Sud Bahia ja Afoud

eka kerta*

Hei! Kauhee matkakuume on ja Marokossa en ole koskaan käynyt. Kertokaas mielipiteenne otsikon hotelleista? Olen 45-vuotias nainen, yksin lähdössä reissuun, lämpimään, aurinkoon, valmiille ruoalle, jonkin verran ostoksia, tutkimaan paikallista kulttuuria (sen minkä viikossa ehtii).

10

2530

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "kulttuuri"

      Kunhan sitten muistat että jokainen vastaantuleva
      mies olettaa että olet siellä miehen puutteesss
      koska ilmeisesti yksin matkassa?

      Sud Bahia ja Afoud kumpikin alkeellista
      hökkelitasoa. Hyvänä puolena että molemmat
      ihan keskustassa.
      En kyllä haluaisi pilata lomaani moisessa
      murjussa asumalla.

      Kummassakaan ei ole edes ilmastointia joten
      helleyönä saattaa olla tukala nukkua.

      Toisaalta matkanjärjestäjä maksaa huoneeesta
      kummassakin luokkaa 150e/viikko joten sillä
      hintaa ei voi paljoa vaatia ;)

      • aloittaja*

        Olen hirveän paljon matkustanut yksin eikä ikinä ole ollut mitään ongelmia, ei edes muslimimaissa. Tähän mennessä olen kyllä selvinnyt kohteliaasti puhumalla. Kai Marokossakin selviää...

        Ei mun lomani pilalle mene, vaikka hotellit olisivatkin "hökkeleitä". En aio viikkoa viettää hotellissa. Haluaisin vaan tarkennuksen, mitä tarjoitat hökkelitasolla. Olisiko sinulla konkreettista sanottavaa ko. hotelleista? Sekä Tjarellä että AM:lla ne ovat myynnissä, joten ei kai ihan hökkelistä ole kyse.

        Ilmastointikaan ei ole ongelma. Illalla kun laitat märän pyyhkeen vartalon päälle niin saa nukuttua oikein hyvin. Ja sitäpaitsi mulle tulee aina kurkku kipeäksi ilmastoinnista.


    • Olen asunut Syd Bahia hotellissa eikä se mikään hökkeli ole. Ainoa pieni puute minun mielestäni oli se, ettei parvekkeita ole.Huoneet olivat siistit. Henkilökunta hyvin ystävällistä ja auttavaista.Uima-allas alue on laajahko. En tiedä onko tällä kaudella samoin kuin aikaisemmin, mutta aamiainen oli monipuolinen. No ei se mikään buffet- aamiainen ollut, mutta kuitenkin siihen sisältyi tomaattia, makkaraa (halal eli ei siinä ollut sianlihaa),oliveja, hunajaa, munakokkelia,pannukakkua,jugurttia,paria laatua leipää sekä kroisantteja ja suklaapullia (pulla jonka yhdessä kulmassa sisällä oli suklaata). Aooelsiini.Tällä pärjäsi jo varsin pitkälle päivässä. No en tiedä onko se tällä kaudella samanlainen.Minulla oli tuolloin puolihoito eli illallinen, joka sisälsi keiton tai salaatin, pääruuan lihaa,kalaa,jälkiruuan. hedelmiä, tai jäätelöä tai leivoksen. Hotellissa on myös baari, jossa oli elävää musiikkia johonkin aikaa illasta.Baarissa on alkoholitarjoilua.Aulatilat ovat isot. En taas kerran ymmärrä miten joku kirjoittaja voi väittää esim.Syd Bahia hökkeliksi.


      Auringonotto on suositeltavaa hotellin uima-altaalla tai sitten rannalla maksullisissa aidatuilla alueilla. Rannalla liikkuu valvonnasta huolimatta paljon erilaisia kaupustelijoita. Hyvää matkaa. Kalevi

      • aloittaja*

        Kiitos oikein paljon viestistäsi. Matkanjärjestäjien mukaan on kuitenkin raskalainen parveke ja sekin "hätätapauksessa" riittää. Toivottavasti nyt saan äkkilähdön.


    • ammattilainen

      Kumpikin hotelli on ihan siisti ja vakioasiakkaiden suosiossa. Henkilökunta on huippuystävällistä. Mitään luksusta ei kannata odottaa, mutta eivät ne mitään murjuja ole todellakaan. Olen asunut yhden talven Agadirissa, eikä siellä tarvitse ilmastointia. Keskitalvella yölämpötila on alle 10 C. Päivisin tulee tuskin juuri huoneessa oleiltua muutenkaan.

      • lomaillut..

        Itse olin 2,5v.sitten kolmisen viikkoa Afoudissa,mieheni ja lastemme kanssa.Meidän mielestämme ihan hyvä keskiluokkainen hotelli ja ainakin iltaisin näköalat upeat jos saa huoneen yläkerroksista.Palvelu oli todella hyvää ja aamiainen tilattiin huoneeseen samoin silloin tällöin lounas ja päivällinenkin ja halpaa oli.Itse olimme kesäaikaan Afoudissa,koska mieheni on marokkolainen.Talviaikaan siellä ei kyllä tosiaan sitä tuuletinta edes tarvitse.Lyhyt matka lähes joka paikkaan Afoudista.Parvekekin ihan ok kokoa,meillä oli iso huoneisto Afoudissa.


    • Mats

      Tervehdys ! Vietin viime helmikuussa ko. hotellissa kolme viikkoa. Eihän hotelli ole samaa tasoa kuin vastaavat euroopan hotellit, mutta en sitä odottanutkaan. Olen nimittäin asunut muslimimaissa KAIKKIAAn kolme vuotta ja tunnen mielestäni heidän kulttuurin aika hyvin ja tulen myös jokseenkin arabiankielellä toimeen.
      Voin sanoa suoraan, että muslimaihin on aivan turha lähteä länsimaalaisten naisten bilettämään, jos eivät halua suorastaan tulla kauhian halutuiksi (raiskatuiksi). Hotellin väki on tosi ystävällistä ja siellä on toimiva pankkiautomaatti.
      Ruoka hotellissa on hyvää ja lounas altataan reunalla ja todella suositeltavaa. Jos haluat voin lähettää sinulle valokuvia, kun ilmoitat sähköpostiosoitteesi, Hyvää lomaaa sinulle ja sano minulta Muhammedille terveisiä, kyllä ne Markun viime keväältä muistavat!

      • Ihan

        Hyvä hotelli. Tultiin viikko sitten Marokosta, jossa olimme majoitettuina kyseiseen hotelliin.
        Edellisten kirjoittajien mielipiteisiin on helppo yhtyä. Siisti paikka. Ainoa, mitä jäin jotenkin kaipaamaan, oli jääkaappi. Puute ei kylläkään lomaa pilannut. Kaksi viikkoa meni ilmankin.


      • kjytj

        Hei! Olen lähdössä Agadiriin 8.1 ja majoitun juuri Sud Bahiassa eli lisätietoo ja kuvia ois aina hauska saada. Mites ku oon lähdössä yksin matkaan, nii miten suhtaudutaan yksin matkustavaan naiseen.
        Osoite on [email protected].


    • Molemmat hotellit ovat keskustahotelleja. Olen asunut Sud Bahiassa. Aino puute minusta on se että siellä ei ole parvekkeita.Muutoin huoneet ovat siistit.Henkilökunta hyvin ystävällistä.Pientä kulahtuneisuutta on paikoittan, mutta silloin kun olin siellä niin huoneistossa oli ainakin tekstiilien vaihto meneillään. Uima-allasalue on laajahko. Vuodenaika huomioon ottaen mihinkään korkeisiin lämpötiloihin ei päästä. Illat ja yöt ovat viileitä, joten ottakaa mukaan jotain lämpimämpää.Hotellissa on ravintola, jossa iltaisin on ollut musiikkia. Nauttikaa palveluista. Jos suinkin mahdollista niin vierailkaa Marrakechissä.Näette aivan toisenlaisen kaupungin, ja siellä nimenomaan Sadunkertojien torin eli Djema el Fnaan.Koska olette ensimmäistä kertaa Marokossa niin jos menette niin käyttäkää tuolloin suomalaisen matkatoimiston järjestämää retkeä.Matkan aikana (ainakin Aurinkomatkalle) saatte tietoa maasta ja sen ihmisistä syntymästä hautaan.

      Vierailkaa Agadirissä myöskin soukissa eli torilla.Jos sieltä jotain ostatte niin muistakaa tinkiä ja tinkiä. Sama pätee kaupungin basaariliikkeissä.Kaupungissa on myöskin kiinteähintaisia liikkeita (kyltti fixed price).

      Keskustassa Muhamed V ja Hassan II välillä on kävelykatu ,jonka Mohamed V kadun puoleisessa päässä on berberimuseo.Siellä on monenlaista asiaa.

      Tuo toinen Afoud hotelli on keskustassa Hassan II-kadun varrella. Se on jo vuosia ollut suomalaisten matkanjärjestäjien käyttämä hotelli. Siellä en ole asunut.

      Pienten oranssin välisten taksien käyttö on edullista. Taksin saa lennosta, mutta kuljettajan on AINA pistettävä taksamittari päälle.

      Toivon Teille oikein antoisaa matkaa Agadiriin. kalevi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      923
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe