamaan useamman kerran, kun mainitset "aina sama juttu"? En varmaan antaisi omien lasteni pelata jälkikasvusi kanssa! Mieti nyt kuka kiusaa ja millä tavalla? Ehkä opettaja toimiikin täysin oikein?

Oikeuteen kanteen jättäminen vaatii vahvan näytön ja tietenkin perusteellisen työn asianajajan toimesta. Se on sitten pitkä prosessi ryhtyä moiseen, itsellä kesti 3,5 vuotta ja nahkapäätös tuli. Rahaa paloi useampi tonni. Pelkkä kirjallinen valmistelu kesti 8 kk kanteen jättämisestä ja esim. puhelinneuvottelu asianajajan kanssa 120 euroa/tunti. Sain hieman tingittyä, kun aluksi pyysivät 140 euroa/tunti ja varsinainen neuvottelu asiakkaan kanssa oli samoissa hinnoissa. Kannattaa ihan ensiksi selvittää vakuutusturva, yleensä oikeusturvassa on 15 % omavastuu ja lue huolellisesti mitä muita kuluja se mahdollisesti kattaa. Kokemuksesta voin sanoa, että riippuu vakuutusyhtiöstä.

Äänestä

Poikani on erityisopetuksessa neurologisten ongelmiensa takia. ne näkyvät mm. keskittymisvaikeutena ja asiasta toiseen siirtymisen hankaluutena. Pojan ongelmia on valotettu opettajalle - erityisopettajalle - yhdessä sairaanhoitajan ja toimintaterapeutin kanssa. Silti muodollisesti pätevä erityisopettaja ei kykene ottamaan muutaman oppilaan luokassaan pojan erityistarpeita huomioon. Erityistarpeita, jotka ovat hyvin tavallisia ns. nepsy-lapsille. Niitä on luokassa muitakin. Kaavamaisia keinojaan käyttämällä ja pystymättä sopeuttamaan niitä oppilaille sopiviksi hän provosoi lasta. Lapsi kiihtyy ja käyttäytyy huonosti. Seuraavaksi opettaja raportoi kotiin, kuinka huonosti lapsi käyttäytyy. Ja pitää lasta silmätikkunaan. Lapsi saa moitteita tunnin häirinnästä, poistetaan käytävään. Vastaavaa ei tapahtunut aikaisemman opettajan kanssa. Päinvastoin, todistuksessakin oli hyvä arvosana työrayhan antamisesta toisille.

On fakta, että joissakin tapauksissa opettaja kiusaa lasta. Tässäkin tapauksessa asiasta on ulkopuolisen tarkkailijan vahvistus. Silti kiusaamiselle ei näytä mitään voivan. Rehtori puolustaa sokeasti pesäänsä ja asettuun opettajan tueksi. Imettelen rehtorin 'rohkeutta'... En millään pysty hyväksymään asiaa. Päivä päivältä lapsi voi huonommin. Näinkö niitä koulusurmaajia tehdään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikävää todella kirjoitti:

Mitä kannattaa tehdä, jos tuntee että opettaja pitää omaa lastaan silmätikkuna, jopa kiusaa?. Oma lapsi ei ole pulmunen, mutta ei mikään kriminaalikaan. Jos välitunnilla sattuu jotakin kärhämää vaikka jalkapalloa pelatessa, syyttää opettaja aina lastani. Kun yrittää selvittää, että pallo voi lentää toisen naamaan potkaistaessa ilman tarkoitusta, on opettaja pitänyt sitä tahallisena ja antanut jälki-istuntoa. Sama juttu aina. Mitä tehdä, tämä on ahdistavaa.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu