Kallis ASO

Olemme kolmekymppinen pariskunta ja kummallakin vakituinen työ. Asumme ASO-paritalon pätkässä Länsi-Suomessa ja nyt on kyllä kuluneen vuoden aikana alkanut mitta täyttyä asumiskuluista.

ASO-maksuamme korotetaan ainakin kerran vuodessa jos jonkinlaisin perustein. Nyt maksu on pientä vaille 800e plus siihen päälle kynnysrahan lainanlyhennykset. Asunnossamme on lisäksi suora sähkölämmitys, jonka ansiosta "saamme" kuukausittain maksettavaksi noin 150e sähkölaskun.

ASO on varmasti toimiva malli ruuhka-Suomessa, jossa ei esim. alle 150 000 eurolla saa omakotitaloa. Samaten se on varmasti sopiva ratkaisu sellaisissa erilaisissa elämäntilanteissa, joissa ei ole mahdollisuutta kokonaan oman ostamiseen. Mutta kahden työssä käyvän peruspulliaisen lopulliseksi asumismuodoksi siitä ei kyllä ole, koska samalla (jopa pienemmällä) summalla lyhentäisimme oman talon/rivarin lainaa!
142882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

aso kannata missään tapauksessa. Siellähän asuntojen hinnat ovat suhteellisen järkevällä tasolla ja nyt hinnat ovat muutenkin vapaassa putouksessa joten silmät auki ja kaupoille rohkeasti tinkaamaan. 800 eurolla lyhennät siellä kevyesti omakotitalon lainaa eikä tarvi ikinä miettiä millaiset häirikkönaapurit seuraavaksi seinän taakse muuttaa tai mitä pihalla selän takana sinusta juorutaan.

-Vantaan Asohelvetissä asuva-

Äänestä
  • ...asoilu Länsi-Suomessa, se ollaan huomattu! Ja siksi syksyn viikonloput ovatkin kuluneet asuntoesittelyissä. Täällä saa sellaisella 120 000-140 000 aivan kelpo rivarin/omakotitalon, jossa on tilaa mahdollisesti kasvavalle perheellekin. Ja jossa saa ilman lupia vaikka maalata seinälle kirkkoveneen kuvan keskellä yötä, jos siltä tuntuu!! =) =)

    Äänestä

150 000 eurolla saa edes pientä yksiötä saatika sitten omakotitaloa.

Äänestä
  • kyllä sillä rahalla saa kolmionkin helsingistä ja kohta vielä isomman jos hinnat jatkaa laskua.

    Äänestä

asua asossa tai muulla tavalla vuokralla jos on mahdollista ottaa velkaa omaan asuntoon ja maksaa sitä. Kaksi työssäkäyvää pystyy kohtalaisen varmasti hankkimaan jonkun sopivan asunnon.

Mutta ei kai aso kallis ole sinänsä, mielestäni aika harva kolmekymppinen pariskunta asuu vuokralla isossa alle 20 vuotiaassa paritalossa. Harva asuu vastaavassa omistusasunnossakaan. Noh itsellä kokemusta enemmän kaupungissa asumisesta, pienemmillä paikkakunnilla kyllä asutaan väljemmin.

Omassa vuokrayksiössä ensi vuonna on 8% korkeampi vuokra, on opiskelija-asunto, verrattain edullinen. Epätyypillisen korkea korotus, joka vuosi ei edes ole ollut vuokrankorotusta. Tänäkin vuonna oli, mutta pienempi, alle puolet tuosta. En silti kysele mitään perusteita vuokrankorotukselle, monet kulut ovat nousseet enemmän kuin yleensä, joten uskon että perusteet ovat olemassa. On tai ei, vuokranantaja päättää vuokran, minä päätän hyväksynkö sen vai muutanko muualle.

Hyvin harvoin vuokraa voi korottaa useamman kerran vuodessa, siihen täytyy olla erityiset perustelut.

Äänestä

Viimeisin tarjous, joka meille tuli, oli asumisoikeuskerrostalokaksio Helsingin Viikissä. N. 50 m2, asumisoikeusmaksu n. 20 000 e, vastike noin 500 e/kk vedet, autopaikka, sähköt, ym. Tänä vuonna valmistunut talo. Hyvä, rauhallinen, luonnonläheinen paikka ja asialliset kulkuyhteydet oleellisiin paikkoihin.

En ymmärrä, miksi joku maksaa landella asumisesta sairaasti, kun sillä asuisi jo mukavasti pääkaupunkiseudulla. Sitä paitsi landelta löytyy edullisia omia kämppiä, ei ole pakko asua asumisoikeuskämpässä. Ymmärtääkseni ASO-systeemiin kuuluu, että kämppä lunastetaan kolmessa kuukaudessa takaisin. Vaihtakaa asumismuotoa! Saatte asumisoikeusmaksun takaisin ja voitte ostaa laman myötä halvalla oman.

Äänestä

Itse tein pohdintaa ja kyselyä täällä 3kk ja kukaan kertonut 100% tyhjentävästi miksi aso ok sijoitus?
Viestiketjun voit tarkistaa näiden sivujen arkistosta helposti.

Kuka teille "myynyt" kyseisen aso idean?

Äänestä
  • ... sopiva ratkaisu silloiseen elämäntilanteeseen, sen tarkempiin yksityiskohtiin menemättä. Ja puolustan asoa edelleenkin siinä mielessä eli se sopii (lyhytaikaiseksi) asumismuodoksi erilaisissa elämäntilanteissa - elämä kun ei aina mene suunnitelmien mukaan! Mutta kaksi kokopäivätyössä käyvää aikuista, pienehkö kaupunki jossa tarjolla omakotitaloja ja rivareita kohtuulliseen hintaan... no way.

    Täällä kotikaupungissamme asotalot on rakennettu kaupunkien parhaimmille paikoille eli viihtyisät ympäristöt, palvelut lähellä jne. Samaten huolto on aina pelannut hyvin. Silloin kun itse päädyimme asoon, olisi tarjolla ollut sen lisäksi vain kaupungin vuokrakämppiä kaikkein kurjimmista slummeista. Eli asomaksulla olemme viime vuosina saaneet niinsanotusti elämänlaatua - ja nythän saamme poismuuttaessamme asomaksusta rahat pois indeksikorotuksin.

    Ikävä aso-kotia tulee, mutta nyt alamme lyhentää kuukausivastikkeen kokoisella summalla omakotilainaa. Sinänsä sääli, että aso todellakin alkaa hintojensa puolesta tulla pian tiensä päähän.

    Äänestä

  • Seurasin hyvin mielenkiintoisena aloittamaasi keskustelua, en vain ehtinyt siihen vastata vaikka hieman vastausta valmistelin. Mielestäni et ollut kovin järkevästi tehnyt vertailuja, kun vertailit isompia ja uudempia asoja vanhempaan vuokra-asuntoosi, odottaen että isommat ja uudemmat asot olisivat halvempia. Eivät ne ole eivätkä tule olemaan.

    Tuossa on ketju jossa päiviteltiin uusien 2010 valmistuvien asojen ennakoituja hintoja ja "vuokria". Vastasin parilla viestillä vuokra-asuntojen hinnoilla, silloin en ollut vielä rekisteröinyt nimimerkkiä joten viesteissäni lukee Nimetön. Oma viestini sisälsi linkin vapaana olevaan asuntoon juuri valmistuneessa vuokra-asunnossa etäällä keskustassa ei mitenkään houkuttelevassa lähiössä Turussa. Se asunto on jo mennyt(42 neliötä ja 500 euroa) mutta sivulta kun klikkaa takaisin, saa kaikki Turun vapaat Kunta-asuntojen asunnot, mm. juuri nyt on vapaana kyseisessä uudessa kohteessa Lipunkantajankatu 4 vaatimattomaan 632 euron vuokraan 58,5 neliön kaksio. Oma mielipiteeni, aivan käsittämätön vuokra! Ehkä nykyinen asukas tajusi saman, ehti siinä asua kuukauden tai pari.

    Itäkeskustasta halutulta alueelta taitaa saada jo samankokoisen hyvätasoisen kaksion samaan hintaan, toki yksityiseltä mutta on hiukan eri tason asuntoja vuokra-yhtiössä ja omistusyhtiössä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001979&posting=22000000038072256

    Itseasiassa ylempänäkin olen vastannut "Nimetön". Olen aikaisemmin jossain myös kertonut omista syistäni, miksi aion muuttaa asoon. Kaivan ne viestit kunhan ehdin. Mm. tästä syystä rekisteröin nimimerkin. Lisäksi joskus voin ottaa kantaa hyvin jyrkästi, niin on reilumpaa että käytän omaa nimimerkkiä. Saa sitten ohittaa tai lytätä mielipiteeni jos ei niistä pidä.

    Voin kaivaa muutaman linkin Turussa varsin vastaavien asuntojen, vuokra ja aso, hintoihin jos kiinnostaa. Hyvin vastaavien toisin kuin sinun esimerkit, noita ei löydy kovin montaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8908386 kirjoitti:

    Seurasin hyvin mielenkiintoisena aloittamaasi keskustelua, en vain ehtinyt siihen vastata vaikka hieman vastausta valmistelin. Mielestäni et ollut kovin järkevästi tehnyt vertailuja, kun vertailit isompia ja uudempia asoja vanhempaan vuokra-asuntoosi, odottaen että isommat ja uudemmat asot olisivat halvempia. Eivät ne ole eivätkä tule olemaan.

    Tuossa on ketju jossa päiviteltiin uusien 2010 valmistuvien asojen ennakoituja hintoja ja "vuokria". Vastasin parilla viestillä vuokra-asuntojen hinnoilla, silloin en ollut vielä rekisteröinyt nimimerkkiä joten viesteissäni lukee Nimetön. Oma viestini sisälsi linkin vapaana olevaan asuntoon juuri valmistuneessa vuokra-asunnossa etäällä keskustassa ei mitenkään houkuttelevassa lähiössä Turussa. Se asunto on jo mennyt(42 neliötä ja 500 euroa) mutta sivulta kun klikkaa takaisin, saa kaikki Turun vapaat Kunta-asuntojen asunnot, mm. juuri nyt on vapaana kyseisessä uudessa kohteessa Lipunkantajankatu 4 vaatimattomaan 632 euron vuokraan 58,5 neliön kaksio. Oma mielipiteeni, aivan käsittämätön vuokra! Ehkä nykyinen asukas tajusi saman, ehti siinä asua kuukauden tai pari.

    Itäkeskustasta halutulta alueelta taitaa saada jo samankokoisen hyvätasoisen kaksion samaan hintaan, toki yksityiseltä mutta on hiukan eri tason asuntoja vuokra-yhtiössä ja omistusyhtiössä.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001979&posting=22000000038072256

    Itseasiassa ylempänäkin olen vastannut "Nimetön". Olen aikaisemmin jossain myös kertonut omista syistäni, miksi aion muuttaa asoon. Kaivan ne viestit kunhan ehdin. Mm. tästä syystä rekisteröin nimimerkin. Lisäksi joskus voin ottaa kantaa hyvin jyrkästi, niin on reilumpaa että käytän omaa nimimerkkiä. Saa sitten ohittaa tai lytätä mielipiteeni jos ei niistä pidä.

    Voin kaivaa muutaman linkin Turussa varsin vastaavien asuntojen, vuokra ja aso, hintoihin jos kiinnostaa. Hyvin vastaavien toisin kuin sinun esimerkit, noita ei löydy kovin montaa.

    Kiitos palutteestasi vaikka ei aloittamassani ketjussa nyt olekkaan.
    Vertailut on aina melkoisen vaikeita ulkopuolisen ehkä ymmärtää kun ei alueella ole asumaassa.

    Mielestäni olen kertonut, että nykyinen asuntoni ja koko talo on täysin remontoitu eli kelpaa vertailuun melkoisen uuteen aivan hyvin.
    Mahdolliset esimerkit asunnoista oli ne jotka olivat sillä hetkellä tarjolla ja voihan laskurilla saada suuntaa missä menee hintataso.
    Mitä alueeseen tulee niin kelpaa vertailuun myös laadukkaana ja hyvämaineisena.

    Huomasit varmaan tarkkaavaisena että olin hakemassa perusteita, koska olin kiinostunut hankkimaan aso-asunnon.
    Kuvittelin että siinä on oikeasti jokin maukas kevennys kun kynnysraha maksettu.

    Laita palautetta jos viitsit siihen minkä aloitin, niin voin lukea mielenenkiinnolla asiaa, koska vaikutat vilpittömältä.
    Hyvää talven alkua sinulle.

    Äänestä

  • Antero Lahdesta kirjoitti:

    Että näin menee vieläkin että asoa halutaan? Itse en koske pitkällä tikullakaan moiseen ansaan.

    Äänestä

  • Antero Lahdesta kirjoitti:

    Että näin menee vieläkin että asoa halutaan? Itse en koske pitkällä tikullakaan moiseen ansaan.

    Valitettavasti kokemukseni on täysin sama. Asosta ei ole näillä meikäläisillä toimintasäädöksillä rehellistä vaihtoehtoa asumiseen. Asoa markkinoidaan innokkaasti turvallisena vaihtoehtona, jota se onkin pankkiturbulenssin vaaroihin verrattuna, mutta vastapuolella on melko totaalinen putsausmentaliteetti "indeksikorotuksella" lisätystä asomaksun palautuksesta, luovutuksen yhteydessä perittyihin mielivaltaisiin "siivous ja korjauskuluihin". Huikeasti nousujohteisista vuokrista puhumattakaan!

    Äänestä

  • )n/67%%%¤¤ny kirjoitti:

    Olen aikaisemmin asunut asumisoikeusasunnossa, mutta muutin pois jatkuvien vuokrankorotusten ja huoneiston surkean kunnon vuoksi. Remontteja asuntoihin ei tehdä ja asukkailla halutaan maksattaa sellaisetkin korjaukset jotka kuuluvat asunnon omistajalle, eli yhtiölle. Asukashan ei omista mitään eikä päätä mistään.

    Asit ovat joskus olleet kilpailukykyisiä hinnoiltaan, mutta se aika on ohi. Ihmettelen, että miten kauan systeemi pysyy vielä pystyssä Pienten asuntojen kohdalla ei ole suurta hätää, mutta isompien asuntojen kohdalla alkaa olla jo maksukatto vastassa. Vai onko järkeä esim.Helsingissä maksaa neliöstä reilun tonnin kuussa? Sillä nimittäin maksaa jo omistusasuntoakin ja samalla kasvattaa varallisuuttaan.

    Äänestä

  • +/- nolla kirjoitti:

    vuokralla asuminen on noin ollut. ""asukkailla halutaan maksattaa sellaisetkin korjaukset jotka kuuluvat asunnon omistajalle,"" Kyllä, aina remppakulut peritään vuokralaiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Länsi-Suomi kirjoitti:

Olemme kolmekymppinen pariskunta ja kummallakin vakituinen työ. Asumme ASO-paritalon pätkässä Länsi-Suomessa ja nyt on kyllä kuluneen vuoden aikana alkanut mitta täyttyä asumiskuluista.

ASO-maksuamme korotetaan ainakin kerran vuodessa jos jonkinlaisin perustein. Nyt maksu on pientä vaille 800e plus siihen päälle kynnysrahan lainanlyhennykset. Asunnossamme on lisäksi suora sähkölämmitys, jonka ansiosta "saamme" kuukausittain maksettavaksi noin 150e sähkölaskun.

ASO on varmasti toimiva malli ruuhka-Suomessa, jossa ei esim. alle 150 000 eurolla saa omakotitaloa. Samaten se on varmasti sopiva ratkaisu sellaisissa erilaisissa elämäntilanteissa, joissa ei ole mahdollisuutta kokonaan oman ostamiseen. Mutta kahden työssä käyvän peruspulliaisen lopulliseksi asumismuodoksi siitä ei kyllä ole, koska samalla (jopa pienemmällä) summalla lyhentäisimme oman talon/rivarin lainaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu