Mikä teitä vaivaa?

Olen seuraillut Suomi24:n tanssiosiota jonkin aikaa, ja tuntuu siltä, että aika moni keskustelija saisi mennä itseensä ja miettiä, onko harrastuksesta tullut liian ryppyotsaista tai ovatko tanssipiirit varsinkin Etelä-Suomessa jo liian pienet.

Itse olen innostunut paritanssista vasta tämän vuoden tammikuussa, ja nyt löytänyt parin, jonka kanssa jakaa innostukseni. Pidän kaikista tansseista, mutta erityisesti vakioista ja lattareista. Oulussa olen kulkenut Hietsussa, jossa on aina ollut hyvä, reilu meininki. Ei siis minkäänlaista kyräilyä tms. Ei nyrpistellä nokkaa hakijoille, vaan kaikkien kanssa tanssitaan, opitaan yhdessä ja pidetään hauskaa. Niin kuin minusta pitäisikin, tämähän on hyvänen aika kaikille vapaaehtoinen harrastus eikä mitään leipäpapin hommaa!

Mutta mihin törmään täällä? Hyvin henkilökohtaiseen, ilmeisen kivuliaaseen ja ilmeisen kauan jatkuneeseen henkilökohtaiseen torailuun. Keskustelijoihin, joiden tärkein anti foorumille näyttää olevan oman ylemmyydentuntoisuutensa esilletuominen. Siinä välissä suunnilleen joka kolmas ketju perustetaan erikseen haukkumaan lavojen "bugghölkkääjiä".

Kun tulee haukuttua, niin täytyy kehaistakin: jos täältä pyytää apua, niin sitä voi myös saada, ihan kunnollista sellaista. Itse perustin yhden ketjun ja sain heti erittäin hyviä vinkkejä aloittelijan kysymyksiini:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000038122731

Tuo esimerkki osoitti minulle, ettei foorumilaisissa välttämättä yhtään mitään vikaa ole. Täällä tunnutaan vaan tällä hetkellä keskittyvän ihan vääriin asioihin: muiden mollaamiseen ja negatiivisuuteen. Ja sen tanssin kun piti olla hyvää mieltä ja oloa tuova harrastus...Miettikäähän, millaisen kuvan annatte ulkopuolisille näillä jutuilla.

Jos en jo olisi tanssikärpäsen auttamatta purema, en pissisikään harrastukseen päin Suomi24:n tanssiosion kirjoitusten perusteella.

Relatkaa! Älkää ottako elämää (tai tanssia) niin vakavasti! Tulkaa Hietsuun tanssimaan, täällä tarkenee vielä ja on hyvä meininki!
234665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Totta. Ottakaa ihan rauhallisesti vain, vaikka Humppis pelottelee rikosoikeudellisella vastuulla. Satun nimittäin tietämään näistä asioista jotakin. Kaikki ei sentään ole vielä kiellettyä eikä laitonta, kyllä nimimerkkien takana voi aika vapaasti keskustella.

Kun herra H. itse mainitsee viesteissään sanan pedofilia, niin sanottakoon tässä, että sekään ei sellaisenaan ole laitonta. Jos joku on pedofiili, niin se ei tee hänestä rikollista, hän on vain poikkeava. Mieltymysten toteuttaminen vasta tekee siitä rikollista. Jos internetistä hakee ja löytää tähän liittyvää kuva- tai muuta materiaalia, niin sitäkin voi katsella ainakin jonkin verran. Poliisia ei tule heti ovikelloa soittamaan. Vasta jos sellaisille sivustoille hakeutuu toistuvasti, niin viranomaiset saattavat ruveta jo selvittämään asiaa. Kielletyillä sivustoilla voi törmätä tämäntapaiseen viestiin:

http://www.pelulamu.net/paavovayrynen/

Pedofiliaan liittyvä satunnainen katsominen ei ole kiellettyä eikä tällaisten kuvien lataaminen internetistä ole periaatteessa kiellettyä eikä sitä mitenkään voi estää estoista huolimatta. Tätä vain ei voi käytännössä tehdä, koska tällaisen aineiston hallussapito on yksiselitteisesti laitonta. Tällaisen aineiston toistuva lataaminen omalle koneelle saa viranomaiset kiinnostumaan asiasta ja koneen ip –osoite selvitetään. Tässä kohden murretaan yksilön tietosuoja. Siis jo pelkkä hallussapito on kiellettyä!

Huumeiksi luokiteltavien aineiden hallussapito ja käyttö on taas täysin sallittua myös julkisilla paikoilla, jos ne on hankittu apteekista lääkärin määräämällä reseptillä. Kaikki muu käyttö ja jakelu on kiellettyä.

Toisten nimittely ja kunnianloukkaus on täysin sallittua yksityisesti, vaikkapa kotioloissa yksin tai vaikkapa kahden kesken. Julkinen kunnianloukkaus on taas eri asia, se taitaa olla asianomistajarikos. Tästä on ennakkotapaus, kun internetin keskustelupalstalla Elcoteqin toimitusjohtaja Antti Piippoa nimitettiin "mielisairaaksi juopoksi" vuonna 2003. Rikoslaki 24. luku 9§, 10§.

http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=29477

Täytyy olla kyllä rahamies ja arvovaltaa takanaan sekä aikaa, ennen kuin lähtee asiasta käräjöimään. Häviäminen voi tulla todella kalliiksi. Lisäksi tarvitaan alioikeuden päätös, ennen kuin ip –osoitteita ruvetaan edes selvittämään. Yksilön tietosuojan yli ei kävellä noin vain, mutta aina jotkut vain yrittävät tällä asialla pelotella. Joku saattaa tosissaan pelästyäkin. Oikeita henkilöitä ei kannata ruveta internetissä loukkaamaan, mutta nimimerkin takanahan voi olla kuka tahansa. Tässä on oltava aika tarkkana. Tämäkään palsta ei vaadi oikeita henkilötietoja eikä oikeaa kuvaa. Kuvien ja henkilönimien vastaavuutta ei tarkisteta kuten vaikkapa ajokorttia hakiessa tehdään.

Tässä yksi aikaa ja rahaa vienyt tapaus. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja syyte hylättiin. Ilman rahaa ja varmaa voittoa ei siis kannata ruveta käräjöimään:

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/2007/20070070?search[type]=pika&search[pika]=kunnianloukkaus

P.S.
Poistuihan se lopultakin tuo kirjoittamani viesti ketjuun ”Kovaa peliä Pirkanmaalla”, joten laitoin tämän vastausviestini tänne.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000038621814
Nimellä: Kovaa
Kirjoittanut: Bisnestä 19.10.2008 klo 18.37

Äänestä
  • ...kyllä aloitusviestilläni ajatellut aloittaa keskustelua pedofiliasta tai huumeidenkäytöstä. Liekö tämäkin sitten tämän foorumin omituisuus.

    Äänestä

  • Freak_Engineer kirjoitti:

    ...kyllä aloitusviestilläni ajatellut aloittaa keskustelua pedofiliasta tai huumeidenkäytöstä. Liekö tämäkin sitten tämän foorumin omituisuus.

    tarkoitus saattaolla pitää lavatanssiharrastus pienen joukon harjoittamana voimailuna. Sen verran omituinen palsta tämä on.

    Äänestä

  • Tämä voorumin kirjoitti:

    tarkoitus saattaolla pitää lavatanssiharrastus pienen joukon harjoittamana voimailuna. Sen verran omituinen palsta tämä on.

    Nimenomaan pieni, itseään kouluttamattomien, kehnosti tanssia hallitsevien ja kokonaan tanssimattomienkin muodostama joukko yrittää täällä häiriköimällä ja asiallisiin aloittelijoiden tai harrastuksen aloittamista harkitsevien kysymyksiin törkeyksin vastaamalla saada kaikki heitä itseään paremmat ja paremmiksi mahdollisesti kehittyvät pysymään poissa tanssipaikoilta.

    Uskovat siten säilyttävänsä tallustelijoinakin asemansa enemmistön edustajina.

    Tämä palsta on heidän vuokseen menettänyt jo vuosia sitten statuksen tanssiharrastuksesta asiallisesti keskustelevien foorumina.

    Kaatopaikaksi tämän kokevat aidot harrastajat.
    Siksi täällä erittäin harvoin heidän viestejään enää nähdään.

    Vaihtoehtona oleva toinen palsta tosin ei ole kaikin osin parempi sekään, sillä siellä puolestaan pyritään sivustolle asetettujen tavoitteiden vuoksi välttämään realistisia kuvauksia tanssin arkitodellisuudesta, jotta aloittelijat uskaltautuisivat mukaan.

    Niinpä sielläkin ovat kirjoitukset ja kirjoittajat vähentyneet melkoisesti.

    Totuuden puhuminen siis on harvinaista kummallakin, joskin se on sitä eri syin.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    "Nimenomaan pieni, itseään kouluttamattomien, kehnosti tanssia hallitsevien ja kokonaan tanssimattomienkin muodostama joukko yrittää täällä häiriköimällä ja asiallisiin aloittelijoiden tai harrastuksen aloittamista harkitsevien kysymyksiin törkeyksin vastaamalla saada kaikki heitä itseään paremmat ja paremmiksi mahdollisesti kehittyvät pysymään poissa tanssipaikoilta. "

    Kuvaa sinua melko hyvin

    Äänestä

  • täyttävien kuvien katsominen ja satunnainenkin lataaminen on nimenomaan rikos.

    On vastuuntonta edes väittää muuta ja antaa jollekin näin "lupa" katsoa "satunnaisesti" noita ällöttäviä, sairaiden ihmisten ottamia kuvia. PISTE.

    Äänestä

  • pedofilian kriteerit kirjoitti:

    täyttävien kuvien katsominen ja satunnainenkin lataaminen on nimenomaan rikos.

    On vastuuntonta edes väittää muuta ja antaa jollekin näin "lupa" katsoa "satunnaisesti" noita ällöttäviä, sairaiden ihmisten ottamia kuvia. PISTE.

    kielletyn materiaalin näkeminen vahingossa ei ole rikos. Jos sitä lähtee tarkoituksellisesti lataamaan, niin se on rikos. Toistuvasti kielletyillä sivuilla vieraileminen on merkki tarkoituksellisuudesta.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    Nimenomaan pieni, itseään kouluttamattomien, kehnosti tanssia hallitsevien ja kokonaan tanssimattomienkin muodostama joukko yrittää täällä häiriköimällä ja asiallisiin aloittelijoiden tai harrastuksen aloittamista harkitsevien kysymyksiin törkeyksin vastaamalla saada kaikki heitä itseään paremmat ja paremmiksi mahdollisesti kehittyvät pysymään poissa tanssipaikoilta.

    Uskovat siten säilyttävänsä tallustelijoinakin asemansa enemmistön edustajina.

    Tämä palsta on heidän vuokseen menettänyt jo vuosia sitten statuksen tanssiharrastuksesta asiallisesti keskustelevien foorumina.

    Kaatopaikaksi tämän kokevat aidot harrastajat.
    Siksi täällä erittäin harvoin heidän viestejään enää nähdään.

    Vaihtoehtona oleva toinen palsta tosin ei ole kaikin osin parempi sekään, sillä siellä puolestaan pyritään sivustolle asetettujen tavoitteiden vuoksi välttämään realistisia kuvauksia tanssin arkitodellisuudesta, jotta aloittelijat uskaltautuisivat mukaan.

    Niinpä sielläkin ovat kirjoitukset ja kirjoittajat vähentyneet melkoisesti.

    Totuuden puhuminen siis on harvinaista kummallakin, joskin se on sitä eri syin.

    Viestisi kuullostaa todella surkuhupaisalta yritykseltä vierittää syitä toisten niskoille.

    Keskustelun taso täällä on mennyt kyllä alaspäin. Mutta syypäitä tähän ovat ilmeisestikin samat tahot, joiden takia tanssi.netin ylläpitäjä päätti laittaa siellä keskustelut kirjautumispakon taakse. Enkä ihmettele, sillä niin aggressiivista touhua se oli ja on toki täälläkin.

    Mutta keitä ovat nämä aggressiivista kirjoittelua harjoittavat ihmiset? Sanoisin, että heitä ovat tiettyjen tanssiseurojen egoistiset esiintyjätanssijat, siis se melko pieni pikkusieluista koostuva ihmisjoukkio jotka kaikki huomaavat lavoilla. He saattavat toki olla hyviä tanssijoita, mutta ihmisinä he käyttäytyvät kuin uhmaikäiset eivätkä piittaa muista. Seuratanssissa on perinteisesti tanssittu kaikkien kanssa, välittämättä siitä, millä tasolla kukin on. Mutta mainitun pienen ihmisjoukon mielestä vain he ovat hyviä tanssijoita ja siksi he ansaitsevat erityiskohtelua ja siksi heillä on oikeus saada tilaa tanssilattialla. Siksi he ajavat surutta muita päin eivätkä piittaa muista tanssilattiaa käyttävistä. He väittävät, että muut ovat heille kateellisia koska vain he ovat hyviä ja muut eivät koskaan saavuta heidän tasoaan.

    Tosiasiassa he eivät ole läheskään niin hyviä mintä kuvittelevat. He eivät myöskään ymmärrä olevansa ongelmallisia tapauksia seuratanssikulttuurin kannalta. Tämä siksi, että heidän ajattelumaailmansa ja asenteensa perustuu kilpailuun - asiaan, joka ei kuulu seuratanssiin lainkaan.

    Äänestä

Itse olen jonkin verran lavoilla käynyt ja siellä on pääosin tosi hauskaa. Välillä on sattunut päihtynyt nainen tanssipariksi tai muuten vaan "ammattiylpeä" tanssija, jolloin itsekin koen pitkät minuutit.

Täällä varsinkin on välillä karmeaa vääntöä ja välillä (=usein)todella typerää ja lapsellista Truehemin mollaamista. Valitettavasti on paljon ihmisiä, jotka eivät osaa kunnioittaa lähimmäistä.

Itse koen tanssin todella hauskana ja hyvänä harrastuksena, joten toivoisin sen näkyvän myös täällä ja ennen kaikkea lavoilla. Ei sen jokaisen tanssin pidä olla se "loistava suoritus" ,jolla voi ylpeillä. Sen äkkiä tunnistaa naisesta onko parin kappaleen ajan "tanssia" vai "seurustelua askeltaen". Kyllä minä illan aikana voin muutamat seurustelut lavalla heittää, ei se ilta siitä pilalle mene.

Äänestä
  • ...mollaamiseen törmään itsekin täällä päivittäin. Onhan totta, että hänen tyylinsä kirjoittaa on usein (tarkoituksellisesti?) varsin provosoiva, eikä aina kovin hedelmällinen. Mutta ei sen pitäisi oikeuttaa aina ja jokaisessa tanssikeskustelussa jokaista vastakeskustelijaa heittämään ala-arvoisia kuitteja "nuorten tyttöjen vokottelemisesta" ym.

    Tuollaisella kuittailulla kirjoittajat vain osoittavat oman kypsymättömyytensä ja pilaavat tämän foorumin tanssiosiosta sen vähänkin hyvän, mitä täällä vielä näkee. Lisäksi nuo kuitit johtavat poikkeuksetta keskustelut urille, joilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä tanssiharrastuksen kanssa.

    Valitettavasti täytyy sanoa, että jos perustaisin käsitykseni ainoastaan Suomi24:n antiin, päättelisin siitä, että paritanssin harrastajat ovat vittumaisen sisäänpäinlämpiävää sakkia, jotka tämä ihana harrastus on jostain mystisestä syystä katkeroittanut ja taannuttanut käyttämään aikansa toisilleen piruilemiseen.

    Se ei varmaankaan ole tämän palstan tarkoitus, vai kuinka?

    Onneksi sen sijaan olen löytänyt tosielämässä Oulusta hienon paritanssista innostuneen ison porukan, jossa keskinäinen kyräily loistaa poissaolollaan ja jossa tanssi pidetään pääasiana.

    Äänestä

  • Freak_Engineer kirjoitti:

    ...mollaamiseen törmään itsekin täällä päivittäin. Onhan totta, että hänen tyylinsä kirjoittaa on usein (tarkoituksellisesti?) varsin provosoiva, eikä aina kovin hedelmällinen. Mutta ei sen pitäisi oikeuttaa aina ja jokaisessa tanssikeskustelussa jokaista vastakeskustelijaa heittämään ala-arvoisia kuitteja "nuorten tyttöjen vokottelemisesta" ym.

    Tuollaisella kuittailulla kirjoittajat vain osoittavat oman kypsymättömyytensä ja pilaavat tämän foorumin tanssiosiosta sen vähänkin hyvän, mitä täällä vielä näkee. Lisäksi nuo kuitit johtavat poikkeuksetta keskustelut urille, joilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä tanssiharrastuksen kanssa.

    Valitettavasti täytyy sanoa, että jos perustaisin käsitykseni ainoastaan Suomi24:n antiin, päättelisin siitä, että paritanssin harrastajat ovat vittumaisen sisäänpäinlämpiävää sakkia, jotka tämä ihana harrastus on jostain mystisestä syystä katkeroittanut ja taannuttanut käyttämään aikansa toisilleen piruilemiseen.

    Se ei varmaankaan ole tämän palstan tarkoitus, vai kuinka?

    Onneksi sen sijaan olen löytänyt tosielämässä Oulusta hienon paritanssista innostuneen ison porukan, jossa keskinäinen kyräily loistaa poissaolollaan ja jossa tanssi pidetään pääasiana.

    Kokeilepa olla jossakin asiassa eri mieltä, kuin tämä tämä nimimerkki "Truehum".
    Ja yritä sitten vielä puolustaa omaa käsitystäsi tuossa kyseisessä asiassa.
    Tulet huomaamaan...

    Äänestä

  • Ihan vain tavallinen kirjoitti:

    Kokeilepa olla jossakin asiassa eri mieltä, kuin tämä tämä nimimerkki "Truehum".
    Ja yritä sitten vielä puolustaa omaa käsitystäsi tuossa kyseisessä asiassa.
    Tulet huomaamaan...

    Kyllä Humppis saa katsoa tarkasti peiliin, jos mielii etsiä syytä mollausviesteihin.

    Tanssitaidottomiksi, aivottomiksi maan matosiksi hän haukkuu muut, jotka esittävät mielipiteitä, jotka poikkeavat hänen omistaan. Siis alatyylistä tekstiä tuntemattomille ihmisille. Tähänkin viestiin saadaan jokin sontapläjäys, jos jotain tulee? Voi olla, että hän ei halua toteuttaa ennustusta ja pysyy tällä kertaa vaiti?

    Äänestä

  • Ihan vain tavallinen kirjoitti:

    Kokeilepa olla jossakin asiassa eri mieltä, kuin tämä tämä nimimerkki "Truehum".
    Ja yritä sitten vielä puolustaa omaa käsitystäsi tuossa kyseisessä asiassa.
    Tulet huomaamaan...

    keskustelijoita on netti pullollaan. Myöskin sellaisia, jotka eivät osaa "olla väärässä". Tämä fakta ei tule muuttumaan sillä, että näitä keskustelijoita myös provosoidaan joka käänteessä, silloinkin, kun he esittävät asiallisia mielipiteitään ketään loukkaamatta.

    Ylläolevaa käytöstä olen huomannut tällä palstalla yllin kyllin. Eikä se edelleenkään mairittele näitä puskastahuutelijoita. Eikä edelleenkään liity tähän ihanaan yhdistävään harrastukseemme, tanssiin, mitenkään.

    "Ei pidä provosoitua, jos provosoidaan." Yrittäkää sisäistää se ja jättää huomiotta jonkun itseänne ärsyttävän henkilön kuitit ja pitäytyä asiassa. Vain siten tämä foorumi saataisiin takaisin raiteilleen.

    ..Jos tänne kirjoitetaan mitä sattuu, kun kerran voi kirjoittaa ihan vapaasti ilman rekisteröitymistä tai pysyvää nimimerkkiä. Eipä silti, ainahan voi järjestää uuden nimimerkin itselleen ja vaihdella niitä mielensä mukaan.

    Jos näihin asioihin perehdyttäisiin enemmän, saataisiin täysin turha uhoaminen loppumaan. Oikeesti tässä ei ole mitään kunnollista punaista lankaa, vaikka toisaalta juuri se anonymiteetti sillä aikaan saadaankin. Hyvät jatkot teille.

    Äänestä

on aika helppoa, asennoitua "suodattavalla " tavalla kirjoituksiin ym: joten niinkuin aina kaikesta postista tulee "roskapostia" ja se vain täytyy työntää sivulle ja uuniin. Omalla kohdalla ja kantaa vain itse se rakentava osuus kekoon.

Tanssipiireihin mahtuu tasan sama määrä oman mieltymyksen omaavia ja kirjoittavat sen hetkisistä ym ajatelmistaan. Hyvin harva käy keskustelua laajemmin paneutuen mutta yllättävän moni on kuitenkin neutraaleja ja korrekteja ja sehän jaksaa innostaa pitämään niin tärkeästä ja hyvästä asiasta kuin tanssi.

ne Provo kirjoitukset saavat vain aivan liian kohtuuttoman osuuden sillä siihen lähtee moni liian helposti mukaan ja jatkaa täten kirvesvartta.

Mutta , suodatus päälle ja tanssitaiteen ja kulttuurin kimppuun täysillä vain.

Äänestä

... valitettavasti kirjoittamasi kaltainen palsta. Valitettavasti !

Äänestä
  • Oli pakko huokaista, kun lukaisin läpi muutaman TrueHumin linkkaaman provoketjun.

    Siis miten helvetin pikkusieluinen, elämätön ihminen pitääkään olla, että tekee elämäntyön _yhden_ ihmisen koulukiusaamiseen asti yltävästä mollaamisesta?

    Ei niin ärsyttävää ihmistä ole olemassakaan, että se oikeuttaisi tuollaiseen hyeenalaumaan! Herjauksen tunnusmerkit täyttyvät kevyesti kymmenissä viesteissä.

    Olen minäkin TrueHumin viestejä täällä lueskellut, ja niistä löytyy usein aivan tiukkaa asiantynkää. Minua on myös toisinaan ärsyttänyt hänen "kaikkitietävyytensä" ja hiukan alentuva suhtautumisensa toista mieltä oleviin. Henkilökohtaisesti en miestä tunne, enkä katso tarpeelliseksi tunteakaan. Mahtuu meitä tänne maailmaan.

    Mutta se, että antaa jonkun itseään ärsyttävän nettihenkilön raa'an kiusaamisen nousta suorastaan elämäntehtäväksi on oire vakavista ongelmista korvien välissä. Psykiatria tuntee sille useita termejä.

    Menkää provot ja koulukiusaajat nyt edes hiukan itseenne, jos pystytte.

    Ai niin, hei haloo: edelleenkin kyse on TANSSISTA, ei elämästä ja kuolemasta!

    Äänestä

  • Freak_Engineer kirjoitti:

    Oli pakko huokaista, kun lukaisin läpi muutaman TrueHumin linkkaaman provoketjun.

    Siis miten helvetin pikkusieluinen, elämätön ihminen pitääkään olla, että tekee elämäntyön _yhden_ ihmisen koulukiusaamiseen asti yltävästä mollaamisesta?

    Ei niin ärsyttävää ihmistä ole olemassakaan, että se oikeuttaisi tuollaiseen hyeenalaumaan! Herjauksen tunnusmerkit täyttyvät kevyesti kymmenissä viesteissä.

    Olen minäkin TrueHumin viestejä täällä lueskellut, ja niistä löytyy usein aivan tiukkaa asiantynkää. Minua on myös toisinaan ärsyttänyt hänen "kaikkitietävyytensä" ja hiukan alentuva suhtautumisensa toista mieltä oleviin. Henkilökohtaisesti en miestä tunne, enkä katso tarpeelliseksi tunteakaan. Mahtuu meitä tänne maailmaan.

    Mutta se, että antaa jonkun itseään ärsyttävän nettihenkilön raa'an kiusaamisen nousta suorastaan elämäntehtäväksi on oire vakavista ongelmista korvien välissä. Psykiatria tuntee sille useita termejä.

    Menkää provot ja koulukiusaajat nyt edes hiukan itseenne, jos pystytte.

    Ai niin, hei haloo: edelleenkin kyse on TANSSISTA, ei elämästä ja kuolemasta!

    ...sitä pientä testiä.
    Jotta et saa T:ltä erityiskohtelua, teepä se ilman omaa nimimerkkiäsi.
    Tulet kyllä näkemään kolikon kummankin puolen.
    Palataan sitten asiaan.

    Äänestä

  • ...tehnyt.. kirjoitti:

    ...sitä pientä testiä.
    Jotta et saa T:ltä erityiskohtelua, teepä se ilman omaa nimimerkkiäsi.
    Tulet kyllä näkemään kolikon kummankin puolen.
    Palataan sitten asiaan.

    PS. Humppiksen kanssa on helppo olla eri mieltä tanssiasioissa (usein myös muissa asioissa) Hän ei tiedä tanssimisesta tai kulttuurista mitään. Oman päänsä sisällä tapahtuviwen sairaiden ajatuskuvioiden kiistaton asiantuntija hän on.

    Äänestä

  • ...tehnyt.. kirjoitti:

    ...sitä pientä testiä.
    Jotta et saa T:ltä erityiskohtelua, teepä se ilman omaa nimimerkkiäsi.
    Tulet kyllä näkemään kolikon kummankin puolen.
    Palataan sitten asiaan.

    Sillä mitä Humppis kirjoittaa ei ole merkitystä. Hänen haukkujansa ovat silti surullisia tapauksia joilla ei jostain syystä ole elämälleen parempaa käyttöä. Kumpikin osapuoli voi käydä katsomassa oheisen linkin takaa josko siellä näkyisi jotain tutunoloista:

    http://static.flickr.com/75/195983063_e380efd610.jpg

    Äänestä

  • sitten vaikka? kirjoitti:

    Tämä on taivahan tosi!

    Äänestä

  • Friikkendaali kirjoitti:

    Tämä on taivahan tosi!

    Voi hyvänen aika!!!!
    Eikö tosiaan ole muuta kirjoittamista tanssi "asia" palstalla kuin yksityinen nimimerkki??

    SEhän on hyvät ihmiset yhden henkilöön mielipiteistöä aikä missään tapauksessa aiheuta suurempaa huomioita kuin muutkaan kirjoitukset /mielipiteet.

    Nehän on yksinkertaista ottaa mielipiteinä ja niin tuo "asia" huomionti kun on lähes poikkeuksetta tämän saman keskustelun jaaritteua ja asia unohtuu jo muutaman mielipiteen jälkeen.

    Käykää henkilö ristiriitanne ja mielipide rajallisuudet henkilökohtaisessa postituksessa niin, voi arvionnit keksittyä useamman ja laajemman sekä kehittyneemmän mielipide vaihdon kautta syntyvään vuorvaikutukseen asian puolesta.

    Sekä palstankin kemian säilyttämiseksi.

    Äänestä

Tämä on hyvä palsta kuin muutkin keskustelupalstat täällä voi purkaa melko vapaasti paineita ja saada terapiaa ettei sitä tarvitsisi parketilla purkaa toisiin tanssjoihin saatika sitten liikenteessä kun liikenteen palstat ovat antaneet saman avun.
Tovotan hauskaa ja leppoisaa yhdessäoloa syksyn ja alkutalven pimeyteen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Freak_Engineer kirjoitti:

Olen seuraillut Suomi24:n tanssiosiota jonkin aikaa, ja tuntuu siltä, että aika moni keskustelija saisi mennä itseensä ja miettiä, onko harrastuksesta tullut liian ryppyotsaista tai ovatko tanssipiirit varsinkin Etelä-Suomessa jo liian pienet.

Itse olen innostunut paritanssista vasta tämän vuoden tammikuussa, ja nyt löytänyt parin, jonka kanssa jakaa innostukseni. Pidän kaikista tansseista, mutta erityisesti vakioista ja lattareista. Oulussa olen kulkenut Hietsussa, jossa on aina ollut hyvä, reilu meininki. Ei siis minkäänlaista kyräilyä tms. Ei nyrpistellä nokkaa hakijoille, vaan kaikkien kanssa tanssitaan, opitaan yhdessä ja pidetään hauskaa. Niin kuin minusta pitäisikin, tämähän on hyvänen aika kaikille vapaaehtoinen harrastus eikä mitään leipäpapin hommaa!

Mutta mihin törmään täällä? Hyvin henkilökohtaiseen, ilmeisen kivuliaaseen ja ilmeisen kauan jatkuneeseen henkilökohtaiseen torailuun. Keskustelijoihin, joiden tärkein anti foorumille näyttää olevan oman ylemmyydentuntoisuutensa esilletuominen. Siinä välissä suunnilleen joka kolmas ketju perustetaan erikseen haukkumaan lavojen "bugghölkkääjiä".

Kun tulee haukuttua, niin täytyy kehaistakin: jos täältä pyytää apua, niin sitä voi myös saada, ihan kunnollista sellaista. Itse perustin yhden ketjun ja sain heti erittäin hyviä vinkkejä aloittelijan kysymyksiini:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=98&conference=611&posting=22000000038122731

Tuo esimerkki osoitti minulle, ettei foorumilaisissa välttämättä yhtään mitään vikaa ole. Täällä tunnutaan vaan tällä hetkellä keskittyvän ihan vääriin asioihin: muiden mollaamiseen ja negatiivisuuteen. Ja sen tanssin kun piti olla hyvää mieltä ja oloa tuova harrastus...Miettikäähän, millaisen kuvan annatte ulkopuolisille näillä jutuilla.

Jos en jo olisi tanssikärpäsen auttamatta purema, en pissisikään harrastukseen päin Suomi24:n tanssiosion kirjoitusten perusteella.

Relatkaa! Älkää ottako elämää (tai tanssia) niin vakavasti! Tulkaa Hietsuun tanssimaan, täällä tarkenee vielä ja on hyvä meininki!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu