Taas on yksi raskas päivä. Välillä menee oikein hyvinkin eikä asia edes käy mielessä, mutta välillä näitä päiviä tulee jolloin kaikki tuntuu niin vaikealta. Olemme mieheni kanssa odotelleet jo omaa pienokaista kohta kahdeksan vuotta, mutta turhaan. Alku syksystä olimme jo lähteä mikrohedelmöityshoitoihin, mutta päätimme kuitenkin luopua ajatuksesta. Jotenkin se ei tuntunut omalta. Kuinka sitä toivookaan että saisi oman kokonaisen perheen. Mutta se taitaa olla ihan mahdoton toive...
odotus..
surusydän
2702
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei! Olemme yrittäneet saada lasta puolitoista vuotta ja meille sanottiin, että mikrohedelmöitys on ainoa tapa, jolla voimme saada lapsia. Tällä hetkellä odottelemme lähetettä mikrohedelmöitykseen. Hetkittäin se tuntuu antavan kovasti toivoa, mutta toisinaan mietin, että mahtaako sekään koskaan onnistua. Haluamme kuitenkin yrittää, vaikka mikrohedelmöitys herättääkin mielessä kaikenlaisia kysymyksiä puolesta ja vastaan. Toivon teille onnea ja voimia, kuten myös kaikille muille lapsettomuudesta kärsiville. Tsemppiä! :)
Tiedän tunteen, kun tuntuu,että ihmiseltä on riistetty oikeus vanhemmuuteen.
Tiedän kokemuksesta, että neuvot, "että kyllä se siitä, kyllä te vielä lapsen saatte"
ottavat enemmän päähän,kun lohduttavat.
Tiedän, että teimme 6 vuodessa surutyötä mieheni kanssa riittämiin.
Mietin myös, että miksi minun on surtava sellaista mitä minulla ei koskaan
ole ollutkaa.
Nyt tiedän, että yllättävä raskaaksi tuleminen olikin psyykkistä.
Olimme hyväksyneet lapsettomuutemme,josta konkreettisesti kerron, että
rakensimme talon,emmekä tehneet yhtään ylimääräistä huonetta,vain makkari
meille. Ja sitten sain vakituisen työpaikan ja mietin, että elämassä pitäisi aina tapahtua
jotain eteenpäin vievää ja lapsihan se luonnollisesti seuraava olisi. Sitten 3 kuukautta
uudessa talossa asuttu ja 1 kk vakituisessa työssä ja pam,raskaana. Aivan uskomatonta!
Olin sitten vasta valmis kait henkisesti äidiksi ja tulihan tuota toiveita laitettua yläkertaankin
silloin,suurimman epätoivon hetkellä.