Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta mieheni kanssa, joista reilu kax vuotta ollaan asuttu yhdessä. Viime kesänä menimme kihloihin. Mulla on ollu hirvee vauvakuume jo ainaki vuoden ja aina vain pahenee vaikka olen ajattelematta koko asiaa. Ympärillämme kaikki vaan ovat raskaana tai heillä on vauva, monet minua nuorempiakin. Elämäntilanteemme ei ole paras mahdollinen, mutta onko se koskaan? Mieheni haluaisi odottaa kunnes saan yliopiston käytyä, mutta mä en jaksa niin kauaa. Olen 20 (kohta 21) ja ollut vuoden töissä. Olen ylioppilas, en ole vielä päässyt haluamaani yliopistoon. Mieheni,18,on viimeistä vuotta ammattikoulussa ja menee kai ensi kesänä armeijaan. Mieheni ajattelee sitä, kun minulla ei ole vielä varsinaista ammattia ja kun hänellä on vielä armeija käymättä. En vain halua odottaa opiskelujeni päättymistä kun en ole vielä päässyt aloittamaankaa. Olisin silloin ehkä 26, jos nyt vieläkään pääsen. Haluan olla nuori äiti, en tunne opiskelua elämäntehtäväkseni tällä hetkellä. Mitä mieltä te, rakkaat lukijat, olette? Pitääkö vain unohtaa vauvan hankinta, niin toivottu kun se olisikin...
mitä mieltä
nainen
9785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei vaan!
Seurustelin aiemmin 6,5 vuotta erään miehen kanssa. Tosta ajasta 5 vuotta asuimme saman katon alla. Emme olleet kihloissa eikä sellaista ollut lähimaillakaan tulossa. Mieheni aina, kun puhuttiin kihlauksesta, asunnon ostosta yms. sanoi, että sitten, kun hän on valmistunut yliopistosta. Tätä jatkui muutaman vuoden. Itse valmistuin vuosi sitten ja olisin ollut valmis perustamaan perheen. Mutta kun toisella oli aina mielessä, että sitten kun... Eromme yhteydessä hän havahtui ja sanoi, että emnnään kihloihin, otetaan asuntolaina, ostetaan koira, koetetaan saada vauva. Tossa vaiheessa ei sekään ,että hän olisi tuonut kuun taivaalta olisi saanut minua jäämään. Olin siinä vaiheessa jo niin irti suhteestamme. Elin ihan omaa elämää jo pidemmän aikaa viime talvena.
Tilanteeseesi haluan sanoa sen, että olette vielä nuoria. Ja tilanne hieman mietityttää, kun miehesi ei ole edes armeijaa käynyt. Jos saatte yhteisen lapsen, joudut olemaan hänen kanssaan pitkiä aikoja yksin, kun miehesi on armeijassa. Onko se sitten sinun mielestäsi perhe-elämää? Kannattaisi odottaa ainakin kunnes miehesi on käynyt armeijan. Sen jälkeen miehelläsikin on ehkä uutta katsomusta ja hänkin on valmis vauvaan. Hän tuskin edes haluaa, että olet yksin kotona vauvan kanssa, kun hän on armeijassa.
Itse olen 24-vuotias ja itsekin aikoinani paininut saman tilanteen kanssa kuin sinä. Pääsin siitä yli ajattelemalla, että ajoitus ei ole oikea. Vauva on kuitenkin yhteinen päätös, ja jos "salaa" tulee raskaaksi, käsrii parisuhde paljon. Ja vaurioita ei ehkä kykene korjaamaan. Kannattaa siis rauhassa katsella tilannetta.
Nyt olen naimisissa ja suunnittelemme mieheni kanssa perheenlisäystä. Olemme molemmat siihen valmiita. Meidän elämäntilanteeseen vauva sopii, kun meillä on turvatut tulot sekä toisemme.
Odottele ihan rauhassa ja anna myös miehesi totuttautua ajatukseen rauhassa. Teillä ei ole mitään kiirettä.
tiedän sen, että kiire ei ole minnekkään. En vain ole voinut mitään vauvakuumeelle, joka on saanut minusta vallan. Juuri eilen puhuttiin taas vauva-aiheesta mieheni kanssa ja olen itsekin sitä mieltä, että pitää odottaa armeijan yli. Mieheni sanoi olevansa liian nuori siihen, mutta sanoi, että asia voi näyttää ihan erilaiselta sitte armeijan jälkeen. Se on kuitenkin varma että omien opiskelujeni päättymistä en aio odottaa, sillä siihen menee aikaa. Voinhan sitten lykätä opiskelupaikkaani vuodella tai jotain...
Sain lapseni ollessani melkein 18 ja tyttäreni on nyt reilu vuoden vanha.Mieheni on kanssani samanikäinen ja vallan upeasti on mennyt!
Nuorempana on enemmän annettavaa lapselleen, niin ajallisesti kuin kaikessa muussakin.Samoin oma nuoruus on hyvin muistissa joten helpompi kasvattaa omasta tyttärestään itsenäinen ja kiltti tyttö käyttäen hyväksi sitä kasvatusta, jonka itse on saanut.(jättäen siis samalla niitä kasvatusmenetelmiä pois, jotka itse on pienenä tuntenut inhottavammiksi)samaan aikaan käymme etälukiota, joten opiskelu sujuu ongelmitta lapsen kasvatuksen rinnalla. Armeijankin mieheni kävi tytön ollessa muutaman kuukauden vanha ja sekin suoritettiin lähes huomaamattomasti, oli käytännössä joka ilta ja viikonloput kotona!Tyttäremme oli siis oikein toivottu ja hyvin rakastettu.Lapsen saaminen mullistaa maailmankuvat totaalisesti ja kasvattaa mielettömästi! Mielestäni tämä oli mitä mainioin aika saada oma pieni kulta! Onnea ja tsemppiä teille ja toteuttakaa ihmeessä haaveenne!
kuulla, että sinulla on kokemusta asiasta. Itse olen vähän miettinyt sitä, että miten pärjään lapsen kanssa, jos pitää yliopisto-opintojakin suorittaa. Mutta voimmehan odottaa kunnes olen päässyt vauhtiin yliopistossa, mieheni olisi silloin jo saanut armeijan pois alta. Sitten voin pitää ns. välivuoden yliopistosta ja hoitaa vauvaa kotona. Sitten jatkaisin opintoni loppuun. Monella on varmasti kokemusta tällaisesta järjestelystä ja ovat siinä onnistuneet.
Olen nähnyt kuinka ympärilläni olevat nuoret pariskunnat eroavat ja taistelevat erossa lapsesta...niin, eihän kaikille käy niin mutta tosiasia on että seuraavan muutaman vuoden aikana sekä sinä että puolisosi muututte paljon. Ja armeija on parisuhteelle rankkaa aikaa. Jotta selviäisitte muutoksista ilman suuria riitoja olisi parempi jos teillä olisi aikaa toisillenne. Usko pois olet sinä nuori vielä vuodenkin päästä -taikka puolentoista.
Lapsi ei ole asia jonka kanssa kiirehditään. Ja kun lapsi on sylissä niin silloin ei ole enää kiire mihinkään.
Joka tapauksessa, mitä ikinä päätättekin, onnea sinulle ja puolisollesi.
mielipiteestäsi. Tiedän, ettei näin vakavan asian kanssa kannatakaan kiirehtiä. Haluan kuitenkin olla nuori äiti. Olet oikeassa, että on helpompaa meille ja meidän suhteen kannalta käydä uudet elämänmuutokset läpi vain kaksistaan. Olenkin onnellinen, että meillä on toisemme. Asiat näyttävät varmasti erilaiselta mieheni armeijan jälkeen ja kun olen saanut alkuun yliopisto-opintoni. Voimmehan sitten välillä hankkia vauvan ja jatkaisin sitten taas opiskelujani. Täytyy nyt vain vuosi-pari odottaa että asiat lutviutuu tästä... ja hoitaa puolitoista vuotiasta kummityttöä. Vauvakuume ei ainakaan laannu yhtään =)
vielä teidän kokemuksia opiskelusta lapsen kanssa. Onko kukaan teistä saanut lasta kesken yliopisto-opintojen, ja miten siitä on päästy jatkamaan? Kaikenlaisia kokemuksia siitä, kun vauva tulee ennen äidin ammattia..
Omasta kokemuksesta voin sanoa että kannatan lapsen tekoa nuorena,ehkä suurin syy on että nuorena jaksaa paremmin yö valvomiset sun muut...
Olin 19,miehen kans seurusteltu 3kk joista kihloissa 1kk kun raskaustesti näytti positiivista.Ja se oli yllätys molemmille.Minä tiesin heti etten voisi harkitakkaan muuta kun pitäväni lapsen,mies ei kuulemma ollut valmis.Tein selväksi että ryhdyn tähän vaikka yksin.Nyt ollaan oltu ydessä 4 vuotta joista naimisissa 3,ja toinen lapsikin jo on!
Meilläkään ei ollut vakituisia työpaikkoja,koulutusta ja armeijaan mies lähti kun poika oli 3kk,raskastahan se oli kun lapsella oli vielä koliikki ja sairastelua koko ekan vuoden,mutta kyllä se on ollut vaivan arvoista!
Nyt ollaan molemmat vaki töissä,koulutusta ei ole kummallakaan, mutta ehtiihän sitä sitten vanhana jos haluaa.Talokin on ostettu ja elämä on oikeen ihanaa!Monet kerrat olen miettinyt että olisiko elämä mitään ilman lapsia,joskus kun he ovat yökylässäkin tuntuu kumman orvolta! ;)
Ja kun katson vanhempia ystäviäni joilla on pieniä lapsia voin vain olla tyytyväinen valintaani,valvotut yöt näkyvät selvästi kasvoilta ja hermoilta...Kyllä sitä nuorena jaksaa vaikka kolmen tunnin yöunilla!!!
Tsemppiä teille!Harkitkaa ja puntaroikaa valintojanne tarkkaan,sillä itsehän te seuraukset kannatte ja vastuun.Mutta suosittelen lämpimästi nuoren äidin elämää! :)
Ei se lapsentekeminenkään kyllä ole mikään elämäntehtävä. Hei ajattele vähän mitä lapsen kasvattaminen aikuiseksi vaatii.