Varo mitä kirjoitat

Lahden käräjäoikeudessa määriteltiin tänään nettikeskustelun rajoja. ESS.fi:n keskustelufoorumille viime talvena lähetetyt kirjoitukset toivat syytteen 64-vuotiaalle
lahtelaismiehelle, jonka syyttäjä epäilee loukanneen heinolalaisen pariskunnan kunniaa. Syyttäjä vaati hänelle sakkorangaistusta ja asianomistaja korvausta henkisistä kärsimyksistä. Syytteessä ollut keskustelija oli viime talvena laittanut liki 30 viestiä keskustelupalstalle, joista useimmat olivat syyttäjän mukaan pitäneet sisällään valheellisia tietoja ja vihjauksia. Nämä olivat aiheuttaneet pariskunnalle vahinkoa ja kärsimystä sekä halventaneet heitä.

Parillakin nimimerkillä kirjoittanut syytetty oli myös paljastanut asianomistajista mm. nimi- ja kotipaikkatietoja.
5652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Persuista saa kirjoittaa mitä haluaa, koska eivät ole mistään kotoisin.

Äänestä

turhaa pelkäät sullahan on salassa pito velvollisuus.

Äänestä

ESS:n keskustelupalstalla kävi iso luuta, mm. jäähyjä jaeltiin viimeisen päivän kunniaksi.
Omani tuli siitä, että nostin oman aloitukseni uudelleen esille, kun oletin "myrskyn sen vieneen menneessään" ..

Äänestä
  • Näkyy tuo uusi foorumi olevan niin kummallinen ja rekisteröinti tiukkaa, ym ym. niin että R.I.P.
    ESS.

    Kirjoittelen jatkossa muille foorumeille , jos sanottavaa löytyy. Siis eri nimellä.

    tervein: nuori

    Äänestä

  • Enpä ole kuullut aikaisemmin, että joku internetiin kirjoittajista olettaa myrskyn vieneen viestin mennessään. Eilen ulkona kävi melkoinen puhuri, mutta se tuskin ulottui internetiin asti kuten Simonides ilmeisesti luulee. Yleensä moderaattorit pongaavat viestit, jotka ovat epäasiallisia ja poistavat ne. Näin toimii monikin keskustelupalsta. Eiköhän siis viestisi poistoon ollut kuitenkin joku selvä syy. Kaikkien olettaisi tietävän syy-seuraussuhteen merkityksen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


voi käydä ohkaisesti kirjoitti:

Lahden käräjäoikeudessa määriteltiin tänään nettikeskustelun rajoja. ESS.fi:n keskustelufoorumille viime talvena lähetetyt kirjoitukset toivat syytteen 64-vuotiaalle
lahtelaismiehelle, jonka syyttäjä epäilee loukanneen heinolalaisen pariskunnan kunniaa. Syyttäjä vaati hänelle sakkorangaistusta ja asianomistaja korvausta henkisistä kärsimyksistä. Syytteessä ollut keskustelija oli viime talvena laittanut liki 30 viestiä keskustelupalstalle, joista useimmat olivat syyttäjän mukaan pitäneet sisällään valheellisia tietoja ja vihjauksia. Nämä olivat aiheuttaneet pariskunnalle vahinkoa ja kärsimystä sekä halventaneet heitä.

Parillakin nimimerkillä kirjoittanut syytetty oli myös paljastanut asianomistajista mm. nimi- ja kotipaikkatietoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu